Lauri Pietilä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lauri Johannes Pietilä (6. toukokuuta 1923 Oulu – 19. maaliskuuta 2013 Oulu)[1] oli oululainen rakennusmestari, uskontokriitikko ja kotiseutukirjailija.[2][3]

Pietilä vaikutti sillanpääläisyydeksi kutsutussa lestadiolaissuunnassa[4], mutta siirtyi myöhemmin rauhansanalaisuuteen. Hän kritisoi voimakkaasti Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistystä, josta hänet erotettiin 1970-luvulla.[5] Hän esitti liikettä kritisoivia voimakkaita mielipiteitään lehdissä Pohjolan Työ, Lapin Kansa ja Kalajokilaakso sekä Oulun alueradiossa.[6] Pietilä julkaisi vuonna 1981 omakustanteen Sota perintöosasta, jossa hän pyrkii osoittamaan SRK:n opin muuttumisen pois Raamatun perustalta.[7] Pietilä oli myös mukana Hannu Karpon televisio-ohjelmassa Syntisin silmin, joka kertoo vanhoillislestadiolaisuudesta ja sen ongelmista.[8] Pietilä omisti henkilökohtaisen kokoelman lestadiolaisuuden historiallisia dokumentteja. [5]

Lauri Pietilän erottaminen rauhanyhdistyksestä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauri Pietilän mukaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauri Pietilä harrasti 1970-luvun alkupuolella ihmisten luonteenpiirteiden ja ominaisuuksien selostamista syntymäajan perusteella, minkä kertoi oppineensa toiselta vanhoillislestadiolaiselta. 1960-luvun lopulla sitä pidettiin Pietilän mukaan harmittomana harrastuksena SRK:n johdonkin piirissä. Kun SRK:n opillinen tulkinta tämän jälkeen vuosien saatossa kiristyi, alettiin Pietilää syyttää ennustamisesta - ensimmäisen kerran Oulun rauhanydistyksen johtokunnan pitämässä hoitokokouksessa 19. tammikuuta 1975. Pietilä oli yllättynyt ja piti syytöksiä väärinkäsityksenä.[5]

10. huhtikuuta 1975 pidettiin uusi hoitokokous, johon hänet kutsuttiin kirjeellä "jatkohoitoon keskeneräiseksi jääneessä asiassa". Pietilä ei osallistunut kokoukseen, vaan keskusteli ainoastaan puhelimessa puheenjohtajan ja sihteerin kanssa. Pietilän mukaan puheenjohtaja väitti hänen aiheuttaneen toiminnallaan yleistä pahennusta ilman perusteluja. 15. toukokuuta 1975 tuli jälleen uusi kutsu kokoukseen. Tähänkään kokoukseen Pietilä ei osallistunut, vaan lähetti johtokunnalle kirjeen, jossa pyysi "Jumalan sanaan perustuvaa vastausta ja pöytäkirjaotetta". Kumpaakaan ei tullut.[5]

Pietilän mukaan 28. marraskuuta 1975 hänen luonaan vieraili lähetystö. Pietilä oli varautunut lähetystön saapumiseen panemalla nauhurin valmiiksi ja pyytämällä paikalle vieraan miehen. Kokouksessa Pietilä lupasi tehdä parannuksen ennustamisharrastuksestaan mutta huomautti, että synniksi se ei ole kirkastunut. Puoli vuotta myöhemmin Pietilää pyydettiin vielä yleiseen kokoukseen tekemään julkisesti parannusta, minkä hän tekikin. Seurakunta saarnasi hänelle synnit anteeksi, mutta SRK:n johtokunnan jäsen Kauko Mäntylä[9] perui Pietilän mukaan anteeksiannon. Koska alkuperäinen syytös osoittautui sellaiseksi, että jotkut SRK:n johtokunnankin jäsenet olivat syyllistyneet samaan, päädyttiin Pietilää lopulta syyttämään "seurakunnan purevasta arvostelusta". Pietilää syytettiin myös "eriseuran päämiehuudesta". Pietilän mukaan samassa kokouksessa häntä väitettiin perättömästi hoidetun myös televisioasiasta. Pietilä "sidottiin" tässä kokouksessa. Vuonna 1977 Pietilä pääsi omaisten diplomatian avulla "sisälle".[5]

