Kustannusliike Kirja
| Kustannusliike Kirja | |
|---|---|
 |
|
| Perustettu | 1923 |
| Lakkautettu | 1937 |
| Kotipaikka | Leningrad, Petroskoi |
| Toimiala | kustantamo |
| Huomioitavaa | Seuraaja Karjala-kustantamo |
Kustannusliike Kirja (ven. Издательство «Кирья», Izdatelstvo ”Kirja”) oli Neuvostoliitossa vuosina 1923–1937 toiminut suomenkielinen kirja- ja lehtikustantamo.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kustantamo perustettiin Pietarissa kesäkuussa 1923 nimellä Suomalainen Kustannusosuuskunta Kirja. Sen tehtäväksi asetettiin kirjallisuuden julkaiseminen Inkerin ja Neuvosto-Karjalan suomenkielistä väestöä varten. Osuuskunnan hallintoon kuuluivat Teemu Törmälä, Kustaa Rovio, Jalo Kohonen ja Juho Kustaa Lehtinen Pietarista sekä Edvard Gylling, Jaakko Rahja ja Joel Järnstedt Petroskoista.[2]
Alkuvaikeuksien ja varojen puutteen takia kustantamo julkaisi vuonna 1923 vain yhden merkittävän julkaisun: Työläisen ja talonpojan kalenterin vuodelle 1924. Kustannustoiminta rajoittui aluksi vain kirjoihin, mutta myöhemmin alettiin julkaista myös lehtiä. Vuonna 1925 perustettiin teoreettinen aikakauslehti Kommunisti ja seuraavana vuonna alettiin julkaista nuorisoliittolaislehteä Nuori kaarti. Toukokuussa 1927 Kirjan kustannettavaksi siirtyi Leningradissa ilmestynyt sanomalehti Vapaus.[2]
Vuonna 1927 Kirjan johtajaksi Toivo Alavirran tilalle tuli Teemu Törmälä. Samana vuonna avattiin Kirjan myymälät Leningradissa ja Petroskoissa. Tuotanto laajeni poliittisesta kirjallisuudesta oppikirjallisuuteen ja maatalouden ammattikirjallisuuteen. 1920-luvun loppuvuosina alkoi ilmestyä näkyvämmin myös kaunokirjallisuutta. Vuonna 1929 kustantamo sai oman kirjapainon ”Kirjapajan” Leningradista.[3]
Vuonna 1931 Kirjan osuuskuntajärjestely purettiin ja sen toimintaa kehitettiin. Kustantamo otettiin valtion haltuun, ja sen nimeksi tuli Valtion kustannusliike Kirja. Toiminta laajeni Petroskoihin, josta Kirjalle luovutettiin Anohinin kirjapaino. Samalla kustantamo sai uuden tavaramerkin, jonka piirsi taiteilija Leevi Aalto. Kirjan isäntinä toimivat Karjalan toimeenpaneva keskuskomitea ja Leningradin alueen toimeenpaneva komitea.[4]
1930-luvun alussa Kirjan toiminta laajeni voimakkaasti. Eri kirjanimikkeitä julkaistiin 176 kappaletta vuosina 1923–1927, 768 kappaletta vuosina 1928–1932 ja vuosiksi 1933–1937 suunniteltiin 1 850 nimekettä. Vuoden 1932 lopussa Kirjalla oli seuraavat liikeyksiköt: kustannusliikkeet Leningradissa ja Petroskoissa, kirjapainot Leningradissa, Petroskoissa ja Kontupohjassa, laskukone- ja pahvitehtaat Leningradissa, valokuvaamo Leningradissa sekä kauppaliikkeet Leningradissa ja Petroskoissa. Vakituista työvoimaa oli vuonna 1927 vain 23, mutta vuonna 1932 peräti 900 henkeä. Toiminnan painopiste siirtyi vähitellen Neuvosto-Karjalaan.[5] Kirja oli Venäjän autonomisten tasavaltojen neljänneksi suurin kustannusliike Tatarstanin, Dagestanin ja Krimin kustantamojen jälkeen.[6]
Kustannustoiminnan kehityksestä kertoo taulukko, joka käsittää vuosina 1928–1936 julkaistut kirja- ja aikakauslehtinimikkeet:[6]
| Vuosi | Nimikkeitä | Painoarkkeja | Painos, tuh. kpl |
|---|---|---|---|
| 1928 | 47 | 227 | 162,4 |
| 1929 | 75 | 523 | 199 |
| 1930 | 143 | 556 | 637 |
| 1931 | 323 | 949 | 1465 |
| 1932 | 287 | 1173 | 1028 |
| 1933 | 310 | 1924 | 1011 |
| 1934 | 248 | 1671 | 6266 |
| 1935 | 320 | 2222 | 741 |
| 1936 | 287 | 2138 | 860 |
Kirjan tuotanto jakautui yhteiskuntapoliittiseen, tekniseen ja maatalouskirjallisuuteen, oppikirjallisuuteen sekä kauno- ja lastenkirjallisuuteen. Yhteiskunnallinen kirjallisuus käsitti Marxin, Engelsin ja Leninin teoksien käännöksiä, NKP(b):n puoluekokousten ja konferenssien sekä SKP:n ja Kominternin aineistoja, Stalinin ja Neuvostoliiton muiden johtajien teoksia ja puheita. Näkyvällä sijalla olivat myös Suomen ja Venäjän sisällissotia käsittelevät teokset ja muistelmat.[7]
Alkuperäistä kaunokirjallisuutta edustivat muun muassa Jalmari Virtasen, Lea Helon, Oskar Johanssonin, Allan Visasen, Hilda Tihlän ja Eemeli Parraksen runokokoelmat, kertomukset ja romaanit. Venäjästä käännettiin muun muassa Nikolai Gogolin, Ivan Gontšarovin, Ivan Krylovin, Nikolai Nekrasovin, Aleksandr Puškinin, Leo Tolstoin ja Anton Tšehovin klassisia teoksia sekä neuvostokirjallisuudesta muun muassa Maksim Gorkia, Vladimir Majakovskia, Nikolai Ostrovskia, Fjodor Panfjorovia, Aleksandr Serafimovitšia, Aleksei Tolstoita, Konstantin Fediniä, Dmitri Furmanovia, Aleksandr Fadejevia, Mihail Šolohovia ja Ilja Ehrenburgia. Eurooppalaista kirjallisuutta edustivat Honoré de Balzac, Jules Verne, Jaroslav Hašek, Johann Wolfgang von Goethe, Daniel Defoe, Jonathan Swift, William Shakespeare ja Friedrich Schiller. Lapsille julkaistiin Andersenin ja Grimmin veljesten satuja sekä Agnija Barton, Boris Žitkovin, Lev Kassilin, Samuil Maršakin ja Kornei Tšukovskin teoksia. Kustantamo julkaisi myös muutamien suomalaisten kirjailijoiden kuten Aleksis Kiven ja Maiju Lassilan kirjoja.[8]
Tekninen ja maataloutta käsittelevä kirjallisuus koostui etupäässä tiedettä, uutta tekniikkaa ja työtapoja kansantajuistavista kirjasista. Koulukirjat oli äidinkielen oppikirjoja lukuun ottamatta käännetty venäjästä. Suomenkielisten teosten ohella kustantamo julkaisi jonkin verran venäjänkielistä kotiseutu- ja tietokirjallisuutta. Karjalan puolue- ja hallintoelinten aineistot sekä tilastot ja hakuteokset painettiin molemmilla kielillä.[9]
Koulujen oppikirjoja lukuun ottamatta kirjojen painosmäärä oli yleensä 2 000–2 500 kappaletta. Pienten painosten ja kirjoille tietoisesti asetettujen halpojen hintojen takia kustannustoiminta oli tappiollista. Kirjan talous pysyi tasapainossa valokuvalaboratorion ja muiden sivutoimintojen tuottamien tulojen ansiosta.[10]
