Lehtikuuset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lehtikuuset
Euroopanlehtikuusi (Larix decidua)
Euroopanlehtikuusi (Larix decidua)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Havupuut Pinophyta
Lahko: Pinales
Heimo: Mäntykasvit Pinaceae
Suku: Lehtikuuset
Larix
Mill., 1754[1]
Katso myös

  Lehtikuuset Wikispeciesissä
  Lehtikuuset Commonsissa

Lehtikuuset (Larix) on mäntykasvien (Pinaceae) heimoon kuuluva havupuusuku. Siihen kuuluu yksitoista lajia. Lehtikuuset ovat pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeiden ja viileiden alueiden puita. Toisin kuin useimmat mäntykasvit, lehtikuuset ja niitä suuresti muistuttava kultalehtikuusi (Pseudolarix amabilis) ovat kesävihantia ja talvehtivat lehdettöminä. Nimistään huolimatta lehtikuuset eivät nykytieteellisen käsityksen mukaan ole kovin läheistä sukua sen enempää kuusille (Picea) kuin kultalehtikuusellekaan.[2]

Kuvaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtikuuset ovat kesävihantia puita. Latvus voi olla aluksi kartiomainen, ja tulee usein myöhemmin avoimeksi ja harsuksi.[1][3][2] Joillakin lajeilla vanhojen puiden latvus saattaa myös muuttua tasaiseksi. Samoin kuin metsämännyllä (Pinus sylvetris) myös lehtikuusten juuristo muistuttaa metsämännyn juuria.[4] Vahva ja syvä juuristo pitää lehtikuuset hyvin pystyssä myrskyissä.[4] Nuorella puulla runko on kuoreltaan sileä ja usein mutkainen, vanhana se suoristuu suurimmaksi osaksi ja muuttuu syväuurteiseksi ja kaarnaiseksi.[4] Lehtikuuset voivat kasvaa yleensä 15–50 metrin korkeuteen. Monilla lajeilla korkeus jää kuitenkin vain 6–25 metriin.[5] Lehtikuuset ovat nopeakasvuisia puita ja kestävät talvisia oloja hyvin.[6] Kasvunopeus on suuri erityisesti nuorena.[4] Versot ovat voimakkaasti kaksimuotoisia. Ne ovat jakautuneet suurempiin pitkäversoihin ja pienempiin, hankasilmuista kehittyviin lyhytversoihin.[1][3] Lehtikuusilla oksien luontainen nuorennus on nopeaa, joten ne varistavat oksiaan säännöllisesti.[6] Kuten lehtipuilla, myös lehtikuusilla on vähäinen valontarve lepokauden aikana.[7] Silmut ovat pyöristyneitä.[2]

Neulasiksi kutsutut lehdet ovat litteitä ja muodoltaan tasasoukkia tai neulasmaisia. Lehtiasento on kierteinen. Pitkäversoilla neulasia on ainoastaan niiden ensimmäisenä vuonna. Näiden ensimmäisten neulasten varistua tilalle ei kasva uusia. Sen sijaan pitkäverson hankasilmuista kasvaa lyhytversoja. Lyhytversoilla neulaset ovat tiheässä ryppäässä verson kärjessä. Yhdessä lyhytversossa on tavallisesti kerrallaan 15–50 neulasta. Neulasessa on yksi johtojänne ja kaksi pihkatiehyttä. Ilmarakoja on litteän neulasen kummallakin pinnalla. Toisin kuin monilla ainavihannilla mäntykasveilla, neulaset ovat pehmeitä ja joustavia. Kaikki neulaset ovat yksivuotisia ja puut talvehtivat lehdettöminä.[1][3][2]

Lehtikuuset ovat yksikotisia, joten erilliset yksineuvoiset hede- ja emikukinnot kehittyvät samaan puuyksilöön.[1][3] Kukinnot kehittyvät yksittäin lyhytversojen kärkiin.[3] Ne puhkeavat samaan aikaan neulasten kanssa.[4] Hedekukinnot eli hedekävyt ovat muodoltaan lieriömäisiä tai munanmuotoisia ja väritykseltään yleensä keltaisia. Emikukinnot eli (emi)kävyt ovat perällisiä, yleensä pystyjä ja muodoltaan pallomaisia tai munanmuotoisia. Ne ovat aluksi punaisia, purppuraisia tai vihreitä ja kypsyessään muuttuvat ruskeiksi. Käpy kypsyy 4–7 kuukauden kuluttua pölytyksestä. Ohuet käpysuomut avautuvat siementen kypsyttyä. Käpy usein pysyy kiinni oksassa pitkään avautumisen jälkeenkin. Siemenet ovat siivellisiä. Sirkkalehtien määrä voi vaihdella neljästä kahdeksaan.[1][3][2]

