Psykoosi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Psykoosi on tila, jossa henkilön todellisuudentaju hämärtyy ja vääristyy, jonka vuoksi hänellä on huomattavia vaikeuksia erottaa tosi epätodesta. Aistiharhat, oudot tunnekokemukset tai harhaluulot vääristävät todellisuutta ja saattavat aiheuttaa ongelmia ihmissuhteissa. Psykoosia sairastavilla on myös muita oireita, kuten pelkoja, ahdistusta, masennusta ja unettomuutta. Psykoottinen häiriö ei välttämättä vaikuta kaikkeen psyykkiseen toimintaan, joten joillakin elämän alueilla henkilö voi suoriutua normaalilla tavalla. Sigmund Freudin teorian mukaan psykoosi on psyyken reaktio tilanteeseen, jossa ihminen ajattelee, ettei hän voi saavuttaa onnea[1].

Psykoosiin usein liittyvät oudot ja usein pelottavat kokemukset voivat johtaa siihen, että henkilön kyky ilmaista tunteitaan heikkenee, hän vetäytyy ihmissuhteista tai eristäytyy omaan sisäiseen maailmaansa. Joskus, mutta harvoin, psykoottiset oireet aiheuttavat aggressiivista tai impulsiivista käyttäytymistä.

Pitkän psyykkisen rasituksen laukaisema pitkäkestoinenkaan psykoosi ei ole välttämättä mielisairauden oire[2]. Skitsofreniaa, kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja masennusta sairastavilla esiintyy kuitenkin tavallista enemmän psykoosioireita. Myös muut aivosairaudet saattavat laukaista psykoosin.

Psykoosin taustalta löytyy usein omaisen kuoleman kaltainen vaikea järkytys. Lisäksi umpierityshäiriöt, systeemiset sairaudet, tulehdukset ja nestetasapainon häiriöt voivat laukaista psykoosin.[3]

Psykoosin hoito voi olla psykoterapeuttisista hoitoa kuten Suomessa kehitetty avoimen dialogin hoitomalli tai lääkehoitoa tai molempia.

Psykoosikroonikolle ei myönnetä Suomessa välttämättä työkyvyttömyyseläkettä tai kuntoutustukea[4].

Esiintyvyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 3,5 prosenttia väestöstä sairastuu Suomessa psykoosiin elämänsä aikana[5]. Vain noin puolet psykooseista tapahtuu jostain mielenterveyden häiriöstä kärsiville ihmisille.[6]

Psykoosiin liittyvät elimelliset muutokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viime aikoina on alettu tiedostamaan yhä paremmin, että psykoosisairaudet liittyvät usein hermoston kehityksellisiin häiriöihin, joita pääsee syntymään, jos aivoihin kohdistuu liikaa altistavia tekijöitä niiden varhaisessa kehitysvaiheessa. Etenkin aivokuoren ja hippokampuksen N-metyyli-D-aspartaattireseptoreita sisältävät parvalbumiinipitoiset välineuronit eli PVI:t tulehtuvat herkästi ja ovat alttiita saamaan oksidatiivisen stressin aiheuttamia vaurioita esimerkiksi raskauden aikana ja murrosiässä. Kyseiset vauriot lisäävät NMDA-reseptoreiden vajaatoiminnan ja välineuronien toimintahäiriöiden riskiä, mikä aiheuttaa psykoosioireita[7].

Psykoosin aikana esiintyy poikkeuksellisen korkeita veren kortisolipitoisuuksia[8].

Psykoosioireen välitön syy on erään teorian mukaan aivojen epätasapaino dopamiinin, serotoniinin tai glutamiinin määrissä ja antipsykoottiset lääkkeet vaikuttavat pääasiassa näiden aineiden reseptoreihin aivoissa. Lääkkeet kuitenkin hoitavat vain välitöntä psykoosioiretta vähentämällä epäspesifisti yleistä aivotoimintaa, eivätkä siten poista psykoosiin johtaneita tekijöitä.

Riskitekijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 30 prosenttia suomalaisten lääkäreiden toteamista yksittäisistä psykoosijaksoista sattui skitsofreniaa sairastaville, 11 prosenttia skitsoaffektiivista häiriötä sairastaville ja 11 prosenttia vakavaa masennusta sairastaville. Alkoholin liikakäyttö aiheutti lisäksi 13 prosenttia[6]. Loput 35 prosenttia psykoosijaksoista johtuu edellä mainittuja sairauksia sairastamattomille tapahtuneista vaikeista järkytyksistä, kuten omaisen kuolemasta taikka elimellisestä syystä, kuten aivosairauksista, umpierityshäiriöistä, systeemisistä sairauksista, infektioista, nestetasapainon häiriöistä sekä muiden päihteiden kuin alkoholin käytöstä.[3] Esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta[9] tai lääkkeiden käyttö saattaa johtaa psykoosiin. Myös aivovamma saattaa aiheuttaa orgaanisen eli elimellisperäisen psykoosin.[10] Myös pitkäaikainen unettomuus saattaa aiheuttaa psykoosin.lähde?

Lapsuuden ja nuoruusiän psykoosit saatetaan sekoittaa autismin tai Aspergerin oireisiin.[11] Lyhyet psykoosit voivat olla myös osana dissosiatiivisia häiriöitä ja psykoosien sekä varsinkin skitsofrenian erotusdiagnostiikassa onkin otettava huomioon erilaiset dissosiatiiviset häiriöt erityisesti dissosiatiivinen identiteettihäiriö, joissa on merkittäviä päällekkäisiä oireita psykoosisairauksien kanssa, mutta kuitenkin selkeästi poikkeava kokonaistaudinkuva.[12]

Päihteiden käyttö, päihteistä tai lääkkeistä vieroittautuminen, synnytys, voimakas stressi tai traumaattinen tapahtuma voivat aiheuttaa reaktiivisen eli lyhytkestoisen psykoosin. Reaktiivinen psykoosi kestää normaalisti yhdestä vuorokaudesta yhteen kuukauteen[13], mutta sen kesto saattaa venyä jopa muutamaan kuukauteen, jos sitä lääkitään psykoosilääkkeellä[14].

Luokittelua

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yli kuukauden kestävää psykoosia kutsutaan pitkäkestoiseksi tai toiminnalliseksi psykoosiksi. Toiminnallisen psykoosialttiuden ajatellaan syntyvän biologisesti syntyneen alttiuden ja stressin yhteisvaikutuksesta (stressi-haavoittuvuusmalli). Myös toiminnallisen psykoosin puhkeamiseen liittyy usein altistavia häiriötekijöitä ja haitallisia elämäntilanteen muutoksia.lähde?

Mielialapsykoosien sairaudenkuvaa hallitsee mania tai masennus, jolloin psykoottiset oireet ovat lyhytkestoisempia ja usein ohimeneviä.[15]

Orgaanisia ja toiminnallisia psykooseja pidettiin aiemmin syntytavoiltaan täysin erilaisina, mutta uuden tiedon karttuessa erot eivät näytäkään olevan niin selviä. Käytössä oleva ICD-10-tautiluokitus erottelee orgaaniset ja toiminnalliset psykoosit toisistaan, mutta tulevaisuudessa tällainen jako saattaa poistua tarpeettomana.

Toiminnallisia psykooseja sairastavien aivotoiminnassa näyttää olevan selvää poikkeavuutta verrattuna terveisiin ihmisiin.lähde?. Nykyisin uskotaan myös, että esimerkiksi skitsofreniaan liittyy sairauden puhkeamiselle altistava varhainen keskushermoston kehityksen häiriö.lähde?

Diagnosointi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa käytettävässä ICD-10-tautiluokituksessa[16] on määritelty diagnostiset kriteerit eri syistä johtuvalle psykoottiselle oireilulle.

Psykoosien ryhmittely

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Elimellisperäiset eli orgaaniset psykoosit
    • Orgaanisilla eli elimellisistä syistä johtuvilla psykooseilla tarkoitetaan psykooseja, joiden syyksi voidaan selvästi osoittaa aivosairaus, aivovamma tai muu aivojen toimintahäiriöön johtava tekijä. Esimerkiksi systeeminen lupus eli SLE[17] tai aivokasvain saattavat aiheuttaa psykoosin. Tämä on yleisesti ottaen suhteellisen harvinaista, mutta ikääntyneillä yleisempää.[18]

Oireet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykoosin oireita ovat:

  • Aistiharhat: Ihmisellä on aistimuksellisia, todeksi tulkittuja, kokemuksia, kuten ääniä tai näkyjä, joita muut eivät kuule tai näe. Aistiharhat ovat luonteeltaan psykoottisia vain, mikäli henkilöllä on vaikeuksia erottaa, mikä on totta ja mikä ei. Esimerkiksi stressitilanteessa tai nukahtamisvaiheessa voi ilmetä erilaisia aistikokemusten vääristymiä (illuusioita) tai harha-aistimuksia ilman, että ne ovat luonteeltaan psykoottisia, koska tällöin ihminen ymmärtää aistimuksensa vääristyneen luonteen. Psykoosissa olevalle ihmiselle aistiharhat ja harhaluulot ovat täyttä totta. Psykoottinen ihminen on tämän vuoksi usein sairaudentunnoton eli ei pidä itseään sairaana. Rajankäynti psykoottisina pidettyjen ja normaaleina pidettyjen jäykkien ja perusteettomien uskomusten välillä ei myöskään ole aina helppoa.
  • Harhaluulot: Ihmisellä on perusteettomia, epärealistisia uskomuksia, jotka saattavat perustua havainnon tai kokemuksen väärään tulkintaan. Harhaluulot voivat olla vainoamisharhoja, suhteuttamisharhoja, suuruusharhaluuloja, mustasukkaisuusharhoja, eroottisia harhaluuloja tai somaattisia harhaluuloja. Ihminen saattaa vaikkapa uskoa olevansa poikkeuksellisen tärkeä henkilö, saattaa uskoa muiden voivan lukea hänen ajatuksiaan tai kokee aiheettomasti itseään vainottavan tai henkeään uhattavan. Ihminen saattaa tulkita virheellisesti toisten eleet tai kokee esimerkiksi lehtikirjoitusten täysin perusteetta viittaavan nimenomaisesti häneen itseensä.
  • Eriskummallinen puhe tai käytös: Psykoosidiagnoosin saamiseksi ei vaadita todellisuudentajun hämärtymistä, vaan henkilön käytös voidaan määritellä psykoottiseksi myös silloin, kun hänen puheensa tai käytöksensä vaikuttaa hyvin oudolta tai eriskummalliselta. Psykoottinen puhe on siinä määrin epäloogista, hajanaista tai seikkaperäistä ja yksityiskohtiin takertuvaa, että sen ymmärtäminen on kuulijalle erittäin vaikeaa tai mahdotonta.[19]

Ennakko-oireet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut psykooseista puhkeavat äkillisesti, kun taas toisten puhkeamista voi edeltää jopa vuosia kestävä ennakoiva vaihe ennen varsinaisten psykoottisten oireiden ilmaantumista. Ennakoivat oireet ovat hyvin yksilöllisiä, mutta tavallisimpia ovat:

  • ahdistuneisuus
  • ärtyneisyys
  • masennus
  • levottomuus
  • pakkoajatukset tai huolet
  • unettomuus
  • eristäytyminen

Ennakko-oireiden tunnistamisesta on hyötyä etenkin uusiutuvissa psykooseissa, jolloin henkilö voi oppia tunnistamaan ne oireet, jotka ennakoivat psykoottisia oireita. Näin henkilö voi hakea oloonsa apua ennen kuin sairauden vaihe pahenee psykoosiin. Psykoosia sairastamattomien ei ole syytä kiinnittää tällaisin ennakko-oireisiin liiaksi huomiota, koska oireet ovat ajoittain hyvin tavallisia jokaiselle.

Esimerkkejä psykoottistasoisesta häiriöistä[20]

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

F20 Skitsofrenia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Skitsofrenia

Skitsofreenisille häiriöille ovat tyypillisiä syvät ajattelun ja havaintokyvyn vääristymät sekä tunnetilojen asiaankuulumattomuus tai latistuminen. Tajunnan selkeys ja älylliset kyvyt tavallisesti säilyvät, tosin vajauksia tiedon käsittelyssä saattaa ajan kuluessa kehittyä. Häiriö vaikuttaa syvästi henkilön kokemukseen itsestään, yksilöllisyydestään ja itsenäisyydestään. Henkilö tuntee usein, että muut tietävät tai jakavat hänen intiimeimmät ajatuksensa, tunteensa ja toimintonsa. Hänelle saattaa kehittyä tilannetta selittäviä harhaluuloja, usein erikoisella tavalla vaikuttavien luonnollisten tai yliluonnollisten voimien olemassaolosta ja vaikutuksista hänen ajatuksiinsa ja toimintoihinsa. Henkilö voi ajatella ja kokea olevansa kaikkien tapahtumien keskipiste. Aistiharhat, erityisesti kuuloharhat, ovat tavallisia ja ne voivat kommentoida henkilön käytöstä tai ajatuksia. Aistihavainnot ovat yleensä vääristyneet myös muilla tavoin: värit tai äänet saattavat tuntua epätavallisen voimakkailta tai muuten muuttuneilta ja merkityksettömät tavallisiin asioihin liittyvät seikat tuntua erityisen tärkeiltä.

Hämmentyneisyys on skitsofreenisen häiriön alusta saakka tavallista. Se liittyy usein uskomukseen, että jokapäiväiset tapahtumat sisältävät erityisiä, usein pahaenteisiä, juuri potilaalle tarkoitettuja merkityksiä. Tyypillisessä skitsofreenisessä ajattelun häiriössä kokonaisuuden kannalta merkityksettömät seikat, jotka tavallisesti torjutaan, hallitsevat mieltä tilanteen kannalta merkityksellisten ja asianmukaisten seikkojen sijasta. Näin potilaan ajattelusta tulee epämääräistä, outoa ja epäselvää ja hänen puheestaan joskus muille käsittämätöntä. Potilaan ajatuksenkulussa on yleisesti taukoja, ylimääräisiä seikkoja voi tunkeutua ajatusten väliin ja hän voi kokea, että jokin ulkopuolinen tekijä ottaa ajatuksia pois mielestä. Tunteet saattavat puuttua, ne voivat ailahdella tai olla tilanteeseen sopimattomia. Ailahtelevuus voi ilmetä vitkasteluna, outona kielteisyytenä tai täydellisenä pysähtymisenä. Myös katatonian esiintyminen on mahdollista.

