Shawneet

Shawneet
Väkiluku	14 000
Merkittävät asuinalueet Oklahoma
Kielet	englanti, shawnee
Uskonnot	kristinusko ja intiaaniuskonnot
Infobox OK

Shawneet ovat pohjoisamerikkalainen intiaanikansa, joka kuuluu algonkinien kieliryhmään ja edustaa sen eteläisintä haaraa. Heihin lukeutuu viisi erillistä heimoa, jotka yhdessä muodostivat aiemmin hyvin organisoidun kansakunnan. Shawneiden yhteismäärän on arveltu olleen 1600-luvulla noin 6 000. Eurooppalaisten siirtolaisasutuksen alkuaikoina shawneet asuttivat osia Ohiosta,Pennsylvaniasta, Länsi-Virginiasta ja Kentuckysta. Irokeesien hyökkäysten pakottamina shawneita siirtyi myös Etelä-Carolinaan ja Illinoisiin.

Shawneet muistetaan parhaiten johtajastaan Tecumsehistä, joka kokosi ympärilleen vahvaa intiaaniliittoa Yhdysvaltoja vastaan. Unelma valtiosta, jonka portit olisivat auki vain intiaaneille, ei koskaan toteutunut. Tecumseh kaatui 1813 Ontariossa taistellessaan englantilaisten rinnalla William Henry Harrisonin johtamia Yhdysvaltain joukkoja vastaan.

1800-luvun aikana suurin osa shawneista siirrettiin Oklahoman intiaaniterritorioon.

Historia

Hajaantuminen ja yhdistyminen

Shawneiden esihistoria on tuntematon. Jotkut tutkijat uskovat heidän olleen Ohiossa vaikuttaneen Fort Ancient -kulttuurin esi-isien jälkeläisiä, mutta asiaa ei ole kyetty varmistamaan. Ensimmäiset havainnot shawneista ovat 1600-luvun jälkimmäiseltä puolelta. Samalla vuosisadalla alkanut irokeesien liittokunnan järjestelmällinen sodankäynti ajoi Ohio-joen laaksoissa asuneet shawneet erilleen. Eurooppalaisten kanssa käydyn asekaupan ulkopuolelle jääneinä osa shawneista haki turvaa Pennsylvaniassa asuvien delawarien luota. Toinen ryhmä kulki yli Appalakkien vuoriston nykyiseen Etelä-Carolinaan ja asettui cherokeiden suostumuksella näiden maille. Jotkut shawneet matkasivat länteen ja jäivät asumaan nykyisen Illinoisin osavaltion alueelle rakennetun Uuden-Ranskan kauppa-aseman Fort St. Louisin läheisyyteen.

Irralleen joutuneet shawneeryhmät hakeutuivat kukin tahoillaan lähelle eurooppalaisten siirtolaisten tukikohtia, joissa kauppaa saattoi käydä ilman välikäsiä. Eteläisimmät shawneet etsivät yhteyksiä espanjalaisiin. Vuosisadan lopulla Carolinan siirtolaiset ja heidän aseistamansa cherokeet ja catawbat karkottivat tämän shawneiden haaran muualle. Irokeesien voiman kadottua 1700-luvun alkuvuosina shawneiden hajaantuneet ryhmät palailivat Ohio-joen varsille. Alueelle muodostui sodissa lyötyjen intiaanikansojen rippeistä koostuneita yhteisleirejä, joissa asui shawneiden lisäksi delawareja, wyandoteja ja mingoja. Metsästysleirit muuttuivat kiinteiksi asuinpaikoiksi ja vuoteen 1761 mennessä suurin shawneista asui Ohiossa, kun myös Alabamaan paenneet ryhmät liittyivät heihin.

Ohion heimot muodostivat keskenään pitävän liiton. Heidän maansa ei kuitenkaan ollut enää yksinomaan intiaanien maata, vaan eurooppalaisten siirtokuntien asutukset levisivät ympäristöön. Uuden-Ranskan hegemonia oli riittämätön brittien perustaessa joenvarsille omia kauppapisteitään. 1750-luvulla englantilaisten ja ranskalaisten tärkeimmäksi kiistan kohteeksi nousivat Ohion laakson maa-alueet. Erimielisyydet johtivat taisteluihin, jotka kaksi vuotta myöhemmin levisivät kaikkialla maailmassa Britannian ja Ranskan väliseksi seitsenvuotiseksi sodaksi.