Eri lajit voidaan erottaa toisistaan esimerkiksi käpyjen perusteella.[5] Lisäksi esimerkiksi euroopanlehtikuusilla runko on mutkainen, kun taas siperianlehtikuusien runko on aina suora.[6]

  • Siperianlehtikuusen (L. sibirica) rungon kuori hilseilee levyinä.
    Siperianlehtikuusen (L. sibirica) rungon kuori hilseilee levyinä.
  • Japaninlehtikuusen (L. kaempferi) neulaset kasvavat tiheässä lyhytverson kärjessä.
    Japaninlehtikuusen (L. kaempferi) neulaset kasvavat tiheässä lyhytverson kärjessä.
  • Euroopanlehtikuusen (L. decidua) keltainen hedekukinto.
    Euroopanlehtikuusen (L. decidua) keltainen hedekukinto.
  • Euroopanlehtikuusen emikukinnot eli kävyt ovat aluksi punaisia.
    Euroopanlehtikuusen emikukinnot eli kävyt ovat aluksi punaisia.
  • Japaninlehtikuusen käpysuomut avautuvat siementen kypsyttyä.
    Japaninlehtikuusen käpysuomut avautuvat siementen kypsyttyä.

Luokittelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtikuuset ovat mäntykasvien heimoon kuuluvia havupuita. Suku on luokiteltu morfologian eli kasvinosien ulkomuodon perusteella heimon sisällä alaheimoon Laricoideae yhdessä douglaskuusten (Pseudotsuga) ja Cathaya-suvun kanssa.[2]

Lajit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtikuusia katsotaan yleisimmin olevan 11 lajia[1][2]. Lehtikuuset jaettiin ennen kahteen ryhmään käpysuomujen pituuden mukaan, mutta uudemmat geneettiset tutkimukset eivät tue tätä jakoa. Nykyään lehtikuuset jaetaankin Uuden ja Vanhan maailman lajeihin ja käpyjen ja käpysuomujen kokoa pidetään vain sopeutumina ympäristöön. Monet lajit risteytyvät helposti keskenään ja risteymiä on vaikea erottaa toisistaan.[5][4] Tunnetuin näistä hybrideistä on henrinlehtikuusi (Larix × marschlinsii), joka on syntynyt euroopan- ja japaninlehtikuusen risteytymänä.

Euraasian lajit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisäksi mahdollisia erotettuja lajeja, joiden asemasta ei yksimielisyyttä:

Pohjois-Amerikan lajit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettuja risteymälajeja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Larix × marschlinsii – henrinlehtikuusi
  • Larix × pendula – surulehtikuusi (puutarharisteymä, jonka kantalajit euroopan- ja kanadanlehtikuusi ovat kotoisin eri mantereilta)

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lehtikuusimetsää Japanissa.

Lehtikuusia kasvaa luontaisesti viileillä, subarktisilla ja alpiinisilla alueilla Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa.[2] Suomea lähinnä alkuperäisenä kasvaa siperianlehtikuusia (Larix sibirica) Äänisen itärannalla Venäjällä.

Lehtikuuset Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viime jääkauden jälkeen lehtikuuset eivät ole levinneet Suomen alueelle luontaisesti, vaan lähin maantieteellinen kanta sijaitsee Äänisen itäpuolella Karjalassa, joka on kylläkin leviämässä kohti länttä.[8] Suomessa istutetut pohjoisamerikkalaiset lajit eivät ole pärjänneet kovinkaan hyvin – eurooppalaiset ja aasialaiset ovat pärjänneet paremmin[9]. Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusten mukaan Suomessa arimpia lehtikuusilajeja ovat lännenlehtikuusi ja japaninlehtikuusi, kestävimpiä ovat kanadanlehtikuusi ja siperianlehtikuusi.[10] Verrattuna kotimaisen kuusen kasvuun Metsäntutkimuslaitoksen kokeiden mukaan euroopan- ja siperianlehtikuusen kasvu oli yli 20 % parempi ja muutkin lehtikuusilajit ovat kasvaneet lähes yhtä hyvin kuin kuusi.[10] Suomessa kuitenkin lehtikuusen luontainen uudistuminen on vähäistä, sillä rehevillä kasvupaikoilla se häviää kilpailussa muille lajeille.[11] Suomen lehtikuusimetsiköt lisätäänkin istuttamalla.[12]

