Violet Trefusis
| Violet Trefusis | |
|---|---|
 Violet Keppel, William Bruce Ellis Rankenin maalaus vuodelta 1919. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Violet Trefusis o.s. Keppel |
| Syntynyt | 6. kesäkuuta 1894 Lontoo, Englanti |
| Kuollut | 1. maaliskuuta 1972 (77 vuotta) Firenze, Italia |
| Kansalaisuus | Yhdistynyt kuningaskunta |
| Ammatti | kirjailija |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | englanti, ranska |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Violet Trefusis, syntyjään Keppel (6. kesäkuuta 1894 Lontoo – 1. maaliskuuta 1972 Firenze, Italia) oli englantilainen kirjailija ja julkisuuden henkilö.[1][2]
Elämänvaiheita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Violet Keppel syntyi erittäin yläluokkaiseen perheeseen. Hän tottui lapsena elämään lastenhoitajien, palvelijoiden , aateliskartanoiden ja kosmopoliittisen eleganssin maailmassa. Äitinsä syntyperän perusteella hän saattoi katsoa kuuluvansa Stuartien hallitsijasukuun ja hänen virallinen isänsä, George Keppel, oli Albemarlen jaarlin poika. Keppelin suku oli kuitenkin aivan varma, että Violetin biologinen isä oli William Becket, Grimthorpen paroni, pankkiiri ja kansanedustaja.[1][2]
Violetin äiti, Alice, oli tunnettu kaunotar ja kun tytär oli neljävuotias, hänestä tuli Walesin prinssin, tulevan kuningas Edward VIIn rakastajatar. Edward kävi Keppelien luona iltapäiväteen aikaan jolloin aviomies George oli poissa kotoa. Kuningas jumaloi älykästä ja eksentristä Violetia. Suhde jatkui kuninkaan vuonna 1910 tapahtuneeseen kuolemaan saakka. Kuninkaan kuoltua asia paljastui myös leskikuningattarelle ja julkista skandaalia välttääkseen perhe matkusti Ceylonille.[2]
Vuonna 1911 Violet lähetettiin sisarensa Sonian kanssa Münchenin suorittamaan koulunsa loppuun. Siellä Violet rakastui baijerilaiseen prinssiin, opiskeli taidemaalausta ja kävi oopperassa. Samalla hänessä syntyi loppuelämän kestänyt kiinnostus Keski-Eurooppaan ja sen kulttuuriin.[2]
Sopivan ajan kuluttua, vuonna 1912 Keppelit palasivat Lontooseen ja ostivat talon Grosvenor Squarelta. Talo oli täydellinen huippuseurapiirien tapaamisiin. Siellä vierailivat Venäjän suuriruhtinas Mikael, Jugoslavian prinssi Paul sekä venäläisen baletin huippunimet Vatslav Nižinski ja Sergei Djagilev. Violet alkoi haaveilla kirjailijuudesta ja häneltä oli jo julkaistu runoja saksaksi. Äiti Alice ei ollut tyytyväinen. Hän oli valmistelemassa tyttärensä debyyttiä seurapiireissä, missä intellektuellit neidot eivät olleet suosittuja.[2]
Äiti oli huolissaan myös tyttärensä ystävistä. Heihin kuuluivat boheemi Nancy Cunard, eksentrinen taiteilija Gerald Berners ja Vita Sackville-West. Sackville- West ja Violet olivat tavanneet koulussa ja jakaneet kiinnostuksen kirjoihin ja ranskalaiseen kulttuuriin. Tytöt viettivät paljon aikaa yhdessä ja heille kehittyi jo varhain romanttinen ja läheinen suhde. Sackville-West kirjoittikin, että hän oli varma tunteistaan Violetia kohtaan heti alusta alkaen.[2]
Violet oli selkeästi ilmaissut, että ei ole kiinnostunut avioliitosta. Sackville-West taas oli ajatellut että avioliiton avulla pääsee eroon vanhempiensa kontrollista. Äiti valitsi Violetille sopivia sulhasia kuten Wellingtonin herttuan pojan, kirjailija Osbert Sitwellin ja aatelismies Julian Grenfellin joka kaatui ensimmäisessä maailmansodassa. Sackville-West avioitui diplomaatti Harold Nicolsonin kanssa vuonna 1913.[2]
Vuonna 1918 Violet vieraili Sackville-Westin luona ja heidän suhteensa paljastui. Tapaus oli skandaali. Yläluokka hyväksyi syrjähypyt, mutta ei lesboutta. Alice Keppel ryhtyi etsimään tyttärellen aviomiestä, uskoen avioliiton "parantavan" tyttärensä. Vuonna 1919 Violet pakotettiin solmimaan avioliitto upseeri Denys Robert Trefusisin kanssa.[2][3]