Intiaanikapina brittejä vastaan

Pontiac halusi karkottaa englantilaiset pois intiaanien mailta ja sai puheillaan monet heimot tarttumaan aseisiin.

Sodan päättyessä 1763 Pariisissa julistettuun rauhaan olivat Ohio-laakson ranskalaismieliset intiaanit tyytymättömiä Uuden-Ranskan tappioon. Englantilaiset kohtelivat ylimielisesti shawneita ja muita alueen heimoja. Lisäksi intiaanit pelkäsivät, että Kanadan kenraalikuvernööriksi noussut lordi Jeffrey Amherst kääntyisi heitä vastaan. Ottawien sotapäällikkö Pontiac organisoi intiaaniliiton, jonka avulla aikoi vallata Isojenjärvien alueella olevat Uuden-Englannin linnakkeet. Monet shawneet yhtyivät tähän liittoon, johon tuli sotureita lähes 20:stä eri heimosta.

Ranskalaisten aseistamina Pontiacin johtamat kapinalliset iskivät kuukauden aikana 1763 yli kymmeneen brittien linnakkeeseen. Englantilaisia varoitettiin tulossa olleesta kapinasta, mutta hankkeen laajuus yllätti heidät. Kapinassa kuoli yli 2 000 brittiläistä siirtolaista. Jotkut nykytutkijat väittävät, että shawneet, delawaret ja mingot toimivat sodan virittäjinä, Pontiacin saadessa kunnian.

Ohio sodassa

Ohion siirtokuntien ja alueen intiaanien väliset levottomuudet jatkuivat seuraavallakin vuosikymmenellä. Vuonna 1774 britit surmasivat eri yhteyksissä 13 intiaania. Mingopäällikkö Logan menetti verilöylyssä koko perheensä ja uskonsa Britannian hyvään tahtoon. Shawneiden päällikkö Maissinkorsi (Cornstalk) sotureineen nousi tukemaan mingoja.

Entisöity Fort Randolph.

Näitä tapahtumia seuranneessa Lordi Dunmoren sodassa shawneet, mingot ja wyandotit sotivat yhdessä koko Virginian siirtokuntaa vastaan. Maissinkorsi johti yhdistyneitä heimoja ratkaisevassa taistelussa Länsi-Virginian Point Pleasantissa. Rauha solmittiin saman vuoden lopulla. Osan shawneista jatkaessa hyökkäyksiään englantilaisten asutuksia vastaan Maissinkorsi aikoi varoittaa Fort Randolphin linnakkeen miehistöä intiaaniryhmien uusista iskuista. Virginian miliisit pitivät kuitenkin shawneepäällikköä vihollisenaan ja surmasivat hänet ja hänen poikansa. Maissinkorren kuolema romahdutti shawneiden keskuudessa valtaa saaneen rauhanpuolueen kannatuksen. Hänen seuraajakseen asettunut Blackfish (Musta Kala) teki sotureineen raskaita iskuja siirtokuntien asutuksille läntisessä Pennsylvaniassa ja Virginiassa.

Yhdysvaltain vapaussodassa shawneet toivoivat voittavansa anastetut maansa Englannilta takaisin, mutta amerikkalaiset joukot tuhosivat heidän maissipeltonsa, jotka olivat tärkein ravinnon lähde. Britit luovuttivat Ohion maansa Yhdysvalloille 1783, ja kolme vuotta myöhemmin shawneet tekivät samoin. Vuosina 1790–1794 shawneet liittyivät muihin alueen heimoihin ja toimivat iskujoukkona suuressa intiaanisodassa amerikkalaisia vastaan päällikkönsä Sinitakin (Blue Jacket) johdolla. Musertava tappio Fallen Timbersissä lopetti sodan.

Suuri intiaaniliitto

Vuonna 1807 shawneiden ylimmäksi johtajaksi noussut Tecumseh ja hänen veljensä Tenkswatawa alkoivat ajaa eteenpäin aatetta, joka kannatti intiaanien vanhaa elämäntapaa. Tenkswatawa oli nähnyt näyn, jossa Amerikka kuului ainoastaan intiaaneille. Tenkswatawalla oli monivuotinen kokemus eurooppalaisen kulttuurin mukana tulleesta rappiosta, josta hän oli päässyt eroon näkemiensä näkyjen avulla.

