William Shakespeare

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Shakespeare” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan artikkelissa Shakespeare (täsmennyssivu)
William Shakespeare
Mahdollisesti John Taylorin maalaama niin sanottu Chandos-muotokuva, jonka arvellaan esittävän William Shakespearea.[1]
Mahdollisesti John Taylorin maalaama niin sanottu Chandos-muotokuva, jonka arvellaan esittävän William Shakespearea.[1]
Henkilötiedot
Syntynythuhtikuu 1564 (tarkkaa päivämäärää ei tiedetä)
Stratford-upon-Avon, Warwickshire, Englannin kuningaskunta
Kuollut23. huhtikuuta (juliaaninen kalenteri) / 3. toukokuuta (gregoriaaninen kalenteri) 1616
Stratford-upon-Avon, Warwickshire, Englannin kuningaskunta
Ammatti näytelmäkirjailija, runoilija, näyttelijä
Kirjailija
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

William Shakespeare (engl. [ˈwɪljəm ˈʃeɪkspɪə(ɹ)]; kastettu 26. huhtikuuta 1564 Stratford-upon-Avon, Warwickshire – 3. toukokuuta (J: 23. huhtikuuta) 1616 Stratford-upon-Avon, Warwickshire) oli englantilainen näytelmäkirjailija ja runoilija. Häntä pidetään yhtenä historian merkittävimmistä kirjailijoista ja aikansa etevimmistä englannin kielen taitajista. Shakespeare kirjoitti näytelmiä, niin tragedioita kuin komedioitakin, sonetteja ja runoja. Teokset on kirjoitettu vuosina 1585–1613, mutta näytelmien kirjoitusjärjestystä ei tiedetä varmasti.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
William Shakespearen isän talo, jossa Williamin arvellaan syntyneen.

Stratford-upon-Avonin Pyhän Kolminaisuuden kirkon kirjoista löytyy 26. huhtikuuta 1564 latinankielinen kastemerkintä Guilelmus filius Johannes Shakespere eli William, John Shakespearen poika.[2] Kasteen ajankohdan mukaan on syntymäpäiväksi yleisesti arveltu 23. huhtikuuta. Arvio perustunee etupäässä siihen, että kyseinen päivä on Pyhän Yrjön päivä, joka 1800-luvulla katsottiin Englannin kansallisrunoilijalle sopivaksi syntymäpäiväksi.[3] Shakespeare saattoi syntyä myös huhtikuun 21. tai 22. päivänä.[2]

William oli John Shakespearen ja Mary Ardenin kahdeksasta lapsesta kolmas. Hänellä oli neljä sisarta ja kolme veljeä. William oli lapsista ensimmäinen, joka selviytyi yli lapsuusiän, vaikka pian hänen synnyttyään Stratfordiin saapui ruttoepidemia, joka surmasi joka seitsemännen asukkaan kaupungissa.[4]

Shakespearen isä oli menestyvä hansikaskauppias ja raatimies, äiti vanhaa vaurasta sukua.[5] Molemmat vanhemmat olivat todennäköisesti lukutaidottomia – vaikka isä toimi Stratfordin pormestarina, hän kirjoitti nimensä aina puumerkillä.[6] Vaikka Shakespeare eli protestanttina, jotkut esittävät hänen olleen taustaltaan ja uskoltaan katolinen.[7][8] Esimerkiksi elämäkerturi Anthony Holden on arvellut Williamin isää katoliseksi tämän talon kattorakenteista vuonna 1757 löytyneen testamentin perusteella. John Shakespeare olisi luultavasti pyrkinyt salaamaan asian, ja ajan katolisten vaino saattoi olla osasyy hänen elämänsä loppupuolen talousongelmiin.[9]

Vaikka Shakespearen koulunkäynnistä ei ole säilynyt kirjallista tietoa, useimmat tutkijat uskovat hänen opiskelleen King's New Schoolissa Stratfordissa. Siirryttyään oppikouluun seitsenvuotiaana hänen lukujärjestykseensä kuului luultavasti latinan kielioppia ja antiikin kirjallisuutta.[10]

Aikuiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shakespeare solmi avioliiton 28. marraskuuta 1582 itseään kahdeksan vuotta vanhemman Anne Hathawayn kanssa. Anne oli tuolloin jo raskaana, ja heille syntyi lapsi seuraavan vuoden toukokuussa. He saivat kaikkiaan kolme lasta, esikoisensa Susannan sekä kaksoset Judithin ja Hamnetin tammikuussa 1585.[11] Hamnet kuoli vuonna 1596.[12]

Tiedot Shakespearen elämästä 1580-luvun puolivälistä eteenpäin ovat niukkoja. Elämäkerturi Anthony Holdenin mukaan Shakespeare muutti Lontooseen ehkä vuonna 1587, jolloin The Queen's Men -näyttelijäseurue kävi Stratfordissa.[13]

Ensimmäinen maininta Shakespearesta Lontoon teatteripiireissä tunnetaan vuodelta 1592, jolloin tämän ”entisen näyttelijän” kirjoittama näytelmätrilogia Henrik VI todettiin suureksi menestykseksi.[14] Vuoteen 1592 mennessä Shakespeare oli kirjoittanut mahdollisesti jo ainakin viisi näytelmää.[15] Noihin aikoihin Lontoon teatterit suljettiin toistuvasti ruttoepidemioiden vuoksi, mikä antoi Shakespearelle aikaa kirjoittaa näytelmien välissä myös runoja.[16]

Shakespeare liittyi vuonna 1594 The Lord Chamberlain's Men -näyttelijäseurueeseen, jonka pysyvä jäsen ja osaomistaja hänestä tuli. Seurue esiintyi kuningatar Elisabet I:lle joulukuussa 1594.[17] Shakespeare asui todennäköisesti vuokralla 1590-luvun puolivälissä Bishopsgaten alueen St. Helenin seurakunnassa,[18] kunnes hänellä oli vuonna 1597 varaa ostaa Stratfordista uusi talo perheelleen.[19] Lontooseen rakennettiin vuonna 1599 Globe-teatteri, jonka vakituinen dramaturgi, näyttelijä ja osakkeenomistaja Shakespeare oli. Hän muutti asumaan Lontoon Southwarkiin.[20] Globe-teatteri paloi vuonna 1613, mutta se rakennettiin uudelleen seuraavana vuonna. Palossa saattoi tuhoutua Shakespearen näytelmien käsikirjoituksia.[21] Kuningatar Elisabet I:n kuoleman jälkeen 1603 kuningas Jaakko I otti Shakespearen näyttelijäseurueen suojelukseensa, ja se nimettiin The King's Meniksi.[22]

Shakespeare palasi noin vuonna 1611 takaisin Stratfordiin ja asui siellä pysyvästi vuodesta 1614 terveytensä heikennyttyä.[23]

Kuolema ja hautaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Shakespearen hauta hänen vaimonsa Anne Shakespearen ja tyttärentyttärensä aviomiehen Thomas Nashin vieressä.

Shakespeare kuoli 23. huhtikuuta 1616, mahdollisena syntymäpäivänään. Hän oli naimisissa Annen kanssa kuolemaansa asti. Hän jätti omaisuutensa lapsilleen, vaimolleen, sisaruksilleen ja muille sukulaisilleen. Shakespearen lapsenlapset jäivät lapsettomiksi.[24]

Shakespeare haudattiin Stratford-upon-Avonin Pyhän kolminaisuuden kirkkoon. Hänen pääkallonsa ei ilmeisesti ole haudassa, minkä vuoksi jotkut arkeologit uskovat, että hauta ryöstettiin 1700-luvulla ja kallo varastettiin.[25]

Tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

William Shakespearen kirjoittamiksi luetaan nykyisin 39 säilynyttä näytelmää. Osan niistä hän kirjoitti yhdessä jonkun toisen kirjailijan kanssa.[26] Lisäksi häneltä on jäänyt sonetteja ja neljä kertovaa runoa.[27]

