Macrinus

Macrinus
Rooman keisari
Valtakausi	11. huhtikuuta 217 – kesäkuu 218
Edeltäjä	Caracalla
Seuraaja	Elagabalus
Syntynyt	noin 165 Caesarea, Mauretania Caesariensis
Kuollut	kesäkuu 218 (~53 vuotta) Kappadokia
Puoliso	Nonia Celsa
Lapset	Diadumenianus
Suku	Severa

Keisari Caracallan rintakuva.

Macrinus roomalaisessa aureuksessa.

Marcus Opellius Macrinus (noin 165 – kesäkuu 218) oli Rooman keisari vuosina 217–218. Macrinus oli kotoisin Mauretania Caesariensiksesta Pohjois-Afrikasta ja nousi keisariksi edeltäjänsä keisari Caracallan murhan jälkeen vuonna 217. Hän oli ensimmäinen keisari, joka ei ollut senaattorisäädyn jäsen noustessaan valtaan.

Varhaiset vuodet

Marcus Opellius Macrinus syntyi noin vuonna 165 Caesarean (nykyinen Cherchell Algeriassa) kaupungissa Mauretaniassa. Cassius Dion, joka tunsi Macrinuksen henkilökohtaisesti, mukaan hän syntyi vuonna 164. Bysanttilaisen kronikan Chronicon Paschalen mukaan taas vuonna 166. Hänen varhaisista vuosistaan ja urastaan ennen keisariutta ei tiedetä paljoa varmuudella. Antiikin lähteiden mukaan Macrinuksen vanhemmat olivat köyhiä mutta on mahdollista, että he kuuluivat paikalliseen eliittiin, sillä he pystyivät lähettämään poikansa kouluun, jossa hän opiskeli lakimieheksi. Mauretaniasta hän siirtyi Roomaan, jossa hänestä tuli keisari Septimius Severuksen aikana tärkeä virkamies. Macrinus ystävystyi pretoriaaniprefekti Gaius Fulvius Plautianuksen kanssa ja onnistui myöhemmin säilyttämään asemansa kun Plautianus joutui epäsuosioon ja teloitettiin. Macrinus nimitettiin prokuraattoriksi, jonka jälkeen hän vastasi Via Flaminian huollosta. Näihin aikoihin hän saattoi mennä naimisiin entisen Mauretania Caesariensiksen prokuraattorin Haius Diadumenianuksen tyttären kanssa. Macrinus saattoi myös olla Severuksen mukana sotaretkellä Britanniassa. Kun Severus kuoli vuonna 211 hänen poikansa ja perijänsä Caracalla ja Geta nimittivät Macrinuksen keisarilliseksi kassanhoitajaksi (procurator rationis privatae). Caracallan murhattua Getan joulukuussa 211 Macrinus nimitettiin pretoriaanikaartin prefektiksi. Macrinuksen kollega oli ikääntynyt Marcus Oclatinius Adventus. Macrinuksen komennossa oli myös Legio II Parthica.

