Llullaillacon lapset

Llullaillacon lapset (ääntämys espanjaksi [(ɟ)ʝuʝajˈʝako]), jotka tunnetaan myös nimellä Llullaillacon muumiot tai Llullaillacon lapsimuumiot ovat kolmen inkalapsen muumiot, jotka Johan Reinhard ja hänen arkeologiryhmänsä löysivät 16. maaliskuuta 1999 läheltä 6 739 metriä korkean kerrostulivuoren Llullaillacon huippua. Vuori sijaitsee Argentiinan ja Chilen rajalla. Lapset oli uhrattu inkojen uskonnollisessa rituaalissa noin vuonna 1500. Heidät oli huumattu ja haudattu pieneen kammioon puolentoista metrin syvyyteen maan alle, minne heidät jätettiin kuolemaan. Reinhardin mukaan muumiot "näyttävät olevan parhaiten säilyneitä inkojen muumioita, jotka on koskaan löydetty", ja muut arkeologit ovat ilmaisseet saman mielipiteen kutsumalla niitä yksinä maailman parhaiten säilyneistä muumioista.

20. kesäkuuta 2001 Argentiinan museoiden, monumenttien ja historiallisten paikkojen kansallinen toimikunta julisti Llullaillacon lapsimuumiot Argentiinan historialliseksi kansallisomaisuudeksi. Vuodesta 2007 lähtien muumiot ovat olleet näytteillä Argentiinan Saltan kaupungin Korkean arkeologian museossa.

Tausta

Kartta Inkavaltakunnan laajentumisesta 1400- ja 1500-luvuilla.

Inkavaltakunta (ketšuaksi Tawantinsuyu, "Neljä aluetta") oli esikolumbiaanisen Amerikan suurin valtio, ja mahdollisesti vielä 1500-luvun alkupuolella koko maailman suurin valtakunta. Imperiumi syntyi 1200-luvulla Cuscon kaupungin ympärille korkealla Andien vuoristossa nykypäivän Perussa. Maantieteellisesti se alkoi laajeta vasta 1400-luvun puolivälissä. Inkat aloittivat valloituksensa Pachacútecin alaisuudessa vuonna 1438 ja vakiinnuttivat valtavan mannerimperiuminsa alle vuosisadassa. Valtakunta oli laajimmillaan noin vuonna 1530. Tämän jälkeen alkoi nopea taantuma, joka huipentui Cuscon kukistumiseen ja keisari Atahualpan teloitukseen vuonna 1533.

Capacocha- tai qhapaq hucha -nimellä tunnetut lapsiuhrit olivat tärkeä osa inkojen uskontoa ja niitä käytettiin usein muistamaan tärkeitä tapahtumia, kuten Sapa Incan kuolemaa. Ihmisuhreja annettiin myös jumalille nälänhädässä ja silloin, kun pyydettiin suojelua. Uhraaminen saattoi tapahtua vain Sapa Incan suoralla suostumuksella. Lapset valittiin kaikkialta laajan valtakunnan alueelta pääasiassa "fyysisen täydellisyytensä" perusteella. Uhreiksi valitut lapset olivat yleensä aatelisten ja paikallisten hallitsijoiden poikia ja tyttäriä. Valinnan jälkeen heidät vietiin satojen tai tuhansien mailien päähän pääkaupunkiin Cuscoon, jossa he kävivät läpi tärkeät puhdistautumisriitit. Sieltä lapset lähetettiin kaikkialle valtakuntaan korkeille vuorenhuipuille uhrattaviksi. Inkojen uskomuksen mukaan uhratut lapset eivät oikeasti kuolleet, vaan varjelivat maata vuorenhuipulta esivanhempiensa rinnalla. Inkat pitivät uhrina kuolemista suurena kunniana.

Llullaillacon lapsimuumioiden ohella Andien vuorenhuipuilta on löydetty myös monia muita hyvin säilyneitä muumioita, kuten muumio Juanita.