Useita Shakespearen näytelmiä on pidetty Englannin ja koko länsimaiden kirjallisuuden suurimpiin kuuluvina. Hänen näytelmänsä kattavat tragedian, historian ja komedian. Shakespearen teoksia on käännetty useimmille nykyaikaisille kielille ja niitä esitetään jatkuvasti ympäri maailmaa. Näytelmille ominaista on psykologinen henkilökuvaus, luonteva dialogi, draamallinen jännite ja kielellinen taituruus.[28] Myös Shakespearen sonetteja arvostetaan paljon. Shakespeare on Guinnessin ennätysten kirjan mukaan kaikkien aikojen käännetyin kirjailija: hänen teoksiaan oli lokakuuhun 2005 mennessä käännetty ainakin 116 kielelle.[29]

Näytelmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Shakespearea esittävä kuparikaiverrus Ensimmäisen folion kannessa vuodelta 1623

Shakespearen aikana näytelmiä painettiin paperin koon mukaan kvartto- ja foliopainoksina. Foliopainoksia tehtiin neljä, joista vuonna 1623 julkaistu, 36 näytelmää sisältänyt ensimmäinen folio on tärkein lähde Shakespearen näytelmistä. Aiemmin tehdyt halvemmat kvarttojulkaisut ovat monesti huonoja, jopa näyttelijöiden ulkomuistista kopioimia.[30]

Shakespearen näytelmät tavataan karkeasti jakaa neljään tyylilliseen kauteen. 1590-luvun puoliväliin asti Shakespeare kirjoitti lähinnä klassisia ja italialaisvaikutteisia komedioita, kuten Kesäyön unelma ja lyyrisiä historiallisia näytelmiä, kuten Henrik IV:n ensimmäinen osa. Tämän jälkeen hänen näytelmänsä vakavoituivat, henkilöhahmonsa syvenivät, ja kerronnassa tapahtui siirtymää lyriikasta proosan suuntaan. Seuraavan kauden aloitti tragedia Romeo ja Julia (n. 1595–1596) ja päätti toinen kuuluisa tragedia Julius Caesar (1599). Varhaiset näytelmät ovat tyypillisesti kevyempiä kuin tragedisen kauden tummasävyiset, pettämisen, murhien, himon, vallan ja itsekkyyden kaltaisia aiheita käsittelevät näytelmät.

Shakespearen tragedinen kausi kesti noin vuodet 1600–1608. Siihen kuuluvat maineikkaimmat tragediat Othello, Macbeth, Hamlet ja Kuningas Lear. Viimeisenä kautenaan Shakespeare siirtyi romansseihin ja tragikomedioihin, kuten Talvinen tarina ja Myrsky. Myöhäiskauden romanttiset näytelmät sisältävät usein onnellisen lopun, sekä taikuutta ja muita fantasiaelementtejä. Rajanveto kausien välillä on kuitenkin epätarkka ja muitakin luokittelutapoja on esitetty.

Kuten ajan tapana oli, Shakespeare perusti monet työnsä toisten näytelmäkirjailijoiden töihin, ja kierrätti vanhempia tarinoita sekä historiallista materiaalia. Esimerkiksi Hamlet (n. 1601) on todennäköisesti uudelleen kirjoitettu versio vanhemmasta Hamlet-näytelmästä, ja tarinan peruskuvio esiintyy jo Saxo Grammaticuksen Tanskalaisten teoissa. Se sisältö, mitä pidetään oleellisena, kuten dialogi ja henkilöhahmot syvemmässä merkityksessä, katsotaan kuitenkin Shakespearen luomukseksi. Historiallisissa näytelmissään Shakespeare käytti kahta päälähdettä: Plutarkhoksen Antiikin suurmiesten elämäkertasarjaa Kuuluisien miesten elämäkertoja ja Raphael Holinshedin Englannin historiaa käsitteleviä Kronikoita.