Toisinaan esitetään, että lehtikuuset ovat vieraslajeja Suomessa. Toisaalta lainsäädännössä ja PEFC-metsäsertifioinnissa siperianlehtikuusi (Larix sibirica) luokitellaan kotimaiseksi puulajiksi.[13] Lisäksi Vuotson kanavaa rakennettaessa löytyi lehtikuusen runko 120 000 vuoden takaa eli Eemmeren lämpökauden ajalta.[14]

Elinympäristö ja ekologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lehdettömänä talvehtivia euroopanlehtikuusia

Lehtikuuset kasvavat parhaiten ravinteikkailla seuduilla.[9] Osa lajeista kasvaa myös kuivilla seuduilla.[5] Lehtikuuset viihtyvät runsasravinteisissa rinteissä, mutta myös vettä hyvin läpäisevillä tasaisilla mailla. Pääsääntöisesti ne eivät kuitenkaan selviä savimailla tai liian karuilla mailla.[10]

Uhat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtikuuset ovat lahonkestäviä, mutta niihin voi tulla monenlaisia sieniä.[9] Suomessa haitallisimpana sienenä pidetään lehtikuusenkoro, jota tulee lähinnä euroopan- ja kanadanlehtikuusiin. Kosteassa ympäristössä kasvava siperianlehtikuusi voi myös infektoitua.[4] Oikeastaan vain sydänpuu on lahonkestävää, mutta lehtikuusen lahonkestävyys perustuukin sen suureen sydänpuun osuuteen.[15] Pintapuuhun sitten tuleekin herkästi väri- ja lahovikoja.[15]

Mesisienien ja kääpien lisäksi tuhojaan tekevät muun muassa jotkin kirvat ja lehtikuusenkoi. Vaikeimpia tuholaisia ovat pikkuhavukirva ja lehtikuusipistiäinen.[4] Pistiäistoukat käyttävät ravinnokseen neulasia.[4]

Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksissa kaikkiin lehtikuusilajeihin tuli lehtikuusensyöpää, mutta vain euroopan- ja lännenlehtikuuseen jäi pysyviä vikoja.[10] Puissa oleva voimakas pihka pitää myyrät yleensä loitolla, mutta hirville puolestaan puut kelpaavat ruuaksi.[9] Lehtikuuset toipuvat hirvien ja myyrien syöntituhoista yleensä hyvin.[4]

Käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lehtikuusen rungon horisontaalinen poikkileikkaus

Lehtikuusia käytetään koristekasveina, useimmiten yksittäis- ja puistopuina. Osa lajeista soveltuu myös viljelymetsiin.[5] Lehtikuuset ovat olleet tyypillisiä puita vanhoissa puistoissa ja puutarhoissa, mutta pieneen puutarhaan ne eivät sovellu suuren kokonsa vuoksi.[6] Myöskään katupuiksi ne eivät sovi leveytensä takia.[4] Siperianlehtikuusta ja hyvin samankaltaista euroopanlehtikuusta (Larix decidua) kasvatetaan Suomessa yleisesti istutusmetsissä ja koristepuuna. Siperianlehtikuusi on Suomessa eniten viljelty ulkomainen puulaji.[9]

Lehtikuuset ovat tärkeitä saha- ja kuituteollisuuden raaka-aineita, lisäksi ne soveltuvat paperi- ja selluteollisuuden käyttöön, paperiteollisuuteen tosin vain pieninä määrinä muun havupuun seassa.[15] [9] Puuainetta käytetään esimerkiksi sisätiloissa paneelina ja parkettina.[15] Lehtikuusia voidaan käyttää rakennusmateriaalina kohteissa, joissa tarvitaan lahonkestävyyttä, aikaisemmin niitä on käytetty esimerkiksi laivanrakennukseen.[15][9] Bonsaipuina käytetään yleensä japanin- ja euroopanlehtikuusia.[16]