Nousu valtaan

On mahdollista, että Macrinus oli Caracallan mukana Reinillä syyskuussa 213, kun tämä soti alamanneja vastaan. Tiedetään, että Macrinus osallistui Caracallan Parthian vastaiseen sotaretkeen vuonna 216. Macrinus osoittautui päteväksi sotapäälliköksi, ja hänelle myönnettiin alkuvuonna 217 konsulin arvomerkit eli ornamenta consularia. On epäselvää, mitä tämän jälkeen tapahtui, mutta ilmeisesti Macrinus joutui keisarin epäsuosioon, ja keväällä 217 hänet erotettiin Legio II Parthican komennosta. Caracalla alkoi luultavasti epäillä Macrinuksen uskollisuutta ja rupesi siirtämään tämän alaisia muihin tehtäviin. Tarinan mukaan egyptiläinen ennustaja nimeltään Serapio oli ennustanut Caracallalle, että hänet murhattaisiin ja Macrinus astuisi hänen tilalleen. Myös Macrinus kertoi samasta ennustuksesta, jonka hän oli saanut Africassa. Macrinus alkoi pelätä henkensä puolesta. Hän alkoi juonitella useiden vanhempien upseereiden kanssa keisaria vastaan ja palkkasi erään sotilaan, Julius Martialiksen, murhaamaan Caracallan. Dion mukaan Martialiksella oli henkilökohtaista kaunaa Caracallaa kohtaan, koska häntä ei ollut nimitetty kenturioksi. Herodianoksen mukaan taas Caracalla oli teloittanut Martialiksen veljen ja pilkannut häntä. 8. huhtikuuta 217 Caracalla oli henkivartijoidensa kanssa matkalla Carrhaen lähistöllä olevaan temppeliin, kun hän pysähtyi tarpeilleen. Martialis seurasi Caracallaa puskiin ja tappoi tämän. Tämän jälkeen keisarin germanialaiset henkivartijat tappoivat Martialiksen, mikä antoi Macrinukselle mahdollisuuden salata osallisuutensa murhaan.

Macrinus ei julistautunut keisariksi heti Caracallan murhan jälkeen, sillä hän pelkäsi, että sotilaat syyttäisivät häntä suositun Caracallan murhasta. Keisariutta yritettiin ensin tarjota Macrinuksen kollegalle Oclatinius Adventukselle, mutta tämä kieltäytyi korkeaan ikäänsä vedoten. Dion mukaan Macrinus kirjoitti useille Mesopotamiaan sijoitetuille yksiköille varmistuakseen näiden tuesta. Kolme päivää Caracallan murhan jälkeen, 11. huhtikuuta 217, Macrinus kutsui joukkonsa koolle ja julistautui keisariksi. Hän myös nimitti 9-vuotiaan poikansa Diadumenianuksen caesariksi ja perijäksi sekä otti nimen Severus yhdistääkseen itsensä Severusten dynastiaan.

Keisarina

Rooman senaatti hyväksyi pian Macrinuksen keisariuden, ehkä ilomielin, sillä Caracalla oli ollut epäsuosittu senaatissa. Macrinus yritti voittaa senaattoreiden hyväksynnän, mutta hänen ritarisäätyläisyytensä ja mauritanialainen syntyperänsä herättivät ennakkoluuloja. Kirjeessään senaatille Macrinus oli myös ottanut itselleen tavanomaiset keisarin arvonimet jo ennen senaatin hyväksyntää. Hän oli ensimmäinen keisari, joka ei ollut senaattori tai kotoisin senaattorisäätyisestä suvusta. Macrinus lähetti alhaista syntyperää olevan Adventuksen pois tieltään korottamalla tämän senaattorisäätyyn ja nimittämällä hänet konsuliksi ja Rooman kaupunginprefektiksi, mikä aiheutti paljon kritiikkiä kuten myös muutkin Macrinuksen nimitykset. Hän suosi omia luotettavia alaisiaan ja nimitti heitä asemiin, jotka normaalisti annettiin senaattoreille. Caracallan äidin Julia Domnan annettiin rauhassa vetäytyä eläkkeelle, mutta hän alkoi pian juonitella Macrinusta vastaan. Macrinus määräsi Julia Domnan asettumaan Antiokiaan missä hän teki itsemurhan.

