Maailman kahdeksan ihmettä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maailman kahdeksan ihmettä
Sarjan tunnusteksti
Sarjan tunnusteksti
Tyyli sketsisarja
Kestoaika noin 30 minuuttia
Luoja(t) Lapinlahden Linnut
Kehittäjä(t) Lapinlahden Linnut
Pääosissa Timo Eränkö
Pekka Hedkrok
Matti Jaaranen
Mikko Kivinen
Hannu Lemola
Tapio Liinoja
Heikki Salomaa
Markku Toikka
Alkuperämaa Suomi
Alkuperäiskieli suomi
Verkko Yle TV1
Julkaistu 1990
Esitetty 15. syyskuuta – 22. joulukuuta 1990
Tuotantokausia 1
Jaksoja 8
Tuotanto
Ohjaaja(t) Kari Franck (jaksot 1–4)
Pentti Kotkaniemi (jaksot 5–8)
Käsikirjoittaja(t) Lapinlahden Linnut
Säveltäjä(t) Lapinlahden Linnut
Lavastaja(t) Pirjo Rossi
Paula Salonen
Tuotantoyhtiö(t) Yle Viihdetoimitus
Edeltäjä Seitsemän kuolemansyntiä
Seuraaja Kuudesti laukeava
Palkinnot
Voitetut Venla 1990
Ehdokkuudet Montreux’n Kultainen ruusu (1991)
Aiheesta muualla
IMDb

Maailman kahdeksan ihmettä on suomalainen vuonna 1990 valmistunut Yleisradion tuottama kahdeksanosainen sketsiviihdesarja.[1] Sarja oli jatkoa vuonna 1988 valmistuneelle sketsisarjalle Seitsemän kuolemansyntiä.

Sarjan syntymävaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapinlahden Lintujen ensimmäinen televisiosarja Seitsemän kuolemansyntiä (1988) oli menestynyt hyvin.[2] Yhtye oli erittäin suosittu, ja kesän 1989 konserttikiertueella se esiintyi Suomen suurimmilla musiikkifestivaaleilla.[3] Televisiosarjan kappaleita sisältänyt studioalbumi Elämä janottaa myi kultalevyyn oikeuttavan määrän.[4] Myös tiedotusvälineissä yhtye sai paljon näkyvyyttä. Suosio vaikutti yhtyeen asenteisiin, ja Mikko Kivinen muistelee jäsenteen alkaneen käyttäytyä röyhkeästi ja ylimielisesti.[5] Osalla jäsenistä alkoi lisäksi ilmetä alkoholiongelmaa.[6]

Suunnittelu ja kuvaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteistyö Yleisradion kanssa jatkui, ja Lapinlahden Linnut alkoi suunnitella uutta sketsiohjelmaa. Syksyllä 1989 yhtye piti taukoa konsertoinnista ja alkoi pitää viikottaisia kokouksia, joihin jokaisen jäsenen oli tuotava kolme sketsi-ideaa.[7] Samoin oli menetelty Seitsemän kuolemansynnin tuotannon aikana.[8] Käsikirjoittamisessa oli entistä suurempi työ, sillä Seitsemää kuolemansyntiä tehdessään yhtye oli voinut kierrättää vanhoja ideoita. Ensimmäisestä sarjasta saatu kokemus teki työskentelystä kuitenkin tehokasta.[7]

Kuvaukset alkoivat talvella 1989–1990 ja jatkuivat loppukevääseen saakka. Tuotantotiimi pysyi suurelta osin samana kuin ensimmäisessä sarjassa. Puolet jaksoista ohjasi Kai Franck ja puolet Pentti Kotkaniemi,[6] jonka kanssa yhtye oli työskennellyt jo Seitsemän kuolemansynnin aikaan.[9] Tuotantobudjetti oli aiempaa isompi, mikä näkyi studion ulkopuolella kuvattujen kohtausten lisääntyneessä määrässä. Jaksoja oli lisäksi yksi enemmän kuin edellisessä sarjassa.[4]

