Ariadnen valitus

Ariadnen valitus. Kirjoittanut Friedrich Nietzsche

Suom. Aarni Kouta.

Viel’ lämpöä, lempeä ken mulle suo?

Kädet tänne kuumat!

tänne sydän-hiillosmaljat!

Suorana maassa, värjyin

kuin puolikuollut, jonka jalkoja lämmitetään,

ja puistamana, ah, kuumeitten outoin,

vilun jääota – nuolista väriseväisnä,

sun ajo-riistanas, aatos!

Sa sanomaton, sa peitetty, peljättäväinen!

sa metsämies pilvien takainen!

Sun maahan vasamoitsemanas,

sa ilkku-silmä, mua pimeydestä vaanit!

Niin minä makaan,

kiemurtelen, kierielen kiduttamana

iankaikkisten tuskien kaikkein,

sun osumanas,

sa metsämies julmin,

sa tuntematon – jumala...

Osu syvempään!

Osu vielä kerran!

Sydän lävistä, särje tää!

Miksi kidutat näin

väkätylsin nuolin?

Miksi katsot jälleen,

sa ikiahne inehmotuskan,

pahansuovin jumal-salama-silmin?

Et tappaa tahdo,

vain kiduttaa, kiduttaa?

Mitä – minusta kidutat,

sa pahansuopa, tuntematon jumala? –

Hahaa!

Sa hiivit luo,

tulet keskellä sydänyön? – – – – –

Mitä tahdot?

Puhu!

Mua ahdistat, painat –

Haa! lähell’ olet jo liian!

Mun kuulet hengittävän,

mun sydäntäni kuuntelet,

sa kade, lemmenkade!

– mille sitten?

Pois! Pois!

Miks sulla portaat?

Vai mielitkö mennä

mun sydämeeni,

mun salaisimpiin aatoksiini

niill’ astua, niinkö?

Hävytön! Tuntematon – varas!

Mitä mielit varastaa?

Mitä mielit urkkia?

Mitä ilmi kiduttaa,

sa kiduttaja!

Sa jumal-teloittaja!

Vai tuleeko mun koirana maassa

ryömiä sulle?

Pois suunnilta innoittuneena,

lempeä – liehiä sulle?

Työ turha!

Pistä vain!

sa tutkain julmin! Ei,

en ole koira – sun riistasi vain,

sa julmin metsämies!

sun vankisi ylpein,

sa ryöväri pilvien takainen...

Jo puhu viimein!

Sa salama-vaippainen! Tuntematon! Sano!

Mitä minulta tahdot, sa väijyjä teitten?..

Mitä?

Lunnahia?

Mitä lunnaiksi tahdot?

Vaadi paljon – niin ylpeyteni neuvoo!

Lyhyt tili – niin neuvoo mun loinen ylpeyteni!

Hahaa!

Sa – minut tahdot?

Minut – kokonaan?...

Hahaa!

Ja kidutat minua, narri,

kidutat kuoliaaksi ylpeyteni?

Suo lempeä – ken mua lämmittää vielä –

ken lempii?

Kädet kuumat anna,

anna sydän-hiillosmaljat

minulle, yksinäiselle,

jonka jää, jää seitsenkertainen

opetti janoomaan

vihamiehiäkin,

suo mulle, suo,

vihamies sa julmin,

suo mulle – itses!..

Tiessään!

Siinä hän pakeni, hänkin,

mun seurani ainoa, viimeinen,

mun vihamieheni suuri,

mun tuntemattomani,

mun jumal-teloittajani!..

Saavu taas!

Tuo kidutuksesi kaikki!

Sua kohti kyynelvirtani

nyt kaikki juoksee,

ja sydänliekkini viimeinen

se sinulle liekkii.

Oi saavu taas,

mun tuntematon jumalani! mun tuskani!

mun onneni viimeinen!..

(Salama. Dionysos näyttäytyy smaragdisessa ihanuudessa.)

Ole viisas, Ariadne!..

Sirot korvat on sulla, minun korvani on sulla:

Sana viisas niihin kätke! –

Sen ensin eikö pakko ole itseään vihata, ken itseään

rakastaa tahtoo?..

Minä labyrinttisi oon...

Lähde: Lausuntaohjelmistoa. 1929. Toimittanut Helinä Svensson-Timari. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.