Macrinuksella oli myös ongelmia armeijan kanssa. Sotilaat olivat suruissaan Caracallan kuoleman takia, koska hän oli ollut suosittu armeijan keskuudessa. Pääosin siksi, koska hän oli nostanut sotilaiden palkkoja. Macrinus yritti etääntyä osallisuudestaan Caracallan murhaan ja lupasi sotilaille, että tämä julistettaisiin pian jumalaksi. Macrinus ei kuitenkaan tehnyt tätä heti, koska hän tiesi, että senaatti vihasi Caracallaa. Lisäksi Macrinus julkaisi sarjan kuvia, jotka kertoivat Caracallan murhasta ja esittivät surevan Macrinuksen. Hän korotti myös kolikoiden hopeapitoisuutta, mikä aiheutti ongelmia sotilaiden palkanmaksussa, sillä sotilasmenoista aiheutuvat kulut nousivat huomattavan suuriksi. Macrinus yritti ratkoa ongelman pitämällä sotilaiden palkan ennallaan, mutta uudet rekryytit saivat pienempää palkkaa. Vanhemmat sotilaat, jotka pelkäsivät oikeuksiensa puolesta, tukivat uusia rekryyttejä. Tämä aiheutti levottomuutta armeijan keskuudessa.

Lisähuolta aiheuttivat parthialaiset, jotka olivat Caracallan murhan jälkeen alkaneet käyttäytyä vihamielisesti roomalaisia kohtaan. Parthian kuningas Artabanos V kokosi armeijan ja Dion mukaan vaati roomalaisia vetäytymään Pohjois-Mesopotamiasta. Macrinus yritti neuvotella parthialaisten kanssa mutta tuloksetta. Viimein roomalaiset kohtasivat Parthian armeijan Nisibiksen lähellä käydyssä taistelussa syksyllä 217. Roomalaisissa lähteissä taistelua on kuvattu Rooman tappioksi mutta lähteet ovat yleensä vihamielisiä Macrinusta kohtaan ja voi olla, että taistelu päättyi ratkaisemattomana. Macrinus ei halunnut sotaa Parthian kanssa ja osti rauhan Artabanokselta, Dion mukaan kahdella sadalla miljoonalla sestertiuksella. Rauha Rooman ja Parthian välille solmittiin vuonna 218. Senaatti tarjosi Macrinukselle Parthicus (suom. parthialaisten voittaja) -arvonimeä mutta hän kieltäytyi. Macrinus nimitti Armenian kuninkaaksi Tiridates II:n, jonka isän Caracalla oli vanginnut valtiolle vahingollisena. Tämän seurauksena Armenia pääsi eroon Rooman vaikutuspiiristä. Macrinus solmi rauhansopimuksen myös daakialaisten kanssa, jotka olivat hyökänneet Rooman provinsseihin Caracallan kuoleman jälkeen.

Macrinusta on usein kritisoitu siitä, että hän ei lähtenyt Roomaan vaan jäi armeijansa kanssa Syyriaan. Ihmiset Roomassa odottivat keisaria kaupunkiin ja kesän 217 lopulla he mellakoivat Circus Maximuksella. Macrinus ei kuitenkaan voinut lähteä ennen kuin oli varmistanut asemansa idässä. Myöskään täysimittainen sota Parthian kanssa ei tullut kysymykseen. Tyytymättömyys Roomassa kasvoi, etenkin sen jälkeen kun kova ukkosmyrsky syksyllä 217 nostatti kaupungissa tulvan ja sytytti tulipalon, jotka molemmat aiheuttivat suurta tuhoa. Muun muassa Colosseum vahingoittui tulipalossa ja Forumilla tulvi. Kaupunginprefekti Adventus osoittautui kyvyttömäksi pelastustöissä ja hänet erotettiin virastaan.