Historialliset näytelmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shakespeare kirjoitti 11 historiallista näytelmää, joista kymmenen Elisabet I:n hallintokaudella vuosien 1589–1599 aikana ja viimeisen Jaakko I:n aikana vuonna 1613.[31]

Shakespearen historialliset näytelmät sisältävät yleensä traagisen keskushenkilön ja komediallisiakin piirteitä, mutta niillä on omat tunnusomaiset teemansa, dramaattiset rakenteensa ja poliittiset päätelmänsä. Jokainen teos sijoittuu Englantiin ja käsittelee nimihahmona toimivan kuninkaan kohtaamia poliittisia haasteita. Näytelmien kahdeksan kuningasta hallitsivat Englantia vuosien 1199 ja 1547 välisenä aikana. Useimmat kuninkaista esiintyvät vain yhden näytelmän pääosassa, mutta Henrik VI on saanut kolme ja Henrik IV kaksi näytelmää. Näytelmät kuvaavat historiallisten tapahtumien jatkumon, joka liittyy Englannin yhdistymiseen. Shakespeare painottaa inhimillistä draamaa historiallisen tarkkuuden sijaan, ja näytelmät ottavat suuria vapauksia aikajärjestyksen, paikkojen ja henkilöiden suhteen.[31]

Shakespearen historialliset näytelmät oletetussa kirjoitusjärjestyksessä:[31]

Komediat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shakespeare kirjoitti 13 komediaa, jotka ulottuvat farssista taianomaiseen ja traagiseen. Ne ovat tarinaltaan usein monimutkaisia, ja niissä on mukana liioiteltuja ja hillittömästi käyttäytyviä henkilöhahmoja. Tarinoissa on yleensä onnellinen loppu, useimmiten häät, ja ehdollinen lupaus onnellisuudesta. Jotkin näytelmät päättyvät epilogiin, jossa yksi hahmoista puhuu suoraan teatteriyleisölle. Tarinat kertovat rakastavaisista, jotka voittavat vaikeudet ja saavuttavat tietoisuuden itsestään ja rakastetustaan. Shakespearen komedioissa on toisinaan myös traagisia piirteitä.[32]

Monessa komediassaan Shakespeare hyödyntää henkilöllisyyksiin liittyviä sekaannuksia ja naamioitumisia. Neljässä komediassa nuoret naiset naamioituvat miehiksi saadakseen tietää enemmän rakastettujensa salatuista puolista. Tarinoissa kuvataan myös sukupolvien välisiä suhteita ja ongelmia. Nuorten rakastavaisten vanhemmat usein aluksi järkyttyvät uhmakkaiden lastensa puuhista mutta tulevat lopuksi hyväksymään tosirakkauden lastensa palattua kotiin ja mentyä naimisiin.[32]

Shakespearen komediat oletetussa kirjoitusjärjestyksessä:[33]

Näistä näytelmistä Loppu hyvin, kaikki hyvin, Mitta mitasta ja Troilus ja Cressida sisältävät myös tragedian aineksia, joten ne on toisinaan erotettu omaksi ryhmäkseen.[34]

Tragediat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kymmenessä tragediassaan Shakespeare käsittelee ihmisluontoa ajavia voimia rakkauden kaipuusta vallanhimoon. Näiden näytelmien traagiset päähahmot perustuvat usein historiallisiin henkilöihin, joista Shakespeare luki esimerkiksi Plurarkhoksen teoksista. Jotkin näytelmät sijoittuvat Britanniaan, jotkin antiikin Kreikkaan ja Roomaan. Shakespearen tragedioista etenkin Romeo ja Julia, Julius Caesar, Hamlet, Othello, Kuningas Lear ja Macbeth luetaan Shakespearen ja koko maailmankirjallisuuden merkittävimpiin ja yleispätevimpiin teoksiin.[35]

Shakespearen tragediat oletetussa kirjoitusjärjestyksessä:[36]

Romanssit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shakespearen kuusi myöhäistuotantoon kuuluvaa näytelmää on 1700-luvun lopulta alkaen usein luokiteltu romantiikaksi, vaikka omana aikanaan jotkin niistä luokiteltiinkin komedioiksi ja jotkin tragedioiksi. Shakespearen kohdalla romantiikalla tarkoitetaan komediaa vakavampia teoksia, joissa klassisen kreikkalaistyylinen, toiminnallinen ja nopeasti etenevä juoni nostaa esiin monenlaisia voimakkaita tunteita, ja tragiikka, kuolema, menetys tai katastrofi määrittävät tapahtumat loppuun asti.[37]

Shakespearen romanssit oletetussa kirjoitusjärjestyksessä:[38]