Häiriö voi alkaa äkillisesti voimakkain oirein tai vaivihkaa lisääntyvinä outoina ajatuskulkuina ja käytöksen muuttumisena. Häiriön kulku vaihtelee eikä se suinkaan välttämättä ole krooninen ja rappeuttava (viidettä merkkiä käytetään sairauden kulun määrittelyssä). Osa potilaista paranee täysin tai lähes täysin. Sosiaaliset tekijät ja kulttuuri voivat vaikuttaa ennusteeseen. Häiriötä esiintyy suunnilleen yhtä paljon naisilla ja miehillä, mutta naiset sairastuvat keskimäärin myöhemmin ja heidän ennusteensa on hiukan parempi.

Skitsofreniadiagnoosia ei pitäisi tehdä, jos henkilöllä on runsaasti masennuksen tai manian oireita, jollei ole selvää, että skitsofreeniset oireet ovat esiintyneet ennen mielialahäiriötä. Skitsofreniaa ei pitäisi diagnosoida myöskään ilmeisen aivosairauden eikä myrkytys- tai vieroitusoireiden aikana.

G1. Vähintään yksi oireyhtymistä tai oireista, jotka on alla lueteltu kohdissa 1.a–d {tai} vähintään kaksi oireista, jotka on alla lueteltu kohdissa 2.a–d, ilmenee suurimman osan aikaa (tai jonkin aikaa useimpien päivien aikana) vähintään yhden kuukauden kestäneen psykoottisen sairausjakson aikana.

  • (1) Esiintyy vähintään yksi seuraavista:
    • (a) Ajatusten kaikuminen, ajatusten siirto tai riisto tai ajatusten lähettäminen
    • (b) Kontrolloimiseen, vaikuttamiseen tai ohjatuksi tulemiseen liittyvät harhaluulot, jotka potilas selvästi liittää vartalon tai raajojen liikkeisiin tai erityisiin ajatuksiin, toimintoihin tai tuntemuksiin; harhaluuloiset havainnot.
    • (c) Kuuloharhat, joissa äänet kommentoivat potilaan käyttäytymistä tai keskustelevat potilaasta keskenään tai toisentyyppisiä ääniä, jotka kuuluvat jostakin ruumiinosasta.
    • (d) Muut itsepintaiset harhaluulot, jotka ovat kulttuuriin sopimattomia ja täysin mahdottomia (esim. kyky kontrolloida säätä, tai olla yhteydessä toisesta maailmasta olevien muukalaisten kanssa).
  • (2) {tai} vähintään kaksi seuraavista:
    • (a) Pitkäkestoiset minkä tahansa aistin aistiharhat, jotka esiintyvät päivittäin vähintään yhden kuukauden ajan ja joihin liittyy harhaluuloja (jotka voivat olla joko ohimeneviä tai osittaisia) ilman selvää mielialaan liittyvää sisältöä tai joihin liittyy itsepintaisia yliarvostettuja ajatuksia.
    • (b) Neologismit (potilaan keksimät omat sanat) katkot tai irralliset väliintulevat tavallisen ajatuksen kulun katkaisevat ajatukset. Seurauksena on puheen hajanaisuus tai merkityksen menetys.
    • (c) Katatoninen käytös, kuten kiihtymys, pysähtyminen outoihin asentoihin tai vahamainen taipuisuus, negativismi, mutismi (puhumattomuus) ja täydellinen pysähtyneisyys.
    • (d) "Negatiiviset" oireet, kuten huomattava apaattisuus, puheen vähäisyys ja tunteiden latistuminen tai epäsuhtaisuus. On varmistettava, etteivät oireet johdu masentuneisuudesta tai neuroleptilääkityksestä.

Poikkeavia kokemuksia ja käyttäytymistä diagnostisesti arvioitaessa on tärkeää muistaa kulttuurin tai erityisen alakulttuurin tai mahdollisen heikkolahjaisuuden vaikutus ja välttää väärän positiivisen arvion tekemistä.

F22 Harhaluuloisuushäiriö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Harhaluuloisuushäiriö

Harhaluuloisuushäiriöt ovat ryhmä häiriöitä, joille on ominaista joko yhden ainoan harhaluulon tai toisiinsa liittyvien, tavallisesti jatkuvien ja joskus elinikäisten harhaluulojen kehittyminen. Harhaluulon tai harhaluulojen sisältö on hyvin vaihteleva. Usein ne ovat vainoavia, luultuun ruumiilliseen sairauteen liittyviä tai suuruusharhoja. Muuta psykopatologiaa ei yleensä esiinny; ajoittaiset masennusoireet ovat mahdollisia, ja haju- tai tuntoharhoja voi joissakin tapauksissa kehittyä.