Kirjan tuotanto levisi etupäässä inkeriläisten sekä Suomesta, Yhdysvalloista ja Kanadasta muuttaneiden suomalaisemigranttien keskuuteen. Vuonna 1934 esitetyn arvostelun mukaan kustantamo ei ottanut huomioon suomen kieltä heikosti taitavan karjalaisväestön tarpeita. Kirjan väitettiin tehneen myös vakavia poliittisia virheitä julkaisemalla nationalistisia teoksia. Esimerkkeinä mainittiin Heino Raution pamfletti Suomenkielen runtelijoita vastaan! sekä Lauri Luodon romaani Lakeuksien Aunus, jossa ihannoitiin ”maatalouden uudistamista suomalais-amerikkalaisessa porvarillisessa farmarihengessä”.[11]
Karjalan suomalaisjohdon syrjäyttämisen jälkeen vuonna 1935 Kirjan pitkäaikainen johtaja Teemu Törmälä ja sen muu johtajisto erotettiin nationalisteina. Syytökset ”kansallisuuspolitiikan vääristelyistä” kohdistuivat suomenkielisiin kirjailijoihin, lehtien toimittajiin ja Kirjan koko henkilökuntaan. Puhdistusten myötä Kirjan tuotanto supistui ja sen Leningradin osasto lakkautettiin. Kustantamon nimi piteni Karjalan valtion kustannusliike Kirjaksi.[12] Suomenkielisten julkaisujen ohella pyrittiin laajentamaan myös venäjän- ja karjalankielistä toimintaa. Syksyllä 1937 lähes kaikki suomen kielellä kirjoittaneet kirjailijat vangittiin ja heidän teoksensa julistettiin kielletyiksi.[13] Monet Kirjan ja suomenkielisten lehtien työntekijät teloitettiin kansanvihollisina.[14]
Marraskuussa 1937 Kirja muutettiin Karjalan valtion kustannusliikkeeksi (lyhenne Kargosizdat).[15] Vuoden lopussa suomen kielen käyttö lakkautettiin ja se korvattiin uudella karjalan kirjakielellä. Kirjan julkaisut julistettiin ideologisesti vahingollisiksi. Tuotannossa olleet teokset ja käsikirjoitukset sekä kustantamon 1 250 000 ruplan arvoinen kirjavarasto hävitettiin. Suomenkielinen kirjallisuus vedettiin pois kirjastoista.[14]
Kirjan julkaisemia lehtiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Afanasjeva, A. I.: Kulturnyje preobrazovanija v Sovetskoi Karelii, 1928–1940. Petrozavodsk: Karelija, 1989. ISBN 5-7545-0202-8 (venäjäksi)
- Kruhse, Pauli & Uitto, Antero: Suomea rajan takana 1918–1944: Suomenkielisen neuvostokirjallisuuden historia ja bibliografia. (Julkaisija: Kansalliskirjasto) Jyväskylä: BTJ, 2008. ISBN 978-951-692-705-6
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kruhse & Uitto 2008, s. 26, 54.
- ↑ a b Kruhse & Uitto 2008, s. 26–27.
- ↑ Kruhse & Uitto 2008, s. 29–31.
- ↑ Kruhse & Uitto 2008, s. 32.
- ↑ Kruhse & Uitto 2008, s. 34, 36.
- ↑ a b Afanasjeva 1989, s. 137.
- ↑ Afanasjeva 1989, s. 138–139.
- ↑ Afanasjeva 1989, s. 139.
- ↑ Afanasjeva 1989, s. 140.
- ↑ Afanasjeva 1989, s. 138.
- ↑ Kruhse & Uitto 2008, s. 47.
- ↑ Kruhse & Uitto 2008, s. 47–48, 51–52.
- ↑ Kruhse & Uitto 2008, s. 53–54.
- ↑ a b Afanasjeva 1989, s. 141.
- ↑ Kruhse & Uitto 2008, s. 54.