Luettelo televisiosarjan S.H.I.E.L.D. Agentit jaksoista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

S.H.I.E.L.D. Agentit on yhdysvaltalainen Joss Whedonin, Jed Whedonin ja Maurissa Tancharoenin luoma televisiosarja, joka perustuu Marvelin supersankarisarjakuviin. Sitä alettiin esittää Yhdysvalloissa ABC-kanavalla 24. syyskuuta 2013. Suomessa sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta on esitetty televisiossa Fox-kanavalla ja kolmas, neljäs ja viides tuotantokausi ovat olleet katsottavissa Viaplayn kautta. Kuudes ja seitsemäs tuotantokausi tulivat katsottaviksi Suomeen Disney+:n kautta.

Kausi Jaksot Ensiesitys
Avausjakso Päätösjakso
1 22 24. syyskuuta 2013 13. toukokuuta 2014
2 22 23. syyskuuta 2014 12. toukokuuta 2015
3 22 29. syyskuuta 2015 17. toukokuuta 2016
4 22 20. syyskuuta 2016 16. toukokuuta 2017
5 22 1. joulukuuta 2017 18. toukokuuta 2018
6 13 10. toukokuuta 2019 2. elokuuta 2019
7 13 27. toukokuuta 2020 12. elokuuta 2020

Ensimmäinen tuotantokausi (2013–2014)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(sarja)

(kausi)
Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup.
esityspäivä
Suomen
esityspäivä
1 1 Taistelu alkaa (engl. Pilot) Joss Whedon Joss Whedon, Jed Whedon & Maurissa Tancharoen 2013-09-2424. syyskuuta 2013 2014-03-099. maaliskuuta 2014
2 2 Koodi 084 (engl. 0-8-4) David Straiton Maurissa Tancharoen, Jed Whedon & Jeffrey Bell 2013-10-011. lokakuuta 2013 2014-03-099. maaliskuuta 2014
3 3 Voimavara (engl. The Asset) Milan Cheylov Jed Whedon & Maurissa Tancharoen 2013-10-088. lokakuuta 2013 2014-03-1616. maaliskuuta 2014
4 4 Silmäpeliä (engl. Eye Spy) Roxann Dawson Jeffrey Bell 2013-10-1515. lokakuuta 2013 2014-03-2323. maaliskuuta 2014
5 5 Roihu (engl. Girl in the Flower Dress) Jesse Bochco Brent Fletcher 2013-10-2222. lokakuuta 2013 2014-03-3030. maaliskuuta 2014
6 6 Sähköä ilmassa (engl. F.Z.Z.T.) Vincent Misiano Paul Zbyszewski 2013-11-055. marraskuuta 2013 2014-04-066. huhtikuuta 2014
7 7 Ylituhoase (engl. The Hub) Bobby Roth Rafe Judkins & Lauren LeFranc 2013-11-1212. marraskuuta 2013 2014-04-1313. huhtikuuta 2014
8 8 Kaivo (engl. The Well) Jonathan Frakes Monica Owusu-Breen 2013-11-1919. marraskuuta 2013 2014-04-2020. huhtikuuta 2014
9 9 Korjaushommia (engl. Repairs) Billy Gierhart Maurissa Tancharoen & Jed Whedon 2013-11-2626. marraskuuta 2013 2014-04-2727. huhtikuuta 2014
10 10 Silta (engl. The Bridge) Holly Dale Shalisha Francis 2013-12-1010. joulukuuta 2013 2014-05-044. toukokuuta 2014
11 11 Taianomainen paikka (engl. The Magical Place) Kevin Hooks Paul Zbyszewski & Brent Fletcher 2014-01-077. tammikuuta 2014 2014-05-1111. toukokuuta 2014
12 12 Mätä omena (engl. Seeds) Kenneth Fink Monica Owusu-Breen & Jed Whedon 2014-01-1414. tammikuuta 2014 2014-05-1818. toukokuuta 2014
13 13 Jäljillä (engl. T.R.A.C.K.S.) Paul Edwards Lauren LeFranc & Rafe Judkins 2014-02-044. helmikuuta 2014 2014-05-2525. toukokuuta 2014
14 14 T.A.H.I.T.I. (engl. T.A.H.I.T.I.) Bobby Roth Jeffrey Bell 2014-03-044. maaliskuuta 2014 2014-06-011. kesäkuuta 2014
15 15 Lumoojatar (engl. Yes Men) John Terlesky Shalisha Francis 2014-03-1111. maaliskuuta 2014 2014-06-088. kesäkuuta 2014
16 16 Alun loppu (End of the Beginning) Bobby Roth Paul Zbyszewski 2014-04-011. huhtikuuta 2014 2014-09-077. syyskuuta 2014
17 17 Tuuli kääntyy (engl. Turn, Turn, Turn) Vincent Misiano Jed Whedon & Maurissa Tancharoen 2014-04-088. huhtikuuta 2014 2014-09-077. syyskuuta 2014
18 18 Johdatus (engl. Providence) Milan Cheylov Brent Fletcher 2014-04-1515. huhtikuuta 2014 2014-09-077. syyskuuta 2014
19 19 Valo pimeydessä (engl. The Only Light in the Darkness) Vincent Misiano Monica Owusu-Breen 2014-04-2222. huhtikuuta 2014 2014-09-077. syyskuuta 2014
20 20 Viimeiset rippeet (engl. Nothing Personal) Billy Gierhart Paul Zbyszewski & DJ Doyle 2014-04-2929. huhtikuuta 2014 2014-09-1414. syyskuuta 2014
21 21 Cybertek (engl. Ragtag) Roxann Dawson Jeffrey Bell 2014-05-066. toukokuuta 2014 2014-09-2121. syyskuuta 2014
22 22 Lopun alku (engl. Beginning of the End) David Straiton Maurissa Tancharoen & Jed Whedon 2014-05-1313. toukokuuta 2014 2014-09-2828. syyskuuta 2014