Tecumsehin suuri unelma oli muodostaa eri heimoista niin suuret sotajoukot intiaanivaltion rajojen turvaamiseksi, ettei Yhdysvallat kykenisi murtamaan niitä. Vaikka Tecumseh ei saanut irokeesien hyväksyntää liitolleen, niin kymmenet muut heimot olivat valmiit tarttumaan aseisiin Yhdysvaltoja vastaan.

Veljesten alullepaneman "profetian" leviäminen intiaanien keskuuteen aiheutti amerikkalaisille maanostajille ongelmia. Yhdysvaltain silloinen presidentti Thomas Jefferson oli valtuuttanut Indianan kuvernöörin William Henry Harrisonin ostamaan intiaanimaita niin paljon kuin mahdollista. Tecumsehin puheet intiaanien yhdistymisestä lopettivat paikallisten heimojen maanmyynnit. Tecumsehin ollessa käännyttämässä kaukaisempia heimoja liittoon, kutsui Harrison vastaavasti lähialueiden intiaanipäälliköitä neuvotteluun. Istunnon yhteydessä hän tarjosi vierailleen alkoholipitoisia juomia. Väkijuomiin tottumattomat heimojohtajat allekirjoittivat pyydettävät paperit ja Harrison totesi tehneensä hyvät maakaupat. 12 000 neliökilometrin maa-alueista päälliköt saivat vajaat 10 000 dollaria. Palatessaan matkaltaan Tecumseh kiisti päälliköiden oikeudet maiden myyntiin ja syytti amerikkalaisia sopimuksen rikkomisesta. Harrison lupasi välittää terveiset ”Suurelle Valkoiselle isälle”, presidentti James Madisonille.

Profeetankaupungin tuho

Kun Tecumseh syksyllä 1811 matkusti etelään käännyttämään cherokeita, creekejä ja chickasaweja, Harrison käytti hyödykseen tilanteen. Hän kokosi riittävästi sotilaita taakseen ja suuntasi sotaväen Tecumsehin kylään Tippecanoeen, jota kutsuttiin Profeetankaupungiksi. Tenskwatawa, joka johti kylää veljensä poissaollessa, oli saanut määräyksen olla käyttämättä väkivaltaa. Hän rikkoi kuitenkin Tecumsehin ohjeita. Kun Harrisonin joukot leiriytyivät yöksi lähelle Tippecanoeta ennen seuraavan päivän neuvotteluja, Tenkswatawa järjesti kylässä uskonnolliset menot. Profeetta rohkaisi sotureita taisteluun kertomalla, että hänen taikansa pystyi muuttamaan valkoisen miehen luotien suunnan.

Varhain seuraavana aamuna käyty taistelu päättyi Harrisonin joukkojen voittoon. Vaikka osa intiaaneista murtautui läpi sotilaiden muodostaman ympyrän he eivät kyenneet pitämään yllätyshyökkäyksen tuomaa etua puolellaan. Nopealla vastaiskulla Harrison sotajoukkoineen onnistui tuhoamaan Profeetan kaupungin suuret muona- ja ammusvarastot.

Tippecanoen taistelu.

Kuvernööri Harrisonista tehtiin sankari ja hänen urotekoaan juhlittiin, vaikka amerikkalaisia oli kuollut taisteluissa enemmän kuin intiaaneja. (Myöhemmin Harrisonista tuli Yhdysvaltain presidentti.) Tippecanoen tuho oli tehnyt kuitenkin tehtävänsä ja murskannut Tecumsehin unelman intiaaniliitosta. Amerikkalaiset syyllistivät brittejä, jotka olivat myyneet intiaaneille tuliaseita ja yllyttäneet näitä Yhdysvaltoja vastaan. Tilanne johti sotaan Englantilaisten ja Yhdysvaltain välillä 1812.

Tecumsehin kuolema

Tecumseh kokosi kaikki saatavilla olleet intiaanisoturit ja liittyi brittijoukkoihin. Saukpäällikkö Black Hawk (Musta Haukka) soti shawneiden puolella. Wyandotien kahtia jakaantuneet joukot sotivat molemmin puolin rintamaa. Tecumseh matkusti sodan keskellä Kanadaan ja aikoi yhdistää siellä olevien intiaanien sekä brittien sotavoimat. Ollessaan kannustamassa sotureitaan Ontariossa käydyssä taistelussa lokakuussa 1813 Tecumsehiin osui useita luoteja. Hänen ruumistaan ei löydetty, mutta on arveltu, että shawneesoturit piilottivat kuolleen päällikkönsä onttoon puuhun estääkseen tämän ruumiin vihollisen häpäisyltä. Tecumsehiä ja brittejä tukeneiden intiaanien vastarinta murtui.

