Pikkutakiainen
| Pikkutakiainen | |
|---|---|
 Pikkutakiaisen kukinto. |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Kladi: | Aitokaksisirkkaiset |
| Lahko: | Asterales |
| Heimo: | Asterikasvit Asteraceae |
| Suku: | Takiaiset Arctium |
| Laji: | minus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Arctium minus |
|
| Katso myös | |
Pikkutakiainen (Arctium minus) on takiaisten sukuun kuuluva asterikasvi, joka kasvaa alkuperäisesti Euroopassa.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkutakiainen kasvaa 50–130 senttimetriä korkeaksi. Sen alalehdet ovat leveän soikeat, onttoruotiset ja alapinnalta hieman nukkaiset. Pikkutakiainen voi muistuttaa seittitakiaista tai isotakiaista, joiden kanssa se myös risteytyy. Näihin verrattuna pikkutakiaisen kukintomykeröstö on rakenteeltaan terttumainen eikä huiskilomainen. Laji voi olla myös hyvin samannäköinen harvinaisen lehtotakiaisen kanssa, joka kasvaa lähes aina pikkutakiaista suuremmaksi ja on suurempimykeröinen. Pikkutakiaisen pallomaiset mykeröt ovat kooltaan 1,8–2,8 cm ja yleensä karvattomat. Torvimaiset kehräkukat ovat punavioletteja. Hedelmät ovat ruskeita 5–7 millimetrin mittaisia pähkylöitä.[1][2]
Pikkutakiainen Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa pikkutakiainen on erityisesti vanhan asutuksen seuduilla kasvava muinaistulokaskasvi. Se on melko yleinen Etelä-Suomessa, tavallisin Ahvenanmaalla. Lajin levinneisyyden pohjoisraja on Vaasan–Kuopion korkeudella. Siitä pohjoiseen pikkutakiaisesta on hyvin harvoja ja vanhoja satunnaishavaintoja.[3][2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos, s. 638. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1
- ↑ a b Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2010: Levinneisyyskartat (Pikkutakiainen Arctium minus) 2011. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo.