Konstantin Nikolajevitš Romanov

Konstantin Nikolajevitš
Venäjän suuriruhtinas
Puolan varakuningas
Valtakausi	27. toukokuuta 1862 – 16. lokakuuta 1863
Edeltäjä	Alexander von Lüders
Seuraaja	Fredrik Vilhelm Berg
Syntynyt	9. syyskuuta 1827 Pietari, Venäjä
Kuollut	13. tammikuuta 1892 (64 vuotta) Pauluskoi, Venäjä
Puoliso	Aleksandra Iosifovna ( 1848)
Lapset	Nikolai Olga Vera Konstantin Dimitri Vjatšeslav
Suku	Romanov
Isä	Nikolai I
Äiti	Aleksandra Fjodorovna
Uskonto	ortodoksisuus
Nimikirjoitus

Konstantin Nikolajevitš Romanov (ven. Константин Николаевич; 9. syyskuuta (J: 21. syyskuuta) 1827 Pietari – 13. tammikuuta (J: 25. tammikuuta) 1892 Pauluskoi) oli venäläinen amiraali ja Romanov-suvun suuriruhtinas. Hän oli keisari Nikolai I:n ja keisarinna Aleksandra Fjodorovnan toiseksi vanhin poika ja keisari Aleksanteri II:n veli.

Konstantin Nikolajevitšin puoliso oli suuriruhtinatar Aleksandra Iosifovna. Konstantin Nikolajevitš oli Puolan varakuningas vuosina 1862–1863. Hänen tyttärestään Olga Konstantinovnasta tuli Kreikan kuningar Olga.

Suku ja koulutus

Konstantinin syntymän jälkeen hänen isänsä suuriruhtinas Nikolai Pavlovitš päätti, että toiseksi vanhimman pojan pitäisi tehdä ura merisotilaana ja uskoi päävastuun hänen koulutuksensa alle nelivuotiaasta lähtien amiraali Fjodor Petrovitš Litkalle. Todellinen koulutus alkoi 7-vuotiaana ja kesti 16 vuotta. Hän sai merimiestaitojen lisäksi opetusta 4-5 tuntia päivässä historiassa, ranskassa, englannissa, saksassa, tilastotieteessä, oikeustieteessä, fysiikassa, matematiikassa ja sotatieteessä sekä kalligrafiassa, piirtämisessä ja musiikissa. Oppituntien välissä pidettiin ruokataukoja, ulkoilua tai muita fyysisiä harjoitteita kuten miekkailua ja kivääriammuntaa. Hän edistyi opinnoissaan hyvin ja suoritti loppututkintonsa 17-vuotiaana loistavin arvosanoin, isänsä suureksi iloksi. Hänen vanhemman veljensä kruununperijä Aleksandrin opettajalla, runoilija Vasili Žukovskilla oli myös suuri vaikutus Konstantiniin.

Vuonna 1835 hän seurasi vanhempiaan ulkomaanmatkalle Saksaan. Vuonna 1834 hän teki 8-vuotiaana ensimmäisen purjehduksensa merikadettina sota-alus "Herkuleksella". Vuosina 1843 ja 1844 Konstantin Nikolajevitš oli meriluuntanttina harjoittelemassa yhdessä nuorempien veljiensä Nikolain ja Mihailin kanssa pienellä purjealuksella, lokertti "Oranienbaumilla" ja he purjehtivat Suomenlahdella. Vuonna 1844 hänet nimitettiin priki Odysseuksen komentajaksi. Vuosina 1844–1845 hän teki purjehduksen "Ingermanland" aluksella Arkangelin ja Kronstadtin välillä sekä sota-alus "Konstantinopolilla" Ranskaan, Englantiin ja Espanjaan. Vuonna 1846 hänet ylennettiin ensimmäisen luokan kapteeniksi ja nimitettiin fregatti "Palladan" komentajaksi. Vuonna 1848 hänet kirjattiin Hänen Majesteettinsa seurue (ven. Свита Его Императорского Величества) -nimiseen korkea-arvoisten upseerien erikoisosastoon, joilla oli erikoisoikeus päästä suoraan keisarin luokse ja raportoida henkilökohtaisesti suoraan hänelle.