Hautauspaikka

Näkymä Llullaillacoon

Llullaillaco on 6 739 metrin korkuinen kerrostulivuori Andeilla Argentiinan ja Chilen rajalla. Löytöhetkellä hautapaikan päällä oli viisijalkainen kerros kiveä ja maa-ainesta. Llullaillacoa on kuvailtu maailman korkeimmalla sijaitsevaksi arkeologiseksi löytöpaikaksi.

Llullaillaco sijaitsee Atacaman autiomaassa, maailman kuivimmalla aavikolla napa-alueiden ulkopuolella. Ilman äärimmäinen kuivuus on yksi tärkeimmistä syistä siihen, miksi muumiot säilyivät erinomaisessa kunnossa yli 500 vuoden ajan. Sekä kuivuuden että kylmien lämpötilojen tiedetään hidastavan merkittävästi ihmisjäännösten hajoamisnopeutta, joten Llullaillacon huipun äärimmäiset sääolosuhteet ovat suotuisat muumioiden säilymiselle.

Löytäminen

Arkeologinen alue Llullaillacon huipulla

Vuonna 1999 Johan Reinhard ja hänen tutkijaryhmänsä lähtivät korkealle Andien vuoristoon etsimään inkojen rituaaliuhripaikkoja. Kolmen päivän etsinnän jälkeen he löysivät hautapaikan, jossa oli kolme muumioitunutta lasta: kaksi tyttöä ja yksi poika. Haudasta löydettiin myös kullasta, hopeasta ja simpukankuorista valmistettuja patsaita, tekstiilejä ja keramiikkaa. Nuoremman tytön ruumiiseen oli kuoleman jälkeen iskenyt salama, mikä oli aiheuttanut palovaurioita hänen vartaloonsa etenkin kasvoihin ja olkapäihin. Kaksi muuta muumiota oli vahingoittumattomia.

Useita kertoja retkikunta oli lähellä epäonnistumista. Käytyään läpi pitkän sopeutumisprosessin, jonka aikana he olivat mm. totutelleet vähähappiseen ilmaan tutkimalla Llullaillacon lähellä sijaitsevaa matalampaa huippua, he lähestyivät lopulta Llullaillacon huippua perustettuaan useita leirejä koko nousun ajan. Ryhmä joutui matkalla uhmaamaan yli 31 m/s puhaltaneita kovia tuulia ja äärimmäisiä lämpötiloja, jotka välillä saavuttivat −40 °C lukeman. Viimeisessä leirissä 6 600 metrin korkeudella myrsky puhkesi ja kesti neljä päivää. Reinhardin mukaan retkikunta oli jo luovuttamassa, kun he huomasivat rinteellä ihmisen tekemän pengerryksen, joka sai heidät jatkamaan tutkimusta. Retkue lähti seuraamaan pengerrystä, joka lopulta johti heidät ensimmäisen hautapaikan luo.

Muumiot

La Doncella näytteillä.

El Niño

Tutkijat ovat antaneet kolmelle Llullaillacon hautapaikasta löydetylle muumiolle nimet La Doncella (neito), La niña del Rayo (salamatyttö) ja El niño (poika). Uhraushetken koittaessa heidät oli nukutettu ja laitettu sitten pieneen hautaan puolentoista metrin syvyyteen maan alle, minne heidät jätettiin kuolemaan. Lasten tarkkaa kuolinsyytä ei kuitenkaan ole vielä selvitetty.

Löytöhetkellä muumiot olivat poikkeuksellisen hyvässä kunnossa: Reinhard kuvaili niitä parhaiten säilyneiksi inkojen muumioksi, jotka on koskaan löydetty. Käsivarret olivat täysin säilyneet yksittäisiä ihokarvoja myöten. Sisäelimet olivat edelleen ehjät, ja yksi sydämistä sisälsi edelleen jäätynyttä verta. Koska muumiot ehtivät jäätyä ennen kuivumistaan, suojattomille ihmisruumiille tyypillistä sisäelinten kuivumista ja kutistumista ei koskaan päässyt tapahtumaan.