Diagnostiset kriteerit:

A. Esiintyy harhaluulo tai joukko toisiinsa liittyviä harhaluuloja, jotka ovat muita kuin tyypillisesti skitsofreenisiksi F20.0–20.3:n yleisissä kriteereissä G1.1, G1.b tai G1.d määritellyt (harhaluulot siis eivät ole täysin mahdottomia tai kulttuuriin sopimattomia). Tyypillisesti ne ovat vainoamis-, suuruus-, mustasukkaisuus- ja seksuaalisuusharhaluuloja tai luultuun ruumiilliseen sairauteen liittyviä harhaluuloja.

B. Kriteerin A mukainen harhaluulo (harhaluulot) on esiintynyt vähintään kolmen kuukauden ajan.

C. Skitsofrenian (F20.0–20.3) yleiset kriteerit eivät täyty.

D. Ei esiinny pitkäkestoisia aistiharhoja minkään aistin alueelta (saattaa kuitenkin esiintyä ohimeneviä tai ajoittaisia kuuloharhoja, jotka eivät ole kolmannessa persoonassa tai kommentoi jatkuvasti henkilöä).

E. Masennusoireita (tai jopa masennustila, F32) voi ajoittain esiintyä, edellyttäen, että harhaluuloja ilmenee myös silloin, kun mielialahäiriötä ei esiinny.

F. Ei ole näyttöä F00–F09:ssä luetellusta ensisijaisesta tai toissijaisesta elimellisestä mielenterveyshäiriöstä tai psykoaktiivisten aineiden käytöstä aiheutuvasta psykoottisesta häiriöstä (F1x.5).

Tätä diagnoosia ei voi asettaa, jos potilaalla on selviä ja jatkuvia kuuloharhoja. Sama koskee skitsofreenisiä oireita, kuten vaikutuselämyksiä ja huomattavaa tunteiden köyhtymistä, sekä selviä todisteita aivosairaudesta. Satunnaiset tai hetkelliset kuuloharhat eivät kuitenkaan sulje pois tätä diagnoosia, jos ne eivät ole tyypillisesti skitsofreenisiä ja muodostavat vain pienen osan kliinisestä kokonaiskuvasta ja etenkin, jos ne esiintyvät vanhahkoilla potilailla. Sairaus alkaa yleensä keski-iässä, mutta joskus, erityisesti kun on kyse uskomuksesta kehon epämuodostuneisuudesta, varhaisessa aikuisiässä. Harhaluulojen sisältö ja niiden puhkeaminen ovat usein yhteydessä henkilön elämäntilanteeseen, esimerkiksi vainoamisharhat vähemmistöjen jäsenillä. Suoraan harhaluulojärjestelmiin liittyviä toimia ja asenteita lukuun ottamatta, potilaan tunteet, puhe ja käyttäytyminen ovat normaaleja.

Haluttaessa voidaan määritellä seuraavat tyypit: vainoharhainen, oikeutta hakeva, itseen kohdistava, suuruusharhainen, luulotautinen (ruumiillinen), mustasukkainen, erotomaaninen.

Hoito

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin laatima Käypä hoito perustuu pitkälti antipsykoottisten lääkkeiden pitkäaikaiskäyttöön. Maailman terveysjärjestö ja Euroopan neuvosto ovat kuitenkin alkaneet suosittamaan mielenterveyspalveluiden uudelleenorganisointia Suomessa kehitetyn avoimen dialogin hoitomallin suuntaisiksi.[5][21]

Myös Britannian terveydenhuoltoviranomaisten hoitosuosituksessa painotetaan nykyisin, että potilaan on saatava päättää itse, haluaako hän käyttää psykoosilääkitystä terapian rinnalla. Lääkitystä ei saa enää käyttää ainoana hoitona ja psykoosipotilaalle on tarjottava aina sekä kognitiivista käyttäytymisterapiaa että perheterapiaa.[22]

Vuonna 2020 julkaistussa suomalaisessa väitöstutkimuksessa havaittiin, että verkostokeskeinen avoimen dialogin hoitomalli onkin monin verroin tehokkaampaa, kuin perinteinen lääkepainoitteinen hoito. AD-mallilla hoidetuissa potilaissa oli 19 vuotisen seurannan päättyessä esimerkiksi puolta vähemmän työkyvyttömyyseläkeläisiä, joiden ryhmään kuului kokonaiset kuusikymmentä prosenttia lääkemallilla hoidetuista potilaista. 80 prosenttia lääkemallilla hoidetuista oli vielä 19 vuoden kuluttua psykoosilääkityksellä ja puolet heistä tarvitsi mielenterveyspalveluita. Ad-ryhmässä vain kolmannes söi antipsykootteja ja vain kolmannes tarvitsi mielenterveyspalveluita. Itsemurhakuolleisuudessa ei havaittu hoitoryhmien välisiä eroja, mutta AD-hoitoa saaneilla oli pienempi kokonaiskuolleisuus.[5][21][23]