Maiden menettäminen

Monet rauhanaatetta kannattavat shawneet jättivät sotakentät jo 1700-luvun lopulla ennen Tecumsehin liittoa. He vaelsivat Missouriin, Texasiin ja Louisianaan. Sieltä hajaantuneiden ryhmien jäsenet ja heidän jälkeläisensä kulkeutuivat 1840-luvulla suureen intiaaniterritorioon (nykyinen Oklahoma), jossa he asuivat choctawien ja creekien keskuudessa. Kun Ohioon jääneet shawneet saivat reservaatin Kansasista, alettiin Oklahomaan jäänyttä ryhmää kutsua nimellä Absentee (poissaolevat).

1800-luvun puoliväliin mentäessä useimmista shawneista tuli farmareita. Verenperintönä saatu seikkaileva luonne veti kuitenkin nuoria shawneita mukaan Yhdysvaltain käymiin sotiin muita intiaaneja vastaan. Hallituksen värvääminä he taistelivat Floridassa seminoleja vastaan, ja ottivat osaa Uuden-Meksikon sisällissotaan Yhdysvaltain Pohjoisvaltioiden joukoissa.

Vuonna 1861 Kansasin muuttuessa Yhdysvaltain osavaltioksi sen asukkaat vaativat kaikkien intiaanien siirtämistä pois mailtaan. Lopullinen siirto tapahtui seuraavien 10 vuoden sisällä, kun Kansasin kaksi erillistä shawneeryhmää muuttivat Oklahomaan. Liittohallituksen sopimuksella Kansasin shawneista tuli osa cherokeiden kansakuntaa vuonna 1869. Shawneet eivät kuitenkaan jakaneet cherokeiden kanssa omaa kulttuuriaan vaan säilyttivät identiteettinsä. Heidät tunnettiin myös nimellä Loyal shawnees..

Nykyaika

Itäisten shawneiden lippu

(Lojaalien) shawneiden lippu

Lojaalien shawneiden toistuvat yritykset irtautua cherokeista omaksi kansakseen johtivat tulokseen vuonna 2000, jolloin kongressi sääti lain, joka palautti heidän suvereniteettinsä omana kansakuntanaan. Samalla heistä tuli kolmas itsenäinen kansakunta liittovaltion jo aiemmin tunnustamien kahden muun Oklahoman shawneeheimon rinnalle. Heidän lisäkseen myös Ohiossa asuu hajallaan monia shawneeperheitä, joiden suvut ovat 1800-luvulla jääneet alkuperäisille mailleen. Tämä ryhmä ei ole saanut Yhdysvaltain liittovaltion virallista tunnustusta, mutta heillä on kuitenkin Ohion osavaltion myöntämä tunnustus.

Nykyään shawneet ovat ahkeria työntekijöitä, hyvämaineisia ja rehellisiä. Heidän murteensa ei ole kokonaan kadonnut. Varsinkin absenteiden joukossa on useita kielen taitajia ja osa omista traditioista on elvytetty. Shawneiden yhteismäärä on kaikkiaan 14 000.

Kulttuuri

Heimot ja kylät

Shawneihin kuului viisi erillistä heimoa: chillicothet, thawikilat, kispokot, piquat ja mekochet, jotka yhdessä muodostivat hyvin organisoidun kansakunnan. Tärkeä osa shawneiden kulttuurista koostui myös sosiaalisista järjestelyistä, jotka keskittyivät heidän kyliinsä. Nämä kyläryhmät olivat tärkeämmässä asemassa kuin perinnöllisyys. Historiallisen ajan alussa shawneiden eri heimoilla oli omat erilliset tehtävänsä. Piquat huolehtivat riiteistä, mekochet sairaiden parantamisesta, kishpokot sodankäynnistä ja chillicothet ja thawikilat poliittisista asioista.

Shawneiden asumusten on kuvattu aluksi olleen suorakulmion muotoisia pitkiä majoja, joiden puukehikko oli verhottu oksapunoksin ja savettu. Myöhemmin osa heimoista siirtyi puunkuorilla verhottuihin wigwameihin, jotka edustivat varsin yleistä Atlantin rannikolla käytettyä tynnyriholvi-mallia. 1770-luvun alussa shawneet alkoivat rakentaa hirsitaloja saatuaan angloamerikkalaisilta kauppiailta tarkoitukseen sopivia työkaluja. Vaikka shawneiden talous perustui ydinperheeseen, he harrastivat myös sisarellista moniavioisuutta. Mies saattoi naida veljensä lesken, niin ettei tämän tarvinnut olla riippuvainen oman heimonsa tuesta.