Toinen tuotantokausi (2014–2015)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(sarja)

(kausi)
Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup.
esityspäivä
Suomen
esityspäivä
23 1 Varjoissa (engl. Shadows) Vincent Misiano Jed Whedon & Maurissa Tancharoen 2014-09-2323. syyskuuta 2014 2014-10-055. lokakuuta 2014
24 2 Johtajan taakka (engl. Heavy Is the Head) Jesse Bochco Paul Zbyszewski 2014-09-3030. syyskuuta 2014 2014-10-1212. lokakuuta 2014
25 3 Uusia ystäviä (engl. Making Friends and Influencing People) Bobby Roth Monica Owusu-Breen 2014-10-077. lokakuuta 2014 2014-10-1919. lokakuuta 2014
26 4 Vihollisen kasvot (engl. Face My Enemy) Kevin Tancharoen Drew Z. Greenberg 2014-10-1414. lokakuuta 2014 2014-10-2626. lokakuuta 2014
27 5 Lammas susien vaatteissa (engl. A Hen in the Wolf House) Holly Dale Brent Fletcher 2014-10-2121. lokakuuta 2014 2014-11-022. marraskuuta 2014
28 6 Perheongelmia (engl. A Fractured House) Ron Underwood Rafe Judkins & Lauren LeFranc 2014-10-2828. lokakuuta 2014 2014-11-1616. marraskuuta 2014
29 7 Selvää tekstiä (engl. The Writing on the Wall) Vincent Misiano Craig Titley 2014-11-1111. marraskuuta 2014 2014-11-2323. marraskuuta 2014
30 8 Haudatut totuudet (engl. The Things We Bury) Milan Cheylov DJ Doyle 2014-11-1818. marraskuuta 2014 2014-11-3030. marraskuuta 2014
31 9 Ken tästä käy... (engl. ...Ye Who Enter Here) Billy Gierhart Paul Zbyszewski 2014-12-022. joulukuuta 2014 2014-12-077. joulukuuta 2014
32 10 Muodonmuutos (engl. What They Become) Michael Zinberg Jeffrey Bell 2014-12-099. joulukuuta 2014 2014-12-1414. joulukuuta 2014
33 11 Jälkijäristykset (engl. Aftershocks) Billy Gierhart Maurissa Tancharoen & Jed Whedon 2015-03-033. maaliskuuta 2015 2015-03-088. maaliskuuta 2015
34 12 Terrigenesis (engl. Who You Really Are) Roxann Dawson Drew Z. Greenberg 2015-03-1010. maaliskuuta 2015 2015-03-1515. maaliskuuta 2015
35 13 Yksi meistä (engl. One of Us) Kevin Tancharoen Monica Owusu-Breen 2015-03-1717. maaliskuuta 2015 2015-03-2222. maaliskuuta 2015
36 14 Rakastunut HYDRA (engl. Love in the Time of Hydra) Jesse Bochco Brent Fletcher 2015-03-2424. maaliskuuta 2015 2015-03-2929. maaliskuuta 2015
37 15 Furyn perintö (engl. One Door Closes) David Solomon Lauren LeFranc & Rafe Judkins 2015-03-3131. maaliskuuta 2015 2015-04-055. huhtikuuta 2015
38 16 Tuonpuoleinen (engl. Afterlife) Kevin Hooks Craig Titley 2015-04-077. huhtikuuta 2015 2015-04-1212. huhtikuuta 2015
39 17 Melinda (engl. Melinda) Garry A. Brown DJ Doyle 2015-04-1414. huhtikuuta 2015 2015-04-1919. huhtikuuta 2015
40 18 Ystäviä ja vihollisia (engl. The Frenemy of My Enemy) Karen Gaviola Monica Owusu-Breen 2015-04-2121. huhtikuuta 2015 2015-04-2626. huhtikuuta 2015
41 19 Likainen puolitusina (engl. The Dirty Half Dozen) Kevin Tancharoen Brent Fletcher & Drew Z. Greenberg 2015-04-2828. huhtikuuta 2015 2015-05-033. toukokuuta 2015
42 20 Arvet (engl. Scars) Bobby Roth Rafe Judkins & Lauren LeFranc 2015-5-55. toukokuuta 2015 2015-5-1010. toukokuuta 2015
43 21 S.O.S. osa 1 (engl. S.O.S., Part One) Vincent Misiano Jeffrey Bell 2015-5-1212. toukokuuta 2015 2015-5-1717. toukokuuta 2015
44 22 S.O.S. osa 2 (engl. S.O.S., Part Two) Billy Gierhart Jed Whedon & Maurissa Tancharoen 2015-5-1212. toukokuuta 2015 2015-5-2424. toukokuuta 2015

Kolmas tuotantokausi (2015–2016)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(sarja)