Kadonneet näytelmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shakespearelta julkaistiin 154 sonettia eli lyyristä runoa, jotka käsittelevät rakkauden, kauneuden ja kuolevaisuuden kaltaisia aiheita.[39] Sonetit kirjoitettiin niissä käytetyn kielen perusteella 1590-luvun alussa, mutta ne julkaistiin vasta vuonna 1609, yleisen käsityksen mukaan ilman kirjailijan lupaa.[40]

Shakespearen sonetit jaetaan kolmeen ryhmään. Sonetit 1–126 on osoitettu nuorelle miehelle, joskin ilman johdonmukaista seksuaalista sisältöä. Täksi mieheksi on aikojen kuluessa epäilty useita eri henkilöitä, eikä asiasta ole varmuutta. Sonetit 127–152 on osoitettu ”tummalle naiselle”, ja sonetit 153–154 Kupidolle, rakkauden jumalalle.[40]

Sonettien lisäksi Shakespearen ei tiedetä kirjoittaneen muuta lyyristä runoutta.[41] Shakespeareltä julkaistiin lisäksi neljä kertovaa runoa.[42]

Shakespearen runot oletetussa kirjoitusjärjestyksessä:[42]

Kieli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shakespearen näytelmissä esiintyy tutkijoiden yleisimmän arvion mukaan noin 1 500 sellaista englannin kielen sanaa, jota ei ole löydetty yhdestäkään varhaisemmasta tekstistä. On mahdotonta sanoa, kuinka moni näistä sanoista oli Shakespearen itsensä keksimiä, ja kuinka moni oli jo käytössä puhekielessä. Tällaisia sanoja ovat esimerkiksi advertising, critic, gossip, manager, puke ja torture.[43]

Shakespeare käytti tuotannossaan yhteensä 27 870 eri sanaa. Moni Shakespearen käyttämä sana on sittemmin poistunut käytöstä englannin kielessä tai muuttunut merkitykseltään.[43]

Useimmat Shakespearen säkeistä koostuvat kymmenestä tavusta. Yleisimmin hän käytti jambista pentametriä, jossa paino on parillisilla tavuilla.[44]

Kritiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shakespearea arvostettiin omana aikanaan, mutta ei ylistetty. 1600-luvun lopussa klassiset ihanteet tulivat muotiin, ja monet kriitikot arvostivat Ben Jonsonia ja John Fletcheriä enemmän kuin Shakespearea. Shakespearea arvosteltiin muun muassa komedian ja tragedian sekoittamisesta. 1700-luvulla Shakespearen arvostus kasvoi Samuel Johnsonin ja Edmond Malonen julkaistua hänen töistään uudet painokset.

1800-luvulle tultaessa Shakespeare oli saanut Englannissa kansalliskirjailijan aseman ja alkoi tulla tunnetuksi muissakin maissa. Shakespearea mainostaneisiin kuuluivat Victor Hugo, Johann Wolfgang von Goethe ja Stendhal. Romantiikan aikana Shakespearea ylisti Samuel Taylor Coleridge. Viktoriaanisena aikana Shakespearen näytelmistä tehtiin laajamittaisia spektaakkeliversioita. George Bernard Shaw sen sijaan hyökkäsi Shakespeare-kulttia vastaan esittäen, että Ibsenin naturalismi oli tehnyt Shakespearen tuotannosta aikansa eläneen.

1900-luvun modernistinen vallankumous ei hylännyt Shakespearea, vaan valjasti hänet avant garden välineeksi. Saksan ekspressionistit ja Moskovan futuristit hyödynsivät Shakespeare-aiheita. Shakespeare vaikutti Bertolt Brechtin eeppiseen teatteriin. Runoilija ja kriitikko T. S. Eliot argumentoi Shaw'ta vastaan sanoen, että Shakespearen ”primitiivisyys” teki tästä aidosti modernin. T. S. Eliotin ja G. Wilson Knightin kritiikin uusi koulukunta tutki Shakespearen kuvastoa aiempaa tarkemmin. 1950-luvulta alkaen moderni tutkimus vaihtui postmoderniksi, ja 1980-luvulta alkaen Shakespeare-tutkimukseen on liittynyt strukturalismin ja feminismin kaltaisia liikkeitä.