Kyliin rakennettiin yksi isompi talo heimoneuvoston päätöksiä ja seremonioita varten. Neuvostot valitsivat sekä rauhan-ajan että sodan päälliköt. Naiset eivät osallistuneet neuvoston istuntoihin, vaan heidän vaikutusvaltaansa käytettiin päätöksissä jotka koskivat maanviljelyä, rituaaleja, vankien kohtaloa ja yleisiä naisten asioita. Tämän lisäksi johtavalla naisella oli oikeus vaikuttaa sotapäällikön suunnittelemiin hyökkäyksiin vihollista vastaan. Joissakin kylissä naiset saattoivat toimia päällikön veroisessa asemassa.

Elinkeinot ja kaupankäynti

Shawneiden talous ei riippunut vain maanviljelystä ja metsästyksestä, vaan myös kaupankäynnistä, joka 1700-luvulla kohosi merkittävään asemaan Ohion rajaseuduilla. Valkoiset kauppiaat vaativat tuotteidensa vastineeksi nahkoja, jotka kävivät yleisestä valuutasta rahan korvikkeena. Kysyttyjä artikkeleita olivat majavakannan hiipuessa karhuntaljat, ketun-, saukon- ja piisaminnahat. Eurooppalaisen antoivat vastineeksi teräskirveitä, puukkoja, ammuksia, aseita ja villahuopia sekä erilaisia vaatteita. Kaupankäynnin vaikutuksen seuraukset näkyivät kaukana Euroopassa turkishattujen ja nahkavaatteiden noustessa muoti-ilmiöksi.

Uskonto

Shawneet uskoivat yliluonnolliseen voimaan, jota he kutsuivat nimellä Moneto. Tämän jumalan alapuolella oli muita jumalia, joista tärkeimmät olivat naisjumala Kokomthena (Isoäiti) ja hänen ja hänen tyttärenpoikansa Peputchichki (Pilvinen Poika).

Shawneiden henkiseen elämään kuuluivat myös uskonnolliset salaseurat, joista naamioseura Monnetoo muistutti piirteiltään irokeesien ”Valekasvoja”. Myös taikuuteen ja kannibaalisiin sotamenoihin keskittyneistä seuroista on joitakin mainintoja. 1700-luvulla jokaisella shawneiden viidellä alaheimolla oli oma erillinen pyhä käärönsä mishaami, jonka uskottiin tuovan yhteisölle onnea ja menestyksestä. Jokaisella yksilöllä oli myös oma suojeluhenkensä, joka shawneiden keskuudessa tunnettiin nimellä O-pawawka.

Rituaalikauden aloitti ennen kylvöä järjestetty keväinen leipätanssi, jota seurasivat keskikesän Vihreän maissin tanssi ja elokuinen kuolleitten pidot. Seremoniakauden päätteeksi juhlittiin syksyistä leipätanssia, jossa kiitettiin jumalia sadosta ja rukoiltiin menestystä alkavalle talven metsästyskaudelle.

Lähteet

• Andersson, Rani & Henriksson, Markku: Intiaanit, Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia, Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3
• Henriksson, Markku: Alkuperäiset amerikkalaiset, s. 120–121. Gaudeamus, 1985. ISBN 951-662-385-9
• Hurt, Douglas, Ohio frontier, Indiana University Press, 1996. ISBN 978-0-253-21212-2
• Hämäläinen, Riku: Pohjois-Amerikan intiaaniuskonnot, Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2004. ISBN 951-746-594-7
• O’Donnell, James: Ohio’s First Peoples, Ohio University Press, 2004. ISBN 978-0821415252
• Taylor, Colin F. The American Indian, Salamander Books, 2002 ISBN 1-84065-540-2
• Santoro, Nicholas J. Atlas of the Indian Tribes of North America, iUniverse, 2009. ISBN 978-1-4401-0795-5
• Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit, s. 276–278. Gummerus, 1994. ISBN 951-717-788-7.
• Waldman, Carl: Atlas of the North American Indian, s. 138. Fact On File Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Shawneet Wikimedia Commonsissa