(kausi)
Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup.
esityspäivä
Suomen
esityspäivä[a]
45 1 (engl. Laws of Nature) Vincent Misiano Jed Whedon & Maurissa Tancharoen 2015-09-2929. syyskuuta 2015 2017-01-077. tammikuuta 2017
46 2 (engl. Purpose in the Machine) Kevin Tancharoen DJ Doyle 2015-10-066. lokakuuta 2015 2017-01-077. tammikuuta 2017
47 3 (engl. A Wanted (Inhu)man) Garry A. Brown Monica Owusu-Breen 2015-10-1313. lokakuuta 2015 2017-01-077. tammikuuta 2017
48 4 (engl. Devils You Know) Ron Underwood Paul Zbyszewski 2015-10-2020. lokakuuta 2015 2017-01-077. tammikuuta 2017
49 5 (engl. 4,722 Hours) Jesse Bochco Craig Titley 2015-10-2727. lokakuuta 2015 2017-01-077. tammikuuta 2017
50 6 (engl. Among Us Hide...) Dwight Little Drew Z. Greenberg 2015-11-033. marraskuuta 2015 2017-01-077. tammikuuta 2017
51 7 (engl. Chaos Theory) David Solomon Lauren LeFranc 2015-11-1010. marraskuuta 2015 2017-01-077. tammikuuta 2017
52 8 (engl. Many Heads, One Tale) Garry A. Brown Jed Whedon & DJ Doyle 2015-11-1717. marraskuuta 2015 2017-01-077. tammikuuta 2017
53 9 (engl. Closure) Kate Woods Brent Fletcher 2015-12-011. joulukuuta 2015 2017-01-077. tammikuuta 2017
54 10 (engl. Maveth) Vincent Misiano Jeffrey Bell 2015-12-088. joulukuuta 2015 2017-01-077. tammikuuta 2017
55 11 (engl. Bouncing Back) Ron Underwood Monica Owusu-Breen 2016-03-088. maaliskuuta 2016 2017-01-077. tammikuuta 2017
56 12 (engl. The Inside Man) John Terlesky Craig Titley 2016-03-1515. maaliskuuta 2016 2017-01-077. tammikuuta 2017
57 13 (engl. Parting Shot) Michael Zinberg Paul Zbyszewski 2016-03-2222. maaliskuuta 2016 2017-01-077. tammikuuta 2017
58 14 (engl. Watchdogs) Jesse Bochco Drew Z. Greenberg 2016-03-2929. maaliskuuta 2016 2017-01-077. tammikuuta 2017
59 15 (engl. Spacetime) Kevin Tancharoen Maurissa Tancharoen & Jed Whedon 2016-04-055. huhtikuuta 2016 2017-01-077. tammikuuta 2017
60 16 (engl. Paradise Lost) Wendey Stanzler George Kitson & Sharla Oliver 2016-04-1212. huhtikuuta 2016 2017-01-077. tammikuuta 2017
61 17 (engl. The Team) Elodie Keene DJ Doyle 2016-04-1919. huhtikuuta 2016 2017-01-077. tammikuuta 2017
62 18 (engl. The Singularity) Garry A. Brown Lauren LeFranc 2016-04-2626. huhtikuuta 2016 2017-01-077. tammikuuta 2017
63 19 (engl. Failed Experiments) Wendey Stanzler Brent Fletcher 2016-05-033. toukokuuta 2016 2017-01-077. tammikuuta 2017
64 20 (engl. Emancipation) Vincent Misiano Craig Titley 2016-05-1010. toukokuuta 2016 2017-01-077. tammikuuta 2017
65 21 (engl. Absolution) Billy Gierhart Chriss Dingess & Drew Z. Greenberg 2016-05-1717. toukokuuta 2016 2017-01-077. tammikuuta 2017
66 22 (engl. Ascension) Kevin Tancharoen Jed Whedon 2016-05-1717. toukokuuta 2016 2017-01-077. tammikuuta 2017

Neljäs tuotantokausi (2016–2017)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(sarja)

(kausi)
Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup.
esityspäivä
Suomen
esityspäivä[b]
Ghost Rider
67 1 (engl. The Ghost) Billy Gierhart Jed Whedon & Maurissa Tancharoen 2016-09-2020. syyskuuta 2016 2017-12-011. joulukuuta 2017
68 2 (engl. Meet the New Boss) Vincent Misiano Drew Z. Greenberg 2016-09-2727. syyskuuta 2016 2017-12-011. joulukuuta 2017
69 3 (engl. Uprising) Magnus Martens Craig Titley 2016-10-1111. lokakuuta 2016 2017-12-011. joulukuuta 2017
70 4 (engl. Let Me Stand Next to Your Fire) Brad Turner Matt Owens 2016-10-1818. lokakuuta 2016 2017-12-011. joulukuuta 2017
71 5 (engl. Lockup) Kate Woods Nora Zuckerman & Lilla Zuckerman 2016-10-2525. lokakuuta 2016 2017-12-011. joulukuuta 2017
72 6 (engl. The Good Samaritan) Billy Gierhart Jeffrey Bell 2016-11-011. marraskuuta 2016 2017-12-011. joulukuuta 2017
73 7 (engl. Deals With Our Devils) Jesse Bochco DJ Doyle 2016-11-2929. marraskuuta 2016 2017-12-011. joulukuuta 2017
74 8 (engl. The Laws of Inferno Dynamics) Kevin Tancharoen Paul Zbyszewski 2016-12-066. joulukuuta 2016 2017-12-011. joulukuuta 2017
LMD
75 9 (engl. Broken Promises) Garry A. Brown Brent Fletcher 2017-01-1010. tammikuuta 2017 2017-12-011. joulukuuta 2017
76 10 (engl. The Patriot) Kevin Tancharoen Sharla Oliver & James C. Oliver 2017-01-1717. tammikuuta 2017 2017-12-011. joulukuuta 2017
77 11 (engl. Wake Up) Jesse Bochco Drew Z. Greenberg 2017-01-2424. tammikuuta 2017 2017-12-011. joulukuuta 2017
78 12 (engl. Hot Potato Soup) Nina Lopez-Corrado Craig Titley 2017-01-3131. tammikuuta 2017 2017-12-011. joulukuuta 2017
79 13 (engl. BOOM) Billy Gierhart Nora Zuckerman & Lilla Zuckerman 2017-02-077. helmikuuta 2017 2017-12-011. joulukuuta 2017
80 14 (engl. The Man Behind the Shield) Wendey Stanzler Matt Owens 2017-02-1414. helmikuuta 2017 2017-12-011. joulukuuta 2017
81 15 (engl. Self Control) Jed Whedon[3] Jed Whedon 2017-02-2121. helmikuuta 2017 2017-12-011. joulukuuta 2017
Agents of Hydra
82 16 (engl. What If...) Oz Scott DJ Doyle 2017-04-044. huhtikuuta 2017 2017-12-011. joulukuuta 2017
83 17 (engl. Identity and Change) Garry A. Brown George Kitson 2017-04-1111. huhtikuuta 2017 2017-12-011. joulukuuta 2017
84 18 (engl. No Regrets) Eric Laneuville Paul Zbyszewski 2017-04-1818. huhtikuuta 2017 2017-12-011. joulukuuta 2017
85 19 (engl. All the Madame’s Men) Billy Gierhart James C. Oliver & Sharla Oliver 2017-04-2525. huhtikuuta 2017 2017-12-011. joulukuuta 2017
86 20 (engl. Farewell, Cruel World!) Vincent Misiano Brent Fletcher 2017-05-022. toukokuuta 2017 2017-12-011. joulukuuta 2017
87 21 (engl. The Return) Kevin Tancharoen Maurissa Tancharoen & Jed Whedon 2017-05-099. toukokuuta 2017 2017-12-011. joulukuuta 2017
88 22 (engl. World’s End) Billy Gierhart[4] Jeffrey Bell 2017-05-1616. toukokuuta 2017 2017-12-011. joulukuuta 2017

Viides tuotantokausi (2017–2018)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(sarja)

(kausi)
Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup.
esityspäivä
Suomen
esityspäivä[c]
89 1 (engl. Orientation, Part One) Jesse Bochco Jed Whedon & Maurissa Tancharoen 2017-12-11. joulukuuta 2017 2019-3-44. maaliskuuta 2019
90 2 (engl. Orientation, Part Two) David Solomon DJ Doyle 2017-12-11. joulukuuta 2017 2019-3-44. maaliskuuta 2019
91 3 (engl. A Life Spent) Kevin Hooks Nora Zuckerman & Lilla Zuckerman 2017-12-88. joulukuuta 2017 2019-3-44. maaliskuuta 2019
92 4 (engl. A Life Earned) Stan Brooks Drew Z. Greenberg 2017-12-1515. joulukuuta 2017 2019-3-44. maaliskuuta 2019
93 5 (engl. Rewind) Jesse Bochco Craig Titley 2017-12-2222. joulukuuta 2017 2019-3-44. maaliskuuta 2019
94 6 (engl. Fun & Games) Clark Gregg[6] Brent Fletcher 2018-1-55. tammikuuta 2018 2019-3-44. maaliskuuta 2019
95 7 (engl. Together or Not at All) Brad Turner Matt Owens 2018-1-1212. tammikuuta 2018 2019-3-44. maaliskuuta 2019
96 8 (engl. The Last Day) Nina Lopez-Corrado James C. Oliver & Sharla Oliver 2018-1-1919. tammikuuta 2018 2019-3-44. maaliskuuta 2019
97 9 (engl. Best Laid Plans) Garry A. Brown George Kitson 2018-1-2626. tammikuuta 2018 2019-3-44. maaliskuuta 2019
98 10 (engl. Past Life) Eric Laneuville DJ Doyle 2018-2-22. helmikuuta 2018 2019-3-44. maaliskuuta 2019
99 11 (engl. All the Comforts of Home) Kate Woods Drew Z. Greenberg 2018-3-22. maaliskuuta 2018 2019-3-44. maaliskuuta 2019
100 12 (engl. The Real Deal) Kevin Tancharoen Jed Whedon & Maurissa Tancharoen & Jeffrey Bell 2018-3-99. maaliskuuta 2018 2019-3-44. maaliskuuta 2019
101 13 (engl. Principia) Brad Turner Craig Titley 2018-3-1616. maaliskuuta 2018 2019-3-44. maaliskuuta 2019
102 14 (engl. The Devil Complex) Nina Lopez-Corrado Matt Owens 2018-3-2323. maaliskuuta 2018 2019-3-44. maaliskuuta 2019
103 15 (engl. Rise and Shine) Jesse Bochco Iden Baghdadchi 2018-3-3030. maaliskuuta 2018 2019-3-44. maaliskuuta 2019
104 16 (engl. Inside Voices) Salli Richardson-Whitfield Mark Leitner 2018-4-66. huhtikuuta 2018 2019-3-44. maaliskuuta 2019
105 17 (engl. The Honeymoon) Garry A. Brown James C. Oliver & Sharla Oliver 2018-4-1313. huhtikuuta 2018 2019-3-44. maaliskuuta 2019
106 18 (engl. All Roads Lead...) Jennifer Lynch George Kitson 2018-4-2020. huhtikuuta 2018 2019-3-44. maaliskuuta 2019
107 19 (engl. Option Two) Kevin Tancharoen Nora Zuckerman & Lila Zuckerman 2018-4-2727. huhtikuuta 2018 2019-3-44. maaliskuuta 2019
108 20 (engl. The One Who Will Save Us All) Cherie Gierhart Brent Fletcher 2018-5-44. toukokuuta 2018 2019-3-44. maaliskuuta 2019
109 21 (engl. The Force of Gravity) Kevin Tancharoen Drew Z. Greenberg & Craig Titley 2018-5-1111. toukokuuta 2018 2019-3-44. maaliskuuta 2019
110 22 (engl. The End) Jed Whedon Jed Whedon & Maurissa Tancharoen 2018-5-1818. toukokuuta 2018 2019-3-44. maaliskuuta 2019

Kuudes tuotantokausi (2019)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(sarja)

(kausi)
Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup.
esityspäivä
Suomen
esityspäivä[d]
111 1 (engl. Missing Pieces) Clark Gregg[8] Jed Whedon & Maurissa Tancharoen 2019-5-1010. toukokuuta 2019 2020-9-1515. syyskuuta 2020
112 2 (engl. Window of Opportunity) Kevin Tancharoen James C. Oliver & Sharla Oliver 2019-5-1717. toukokuuta 2019 2020-9-1515. syyskuuta 2020
113 3 (engl. Fear and Loathing on the Planet of Kitson) Jesse Bochco Brent Fletcher & Craig Titley 2019-5-2424. toukokuuta 2019 2020-9-1515. syyskuuta 2020
114 4 (engl. Code Yellow) Mark Kolpack Nora Zuckerman & Lilla Zuckerman 2019-5-3131. toukokuuta 2019 2020-9-1515. syyskuuta 2020
115 5 (engl. The Other Thing) Lou Diamond Phillips George Kitson 2019-6-1414. kesäkuuta 2019 2020-9-1515. syyskuuta 2020
116 6 (engl. Inescapable) Jesse Bochco DJ Doyle 2019-6-2121. kesäkuuta 2019 2020-9-1515. syyskuuta 2020
117 7 (engl. Toldja) Keith Potter Mark Leitner 2019-6-2828. kesäkuuta 2019 2020-9-1515. syyskuuta 2020
118 8 (engl. Collision Course, Part One) Kristin Windell Jeffrey Bell & Craig Titley 2019-7-55. heinäkuuta 2019 2020-9-1515. syyskuuta 2020
119 9 (engl. Collision Course, Part Two) Sarah Boyd Iden Baghdadchi 2019-7-1212. heinäkuuta 2019 2020-9-1515. syyskuuta 2020
120 10 (engl. Leap) Garry A. Brown Drew Z. Greenberg 2019-7-1919. heinäkuuta 2019 2020-9-1515. syyskuuta 2020
121 11 (engl. From the Ashes) Jennifer Phang James C. Oliver & Sharla Oliver 2019-7-2626. heinäkuuta 2019 2020-9-1515. syyskuuta 2020
122 12 (engl. The Sign) Nina Lopez-Corrado Nora Zuckerman & Lilla Zuckerman 2019-8-22. elokuuta 2019 2020-9-1515. syyskuuta 2020
123 13 (engl. New Life) Kevin Tancharoen Brent Fletcher & Jed Whedon 2019-8-22. elokuuta 2019 2020-9-1515. syyskuuta 2020

Seitsemäs tuotantokausi (2020)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(sarja)