Vuonna 1979 Pietilä jakoi läheisille tuttavilleen valokopioita muun muassa vanhasta vuosikokouspöytäkirjasta, Lutherin postillasta ja Rauhanyhdistyksen säännöistä. Rauhanyhdistyksen johtokunta sai asiasta tietoa ja piti kopioita väärän hengen aikaansaannoksena. Se lähetti ensin Pietilän luokse lähetystön, jonka tarkoitus oli hoitaa häntä. Lähetystö saapui kello 22 illalla ja poistui lähellä kello neljää aamuyöllä. Tämän jälkeen Pietilän mukaan oli vielä kaksi samanlaista hoitoyritystä. Koska hoito ei tuottanut toivottua tulosta, johtokunta järjesti kokouksen, johon se vaati myös Pietilää saapumaan perheineen. Pietilä ei saapunut kokoukseen, vaikka hänelle soitettiin kokouksesta. Hän ei päästänyt kokoukseen myöskään perheenjäseniään. Kokouksen jälkeen Pietilälle tuli soitto, jossa Oulun rauhanyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja ilmoitti, että hänet oli "sidottu".[10]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietilän isä oli Pateniemessä asunut puulegojen kehittäjä ja keksijä Kaarlo (Kalle) Jaakko Pietilä (1897–1988).[11] Myös Lauri Pietilä oli taitava puutyöntekijä.[2] Pietilän tytär on kirjastotutkija Anna-Maija Pietilä-Ventelä.[3]

Kirjallinen tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pietilä, Lauri: Sota perintöosasta : todisteita ja tosiasioita lestadiolaisuuden ihmeellisyyksistä sisältä seurattuna. Tornio: L. Pietilä, 1981.
  • Pietilä, Lauri: Henkilötunnus paljastaa luonteesi : syntymäaikojen merkilliset salaisuudet paljastuvat : 020873-033M. Jyväskylä: L. Pietilä, 1982. ISBN 951-99412-9-0
  • Pietilä, Lauri: Vioilla ja virheillä peitetty : ajatuksia ja yhteenvetoja kristinuskosta ja sekavuudesta sen ympärillä. Oulu: L. Pietilä, 1990. ISBN 952-90-2013-9
  • Pietilä, Lauri: Kuivasjärvi : kuvattua historiaa. L.Pietilä, 1996. [12]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Lauri Johannes Pietilä, Haukiputaan hautausmaa, Oulu BillionGraves. Viitattu 22.10.2024.
  2. ↑ a b Auli Haapala: Kauppakartanosta “valkoiseksi kouluksi” ja virastoksi Rantapohja. 30.6.2020. Viitattu 22.10.2024.
  3. ↑ a b Anna-Maija Pietilä-Ventelä, Päivi Romppanen, ja Kalervo Ukkola, Kinttupoluilta pikiteille : elämää Kuivasjärvellä ja Kaijonharjussa, omakustanne, Oulu, 2024, ISBN 978-952-94-9412-5
  4. ↑ https://web.archive.org/web/20070929092751/http://lestadiolaisuus.info/yhteiskunta/yhteisk1970.php
  5. ↑ a b c d e Pietilä, Lauri: Sota perintöosasta, s. 126-133. Lauri Pietilä, 1981.
  6. ↑ http://lestadiolaisuus.info/politiikka/
  7. ↑ http://www.uta.fi/~tlmaih/Jutut2/uskokirj.htm
  8. ↑ Hannu Karpo, Syntisin silmin, 1980
  9. ↑ Kurvinen, Jorma: Raportti Lestadiolaisuudesta. Mikkeli: Kirjapaja, 1980. ISBN 951-621-265-4 s.131
  10. ↑ "Sain sitten myöhemmin paikalliselta puheenjohtajalta asiallisen puhelinsoiton, että minut oli sidottu." Pietilä, Lauri: Sota perintöosasta, s. 126-133. Lauri Pietilä, 1981. lähde tarkemmin?
  11. ↑ Anna-Maija Pietilä, Kalle Pietilän keksinnöt ja taide : näköaloja isovanhempien elämään ja lähihistoriaan, omakustanne, Oulu, 2020, ISBN 978-952-94-4313-0
  12. ↑ Fennica: Pietilä, Lauri[vanhentunut linkki]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lauri_Pietilä&oldid=22803138”