Lehtikuusista riippuvaisia ovat myös muutamat mykorritsasienet kuten syötävät lehtikuusentatti (Suillus grevillei) ja sen kenties tumma muoto turjantatti (Suillus clintoniana) sekä lehtikuusennuljaska (Gomphidius maculatus) ja lehtikuusenvalmuska (Tricholoma psammopus).[17][18][19][20]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g Farjon 2010, s. 480
  2. ↑ a b c d e f g h Earle, Cristopher J.: Larix The Gymnosperm Database. 23.11.2012. Viitattu 13.2.2016. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f Fu, Liguo; Li, Nan; Elias, Thomas S. & Mill, Robert R.: Larix Flora of China. Vol. 4. 1999. Science Press, Beijing & Missouri Botanical Garden Press, St. Louis. Viitattu 13.2.2015. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h i j k Ella Räty: Viheralueiden puut ja pensaat. Taimistoviljelijät ry 2005. s. 139.
  5. ↑ a b c d e Leena Hämet-Ahti, Annikki Palmén, Pentti Alanko ja Peter M. A. Tigerstedt: Suomen puu- ja pensaskasvio. Dendrologian Seura 1992. s. 74–77
  6. ↑ a b c d Pentti Alanko ja Pirkko Kahila: Palavarakkaus ja särkynytsydän sekä muut perinteiset koristekasvit. Tammi 1992. s. 25
  7. ↑ Martti Sivonen: Bonsai - johdatus ruukkupuiden kasvatukseen. Kustannusosakeyhtiö Kureeri 1998. s. 100
  8. ↑ Arboretum Mustila: Larix sibirica - siperianlehtikuusi mustila.fi. Viitattu 2.7.2024.
  9. ↑ a b c d e f g Aki Vanhatalo: Lehtikuusen kasvatus herättää kiinnostusta (Arkistoitu – Internet Archive). Lusto (Länsi-Suomen metsänomistajien lehti) 1/2002
  10. ↑ a b c d Metla: Lehtikuusilajien menestyminen Suomessa (Arkistoitu – Internet Archive) (luettu 25.12.2007.)
  11. ↑ Rantala, Satu & Anttila, Teemu (toim.): Lehtikuusen kasvatus ja käyttö, s. 34. Metsäkustannus Oy, 2004.
  12. ↑ Larix sibirica – Siperian lehtikuusi Helsingin yliopisto, Metsätieteiden laitos. Viitattu 11.8.2015.
  13. ↑ Seppo Ruotsalainen, Katri Himanen, Anneli Viherä-Aarnio, Leena Aarnio, Matti Haapanen, Jaana Luoranen, Juho Matala, Johanna Riikonen, Karri Uotila ja Tiina Ylioja: Puulajivalikoiman monipuolistaminen metsänviljelyssä: Synteesiraportti, s. 48. (Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 24/2022) Helsinki: Luonnonvarakeskus, 2022. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2024).
  14. ↑ Risto Isomäki: ”Lehtikuuset (Larix)”, Puukirja, s. 120. Ympäristö ja kehitys ry, 1997. ISBN 951-97061-3-5
  15. ↑ a b c d e Metla: Larix - Lehtikuuset (Arkistoitu – Internet Archive) (luettu 25.12.2007)
  16. ↑ Gordon Owen: Growing Classic Bonsai. Angus 2003. s. 62
  17. ↑ Salo – Niemelä – Salo: Suomen sieniopas, s. 29, 144. WSOY, 2006. ISBN 951-0-30359-3
  18. ↑ Arktiset aromit: Voitatti arktisetaromit.fi. Arkistoitu 16.2.2016. Viitattu 9.2.2016.
  19. ↑ http://www.velutipes.com/natural/gomphidius_maculatus.htm
  20. ↑ Henning Knudsen & Andy Taylor: ”Gomphidius, Suillus”, Funga Nordica, s. 154, 158. Kööpenhamina: Nordsvamp, 2008. ISBN 978-87-983961-3-0

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lehtikuuset&oldid=22487066”