Nuoruus ja kihlautuminen

Nikolai I huomasi Altenburgin prinsessa Alexandran vuonna 1846 tämän ollessa 16-vuotias ja lähetti Konstantin Nikolajevitšin vierailulle Altenburgiin jo saman vuoden syksyllä tämän sisaren Olga Nikolajevnan häihin, kun tämä avioitui Württembergin kuninkaan Kaarle I:n kanssa. Konstantin viipyi muutaman päivän Alexandran isän linnassa. 18-vuotias Konstantin rakastui korviaan myöten 15-vuotiaaseen prinsessaan, joka oli hänen pikkuserkkunsa.

Aviopuoliso suuriruhtinatar Aleksandra Iosifovna Romanova, 1860-luku

Hänen vierailunsa oli järjestänyt Alexandran täti, suuriruhtinatar Jelena Pavlovna, joka oli syntyjään Württembergin prinsessa Charlotte. Jelenan ja Alexandran äidit olivat molemmat Württembergin herttua Fredrik II Eugenen jälkeläisiä. Jelena oli naimisissa suuriruhtinas Mihail Pavlovitšin, keisari Nikolai I:n nuoremman veljen kanssa. Jelena Pavlovna oli Konstantinin täti avioliiton kautta ja Aleksandran täti sukunsa perusteella. Jelena vaikutti voimakkaasti Konstantiniin, joka ihaili hänen älyään ja edistyksellisiä näkemyksiään. Hänellä oli kirjallisia kiinnostuksen kohteita, hän oli musikaalinen, ja perusti Pietarin konservatorion. Nuori Konstantin vietti usein aikaa Jelenan kotona ja salongissa Pietarissa.

Konstantin oli älyllinen ja liberaali, kun taas Alexandra oli konservatiivinen ja melko vilkasluonteinen. Vaikka heidän luonteensa olivat erilaiset, he olivat molemmat kiinnostuneita musiikista ja pitivät pianon soittamisesta nelikätisesti. Konstantinia kiehtoi Alexandran nuorekas kauneus: tämä oli pitkä, hoikka ja viehättävä. Alexandra oli vain kuusitoista ja Konstantin yhdeksäntoista; he olivat kihloissa, mutta heidän piti odottaa vielä kaksi vuotta ennen kuin he vihdoin menivät naimisiin.

Elämä ja toiminta

Suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitš tuki liberaaleja (joita joskus kutsutaan "valistuneiksi") byrokraatteja veljensä Aleksanteri II:n suurten uudistusten aikana. Hän toimi vuodesta 1854 lähtien vastaperustetun Venäjän keisarillisen maantieteellisen seuran järjestyksessä toisena puheenjohtajana. Maantieteellinen seura oli sisäministeriön alainen, jossa oli huomattava määrä liberaaleja byrokraatteja, kuten Nikolai Miljutin. Suuriruhtinas oli liberaalien byrokraattien ryhmän "konstantinoviittien" johtaja.

Suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitš Romanov n.1875

Sen lisäksi, että Konstantin Nikolajevitš tuki ja osallistui vuoden 1861 maaorjien vapauttamiseen, hän aloitti uudistuksia Venäjän keisarillisessa laivastossa vuodesta 1854 alkaen. Konstantinin veljen, Aleksanteri II:n sanotaan lausuneen: "Antakaa puolalaisille oma hovinsa ja juonittelunsa." Vaikka suuriruhtinas yritti osoittaa liberaalia asennetta puolalaisia ​​kohtaan, hänen ponnistelunsa tulivat liian myöhään ja hänet muistutettiin tammikuun kansannousun puhkeamisesta vuonna 1863.

Hän osallistui Unkarin vallankumous kukistamiseen vuonna 1849 ja Krimin sodassa vuonna 1853 Kronstadtin puolustukseen antamalla vara-amiraalina omat rahansa (200 000 ruplaa) insinööri ja metalliteollisuusyrittäjä Nikolai Putilovin projektille 75 höyryn voimalla purjehtivan tykkiveneen valmistamiseen vuosina 1854–1855.