Elagabaluksen kapina

Vuonna 218 Macrinus oli konsulina yhdessä Adventuksen kanssa. Saman vuoden toukokuussa alkoi kuitenkin kapina Macrinusta vastaan. Sotilaat olivat tyytymättömiä Macrinukseen, mikä antoi Julia Domnan sisarelle Julia Maesalle tilaisuuden nostaa Severusten suku taas valtaistuimelle. Julia Maesa suunnitteli tyttärensä Julia Soaemiaksen 14-vuotiaasta pojasta Varius Avitus Bassianuksesta uutta keisaria. Bassianus oli Emesan auringonjumalan Elagabalin ylipappi ja häntä kutsuttiin jumalansa mukaan Elagabalukseksi. Julia Maesa lahjoi Raphanassa olleen Legio III Gallican ja kertoi Elagabaluksen olevan Caracallan avioton poika. Yöllä 16. toukokuuta Elagabalus tuotiin legioonan leiriin Gannyksen, Julia Maesan vapautetun, toimesta ja julistettiin keisariksi legioonan komentajan Publius Valerius Comazonin hyväksynnässä. Kun Macrinus kuuli kapinasta, hän nimitti poikansa Diadumenianuksen kanssahallitsijakseen (augustus) ja lähetti pretoriaaniprefektinsä Ulpius Julianuksen Legio II Parthican kanssa kukistamaan kapinaa. Hyökkäys Elagabaluksen joukkojen leiriin kuitenkin epäonnistui, jonka jälkeen sotilaat tappoivat komentajansa Julianuksen ja siirtyivät Elagabaluksen puolelle. Tämän jälkeen Valerius Comazonin ja Gannyksen komentama Elagabaluksen armeija eteni kohti Antiokiaa. Macrinus yritti kerätä joukkojensa tukea mutta turhaan. Antiokiassa hän valitteli kaupungin prefektille joukkojen kurittomuutta ja syytti siitä Septimius Severusta ja Caracallaa. Macrinuksella oli komennossaan vain pretoriaanikaarti ja joitakin auxilia-joukkojen yksiköitä kun hän kohtasi Elagabaluksen joukot taistelussa 8. kesäkuuta 218 Immaen kylän liepeillä, lähellä Antiokiaa. Dion mukaan pretoriaanit olivat niskan päällä kun yhtäkkiä Macrinus panikoi jostain syystä ja pakeni taistelukentältä. Komentajansa pelkuruuteen suuttuneet pretoriaanit siirtyivät Elagabaluksen puolelle.

Kuolema

Macrinus lähetti Diadumenianuksen Parthian kuninkaan luokse mutta poika pidätettiin Zeugmassa ja teloitettiin. Macrinus itse yritti paeta Roomaan lähetiksi pukeutuneena mutta hänet pidätettiin Khalkedonissa. Macrinusta oltiin kuljettamassa Antiokiaan Elagabaluksen tuomittavaksi kun hänet teloitettiin kesäkuussa 218 Kappadokiassa. Senaatti julisti pian damnatio memoriaen hänen muistolleen.

Macrinuksen jälkimaine oli huono. Antiikin lähteet suhtautuivat häneen negatiivisesti. Hänen aikalaisensa pitivät Macrinusta nousukkaana ja usurpaattorina, joka onnistui nostamaan itsensä keisariksi mutta oli kykenemätön vastaamaan keisariuden haasteisiin. Macrinus oli pätevä hallintomies mutta häneltä puuttuivat aristokraattiset yhteydet ja henkilökohtainen uhkarohkeus, jotka olisivat voineet tuoda laillisen aseman hänen hallintokaudelleen. Päälähteet Macrinuksen hallituskaudesta perustuvat Historia Augustaan, Cassius Dion kirjoittamaan elämäkertaan ja Herodianoksen historiateokseen.

Lähteet

• Arto Kivimäki ja Pekka Tuomisto: Rooman keisarit. Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3
• Pat Southern: The Roman Empire from Severus to Constantine. Routledge, 2001. ISBN 0-415-23943-5 (englanniksi)
• Bowman et al.: The Cambridge Ancient History XII, The Crisis of Empire, A.D. 193–337. Cambridge University Press, 2005. ISBN 978-0-521-30199-2 (englanniksi)
• David S. Potter: The Roman Empire at Bay: AD 180-395. Routledge, 2004. ISBN 0415100585 (englanniksi)

Kirjallisuutta

• Alf Henrikson: Antiikin tarinoita 1–2. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18515-9

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Macrinus Wikimedia Commonsissa