AD-mallinen hoito vähensi mielenterveyspalveluiden tarvetta ja paransi hoitoa saaneiden työkykyä lääkekeskeistä hoitoa paremmin läpi koko 19-vuotisen seuranta-ajan. Suurin osa avoimen dialogin mallilla hoidetuista potilaista ei kärsinyt seurannan lopussa enää mielenterveysongelmista. Kun heitä haastateltiin seurantajakson päätteeksi, kävi ilmi, että he kokivat selviytyneensä ensipsykoosin taustalla olleesta kriisistään pitkälti lähipiirin tuen sekä omien voimavarojensa avulla.[23][21]

Avoimen dialogin hoitomalli kehitettiin Tornion julkisessa terveydenhuollossa, ja sillä on hoidettu menestyksekkääsi psykooseja jo yli 30 vuoden ajan[21]. Malli laadittiin Suomessa aiemmin toteutetuissa skitsofreniaprojekteissa vuosina 1970-1980 kehitetyn tarpeenmukaisen hoidon mallin pohjalta. Lähtökohtana oli kehittää psykoterapeuttisesti orientoitunut psykoosihoito​, joka soveltuisi käytettäväksi julkisessa terveydenhuollossa. Ideana oli siirtyä "mielen” hoidosta kohti yksilöllisten elämäntilanteiden hoitoa.[21]

Avoimen dialogin hoitomallissa tarjotaan kriisiin joutuville ihmisille välitöntä ja joustavaa apua[21]. Käytännön hoitomuotona on tasa-arvoinen keskustelu, johon osallistuvat potilaan, lääkärin ja muun hoitohenkilökunnan lisäksi myös potilaalle läheiset ihmiset[24].

Psykoosilääkkeillä on jonkin verran lumelääkettä enemmän psykoosia lievittävää vaikutusta keskipitkällä aikavälillä. Esimerkiksi vuonna 2012 julkaistun meta-analyysin mukaan antipsykoottilääkitys oli tilastollisesti merkitsevästi lumelääkettä tehokkaampi ehkäisemään psykoosin uusiutumisen ja yhteydessä tilastollisesti merkitsevästi parempaan elämänlaatuun skitsofreenikoilla 7-12 kuukauden seuranta-ajalla. Tilastollinen merkitsevyys ei kuitenkaan tarkoita kliinistä merkittävyyttä eli sitä että hoito olisi tehokasta.[25]

Ensimmäinen psykoosilääkkeiden pitkäaikaiskäytön vaikutuksia selvittänyt satunnaistettu kliininen tutkimus julkaistiin vasta vuonna 2013. Tuloksena oli, että lääkityksen vähentäminen tai lopetus ensipsykoosin jälkeen on pitkällä aikavälillä parempi hoitomuoto kuin normaalivahvuisen ylläpitolääkityksen käyttö.[26]

Psykoosia sairastavan ihmisen hoidon tarve vaihtelee oireiden vaikeusasteen ja haitallisuuden mukaan. Akuutti psykoosi pyritään hoitamaan avohoidossa eli psykiatrisilla poliklinikoilla[27], jossa hoidosta vastaa usein moniammatillinen työryhmä, johon kuuluu yleensä lääkäri ja psykiatrinen sairaanhoitaja. Ensipsykoosin alussa ja psykoosin pahentuessa tarvitaan usein myös sairaalahoitoa.

Jos psykoosia sairastava ihminen on vaaraksi itselleen tai muille, hänet voidaan määrätä Suomessa tahdosta riippumattomaan hoitoon eli niin sanottuun pakkohoitoon. Britannian terveysviranomaisten laatiman virallisen hoitosuosituksen mukaan tahdonvastaisen hoidon osana olevaan tahdonvastaiseen lääkitykseen voi kuulua ainoastaan akuutisti annettu rauhoittava lääke tilanteessa, jossa potilas aiheuttaa akuuttia vaaraa itselleen tai muille.[22]

Psykoosipotilas voi saada myös niin sanottua sosiaalista kuntoutusta, sillä psykoosioireet ja antipsykoottien aiheuttamat neurologiset oireet vaikuttavat usein hyvin haitallisesti ihmisen toimintakykyyn ja sosiaalisiin suhteisiin. Sosiaalinen kuntoutus voi olla esimerkiksi ryhmätoiminnan järjestämistä potilaille tai sen tarkoituksena voi olla auttaa potilasta suoriutumaan välttämättömistä arkiaskareista.[28] Myös omaisten ja läheisten antama tuki on tärkeää psykoosiin sairastuneille.