Muutokset hiusnäytteiden kemiallisessa koostumuksessa viimeisten 3–4 kuukauden aikana ennen uhraamista viittaavat siihen, että lapset aloittivat tuolloin vaelluksen vuorille, luultavasti inkojen pääkaupungista Cuzcosta. Llullaillacon neidon hiusten biokemiallisen analyysin mukaan lapset huumattiin alkoholilla ja kokalla ennen uhrausrituaalia. Tämä on saattanut lievittää vuoristotaudin oireita ja auttaa heitä hyväksymään tulevan kohtalonsa. Neidolle oli annettu kokanlehtiä ja maissiolutta, joka tunnetaan nimellä chicha. Vaikka kaikki kolme lasta kuluttivat merkittäviä määriä näitä aineita ennen rituaalia, hiusnäyteanalyysi osoittaa, että La Doncella kulutti vielä huomattavasti enemmän kokaa ja alkoholia kuin El niño ja La niña del rayo. Hänen hiuksissaan oli korkein kokapitoisuus, joka on koskaan löydetty Andien ihmisjäännöksistä.

La Doncella

Vanhin muumioista, tyttö jonka todettiin kuolemansa hetkellä olleen noin 15-vuotias, on nimetty La Doncellaksi; yleisemmin hänet tunnetaan kuitenkin Llullaillacon neitona (engl. Maiden of Llullaillaco). Löytöhetkellä hänellä oli yllään mekko ja höyhenillä koristeltu päähine; hiukset oli huolellisesti palmikoitu. Myöhemmin DNA-testit ovat osoittaneet, että kaksi tyttöä olivat puolisisaruksia, kun taas poika ei ollut sukua heille. "Llullaillacon neidon" kohtalona oli muiden lasten tavoin kuolla unessa.

La Doncellan uskotaan olleen niin sanottu aclla eli auringon neitsyt, neitsyt, joka valittiin ja pyhitettiin noin kymmenen vuoden ikäisenä asumaan muiden tyttöjen ja naisten kanssa, joista tulisi kuninkaallisia vaimoja, papittaria ja uhrilahjoja. Rituaaliuhreilla varmistettiin inkojen yhteiskunnassa terveys, runsas sato ja suotuisa sää.^lähde?

La niña del Rayo

La niña del Rayo, nuorin lapsista, oli noin kuusivuotias, kun hänet uhrattiin. Jossain vaiheessa haudassa vietettyjen vuosisatojen aikana ruumiiseen oli iskenyt salama, jolloin sähköpurkauksen korkea lämpötila oli polttanut hänen kasvonsa, toisen korvansa ja osan olkapäästään. La niña del Rayo oli haudattu pää ylöspäin, kasvot lounaaseen päin. Hänellä oli yllään perinteinen vaaleanruskea acu-mekko, ja pää ja osa ruumiista oli kääritty paksuun villahuopaan. Lisäksi hänen koko ruumiinsa oli kiedottu toiseen, punakeltaiseksi kirjottuun peitteeseen. Kalloa oli ilmeisesti venytetty tarkoituksella.

La niña del Rayoa näyttää olevan kohdeltu vähemmän karkeasti kuin El niñoa, mutta ilman samanlaista huolta kuin La Doncellaa. Kahden muun lapsen onkin arveltu olleen jonkinlaisia palvelijoita vanhimmalle.

El niño

El niño, joka oli uhraushetkellä noin seitsemänvuotias, oli kiedottu tiukasti, koska osa hänen kylkiluistaan oli murskaantunut ja lantio oli mennyt sijoiltaan. Hän ilmeisesti kuoli stressin alla, sillä hänen vaatteistaan löydettiin oksennusta ja verta. Hiuksissa oli ilmeisesti ollut saivareita. El niño oli Llullaillacon lapsista ainoa, joka oli sidottu. Hän makasi haudassa sikiöasennossa punaruskeaan vilttiin käärittynä ja hänellä oli yllään harmaa tunika, hopearannekoru ja nahkaiset kengät. La niña del Rayon tavoin myös hänen kalloaan oli venytetty. Sitomistavan vuoksi El niñon arvellaan kuolleen tukehtumalla.