Avioliitto oli todennäköisesti pelkkä muodollisuus. Aviomies lienee tiennyt asian etukäteen ja Violet oli useasti ilmaissut, että ei halua seksisuhteita miesten kanssa. Vuonna 1921 aviomies halusi eron ja aikoi nimetä Violetin eroon syyliseksi, mikä olisi aiheuttanut taas uuden skandaalin. Violet oli jatkanut suhdettaan Sackville- Westiin heti häiden jälkeen. Naiset olivat yhdessä oleskelleet Pariisissa, mutta Sackville-Westin aviomies oli tullut perässä ja pakottanut vaimonsa tulemaan mukaansa. Keppelin perhe tuli nyt väliin; he tarjoaisivat toimeentulon sillä ehdolla, että avioliittoa ei purettaisi ja pariskunta muuttaisi ulkomaille.[2][3]
Pariskunta muutti Pariisiin loppuvuodesta 1921. Heistä tuli osa kaupungin huippuseurapiirejä. He tapailivat taiteilijoita, kuten Colettea ja Anna de Noaillesia. Violet vältteli näyttäytymistä tunnettujen lesbojen, kuten Gertrude Steinin ja Natalie Clifford Barneyn kanssa. Hän teki monia ulkomaanmatkoja, mutta aina sisarensa kanssa, välttääkseen ikävät puheet. Sisaret kävivät myös Yhdysvalloissa, mutta heidän mielestään ihmiset joivat siellä liikaa ja olivat tylsiä. Pariisin kahvilaelämästä hän ei pitänyt, se oli liian porvarillista. Aviomiestään hän tuskin tapasi. [2][3]
Pariisista löytyi uusi rakastettu Winnaretta Singer, joka oli naimisissa homoseksuaalin ruhtinas de Polignacin kanssa. [2][3]
Pariisissa Trefusis aloitti romaanien kirjoittamisen. Ensimmäiset teokset olivat ranskankielisiä ja ensimmäinen Sortie de Secours ilmestyi vuonna 1929. Sitä seurasivat romaanit vuosina 1931 ja 1933. Vuonna 1935 hän kirjoitti vastineen Virginia Woolfin teokselle Orlando, joka kertoi hänen rakkaastaan, Sackwille-Westistä. [3]
Ranskan vuosinaan Trefusis piti salonkia, asui Pariisissa ja maaseutuhuvilallaan. Hän sai useita avioliittotarjouksia, mutta torjui ne kaikki. Hänen ystäviinsä kuuluivat Christian Dior, Pierre Balmain ja Jean Cocteau. Viettäessään aikaa vanhempiensa huvilalla Firenzessä hän tapasai Winston Churchillin ja Italian diktaattorin Benito Mussolinin. Trefusis oli aktiivinen toimija ja pidetty emäntä salongissaan, mutta hän ei pitänyt itseään onnellisena. Hänen mielessään oli Englanti ja Vita. [3]
1930-luvulla Trefusis osti pienen palatsin Budapestista ja vieraili Neuvostoliitossa. Hän kirjoitti vierailustaan artikkelisarjan. Hänen viimeinen ranskankielinen romaaninsa ilmestyi saksalaismiehityksen aikaisessa Ranskassa vuonna 1940. Hänen kirjojaan kehuttiin siitä, että kirjoittaja on erinomainen havainnoitsija ja että hän on harvoja brittejä jotka kirjoittavat yhtähyvin englanniksi kuin ranskaksi. Toisaalta sanottiin, että hänen teoksensa ovat jääneet ennen ensimmäistä maailmansotaa edeltäneeseen aikaan. [3]
Toinen maailmansota alkoi vuonna 1939 ja vuonna 1940 Saksa valtasi Ranskan. Trefusis pakeni Lontooseen. Hän sai Lontoossa viestin Sackville-Westiltä, että ei halua Violetin tulevan ja pilaavan elämäänsä. Trefusis kirjoitti sota-aikana novelleja ja työskenteli Radio Vapaassa Ranskassa. Radiotyöstään hänet palkittiin Ranskan kunnialegioonan mitalilla. Kaksi kuukautta Pariisin vapauttamisen jälkeen hän palasi Ranskaan huvilalleen, missä löysi sen hävitettynä. [3]
1950-luvulla Trefusis jatkoi elämäänsä seurapiirien keskipisteenä. Hän peri vanhempiensa Firenzen huvilan, missä vietti puolet vuodesta. Hänen käytöksensä muuttui entistäkin oudommaksi. Myös Vita ja hänen aviomiehensä vierailivat Firenzen huvilalla ja naisten välinen vetovoima oli yhä havaittavissa, toisin viilenneenä. Vita toimi hänen muistelmiensa puhtaaksikirjoittajana vuonna 1952. [3]
Kun Trefusis mursi lonkkansa toisen kerran, hän ei voinut enää matkustaa eikä pitää ylellisiä juhliaan. Hän vetäytyi loppuelämäkseen omaan maailmansa, jota vain harvat uskalsivat kyseenalaistaa. [3]