(kausi)
Nimi[9] Ohjaus Käsikirjoitus[9] Alkup.
esityspäivä
Suomen
esityspäivä[e]
124 1 Uusi sopimus (engl. The New Deal) Kevin Tancharoen George Kitson 2020-5-2727. toukokuuta 2020 2021-1-88. tammikuuta 2021
125 2 Homma hallussa (engl. Know Your Onions) Eric Laneuville Craig Titley 2020-6-33. kesäkuuta 2020 2021-1-88. tammikuuta 2021
126 3 Muukalaiskommunisteja tulevaisuudesta! (engl. Alien Commies from the Future) Nina Lopez-Corrado Nora Zuckerman & Lilla Zuckerman 2020-6-1010. kesäkuuta 2020 2021-1-88. tammikuuta 2021
127 4 Menneisyyden havinaa (engl. Out of the Past) Garry A. Brown Mark Leitner 2020-6-1717. kesäkuuta 2020 2021-1-88. tammikuuta 2021
128 5 Tarkoituksella tehtyä (engl. A Trout in the Milk) Stan Brooks Iden Baghdadchi 2020-6-2424. kesäkuuta 2020 2021-1-88. tammikuuta 2021
129 6 Sopeudu tai kuole (engl. Adapt or Die) Aprill Winney DJ Doyle 2020-7-11. heinäkuuta 2020 2021-1-88. tammikuuta 2021
130 7 Mackin ja D:n vallan mainiot seikkailut (engl. The Totally Excellent Adventures of Mack and the D) Jesse Bochco Brent Fletcher 2020-7-88. heinäkuuta 2020 2021-1-88. tammikuuta 2021
131 8 Jälkeen, ennen (engl. After, Before) Eli Gonda James C. Oliver & Sharla Oliver 2020-7-1515. heinäkuuta 2020 2021-1-88. tammikuuta 2021
132 9 Kuten olen aina ollut (engl. As I Have Always Been) Elizabeth Henstridge[11] Drew Z. Greenberg 2020-7-2222. heinäkuuta 2020 2021-1-88. tammikuuta 2021
133 10 Anastettua (engl. Stolen) Garry A. Brown Tarina: Mark Linehan Bruner
Käsikirjoitus: George Kitson & Mark Leitner
2020-7-2929. heinäkuuta 2020 2021-1-88. tammikuuta 2021
134 11 Ihka uusi päivä (engl. Brand New Day) Keith Potter Christopher Freyer 2020-8-55. elokuuta 2020 2021-1-88. tammikuuta 2021
135 12 Loppu on käsillä (engl. The End is at Hand) Chris Cheramie Jeffrey Bell 2020-8-1212. elokuuta 2020 2021-1-88. tammikuuta 2021
136 13 Taistelemme sen eteen (engl. What We're Fighting For) Kevin Tancharoen Jed Whedon 2020-8-1212. elokuuta 2020 2021-1-88. tammikuuta 2021
  1. Päivä, jona kolmas tuotantokausi julkaistiin ensi kertaa Viaplayssä.[1]
  2. Päivä, jona neljäs tuotantokausi julkaistiin ensi kertaa Viaplayssä.[2]
  3. Päivä, jona viides tuotantokausi julkaistiin ensi kertaa Viaplayssä.[5]
  4. Päivä, jona Disney+ julkaistiin Suomessa ja jonka yhteydessä myös kuudes tuotantokausi katsottavaksi Suomeen.[7]
  5. Päivä, jona seitsemäs tuotantokausi julkaistiin Disney+:aan Suomessa.[10]
  1. Hauskaa Marvel-viikonloppua! Agent Carterin ensimmäinen kausi ja Agents of S.H.I.E.L.D.:n kaudet 1-3 löytyvät nyt Viaplayltä! Facebook. 7.1.2017. Viaplay. Viitattu 9.3.2018.
  2. Neljä vuoden 2017 suurinta elokuvaa, kaksi upouutta sarjaa sekä monta ihanaa uudelleenkohtaamista - nämä ja paljon muuta pian Viaplaylla. Eihän joulukuuta voi kuin rakastaa! Facebook. 1.12.2017. Viaplay. Viitattu 9.3.2018.
  3. Schwartz, Terri: Jed Whedon Makes Directorial Debut on Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D. IGN. 15.2.2017. Viitattu 15.2.2017. (englanniksi)
  4. Tancharoen, Maurissa: Last day of shooting on Season 4 (with director Billy Gierhart). #AgentsofSHIELD twitter.com. 17.4.2017. Arkistoitu 22.4.2017. Viitattu 18.4.2017. (englanniksi)
  5. Viaplay nyt: Marvel-sarja Agents of S.H.I.E.L.D. teki paluun - myös uudet jaksot lisätty Findance. 4.3.2019. Viitattu 4.3.2019.
  6. Agard, Chancellor: Agents of S.H.I.E.L.D. season 5 premiere date revealed at NYCC Entertainment Weekly. 7.10.2017. Arkistoitu 12.12.2017. Viitattu 11.12.2017. (englanniksi)
  7. Kaikki tämä on tulossa Disney+-palveluun Suomessa 3.9.2020. Disney. Viitattu 3.9.2020.
  8. Season 6 and Clark Gregg is in the director's chair for the first episode! We can't wait for you to see what we have coming on Marvel's #AgentsofSHIELD! Facebook. 21.7.2018. Viitattu 21.7.2018.
  9. a b Marvel's Agents Of S.H.I.E.L.D. Writers Guild of America West. Viitattu 8.9.2019. (englanniksi)
  10. Disney Plussan uudet sarjat ja elokuvat tammikuussa: WandaVision ja kolme muuta Marvel-sarjaa, paljon haikaloja, Olipa kerran -sarjan seitsemän kautta…… Muropaketti. 27.12.2020. Viitattu 8.1.2021.
  11. Elizabeth Henstridge on Christmas at the Plaza Hallmark Channel. Arkistoitu Viitattu 14.4.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]