Hän edisti Nikolai Gogolin loppuunmyytyjen teosten uusintapainoksia lähettämällä vuonna 1851 kirjeen kreivi Orloville, jossa hän toivoi että sensuuriviranomaiset olisivat julkaisemiselle myötämielisiä ja että jokaisen venäläinen kirjaston omistaa niitä, vaikka hän ei itsekään omistanut kaikkia Gogolin teoksia. Hän oli myös erittäin kiinnostunut tieteen viimeisimmistä uutisista kuten Nestorin kronikan uusista tutkimuksista ja oleskellessaan talvella 1851–1852 aviopuolisonsa Aleksandra Iosifovan terveyden vuoksi Venetsiassa, hän halusi että hänelle lähetetään Mihail Pogodinin toimittaman Moskovitjan (ven. Москвитянин) kirjallisuuslehden koko syksyn numerot ja teki siihen vuoden mittaisen jatkotilauksenkin.

Vuonna 1855 hänet ylennettiin amiraaliksi, ja hän toimi laivaston ja merenkulkuosaston johtaja ministerin arvonimellä. Vuodesta 1860 hän toimi Amiraliteettineuvoston puheenjohtajana. Hänen hallintokautensa ensimmäistä jaksoa leimasivat useat tärkeät uudistukset: aseistamattomien rannikkopartioiden määrää vähennettiin, meriministeriöstä erotetettin laivanrakennus, tykistö ja linnoittaminen satamien vastuulle, toimistotyötä yksinkertaistettiin, otettiin käyttöön eläkekassat ja eläkejärjestelmä. Siirtymäasteena merivoimien joukkojen ja upseeriston välille perustettiin 'keskilaivamiehen' (mitsipman, merikadetti) arvo. Upseerikoulutusta varten perustettiin merikadettijoukkojen tilalle laivaston akateeminen kurssi sekä erikoismiina- ja tykistöluokat. Asepalvelusaikaa lyhennettiin 25 vuodesta 10 vuoteen, koulutusmenetelmänä käytetty ruumiillinen kuritus poistettiin kokonaan, uusi upseerin virkapuku otettiin käyttöön ja upseereiden elinolosuhteita kasarmeissa parannettiin merkittävästi. Uudistusten aikana käsitellyistä asioista keskusteltiin avoimesti 'Laivaston kokoelma' (ven. Морской сборник) -lehden sivuilla, ja siinä julkaistiin myös meriministeriön eri osastojen raportteja.

Liberaaleja arvoja noudattavana hänet valittiin vuonna 1857 talonpoikien vapauttamiskomitean puheenjohtajaksi. Komitea laati manifestin talonpoikien vapauttamisesta maaorjuudesta. Hänellä oli myös tärkeä rooli muissa veljensä Aleksanteri II:n suurissa uudistuksissa - oikeuslaitoksen uudistamisessa ja ruumiillisen rangaistuksen poistamisessa armeijassa.

Vuonna 1862, sen jälkeen kun hallitseva kuningas Otto I von Wittelsbach syrjäytettiin Kreikan kansannousussa, kreikkalaiset järjestivät vuoden lopussa kansanäänestyksen valitakseen uuden hallitsijan. Kuka tahansa Kreikan kansalainen saattoi ehdottaa omaa ehdokastaan tai hallitusmuotoa. Tulokset julkistettiin helmikuussa 1863. Konstantin Nikolajevitš sijoittui äänestyksessä kuudenneksi alle 0,5 prosentilla äänistä. Venäjän, Ison-Britannian ja Ranskan kuningashuoneiden edustajat eivät Lontoon vuoden 1832 konferenssin mukaan voineet kuitenkaan nousta Kreikan valtaistuimelle.