Kiista henkilöllisyydestä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noin vuonna 1610 maalattu niin sanottu Cobbe-muotokuva, jonka vuonna 2009 esitettiin mahdollisesti esittävän Shakespearea.

Joidenkin teorioiden mukaan joku kirjailija tai ryhmä kirjailijoita käytti Shakespeare-nimeä vain pseudonyyminä eikä stratfordilaisella William Shakespearella ollut teosten kanssa mitään tekemistä.[45] Teorioiden mukaan tällaisia kirjailijoita voisivat olla esimerkiksi Sir Francis Bacon, Oxfordin jaarli Edward de Vere, Christopher Marlowe, Sir Henry Neville tai jopa kuningatar Elisabet I.[46][47][48]

Teoreetikkoja, joiden mielestä näytelmät kirjoitti joku muu kuin nuoruudessaan Stratfordissa elänyt Shakespeare, kutsutaan antistratfordlaisiksi. Teoriaa monista kirjoittajista kannatti jo 1800-luvulla muiden muassa Delia Bacon.

Esimerkiksi Edward de Veren (1550–1604) on arveltu käyttäneen salanimeä, koska hän itse kuului kuninkaan hovin sisäpiiriin, mutta pelkäsi aiheuttavansa skandaalin tai joutuvansa mahdollisesti kaksintaisteluun hovin muiden henkilöiden kanssa, jotka olisivat saattaneet tulkita näytelmien henkilöt parodioiksi heistä itsestään, minkä lisäksi hänen aikanaan ei muutoinkaan pidetty sopivana, että aatelismies kirjoittaisi runoja tai näytelmiä.[45] Samasta syystä hänen perillisensäkään, jotka vuonna 1623 julkaisivat näytelmät koottuna laitoksena, eivät olisi halunneet paljastaa kirjoittajan todellista henkilöllisyyttä, minkä vuoksi he olisivat väittäneet kirjoittajaksi stratfordilaista kauppias William Shakspereä, jonka nimi sattumalta muistutti kirjoittajan salanimeä.[45]

Nykyisin valtaosa tutkijoista pitää kuitenkin Shakespearen henkilöllisyyttä todistettuna. Sen sijaan on tunnettua, että monet Shakespearen näytelmät perustuivat esimerkiksi juonen osalta suurelta osin olemassa olleisiin näytelmiin, kuten ajan tapana oli. On lisäksi vakavasti pohdittu sitä, kirjoittiko Shakespeare näytelmiensä jokaisen sanan itse, vai oliko avustamassa muita dramaturgeja. Vuonna 2016 julkaistun tekstianalyysin mukaan 17:ssä Shakespearen nimissä julkaistussa näytelmässä oli myös joku toinen tekijä.[49] Epäilyt Shakespearen näytelmien kirjoittajan henkilöllisyydestä perustunevat tähän sekä siihen, että Shakespearen elämästä tiedetään hyvin vähän.

Todisteita siitä, että Shakespeare kirjoitti näytelmänsä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robert Greenen mitä ilmeisimmin Shakespearea kohtaan kohdistamaa kritiikkiä vuodelta 1592 voidaan pitää yhtenä todisteena, että Shakespeare todella kirjoitti näytelmänsä. Kuolinvuoteellaan kirjoittamassaan pamfletissa Groats-worth of Wit Greene haukkui nousukasmaista näyttelijää, joka oli alkanut kirjoittaa itse näytelmiä ja kuvitteli olevansa yliopistokoulutettujen näytelmäkirjailijoiden veroinen. Greene käyttää näyttelijästä ironista nimitystä Shake-scene, joka voitaneen kääntää ”näyttämönravistajaksi”.[50]