El niñon kanssa oli haudattu joukko pienikokoisia esineitä, joista osa kuvaa laamalaumoja ajavia hienosti pukeutuneita miehiä, jotka ajavat lama-asuntovaunuja, osa puolestaan sateen tekemiseen liittyvää rituaalitoimintaa.

Näyttely

Muumiot ovat esillä Argentiinan Saltan kaupungin Korkean arkeologian museossa. Kaupungin alue oli osa Inkavaltakuntaa 1400-luvun lopulla ja 1500-luvun alussa, ennen kuin espanjalaiset konkistadorit valloittivat sen 1500-luvun loppupuolella. Vaurioitumisen estämiseksi tietokoneohjattu ilmastointijärjestelmä ylläpitää samanlaisia ympäristöolosuhteita kuin Llullaillacossa. Ruumiit lepäävät digitaalisissa vaaoissa, ja pienikin muutos painossa aiheuttaa välittömästi hälytyksen. Jos maanjäristys tai muu hätätilanne aiheuttaisi pidemmän sähkökatkoksen, provinssin kuvernöörin lentokonetta käytettäisiin lennättämään muumiot toiseen paikkaan, jossa ne voitaisiin kytkeä takaisin sähköverkkoon. Museo avautui yleisölle syyskuun alussa 2007.

Ennen museonäyttelyn rakentamista muumioita säilytettiin Saltan katolisessa yliopistossa. Kesti kaikkiaan kahdeksan vuotta kehittää tapa, jolla muumioita voitaisiin näyttää yleisölle pitäen ne samalla täysin säilyneinä.

Muumioihin liittyvät kiistat

Llullaillacon lapsimuumiot ovat aiheuttaneet kiistoja etenkin alkuperäiskansojen oikeuksien suhteen, sillä jotkut alkuperäiskansat vastustavat ruumiiden kaivamista ja esillepanoa. Argentiinan alkuperäiskansojen liiton (AIRA) johtaja Rogelio Guanuco kutsui näyttelyä "rikkomukseksi rakkaitamme kohtaan" ja sanoi, että "Llullaillaco on edelleen pyhä meille. He eivät olisi koskaan saaneet pilata tätä pyhäkköä, eikä heidän pitäisi laittaa lapsiamme näyttelyyn ikään kuin sirkukseen." Lule-heimon päällikkö Fermín Tolaba sanoi, että lasten olisi pitänyt jäädä löytöpaikalleen ja että museon pitäisi palauttaa jo ylöskaivetut muumiot. Hänen mukaansa "ei ole hyvä, että museo ansaitsee rahaa tällä tavoin ja veloittaa sisäänpääsyn sellaisesta, joka ei sille kuulu."

Andien korkeimmilla huipuilla, josta muumiot vietiin, uskotaan olevan vähintään 40 muuta vastaavaa rituaalihautauspaikkaa. "Hyvien suhteiden luomiseksi intiaaneihin" muumioita ei alueelta kuitenkaan enää etsitä, toteaa Llullaillacon lapsia esittelevän näyttelyn suunnittelija ja johtaja Gabriel Miremont. Muut alkuperäiskansat kuitenkin kannattavat tutkimusta. Vuoden 2004 loppupuolella pidetty kolmas ketšuan kielen maailmankongressi toi yhteen 300 edustajaa Andien maista, ja sen päätteeksi hyväksyttiin päätöslauselma, joka mukaan kongressi hyväksyy Llullaillacon lasten tutkimuksen ja tutkimustuloksien levittämisen.^lähde?

Jotkut alkuperäiskansojen johtajat ovat ilmaisseet huolensa siitä, että he eivät saa mitään osaa siitä taloudellisesta hyödystä, jonka muumioiden esittely tuottaa.

Katso myös

• Ötzi

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Llullaillacon lapset Wikimedia Commonsissa