Ortodoksisuus, itsevaltius ja kansallisuus

Ortodoksisuus, itsevaltius ja kansallisuus (ven. Правосла́вие, самодержа́вие, наро́дность, Pravoslavije, samoderžavije, narodnost) on venäläinen doktriini ja poliittinen iskulause. Sen otti käyttöön vuonna 1832 Sergei Uvarov, ja siitä tuli keisari Nikolai I:n hallinnon (1825–1855) virallisen ideologian tunnuslause.

Sergei Uvarov esitteli doktriinin Nikolai I:lle laatimassaan raportissa, jossa hän suositteli koulutuksen kehittämistä ortodoksista kirkkoa, autokraattista hallintoa ja venäläistä ”kansanluonnetta” (narodnost) painottaville arvoille. Uvarov piti näitä kolmea tekijää Venäjän yhteiskuntaa määrittävinä. Hänen mukaansa ne myös olivat tekijöitä, jotka suojaisivat Venäjää Länsi-Euroopan oletetulta turmelevalta vaikutukselta. Uvarovin ajatusten pohjalta teologian ja antiikin tutkimuksen opetuksen sekä ammatillisen koulutuksen painoarvoa lisättiin. Filosofiaa pidettiin länsimaisten ajatusten levittämisen työkaluna, joten sen opetusta ratkaisevasti heikennettiin. Itsevaltiuteen kriittisesti suhtautuneita julkaisuja vastaan otettiin käyttöön tiukka sensuuri.

Ortodoksisuus, itsevaltius ja kansallisuus -sloganin heijastamat arvot pysyivät Venäjän politiikkaa ohjaavina periaatteina myös Nikolai I:n jälkeen. Nämä arvot vaikuttivat vahvasti venäläiseen nationalismiin. Niiden pohjalta harjoitettiin venäläistämistä, ei-ortodoksisten uskonnollisten ryhmien käännyttämistä ja etnisten vähemmistöjen oikeuksien rajoittamista. Vladimir Putinin aikana ortodoksisuuden, itsevaltiuden ja kansallisuuden arvoihin on viitattu usein samoin kuin muihin historiallisiin ajatuksiin sekä keisarikunnan että Neuvostoliiton ajoilta. Putin ja patriarkka Kirill jakavat näkemyksen venäläisen kansallisidentiteetin pyhyydestä ja ekseptionalismista. Kirill on pitänyt Venäjää kansainvälisen yhteisön omanatuntona ja Putinin hallintoa Jumalan ihmeenä. Putin puolestaan on viitannut ortodoksisuuden, itsevaltiuden ja kansallisuuden ajatukseen puolustaessaan näkemystä ortodoksikirkosta Venäjän kansan yhdistävänä tekijänä. Lisäksi hän on määritellyt ortodoksisen uskon Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän yhdistäväksi tekijäksi.