Se, että Shakespeare toimi myös näyttelijänä, voidaan todistaa muun muassa sillä, että hänen on kirjattu esiintyneen kuningatar Elisabetille vuonna 1594.[17] Näyttö siitä, että hän oli kiinnostunut teatterista voidaan osoittaa sillä, että Shakespeare oli Lord Chamberlain's Company -nimisen teatteriyhtiön osaomistaja vuosina 1594 ja 1595.[17] Shakespearen läsnäolon teatteripiireissä todistavat myös merkinnät siitä, että hän oli yksi Globe-teatterin omistajista vuonna 1599.[20] Vuonna 1603 Shakespeare sai myös uuden asiakkaan, Englannin tuolloisen kuninkaan Jaakko I:n, jonka ansiosta hänestä tuli suosittu hoviesityksissä.[22] Shakespearen runoilijan urasta puolestaan todistaa Francis Mereksen hyökkäys häntä vastaan vuonna 1598. Meres sanoo teoksessaan Palladis Tamia Shakespearen töiden olevan ”sokeroituja sonetteja yksityisten ystäviensä keskuudessa”. Samassa teoksessa Meres kehuu Shakespearea hänen ”erinomaisista” komedioistaan ja tragedioistaan.[18]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ackroyd, Peter: Shakespeare: The Biography. Lontoo: Chatto & Windus, 2005. ISBN 1-85619-726-3
  • DeMonico, Michael: The Shakespeare Book of Lists: The Ultimate Guide to the Bard, His Plays, and How They've Been Interpreted (and Misinterpreted) Through the Ages. New Page Books, 2001. ISBN 1564145247
  • Dunton-Downer, Leslie & Riding, Alan: Shakespeare: His Life and Works. Dorling Kindersley, 2021. ISBN 978-0-7440-3500-1
  • Holden, Anthony: William Shakespeare. (alkuteos William Shakespeare: His life and work, 1999) Suomentanut Kaisa Sivenius. Helsinki: Gaudeamus, 2003. ISBN 951-662-890-7
  • Hansen, Ad: Englanti, Yleinen kirjallisuuden historia 3. (Tanskan kielestä suomentanut Otto Manninen) Suomal. kirjall. seuran kirjapainon osakeyhtiö Helsingissä: Otava, 1900.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ William Shakespeare National Portrait Gallery. Viitattu 2.4.2009. (englanniksi)
  2. ↑ a b Ackroyd 2005, s. 3
  3. ↑ Holden 2003, s. 20
  4. ↑ Holden 2003, s. 31–32
  5. ↑ Holden 2003, s. 26–30
  6. ↑ Holden 2003, s. 17
  7. ↑ Nick Pisa: Vatican claims there is 'little doubt' William Shakespeare was Catholic 19.11.2011. Daily Mail. Viitattu 1.12.2013.
  8. ↑ Dickson, Peter W.: BARDGATE: Was Shakespeare a Secret Catholic? 2003. The Oxfordian, Volume VI. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 1.12.2013 [vanhentunut linkki].
  9. ↑ Holden 2003, s. 37, 42, 51
  10. ↑ Holden 2003, s. 43, 48
  11. ↑ Holden 2003, s. 79, 86
  12. ↑ Holden 2003, s. 179
  13. ↑ Holden 2003, s. 89–92
  14. ↑ Holden 2003, s. 112
  15. ↑ Holden 2003, s. 126
  16. ↑ Holden 2003, s. 134
  17. ↑ a b c Holden 2003, s. 159–160
  18. ↑ a b Koistinen, Olavi: HS selvitti: Näin luotettava Wikipedia on (XLS) hs.fi. 30.11.2013. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ”On the whole the article is quite accurate, but there a few small problems. For example, the article says that Shakespeare "owned" a house in the St. Helen's district of Bishopsgate in London in the mid 1590s, but it is likely he was renting there. -- The article also cites Francis Meres as "attacking" Shakespeare for his "sugar'd sonnets," but in the same book, Meres praises WS for his "excellent" comedies and tragedies, which he then lists, I'm not sure I'd want to use Meres as an example of somebody who didn't like Shakespeare.” Viitattu 11.12.2020. (englanniksi)
  19. ↑ Holden 2003, s. 183–184
  20. ↑ a b Holden 2003, s. 200–203
  21. ↑ Holden 2003, s. 349–350
  22. ↑ a b Holden 2003, s. 241–243