Hän toimi Puolan kuningaskunnan varakuninkaana kesäkuusta 1862 lokakuuhun 1863. Hänen kuvernöörikautensa loppui Puolan kansannousun aattona. Yhdessä varamiehensä markiisi Aleksandr Velepolskin kanssa hän yritti harjoittaa sovittelevaa politiikkaa ja toteuttaa liberaaleja uudistuksia. Heti seuraavana päivänä kun Konstantin Nikolajevitš saapui Varsovaan hänet yritettiin murhata. Räätälin oppipoika Ludovik Yaroshinsky ampui häntä lähietäisyydeltä pistoolilla 21. kesäkuuta (J: 4. heinäkuuta) 1862, kun hän lähti illalla teatterista, mutta hän haavoittui vain lievästi. Hän asui Varsovassa aviovaimonsa Aleksandra Iosifovnan kanssa, ja heidän viimeinen yhteinen lapsensa Vjatšeslav syntyi siellä kesäkuussa 1863. Tämän jälkeen he matkustivat Krimin kautta puoleksi vuodeksi Wieniin, Badeniin, Darmstadtiin ja Aleksandran sukulaisten luokse Altenburgiin.

Puolan kapina heikensi Konstantin Nikolajevitšin vaikutusta keisariin ja aiheutti paljon kysymyksiä hänen sovittelunsa viisaudesta separatisteja kohtaan. Lakitieteen opiskelija Dmitri Karakozov ampui keisaria huhtikuussa 1866, mikä johti hänen suojelijansa eroon hallituksesta. Vuonna 1865 Konstantin Nikolajevitš nimitettiin valtioneuvoston puheenjohtajaksi. Hän toimi virassa keisari-veljensä salamurhaan saakka vuoteen 1881. Konstantin Nikolajevitšin aloitteesta Venäjän keisarikunnan amerikkalainen osa eli Alaska myytiin Yhdysvalloille vuonna 1867. Hänen todellinen vaikutusvaltansa maan sisäisiin asioihin vuoden 1868 jälkeen oli merkityksetön.

Vuonna 1873 hänet valittiin Keisarillisen musiikkiseuran puheenjohtaksi ja hän teki ehdotuksen siitä, että konservatoriot varaavat 1 000 ruplaa vuodessa köyhien oppilaittensa kouluruokailuuun ja avustuksiin.

Konstantin Nikolajevitš häpesi likinäköisyytään ja hänet tunnettiin töykeänä ihmisenä. Saatuaan jostain syystä häneltä lahjaksi silmälasit, runoilija F. I. Tjuttšev piti tätä virheellisesti vihjeenä, ettei hän ollut huomannut Konstantin Nikolajevitšia juhlissa, ja hyökkäsi suuriruhtinasta vastaan pilkkarunolla "On monia pieniä, nimettömiä tähtikuvioita vuoristojen korkeuksissa ... "

Avioliitto ja perhe

Lokakuussa 1847 Konstantinin 18-vuotias morsian Altenburgin prinsessa Alexandra saapui Venäjälle. Hän kääntyi ortodoksiseen uskoon ja otti nimen Aleksandra Iosifovna. Häät pidettiin 11. syyskuuta [J: 30. elokuuta] 1848 Talvipalatsissa. He asuivat Pavlovskin palatsissa, Strelnassa ja Marmoripalatsissa.

Suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitš (oik.), keskellä suuriruhtinatar Aleksandra Iosifovna ja heidän lapsensa vuonna 1863

Aleksandralle ja Konstantinille syntyi kuusi lasta. Heidän sukuhaaraansa kutsuttiin Kontantinovitšeiksi.