Vuonna 1994 julkaistiin meta-analyysi vuosina 1890-1990 annetun skitsofreniahoidon tuloksellisuudesta.[29] Potilaita oli mukana 51 800 ja keskimääräinen seuranta-aika oli 5,6 vuotta. Hoitokeinot jaettiin kolmeen ryhmään: epäspesifit, lääkehoidot sekä konvulsiiviset hoidot, joilla tarkoitetaan kouristusten tahallista aiheuttamista potilaille. Kouristushoitoihin kuuluivat aivosähköhoito eli aivoihin annettavat sähköshokit sekä insuliinishokkihoito. Kylvetykset ja psykoterapia luokiteltiin epäspesifisten hoitojen ryhmään kuuluviksi. Lääkehoitoon kuuluivat erilaiset rauhoittavat lääkitykset kuten neuroleptit.

Analyysi päätuloksena oli, että hoitotulokset olivat pääosin enintään välttäviä ja että hoitojen väliset erot vähäisiä. Tulokset kohenivat kuitenkin jonkin verran 1950-luvun puolivälissä, sillä vuoden 1955 jälkeen julkaistuissa tutkimuksissa havaittiin, että hoito tehosi edes hiukan lähes puolella potilaista (48,5 %) verrattuna aiempien vuosien kolmannekseen (35,4 %). Tämä saattoi johtua antipsykoottisen neuroleptilääkityksen käytön aloittamisesta mutta myös käytössä olleista väljistä diagnoosikriteereistä.

Oikeusturva ja taloudellinen asema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykoosikroonikko ei saa Suomessa välttämättä työkyvyttömyyseläkettä tai kuntoutustukea. Tämä saattaa johtaa pahaan ylivelkaantumiseen.[4]