Jäsenistön muutokset ja lisäkuvaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman kahdeksan ihmeestä esitettiin ensimmäisenä esittelyjakso toukokuussa 1990, ja sarjan varsinainen esitys aloitettiin saman vuoden syksynä.[4] Väliin jääneenä kesänä Lapinlahden Lintujen suosituimpiin kuulunut jäsen Markku Toikka lähti yhtyeestä.[10] Toikan ja muiden jäsenten välit olivat tulehtuneet jo edellisenä vuonna, kun Toikka oli näyttelijäntöidensä vuoksi joutunut jäämään pois kesäkiertueelta.[11] Yhtye oli suosionsa huipulla, eikä poissaoloa pidetty suotavana, sillä yleisö odotti kaikkien jäsenten esiintyvän konserteissa. Muut eivät kuitenkaan kertoneet Toikalle huolistaan vaan alkoivat painostaa ja kiusata häntä, kunnes hän ilmoitti eroavansa itse.[10]

Sarjaan kuvattiin syksyllä 1990 muutamia uusia sketsejä. Toikalle lähetettiin kirje, jossa häntä kiellettiin tulemasta täydennyskuvauksiin. Toikka piti tarpeettomana nöyryytyksenä sitä, ettei hänen annettu erota rauhassa eikä käytännön asioita puhuttu selviksi kasvotusten.[10] Toikan sijaan lisäsketseissä nähdään lyhyesti kitaristi Veli-Pekka ”Puka” Oinonen, joka oli liittynyt yhtyeeseen edellisen vuoden lopulla. Oinonen osallistui myös Maailman kahdeksassa ihmeessä esitettyjen kappaleiden äänittämiseen, kun niistä tehtiin uusia versioita studioalbumille Tähdet kertovat.[12]

Esitysajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jakso Ensiesitys Uusinta (1998) Uusinta (2003)
Esittelyjakso 5.5.1990
1. 15.9.1990 3.7.1998 4.4.2003
2. 29.9.1990 10.7.1998 11.4.2003
3. 13.10.1990 17.7.1998 18.4.2003
4. 27.10.1990 24.7.1998 25.4.2003
5. 10.11.1990 31.7.1998 2.5.2003
6. 24.11.1990 7.8.1998 9.5.2003
7. 8.12.1990 14.8.1998 16.5.2003
8. 22.12.1990 21.8.1998 23.5.2003

Sarjasta esitettiin Yle TV1 -kanavalla lauantaina 5. toukokuuta 1990 esittelyjakso, jossa näytettiin sketsejä seuraavana syksynä alkavasta uudesta ohjelmasta.[13][14] Varsinainen ensiesitys alkoi 15. syyskuuta 1990 ja jatkui 22. joulukuuta 1990 saakka.[1][15] Sarjaa esitettiin lauantai-iltaisin joka toinen viikko.[15] Uusintana sarja esitettiin ensimmäisen kerran kesällä 1998[16] ja toisen kerran keväällä 2003. Sarja oli osa suoratoistopalvelu Yle Areenan valikoimaa vuosina 2020–2021.[17]

Sarjassa sketsejä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jokaisen jakson alussa esitettävässä Maailman ihmeiden museo -sketsissä hyvin pukeutuneet miespuoliset henkilöt nauravat näyttelylasin takana oleville vahanukeille.
Kuvakaappaus sarjan kuudennessa jaksossa esitetystä Alaston olo -sketsistä, jossa Markku Toikka (oikealla) ja Tapio Liinoja (vasemmalla) keskustelemassa Helsingin jäähallissa. Sketsin kuvauksen jälkeen järjestyksenvalvoja otti kaksikon kiinni, minkä jälkeen poliisi vei heidät kuulusteltavaksi.[18]
Madrigaali -sketseissä ortodoksikirkon munkit keskustelevat laulamalla ei-uskonnollisista asioista. Sketseistä nousi kohu ensiesityksen aikaan, ja muun muassa Suomen ortodoksisen kirkon jäsenet närkästyivät niistä.
Paikalle saapuvat pukumiehet ojentavat teollisuustyöläiselle mitallin. Matti Jaarasen kirjoittaman sketsin taustalla oli kritisoida yritysten tapaa lahjoja työntekijät tyytyväisiksi arvottomilla kunnianosoituksilla.
Ohje landelle -sketsissä Helsingissä asuva mies (Markku Toikka) näyttää maaseudulla asuville kädestä pitäen miten raitiovaunulippuun saadaan leima.

Maailman ihmeiden museo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokaisen jakson alussa samanlaisena toistuva sketsi, jossa hienosti pukeutuneet miehet astelevat museoon ja katselevat näyttelyesineitä, joita ovat muun muassa Lada-auto, HK:n sininen, katiska ja hehkulamppu. Miehet löytävät lasin takaa vahanukkeja, jotka esittävät eri aikakausien ihmisiä, kuten luolamiestä, viikinkiä ja poliisia. Miehet alkavat nauraa nukeille, jolloin ne heräävät henkiin ja särkevät lasin. Miehet pakenevat museosta uhkaavat nuket kannoillaan.[19]

Alaston olo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi saman alan ihmistä keskustelee julkisella paikalla. Toinen miehistä kertoo tuntevansa itsensä alastomaksi, jolloin kokeneempi mies rauhoittelee häntä ja toteaa tämän tottuvan pian. Sketsin lopussa selviää, että tunnosta kertova mies on kirjaimellisesti alaston.

Eräässä Alaston olo -sketsissä Markku Toikka ja Tapio Liinoja esiintyvät Helsingin jäähallissa. Kuvausten yhteydessä järjestysmiehet ottivat alastomana yleisössä seisoneen Toikan kiinni. Järjestysmiehille kerrottiin, että heillä oli kuvauslupa, mutta silti paikalle kutsuttiin poliisi, joka vei Liinojan ja Toikan kuulusteltavaksi poliisiasemalle. Liinojan kertoman mukaan he saivat tapauksesta sakot. Kuulusteleva poliisi oli todennut, että ”Toikan pitäisi tietää missä menee taiteen ja hyvän maun raja”.[18][20]

Sarjan muihin sketseihin ei hankittu kuvauslupia ja ne kuvattiin nopeasti mahdollisimman pienellä ryhmällä ja vähäisellä kuvauskalustolla. Jäähallitapausta lukuun ottamatta kuvaukset eivät herättäneet merkittävää huomiota tai aiheuttaneet tuotantoryhmälle vaikeuksia. Virkailijana esiintynyt Timo Eränkö sai esimerkiksi tarkastaa Helsingin joukkoliikenteen matkustajien lippuja ilman, että yksikään asiakas uskalsi kysyä häneltä alastomuudesta. Kohtaukset kuvattiin talvella, ja omassa sketsissään Liinoja esiintyi alasti Kallion luistelukentällä 30 asteen pakkasessa.[21]

Klaffi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva-arkiston johtaja Kaarle Stewen (Markku Toikka) haastattelee ohjaaja Pekka Parikkaa (Mikko Kivinen) ja tuottaja Marko Röhriä (Matti Jaaranen). Parikka esiintyy itsevarmasti ja kertoo uudesta elokuvastaan Tuntematon sotilas. Elokuvan tuotantoon on osallistunut useita yksityisiä rahoittajia, mutta Parikka ja Röhr vakuuttavat, ettei tämä ole vaikuttanut elokuvan sisältöön. Haastattelun aikana elokuvasta näytetään lyhyitä katkelmia, joissa itsemurhaa yrittävä alikersantti Lehto (Heikki Salomaa) toteaa kiväärinsä piipun olevan Halvan lakritsaa, silmänsä menettänyt kersantti Hietanen (Tapio Liinoja) saa näkönsä takaisin Instrumentariumin silmälasien avulla ja lähestyvää Neuvostoliiton ilmahyökkäystä arvellaan Finnairin uuden Helsinki–Moskova-reitin lennoksi.[22]

Sketsin innoitti Röhrin ja Parikan todellinen elokuva Talvisota (1989). Se oli ensimmäinen suomalainen elokuva, jota yksityinen sponsori näkyvästi rahoitti. Röhr ja Parikka haaveilivat elokuvansa viemisestä kansainvälisille markkinoille, mitä Kivinen piti epärealistisena haaveena.[22] Sketsin ohjaaja Pentti Kotkaniemi yritti saada Finnairilta taloudellista tukea vastineeksi ohjelman tuomasta näkyvyydestä, mutta Finnairin mainospäällikkö vastusti jyrkästi koko sketsiä.[23]

Kymppitonni

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parodia television Kymppitonni -ohjelmasta. Markku Toikka näytteli juontaja Riitta Väisästä.[20]

Kilpailijat:

Alkuperäisessä sketsissä oli kohtaus, jossa kilpailijat arvuuttelivat sanaa ”persesilmä”. Arvuuttaja antoi vihjeeksi: ”Puhuu harvoin, ja aina kun puhuu, tulee pahanhajuista ilmaa tai tulee paskaa.” Kaikki kilpailijat vastasivat Mauno Koivisto ja yllättyivät, kun vastaus olikin väärä. Yle TV1:n ohjelmapäällikkö Erkki Pohjanheimo hermostui nähdessään kyseisen sketsin ennakkoon ja vaati kohtauksen poistoa, sillä ”TV1:n ohjelmissa ei tasavallan presidenttiä solvata.” Televisiossa näytettiin sketsistä lyhennetty versio.[20] Yhtye sai tietää sensurointipäätöksestä vasta nähdessään ohjelman televisiosta. Kivinen kertoo tapauksen olleen ”meidän mielestämme skandaali”.[21]

Madrigaali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ortodoksikirkon munkit keskustelevat laulamalla ei-uskonnollisista asioista ja paljastavat tehneensä kaikenlaista munkeille sopimatonta. Munkkikuoro aloittaa usein laulamalla ylevästi ”Herran pelko on viisauden alku”.[24] Lauluista ilmenee munkkien muun muassa valmistaneen kirkon kellarissa kiljua[25] ja käyttäneen virolaisten seksityöntekijöiden palveluja.[26]

Tapio Liinoja oli vuosia aiemmin ollut vapaaehtoistöissä Heinäveden luostarissa. Sketsin perusajatus oli syntynyt jo tuolloin, kun Liinoja oli kuorolaulua kuunnellessaan pohtinut, ”että mitäs jos munkit puhuisivatkin keskenään kaikista asioista samalla nuotilla”.[26] Sketseistä nousi kohu sarjan ensiesityksen aikaan.[24] Muun muassa Suomen ortodoksisen kirkon jäsenet närkästyivät kyseisistä sketseistä.[24] Jotkut pitivät sketseissä käytettyä kieltä sopimattomana.[24][25] Yleisradion ohjelmajohto vaati Madrigaali-sketseistä vittu ja vituttaa -sanat sensuroitavaksi.[24] Sensuroidussa kohdassa pohdittiin, miksi ”vittumaisilla ihmisillä on paljon rahaa” mutta mukavilla vain vähän.[26]

Madrigaali-sketsejä esitettiin myös Lapinlahden Lintujen vuonna 1993 valmistuneessa sketsisarjassa Lapinlahden Linnut Show.[24]

Palkinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teollisuustyöläinen (Matti Jaaranen) keskeyttää hetkeksi työnteon ja sanoo suoraan kameralle: ”Voi vittu että vituttaa tää työ.” Paikalle ilmestyy kolme pukumiestä, jotka ojentavat hänelle mitalin. Pukumiesten poistuttua työläinen jatkaa työntekoa ja ja huudahtaa iloisesti: ”No nyt ei vituta enää yhtään!”[27]

Sketsin käsikirjoitti Jaaranen, joka halusi kritisoida yritysten tapaa lahjoa työntekijät tyytyväisiksi arvottomilla kunnianosoituksilla. Jaaranen ei sketsiä käsikirjoittaessaan uskonut muiden innostuvan siitä, sillä hän arveli sen olevan liian yksinkertainen. Sketsistä on kuitenkin tullut suosittu ja se on levinnyt internetissä laajalle. Myös ohjaaja Pentti Kotkaniemi piti siitä: ”Jaarasen osuuksista tuli onnistuessaan niin tahatonta ja aseista riisuvaa kömpelyyttä, että sitä ei yksikään taitava ammattinäyttelijä osaisi tehdä.”[28]

Sketsi sai jatkoa ryhmän myöhemmissä sketsisarjoissa Kuudesti laukeava[29] ja Lapinlahden Linnut.

Muita sketsejä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akka senku komistuu -sketseissä mies (Heikki Salomaa) nöyryyttää ja pahoinpitelee vaimoaan muun muassa moottorisahalla. Markku Toikan mukaan yhtyeen keskustelukulttuuri oli 1980- ja 1990-lukujen taitteessa naisvihamielinen, vaikka jäsenet periaatteessa vastustivatkin patriarkaattia ja kannattivat ihmisten vapautta ”olla juuri selaisia kuin itse haluavat. Naisiin kohdistuva vähättely oli siinä yhtälössä täysin tarpeeton ja vastenmielinen lisä – –, ja esimerkiksi Akka senku komistuu -jutut olisivat saaneet jäädä kokonaan tekemättä.”[6]

Ohje landelle -sketsissä Helsingissä asustava mies antaa opetusta raitiovaunun eli sporan käytössä maaseudulla asuville. Mies näyttää, miten matkalippu ostetaan raitiovaunussa ja miten lippuun saadaan leima työntämällä se raitiovaunun leimauslaitteeseen.[30][31] Sketsissä näyttelevä Markku Toikka on kertonut, että on saanut kyseisestä sketsistä ylivoimaisesti eniten palautetta. Hän sanoo, että kyseinen sketsi on ”yksinkertaisesti arkielämän tarkkailussa syntynyt” ja ”jokapäiväiset pienet asiat ovat herkkua huumorissa”.[30]

Vittuilupuhelimessa Antti Turpeinen (Markku Toikka) huomaa iltapäivälehdessä Vittuilupuhelin-nimisen soittopalvelun mainoksen ja soittaa palveluun. Puhelinpalvelun työntekijä loukkaa Turpeista niin, että tämä lopettaa puhelun. Pian työntekijä (Mikko Kivinen) ilmestyy Turpeisen ovelle haastamaan riitaa. Sketsin taustalla olivat Suomessa televisiosarjan tekemisen aikoihin yleistyneet puhelinpalvelulinjat.[21][32]

Musiikkiesitykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sarjan seitsemässä jaksossa esitetyssä ”Sedät jaksaa heilua” -kappaleessa ryhmän miehet erittelevät miehen vanhemiseen liittyviä ongelmia, kuten näön huononemista, omaisten ja himokkaiden naisten katoamista ympäriltä sekä kaljuuntumista. Ongelmat tuodaan esiin negaation kautta, mutta sävy yhteisössä ei kuitenkaan muutu surulliseksi tai paatokselliseksi.[33]

Sketsisarjassa esitettiin sketsien lisäksi Lapinlahden Lintujen tekemää musiikkia, joista osa julkaistiin yhtyeen albumeilla. Taulukossa on tiedot sketsisarjassa esitetyistä musiikkivideoista ja albumeista, joilla kappaleet julkaistiin.

Jakso Musiikkiesityksen nimi Levytetty albumille
1. ”Aimon virsi”
”Avaja porttis ovesi” (lopputekstien aikana)		 Tähdet kertovat (1990)[34]
Esitetty vain televisiosarjassa
2. ”Kulkukoiran blues” Esitetty vain televisiosarjassa
3. ”Ruma”
”Ei tainnut uskoa”		 Tähdet kertovat (1990)[34]
Esitetty vain televisiosarjassa
4. ”Kuka sinä oikein olet?”
”Laiskan linnassa”		 Esitetty vain televisiosarjassa
Esitetty vain televisiosarjassa
5. ”Hellä Ulla” Tähdet kertovat (1990)[34]
6. ”Crown on the Pole”[a] (esit. Rampton Birds) Esitetty vain televisiosarjassa.
7. ”Sedät jaksaa heilua” Tähdet kertovat (1990)[34]
8. ”Vihtaasi on kustu”[b] Tähdet kertovat (1990)[34]
  1. ↑ Kappaleen sävel muistuttaa tyyliltään yhtyeen kappaletta ”Lipputangon nuppi”.
  2. ↑ Kappale soi myös jaksojen 2–8 lopputekstimusiikkina.

Vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arvostelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman kahdeksaa ihmettä pidetään yleisesti Lapinlahden Lintujen parhaana TV-sarjana. Myös yleisömäärillä mitattuna se on ollut suosituin.[21]

Helsingin Sanomien kriitikko Jukka Kajava arvosteli sarjaa sen ensiesityksen aikaan. Hän kuvaili sarjan ”nostavan latteana alkaneen viihdesyksyn tasoa kertaheitolla” ja ensimmäistä jaksoa ”hillityllä tavalla hauskaksi”.[1]

Ehdokkuudet ja palkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja osallistui vuonna 1991 Montreux’n Kultainen ruusu -kilpailuun Rampton Bird Show -nimisellä ohjelmalla,[35] joka oli kooste sarjan joistakin sketseistä ja musiikkiesityksistä.lähde? Ohjelma sai festivaaliyleisöltä myönteisen vastaanoton.[36]

Telvis-gaalassa sarja palkittiin vuoden parhaana viihdeohjelmana[37]. Sarja voitti helmikuussa 1991 jaetun edellisvuoden dramatisoidun viihteen Venla-palkinnon.[38] Venla-gaalassa ryhmän jäseniä ei kuitenkaan nähty, koska Yleisradio ei halunnut kustantaa kaikille ryhmän jäsenille hinnakkaita illallislahjakortteja.[38] Paikalla oli ohjaaja Pentti Kotkaniemi, jonka oli tarkoitus hakea palkinto lavalta, mutta palkinnon hakikin Ylen ohjelmapäällikkö Erkki Pohjanheimo, joka oli aiemmin sensuroinut Kymppitonni-sketsin.[38] Kotkaniemi on muistellut jälkeenpäin, että tilanne tuntui hieman oudolta, sillä Pohjanheimon taiteellinen panos ohjelman tekemiseen oli parhaimmillaankin yhden sketsin sensuroiminen.[38] Sen enempää Kotkaniemi kuin Lapinlahden Lintujen jäsenetkään eivät sen koommin nähneet saamaansa palkintoa.[39]

Julkaisun jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman kahdeksan ihmettä lisäsi Lapinlahden Lintujen mainetta entisestään, ja kesällä 1991 se oli konserttipalkkioiden suuruudella mitattuna eräs Suomen suosituimmista yhtyeistä.[40] Kivisen mukaan ”hyvä buugi” oli Toikan erottamisen jälkeen kuitenkin muuttunut ja ”asiat alkoivat kääntyä huonompaan suuntaan”.[10] Ylirasittuneet jäsenet harkitsivat yhtyeen toiminnan väliaikaista lopettamista, mutta siihen ei taloudellisista syistä haluttu ryhtyä.[41] Keväällä 1992 valmistui televisioon Lapinlahden Lintujen uusi sketsisarja Kuudesti laukeava.[42]

Sarjan julkaisi DVD-formaatissa vuonna 2006 PAN Vision.[43] Sarja on julkaistu myös Lapinlahden Linnut: Ehkä kaikki -keräilyboksissa.[44] DVD-julkaisu sisältää alkuperäisten jaksojen lisäksi Kultainen ruusu -kilpailuun osallistuneen ohjelman ”Eight Wonders of the World”. Lisäksi DVD sisältää Lapinlahden Linnut -yhtyeen vuonna 2006 julkaistun musiikkivideon kappaleesta ”Keski-ikä on syvältä”.[43]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Kajava, Jukka: Lapinlahden linnut nostavat lattean viihdesyksyn tasoa kahdeksana lauantaina. Helsingin Sanomat, 15.9.1990, s. 75. Näköislehti, tilaajille. Viitattu 29.2.2024.
  2. ↑ Rossi 2023, s. 176.
  3. ↑ Rossi 2023, s. 173.
  4. ↑ a b c Rossi 2023, s. 178.
  5. ↑ Rossi 2023, s. 175.
  6. ↑ a b c Rossi 2023, s. 177.
  7. ↑ a b Rossi 2023, s. 186.
  8. ↑ Rossi 2023, s. 159, 165.
  9. ↑ Rossi 2023, s. 165–166.
  10. ↑ a b c d Rossi 2023, s. 197.
  11. ↑ Rossi 2023, s. 195–196.
  12. ↑ Rossi 2023, s. 184.
  13. ↑ Ohjelmatiedot 5.5.1990. Helsingin Sanomat, 5.5.1990, s. 80. Näköislehti, tilaajille. Viitattu 29.2.2024.
  14. ↑ Esittelyjakson tiedot Radio- ja televisioarkistossa Radio- ja televisioarkisto. Viitattu 29.2.2024.
  15. ↑ a b Esitystiedot Radio- ja televisioarkistossa Radio- ja televisioarkisto. Viitattu 29.2.2024.
  16. ↑ Lehtonen, Veli-Pekka: Maailman kahdeksan ihmettä (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 3.7.1998. Viitattu 29.2.2024.
  17. ↑ Matikainen, Ville: "Nyt ei vit**a enää yhtään!" – viisi Lapinlahden Linnut -koplan sketsiklassikkoa Areenassa Yle Elävä arkisto. 31.12.2021. Viitattu 29.2.2024.
  18. ↑ a b Myllykoski, Paula: Lapinlahden Lintujen nakukuvaukset SM-liigan ottelussa päättyivät poliisiasemalle – viihdyttäjien sketsisarjat Yle Areenaan Ilta-Sanomat. 2.7.2020. Viitattu 4.12.2022.
  19. ↑ Kallioniemi, Noora: Maskuliinisuuden karnevalisointi Lapinlahden lintujen televisio-ohjelmissa 1988–1995 widerscreen.fi. 30.9.2010. Viitattu 6.3.2024.
  20. ↑ a b c Annala 2006, s. 161.
  21. ↑ a b c d Rossi 2006, s. 188.
  22. ↑ a b Rossi 2006, s. 193.
  23. ↑ Rossi 2006, s. 193–194.
  24. ↑ a b c d e f Annala 2006, s. 158.
  25. ↑ a b Lindfors, Jukka: Lapinlahden Linnut: Madrigaali Yle Elävä arkisto. 29.6.2009. Viitattu 29.2.2024.
  26. ↑ a b c Rossi 2006, s. 189.
  27. ↑ Annala 2006, s. 161; Rossi 2023, 188–189.
  28. ↑ Rossi 2023, s. 188–189.
  29. ↑ Rossi 2023, s. 211.
  30. ↑ a b Annala 2006, s. 159.
  31. ↑ Lindfors, Jukka: Lapinlahden Linnut: Ohje landelle Yle Elävä arkisto. 24.6.2009. Viitattu 29.2.2024.
  32. ↑ Lindfors, Jukka: Vittuilupuhelin Yleisradio. 26.6.2009. Viitattu 29.2.2024.
  33. ↑ Järvelä, Timo: Mies ja maskuliinisuus Lapinlahden lintujen rock-lyriikassa (pdf) trepo.tuni.fi. 2013. Viitattu 4.12.2022.
  34. ↑ a b c d e Tähdet kertovat Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 29.2.2024.
  35. ↑ Lyytinen 2003, s. 76–77.
  36. ↑ Montreux-viihde rehottaa roisina, Lapinlahden linnut ilahduttivat festivaaliyleisöä. Helsingin Sanomat, 9.5.1991. HS.fi. Viitattu 19.3.2024.
  37. ↑ ”TV1”, Vuosikirja 1990–1991, s. 22. Yleisradio, 1991. Teoksen verkkoversio (PDF).
  38. ↑ a b c d Kosonen, Tero: Kirjaväite: Ylen pomo sensuroi salaa tv-sketsin presidentti Mauno Koivistosta Ilta-Sanomat. 21.9.2023. Viitattu 29.2.2024.
  39. ↑ Rossi 2006, s. 194.
  40. ↑ Rossi 2006, s. 207.
  41. ↑ Rossi 2006, s. 198–199.
  42. ↑ Rossi 2006, s. 209.
  43. ↑ a b Toni van der San: Lapinlahden linnut: Maailman kahdeksan ihmettä MTV. 28.12.2006. Viitattu 4.12.2022.
  44. ↑ Lapinlahden linnut Ehkä kaikki Box DVD blu-ray.com. Viitattu 29.2.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lapinlahden Linnut
Pekka ”Peku” Hedkrok · Matti Jaaranen · Ari ”Arvid” Kettunen · Mikko Kivinen · Tapio Liinoja · Hannu ”Hande” Lemola · Jussi Liski · Jan Noponen · Veli-Pekka ”Puka” Oinonen · Markku Toikka
Timo Eränkö · Heikki ”Hiski” Salomaa · Ari Wahlsten · Pekka ”Rekku” Rechardt · Harri ”Hate” Kinnunen · Pekka ”Devil” Virtanen · Aarni Kivinen · Sami Kariluoma · Jarmo ”Jaku” Havukainen
Studioalbumit
Kokoelmat
Radio-ohjelmat
TV-ohjelmat
DVD-boksit
Katso myös
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Maailman_kahdeksan_ihmettä&oldid=22824855”