Lamalaisuus

Osa artikkelisarjaa
Buddhalaisuus
Historia Siddhartha Gautama Buddhalaiset neuvostot
Dharma  · Käsitteet Neljä jaloa totuutta Jalo kahdeksanosainen polku Skandha Anicca Dukkha Anatta Pratītyasamutpāda Śūnyatā Buddhalainen etiikka Samsara Jälleensyntymä Kolme olemassaolon merkkiä Kolme jalokiveä
Kirjoitukset Tripitaka Paali-kaanon
Käytännöt Buddhalainen filosofia Buddhalainen meditaatio Buddhalainen kasvissyönti Pāramitā Sati
Nirvana Arhat Bodhisattva
Suuntaukset Theravada Paali Mahajana Hinajana Vajrayana Lamalaisuus Navayana

Seremonia Küreen lamalaisluostarissa Mannerheimin kuvaamana 1907.

Lamalaisuus eli tiibetiläinen buddhalaisuus tai tiibetinbuddhalaisuus on buddhalaisuuden erityinen tiibetiläinen suuntaus. Lamalaisuus alkoi kehittyä vajrayānabuddhalaisuudesta 700-luvulla. Tiibetinbuddhalaisuus on nykyään levinnyt etenkin tiibetiläisten ja mongolialaisten asuttamilla alueilla kuten Tiibet, Nepal, Intia ja Mongolia.

Tiibetinbuddhalaisuudessa on useita lahkoja, jotka erottuvat ulkoisesti vaatetuksen ja temppelien koristeluiden perusteella. Tsong-khapa (1357–1419) perusti gelugin, keltaisen lahkon, 1400-luvun alussa. Hän saavutti kahden oppilaansa, kolmannen dalai-laman ja ensimmäisen panchen-laman kanssa suurimman kannattajamäärän ja johtoaseman. Tiibetinbuddhalaisuudessa muiden buddhalaisuuden suuntauksien tavoin pelastus tarkoittaa täydellistä poistumista jälleensyntymisen kiertokulusta ja vapautumista nirvanaan.

Panchen-lama on tiibetinbuddhalaisuuden gelug-koulukunnan toiseksi korkein johtaja. Korkein johtaja on dalai-lama. Panchen-laman tehtävänä on muun muassa löytää uusi dalai-laman inkarnaatio ja päinvastoin. Panchen-lama käsitetään Buddha Amitabhan henkilöytymäksi.

Lähteet

Terhart Franjo, Schulze Janina: Nykymaailman uskonnot: alkuperä, historia, usko, maailmankuva, s. 175–176. Helsingin Kirjatukku, 2007. ISBN 978-1-4075-1183-2