Kuuluisia psykoosipotilaita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Finlandia-palkittu näytelmäkirjailija Juha Hurme sairastui vuonna 2009 kuukauden kestäneeseen psykoosiin. Hurme sai sairaalassa pysyvän psykoosilääkityksen ja sairastui psykoosin jatkeeksi toimintakyvyn vieneeseen masennukseen. Kahdeksan kuukautta kestänyt masennus parani kuitenkin heti, kun Hurme lopetti lääkityksensä lääkäreiden varoituksista huolimatta.[30][31] Hurme arvelee, että psykoosin taustalla oli hänen tuolloin kuolinvuoteella makaavan äitinsä epätavallisen suuri vaativuus, jonka vuoksi Hurme ei uskaltanut koskaan paljastaa tälle esimerkiksi todellista ammattiaan.[32]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Freud, Sigmund: Das Unbehagen in der Kultur, 1948 (Suom. Ahdistava kulttuurimme. Gummerus, 1982.) Sivu 31.
  2. ↑ Isä teki pihakaivosta järkyttävän löydön: kaikki kolme lastaan kuolleena – vintillä värjötteli äiti, joka puhui oudolla pikkutytön äänellä Ilta-Sanomat. 25.8.2024. Viitattu 25.8.2024.
  3. ↑ a b Psykoosi. Jouko Lönnqvist ja Jaana Suvisaari 19.1.2009. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.plain?p_artikkeli=seh00066 (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ a b Heli näyttää kahden päivän ruokansa – nämä 11 kuvaa suomalaisten arjesta kiteyttävät rahapulan Ilta-Sanomat. 3.5.2022. Viitattu 21.1.2023.
  5. ↑ a b c Psykoosia voi hoitaa muutenkin kuin lääkkeillä Psykologilehti. 28.9.2020. Viitattu 13.3.2024.
  6. ↑ a b Perälä et al. 2007: Psykoottisten häiriöiden esiintyvyys Suomessa - Lifetime prevalence of psychotic and bipolar I disorders in a general population. Archives of General Psychiatry 2007;64:1–10. Sivu 138. http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo96217.pdf
  7. ↑ Henry Barron, Sina Hafizi, Ana C. Andreazza, Romina Mizrahi: Neuroinflammation and Oxidative Stress in Psychosis and Psychosis Risk. International Journal of Molecular Sciences, 17.3.2017, 18. vsk, nro 3, s. 651. PubMed:28304340 doi:10.3390/ijms18030651 ISSN 1422-0067 Artikkelin verkkoversio.
  8. ↑ Evangelos Karanikas, Diomidis Antoniadis, George D. Garyfallos: The role of cortisol in first episode of psychosis: a systematic review. Current Psychiatry Reports, 2014-11, 16. vsk, nro 11, s. 503. PubMed:25200986 doi:10.1007/s11920-014-0503-7 ISSN 1535-1645 Artikkelin verkkoversio.
  9. ↑ Schalin-Jäntti, Camilla: Aikuispotilaan kilpirauhasen vajaatoiminta Duodecim. 2005. Viitattu 11.5.2022.
  10. ↑ Akuutin psykoosin voivat laukaista päihteet tai trauma Netlääkäri. 12.12.2019. Viitattu 12.5.2022.
  11. ↑ Gillberg, Christopher: Autismi ja autismin sukuiset häiriöt lapsilla, nuorilla ja aikuisilla. Toinen uusittu painos. Helsinki: Hakapaino Oy, 1999.
  12. ↑ Shibayama, M: (2011). ”Differential diagnosis between dissociative disorders and schizophrenia”. Seishin shinkeigaku zasshi = Psychiatria et neurologia Japonica 113 (9): 906–911. PMID 22117396.
  13. ↑ Huttunen, Matti: Lyhytkestoinen psykoosi Duodecim Terveyskirjasto. 30.11.2018. Arkistoitu 12.5.2022. Viitattu 11.5.2022.
  14. ↑ Akuutin psykoosin voivat laukaista päihteet tai trauma Netlääkäri. 12.12.2019. Viitattu 12.5.2022.
  15. ↑ Gillberg, Christopher: Autismi ja autismin sukuiset häiriöt lapsilla, nuorilla ja aikuisilla. Toinen uusittu painos. Helsinki: Hakapaino Oy, 1999.
  16. ↑ Tautiluokitus ICD-10. Kansalaisen käyttöliittymä testikoodistopalvelimelle. THL:n ylläpitämä kansallinen koodistopalvelu. Sosiaali- ja terveysalan tietoyhteiskuntayksikkö. http://194.89.160.67/codeserverTES/pui/ViewVersionInfoAction.doAction?version_search_index=2 (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. ↑ Systeeminen lupus erytematosus (SLE). https://www.reumaliitto.fi/fi/reuma-aapinen/reumataudit/systeeminen-lupus-erytematosus-sle (Arkistoitu – Internet Archive)
  18. ↑ Psychosis Secondary to Brain Tumor
  19. ↑ Huttunen, Matti: Psykoosi (mielisairaus) Duodecim Terveyskirjasto. 30.11.2018. Viitattu 17.11.2022.
  20. ↑ International Classification of Diseases (ICD) Maailman terveysjärjestö. Viitattu 17.11.2022. (englanniksi)
  21. ↑ a b c d e f Tutkijatohtori: Ongelman hoidosta pitäisi siirtyä ihmisen kohtaamiseen Pirkanmaan mielenterveys ry. 28.4.2023. Viitattu 13.3.2024.
  22. ↑ a b 1 Recommendations | Psychosis and schizophrenia in adults: prevention and management | Guidance | NICE www.nice.org.uk. Viitattu 1.7.2021.
  23. ↑ a b https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/71454/978-951-39-8119-8_vaitos19092020.pdf?sequence=4&isAllowed=y
  24. ↑ Berner, Anna-Sofia: Torniossa mielenterveyshoito toimii Helsingin Sanomat. 16.12.2012. Viitattu 17.11.2022.
  25. ↑ https://www.cochranelibrary.com/cdsr/doi/10.1002/14651858.CD008016.pub2/full
  26. ↑ Kenellä on uutisarvoa? Potilaanlääkärilehti.fi. Viitattu 30.6.2021.
  27. ↑ Sairaanhoitaja akuutin psykoosin näyttöön perustuvan hoitotyön kehittäjänä avohoidossa. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/495294/Sairaanhoitaja%20akuutin%20psykoosin%20n%E4ytt%F6%F6n%20perustuvan%20hoitoty%F6n%20kehitt%E4j%E4n%E4%20avohoidossa(1).pdf;jsessionid=9CBEA66B8905E18DF24A190A6FFD1C22?sequence=2
  28. ↑ Sosiaalihuoltolaki. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141301
  29. ↑ Hegarty JD, Baldessarini RJ, Tohen M, Waternaux C, Oepen G. One hundred years of schizophrenia: a meta-analysis of the outcome literature. Am J Psychiatry 1994; sivut 151, 1409–1416
  30. ↑ Juha Hurme: "Mä menin sairaalaan, mut ilmoittauduin sisään kuolleena" Yle. Viitattu 3.10.2022.
  31. ↑ Kerttula, Suvi: Tunnettu teatteriohjaaja ilmoittautui itse suljetulle osastolle: ”Painin hoitajan kanssa” Ilta-Sanomat. 27.12.2016. Viitattu 3.10.2022.
  32. ↑ Tojkander, Maria: Kirjailija ja tuore isä Juha Hurme, 58, herää joka aamu onnellisena siitä, että on elossa: ”Arki on koko elämä” Anna.fi. 9.3.2018. Viitattu 3.10.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Psykoosi.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Psykoosi&oldid=22595932”