Kuolemanjälkeinen elämä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuolemanjälkeinen elämä on monissa uskonnoissa esiintyvä uskomus, jonka mukaan ihminen jatkaa olemassaoloaan tuonpuoleisessa eli jossakin olotilassa kuoleman jälkeen. Käsitykset tuonpuoleisesta vaihtelevat paljon eri uskontojen ja jopa samaan uskontokuntaan kuuluvien ihmisten välillä. Tuonpuoleinen on usein myös jumalten kotipaikka.

Tapoja ja käsityksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tiet taivaaseen ja helvettiin. Piirros vuodelta 1825.

Vainajala on tuonpuoleinen tai tuonpuoleisessa sijaitseva kuolleiden sielujen maa tai koti. Tuonpuoleisessa voi joskus olla monta vainajalaa, kuten kristityillä on taivas ja helvetti. Joissakin uskonnoissa kuolemanjälkeisen elämän lisäksi on toinenkin kuolemanjälkeinen vaihtoehto sielun kohtaloksi, kadotus. Kadotus tarkoittaa yleensä sielun tuhoutumista, mutta se voi olla myös synonyymi helvetille. Hautaamiseen liittyvien rituaalien eräs merkitys monissa kulttuureissa on auttaa sielua siirtymään tuonpuoleiseen[1]. Jälleensyntymisessä ihmisen sielun uskotaan siirtyvän kuoleman jälkeen toiseen ruumiseen.[2]

Monessa kulttuurissa kunnioitetaan tai palvotaan edesmenneitä esivanhempia. Yleisintä se on Kaukoidässä ja Afrikassa. Joskus esivanhemmille tarjotaan uhrilahjoja, joilla heidän elämänsä tuonpuoleisessa olisi mukavampaa. Toisissa kulttuureissa lahjoilla pyritään lepyttämään esi-isiä. Vainajilta voidaan myös pyytää apua tai neuvoja.[3] Vainajan on usein uskottu ilmestyneen eläville kummituksena.[4] Jotkut samastavat nykyisin enkelit ja vainajien henget toisiinsa, mutta alun perin kyseessä ovat kokonaan eri olennot.[5]

Suomalaisista noin 40 prosenttia ajattelee, että kuolemanjälkeistä elämää ei ole.[1] Vuoden 2011 kyselytutkimuksessa noin 40 prosenttia vastanneista uskoi kuolemanjälkeiseen elämään.[6] Vuoden 2015 tutkimuksessa 34 prosenttia kyselyyn vastanneista uskoi kuolemanjälkeiseen elämään ja 37 prosenttia ei uskonut.[7][8] Jälleensyntymiseen uskoi vuoden 2017 kyselyssä noin 13 prosenttia suomalaisista.[8]

Eri kulttuureissa ja uskonnoissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esihistoria ja korkeakulttuurit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esihistoriallisista haudoista on löydetty käyttöesineitä, joita vainajan uskottiin tarvitsevan tuonpuoleisessa.[9] Joillain metsästäjä-keräilijöillä kuten Tansanian hadzoilla ei ole kuolemanjälkeisen elämän käsitettä, vaan heidän käsityksensä mukaan ihmisen henkinen olemassaolo lakkaa kuolemassa.[10] Kuolemanjälkeiseen elämään uskovissa kulttuureissa on pystytetty temppeleitä ja muita rakennuksia, joissa ilmenee usko tuonpuoleiseen.[11]

Muinainen Egypti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huneferin papyrys, noin 1275 eaa. Anubis tuo Huneferin tuomion saliin, jossa hänen sydämensä punnitaan sulkaa vasten. Ammit odottaa tulosta ja Thot kirjaa sen ylös. Horus esittelee Huneferin Osirikselle, jonka valtaistuimen takana ovat Isis ja Neftys.

Muinaisen Egyptin uskonnossa kuolleiden valtakuntaa hallitsi jumala Osiris. Anubis-jumala johdatti kuolleen Osiriksen saliin, jossa hän joutui osoittamaan kelvollisuutensa päästäkseen vihannoiville kentille. Vainajan sydän punnittiin 42 jumalan läsnä ollessa Osiriksen vaa’alla Maatin sulkaa vasten. Kirjuri Thot kirjasi tuloksen muistiin ja vainaja pääsi joko Osiriksen kentille tai joutui kuolemaan toisen kerran, jolloin hän lakkasi olemasta.

Lähi-idän uskonnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähi-idässä syntyneissä uskonnoissa, juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa, ihmisellä on kuoleman jälkeen mahdollisuus pelastua tai joutua kärsimykseen. Persialaisen zarathustralaisuuden mukaan viimeisellä tuomiolla hyvien ihmisten sielut saivat jatkaa elämäänsä ruumiillisissa kehoissa. Tämä käsitys levisi juutalaisten ajatteluun ja sitä kautta kristinuskoon ja islamiin. Ajatus kuolemattomasta sielusta on peräisin kreikkalaisesta kulttuurista. Varhaiskristityt uskoivat ristillä kuolleen Jeesuksen pikaiseen toiseen tulemiseen, josta seuraisi kaikkien kuolleiden ylösnousemus, viimeinen tuomio ja maailmanloppu. Kristittyjen Uuden testamentin 27 kirjassa näkyy kuolemanjälkeistä elämää koskevien näkemysten monimuotoisuus ja niiden synteesi kristillisessä ajattelussa.[12]

Taivas oli vielä Vanhassa testamentissa Jumalan fyysinen asuinsija. Uuden testamentin ajan ja keskiajan välillä taivas alettiin nähdä onnellisena paikkana, johon kaikki uskovaiset pääsivät jumalallisten olentojen ja pyhimysten joukkoon turvaan tuskalta ja surulta. Taivaan vastakohdaksi varhaisessa kristinuskossa nähtiin helvetti, jossa kärsittiin tuskaa ja rangaistuksia. Taivaaseen pääsyn välitilaksi katolinen kirkko sijoitti kiirastulen niitä varten, joiden oli ensin sovitettava syntinsä eli uskonnon moraalin vastaiset teot.[13]

Islamin mukaan ihminen joutuu kuoleman jälkeen välitilaan, josta hän siirtyy viimeisen tuomion jälkeen joko Helvettiin tai Paratiisiin. Haudassa ihminen saa vieraakseen enkelit nimeltä Munkar ja Nakir. Nämä kuulustelevat kuollutta hänen uskostaan profeetta Muhammediin.[14][15] Uskovat saavat nähdä välähdyksen Paratiisista kun taas uskottomia kidutetaan. Marttyyrit pääsevät olemaan lähellä Paratiisin porttia tai lintuina Paratiisissa. Ennen murrosikää kuolleet lapset pääsevät kaikki Paratiisiin, koska šaria ei pidä lapsia täysivaltaisina ihmisinä ja vastuullisina teoistaan.[15]

Idän uskonnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hindulaisen ja buddhalaisen käsityksen mukaan ihmiset ja eläimet syntyvät uudestaan jonakin toisena elävänä. Buddhalaisuuden mukaan yksilöllä ei ole ikuista sielua. Buddhalaisten tavoitteena on päästä irti kuoleman ja jälleensyntymisen kierteestä eli samsarasta. Joissain mahajanabuddhalaisuuden suuntauksissa uskotaan taivaiden maailmaan, jonne hurskaat buddhalaiset pääsevät kuoleman jälkeen jatkamaan valaistumisen tavoittelua. Helvettiin taas joutuvat väliaikaisesti kärsimään erityisen syntiset yksilöt. Tiibetiläinen kuolleiden kirja opastaa vainajaa matkallaan tuonpuoleiseen.[16]

Afrikan uskonnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikan perinteisissä uskonnoissa esivanhempien palvonta ja yhteydenpito heidän kanssaan ovat usein tärkeässä osassa. Esi-isät ovat afrikkalaisille kuitenkin edelleen vain vainajia, eivätkä he ole muuttuneet jumaliksi. Vähemmän merkittävät vainajat jäävät pelkiksi haamuiksi tai varjoiksi.[17]

Suomen muinaisusko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaissuomalaisilla vainaja jatkoi elämäänsä kuoleman jälkeen Tuonelassa tai Manalassa. Christfried Gananderin teoksen Mythologia Fennica mukaan kuoleman valtakunnan hallitsija oli Tuonelan morsian tai Tuonen neito, joka asui Kipumäessä.[18]

Uudet uskonnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvulla nousi spiritualismi, jossa viestittiin vainajien kanssa meedioiden välityksellä. Spiritualistit uskoivat, että kuolemassa sielu aluksi vain vetäytyy syrjään mutta ei katoa. Spiritualismin mukaan helvettiä, kadotusta, viimeistä tuomiota tai fyysisen kehon ylösnousemusta ei ole.[19]

Jälleensyntymisen ajatus alkoi saavuttaa suosiota länsimaissa 1960-luvulta alkaen, kun itämaisten uskontojen suosio nousi. New age -ajattelussa jälleensyntyminen nähdään parantumisen ja kehittymisen mahdollisuutena.[20]

Tiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Usko kuolemanjälkeiseen elämään on vähentynyt monissa kehittyneissä maissa.[21] Tieteen kehityksen myötä ruumiista erillisen sielun olemassaolo on kyseenalaistettu. Ihmiskehon on todettu toimivan fysiikan ja kemian lakien mukaisesti.[9] Skeptikot ovat kysyneet, miten aivoista ja aineesta irrallaan oleva sielu olisi mahdollinen.[22] Sielu-uskoa arvostelevien tutkijoiden mukaan kuolemanjälkeinen elämä on luonnonlakien perusteella mahdotonta. Tietoisuus on heidän mukaansa fysikaalinen ja kemiallinen toiminto, joka lakkaa kuoleman jälkeen.[23][24] Aineen häviämättömyyden lain mukaan ruumiin aine ja energia säilyy maailmankaikkeudessa.[25][1]