  23. ↑ Holden 2003, s. 333, 359
  24. ↑ Holden 2003, s. 371–375
  25. ↑ Shakespearen hauta luodattiin maatutkalla – pääkallo kateissa? yle.fi. 24.3.2016. Yleisradio Oy. Viitattu 7.5.2016.
  26. ↑ Dunton-Downer & Riding 2021, s. 33–34.
  27. ↑ Dunton-Downer & Riding 2021, s. 47.
  28. ↑ Rantala, Risto; Turtia, Kaarina (toim.): Otavan kirjallisuustieto. Otava, 1990. lähde tarkemmin?
  29. ↑ Guinness World Records 2009. Sanoma Magazines 2008. s. 170
  30. ↑ http://www.shakespeare-online.com/faq/foliosfaq.html
  31. ↑ a b c Dunton-Downer & Riding 2021, s. 49–53.
  32. ↑ a b Dunton-Downer & Riding 2021, s. 155–159.
  33. ↑ Dunton-Downer & Riding 2021, s. 159, 219.
  34. ↑ Dunton-Downer & Riding 2021, s. 159.
  35. ↑ Dunton-Downer & Riding 2021, s. 289–293.
  36. ↑ Dunton-Downer & Riding 2021, s. 293.
  37. ↑ Dunton-Downer & Riding 2021, s. 397–401.
  38. ↑ Dunton-Downer & Riding 2021, s. 401.
  39. ↑ Simonsuuri, Kirsti: William Shakespearen sonetit : nautintojen ajan aarre, s. 16. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press, 2010. ISBN 978-952-495-184-5
  40. ↑ a b Dunton-Downer & Riding 2021, s. 457–463.
  41. ↑ Dunton-Downer & Riding 2021, s. 456.
  42. ↑ a b Dunton-Downer & Riding 2021, s. 448–456.
  43. ↑ a b LoMonico 2001, s. 57–59.
  44. ↑ Dunton-Downer & Riding 2021, s. 45.
  45. ↑ a b c Michael H. Hart: Ihmiskunnan 100 suurinta, historian vaikutusvaltaisimmat henkilöt tärkeysjärjestyksessä, uudistettu laitos, s. 181–185. Suomentanut Risto Mäenpää. Tammi, 1994 (kirjan alkuperäisversiossa vuodelta 1979 tätä teoriaa ei mainittukaan, mutta uusittu laitos osoittaa Hartin sillä välin tulleen siihen käsitykseen, että todellinen kirjoittaja onkin Edward de Vere). ISBN 951-31-0212-2
  46. ↑ The Shakespeare Authorship Question ShakespeareMag.com. Arkistoitu 12.10.2017. Viitattu 13.10.2017.
  47. ↑ Dalya Alberge: Christopher Marlowe credited as one of Shakespeare's co-writers The Guardian. 2016. Viitattu 13.10.2017.
  48. ↑ James, Brenda; Rubinstein, William D. (2005). The Truth Will Out: Unmasking the Real Shakespeare. Los Angeles: Regan. ISBN 0-06-114648-X
  49. ↑ Wallius, Anniina: Shakespearen näytelmille varmistui toinen kirjoittaja yle.fi. 24.10.2016. Yleisradio Oy. Viitattu 24.10.2016.
  50. ↑ Holden 2003

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Boyd, Brian: Why Lyrics Last: Evolution, Cognition, and Shakespeare’s Sonnets. Cambridge (Mass.): Harvard University Press, 2012. ISBN 978-0-674-06564-2
  • Greenblatt, Stephen: Shakespeare: Kuinka Williamista tuli Shakespeare?. (Will in the world: How Shakespeare became Shakespeare, 2004.) Suomentanut Kaisa Sivenius. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-20960-7
  • Keinänen, Nely (toim.): Shakespeare Suomessa. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-35836-8
  • Kott, Jan: Shakespeare tänään. (Szkice o Szekspirze, 1961.) Saksankielisestä käännöksestä Shakespeare heute suom. Salla Hirvinen. 2. painos (1. painos 1965) Porvoo Helsinki: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12814-7
  • Potter, Lois: The Life of William Shakespeare: A Critical Biography. Chichester: Wiley-Blackwell, 2012. ISBN 978-0-631-20784-9

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta William Shakespeare.
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: Author:William Shakespeare (englanniksi)
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta William Shakespeare.


Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=William_Shakespeare&oldid=22710926”