• Nikolai Konstantinovitš Romanov (1850–1918), julistettiin mielenvikaiseksi ja karkotettiin eliniäkseen Pietarista timanttivarkauden vuoksi vuonna 1874 ensin Vladimirin kuvernementtiin, Umaniin, Tyvroviin lähellä Vinnitsaa ja sen jälkeen Keski-Aasiaan Samaraan, Turkestaniin ja Taškentiin. Meni naimisiin useita kertoja ja hänellä oli paljon jälkeläisiä eri suhteista.
• Olga Konstantinovna Romanova (1851–1926), Kreikan kuningatar, Edinburghin prinssi Philipin isoäiti.
• Vera Konstantinovna Romanova (1854–1912), adoptoitiin Konstantinin sisaren Württembergin kuningattaren Olgan ja kuningas Kaarle I:n perheeseen, avioitui vuonna 1874 Württenbergin herttuan Eugenen (1846–1877) kanssa. Heille syntyi kaksoistyttäret, joilla oli jälkeläisiä.
• Konstantin Konstantinovitš Romanov (1858–1915), avioitui vuonna 1884 herttuatar Elisabet Saksi-Altenburgin, suuriruhtinatar Elizaveta Mavrikievnan (1865–1927) kanssa. Heille syntyi yhdeksän lasta, vaikka aviomiehellä oli myös miessuhteita. Ei jälkeläisiä, kaikki heidän lapsensa kuolivat naimattomina tai lapsettomina.
• Dmitri Konstantinovitš Romanov (1860–1919), teloitettiin vallankumouksen aikana, kuoli naimattomana ilman jälkeläisiä
• Vjatšeslav Konstantinovitš Romanov (1863 Varsova –1878), kuoli 15-vuotiaana aivokalvontulehdukseen

Yksityiselämä

Konstantin Nikolajevitšilla oli useita julkisia suhteita ja rakastajattaria 1860-luvun lopulta alkaen, jolloin hän erkaantui vähitellen vaimostaan. Ensimmäisestä suhteesta syntynyt Marie Condousso lähetettiin Konstantinin tyttären kuningatar Olgan hovinaiseksi Kreikkaan, jossa hän avioitui sikäläisen pankkiirin kanssa.

Konstantin Nikolajevitšilla oli noin vuodesta 1868 alkaen suhde Pietarin Bolšoi-teatterin tanssijatar Anna Vasiljevna Kuznetsovan (1844–1922) kanssa. Suhteesta syntyi viisi lasta, jotka asuivat suuressa huvilassa lähellä avioparin asuinpalatsia Pavlovskissa. Heille annettiin sukunimeksi Knjazev. Konstantin Nikolajevitš esitteli suosikkinsa tuttavilleen sanoilla: "Pietarissa minulla on hallituksen vaimo, mutta täällä minulla on laillinen vaimo!" Hän kertoi tästä vaimolleen Aleksandra Iosifovnalle ja kehotti tätä "pitämään julkisivun pystyssä". Keisari Aleksanteri III suhtautui jyrkän negatiivisesti "Koko-sedän" käytökseen. Myös Konstantinin veljillä Aleksanteri II:lla ja suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitšilla oli keski-iässä perustettu rinnakkaisperhe.

• Sergei Konstantinovitš Knjazev (1873–1873); kuoli lapsena
• Marina Konstantinovna Knjazeva (1875–1941); naimisissa kenraali Aleksandr Pavlovitš Ertšovin kanssa vuonna 1894. Heillä oli yhdeksän lasta.
• Anna Konstantinovna Knjazeva (1878–1920); naimisissa eversti Nikolai Lialinen kanssa vuonna 1898. Heillä oli kolme lasta.
• Izmail Konstantinovitš Knjazev (1879–1885); kuoli tulirokkoon 6-vuotiaana
• Leo Konstantinovitš Knjazev (1883–1885); kuoli tulirokkoon 2-vuotiaana

Elämän loppupuoli

Vuoden 1881 jälkeen, eläkkeelle jäätyään hän oleskeli äidiltään Aleksandra Fjodorovnalta perimässään Oreandan palatsissa ja omassa Amiraalin talo -huvilassaan Krimillä. Kesäkuussa 1889 Konstantin Nikolajevitš sai tyttärentyttärensä Kreikan ja Tanskan prinsessa Aleksandran, suuriruhtinatar Aleksandra Georgijevnan (1870–1891) häissä aivoinfarktin, hän halvaantui oikealta puoleltaan ja joutui liikunta- ja lähes puhekyvyttömänä aviovaimonsa huolehdittavaksi, joka ei sallinut tälle enää mitään kontaktia aviottomien lastensa tai rakastajattariensa kanssa. Hänen kuolinvuoteelleen Pavlovskin palatsiin tammikuussa 1892 päästettiin rukoilemaan rakastajatar Anna Vasiljeva Kuznetsova.  

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Konstantin Nikolajevitš Romanov Wikimedia Commonsissa