On spekuloitu, että ajatus kuolemanjälkeisyydestä kumpuaa ihmislajille ominaisesta intuitiivisesta ajattelusta: ihmisen on vaikeaa kuvitella elämän lakkaamista.[24] Tiede ja kuolemanjälkeinen elämä kohtaavat niin sanottujen kuolemanrajakokemusten tutkimuksessa.[26]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lewis, James R.: Encyclopedia of Afterlife Beliefs and Phenomena. Canton, Michigan: Visible Ink Press, 1995. ISBN 0-7876-0288-4 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Mäntysalo, Jesse: Suomen monimuotoistuminen näkyy myös kuolemaan liittyvissä käytännöissä – lähes puolet ajattelee, ettei kuoleman jälkeen ole enää mitään Yle uutiset. 6.11.2021. Viitattu 16.2.2024.
  2. ↑ Lewis 1995, s. xx.
  3. ↑ Lewis 1995, s. 17–19.
  4. ↑ Lewis 1995, s. 26.
  5. ↑ Lewis 1995, s. 21.
  6. ↑ Kiviranta, Varpu: Kotimaa: Entistä harvempi uskoo elämään kuoleman jälkeen Yle uutiset. 13.3.2012. Viitattu 16.2.2024.
  7. ↑ Yhä useampi suomalainen hyväksyy eutanasian 5.6.2015. Lääkäriliitto. Viitattu 16.2.2024.
  8. ↑ a b Karhu, Emilia: Kysely: Nuorille suomalaismiehille kuolema on kaiken loppu Kotimaa. 12.3.2017. Viitattu 16.2.2024.
  9. ↑ a b Lewis 1995, s. xvii.
  10. ↑ Lewis 1995, s. 3.
  11. ↑ Lewis 1995, s. 30.
  12. ↑ Lewis 1995, s. xviii–xix.
  13. ↑ Lewis 1995, s. xix.
  14. ↑ Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja, s. 150–157. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8
  15. ↑ a b Sookhdeo, Patrick: Understanding Islamic Theology, s. 109, 237, 242. McLean, Virginia: Isaac Publishing, 2013. ISBN 978-0-9892905-1-7 (englanniksi)
  16. ↑ Lewis 1995, s. 59–63.
  17. ↑ Lewis 1995, s. 3–4.
  18. ↑ Gustafsson, Philip: Tuonpuoleinen maailma (Archive.is) 1997. Internetix. Viitattu 8.3.2015, arkistoitu 9.3.2015.
  19. ↑ Lewis 1995, s. xvii, xix–xx.
  20. ↑ Lewis 1995, s. xx–xxi.
  21. ↑ Ketola, Kimmo: Tuore suomalaistutkimus: Usko kuolemanjälkeiseen elämään vähentynyt Kotimaa. 13.3.2012. Viitattu 16.2.2024.
  22. ↑ Selin, Risto: Kuoleman jälkeinen elämä. Teoksessa Ihmeellinen maailma. Skeptikon tietosanakirja. Helsinki: Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4 Teoksen verkkoversio.
  23. ↑ Numminen, Pekka: Arvostettu fyysikko: elämä kuoleman jälkeen on mahdotonta Iltalehti. 9.11.2017. Viitattu 16.2.2024.
  24. ↑ a b Lewis, Ralph: Is There Life After Death? The Mind-Body Problem Psychology Today. 7.10.2023. Viitattu 16.2.2024. (englanniksi)
  25. ↑ Hendricks, Scotty: No Afterlife? No Problem! How to Face Oblivion Like a Pro Bigthink.com. 5.12.2017. Viitattu 16.2.2024.
  26. ↑ Lewis 1995, s. xvii–xviii.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Heikkilä, Kai & Jokivuori, Pertti: Kuoleman salaisuus. Helsinki: Kirjayhtymä, 1994. ISBN 951-26-3911-4
  • Martin, Michael & Augustine, Keith (toim.): The Myth of an Afterlife. The Case against Life after Death. Lanham, Maryland: Rowman and Littlefield, 2015. ISBN 978-0-8108-8677-3 (englanniksi)
  • Saarela, Janne: Ylösnousemus ja kuolemanjälkeinen elämä. Vantaa: Aikamedia, 2024. ISBN 978-952-252-695-3

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kuolemanjälkeinen elämä.
  • Hasker, William: Afterlife The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kuolemanjälkeinen_elämä&oldid=22665404”