Ent. pankinjohtaja Nils Idmanin juttu raastuvanoikeudessa
Eilen oli täkäl. raastuvanoikeuden ensimäisessä osastossa toisen kerran esillä juttu ent. pankinjohtaja Nils Idmania vastaan tekemäinsä kavallusten, väärennysten ja petosten johdosta. Oikeuden puheenjohtajana toimi varat. Osrik Tenlén sekä oikeusneuvosmiehinä varatuomarit Johannes Sommers ja A. Hellsten.
Saapuvilla olivat Nils Idman, joka oli tuotu paikalle kaupunginvankilasta, hänen avustajansa varat. Karl Fröjdman Helsingistä sekä Yhdyspankin edustajana varat. Arth. Söderholm Helsingistä. Yleisenä syyttäjänä toimi varat. Onni Heinonkoski Helsingistä.
Istunnon alkaessa ilmoitti yleinen syyttäjä, ettei hän ole voinut vielä tehdä minkäänlaista vaatimusta syystä ettei ollut ennättänyt tutustua laajaan, juuri valmistuneeseen poliisitutkintopöytäkirjaan ja pyysi sentähden juttua lykättäväksi. Samasta syystä ei hän ollut voinut oikeuteen kutsuttaa keitään muita henkilöitä kuin Yhdyspankin edustajan.
Kun varat. Arth. Söderholm tämän jälkeen oli jättänyt oikeudelle valtakirjansa, luki puheenjohtaja poliisipöytäkirjan, joka sisälsi pääasiassa seuraavaa:
Sen jälkeen kun pankinjohtaja Idman oli ensimäisten huomattujen epäsäännöllisyyksien vuoksi pidätetty ja pankissa ryhdytty tarkastamaan kirjoja sekä kassaa, ilmoitettiin sieltä etsivään osastoon havaituksi kadonneiksi suunnaton määrä m. m. toisten pankkien antamia talletustodistuksia ja yksityistenkin lainojen vakuudeksi antamia arvopapereita, että petoksia on tehty kaikilla mahdollisilla keinoilla kaikenlaisten arvopaperien suhteen ja että väärennyksiä on havaittavissa sekä talletustodistuksissa että velkakirjoissa, joten niiden yhteinen arvo voipi nousta miljoonissa huimaaviin summiin. Poliisitutkinto lykättiin kuitenkin siksi kun lähemmät tiedot oli ehditty saada pankissa toimitettavan tarkastuksen perusteella.
Tammikuun 1 päivänä tuotiin vihdoin etsivään osastoon tarkemmat ilmoitukset pankinjohtaja Nils Idmanin tekemistä rikoksista. Tämän mukaan on Idman Suomen Yhdyspankin tammikuun 26 päivänä 1912 antaman talletustodistuksen mukaan Yhdyspankkiin tallettanut 100,000 mk. Talletusta ei koskaan ole tehty, mutta kun talletustodistus on pankin puolesta laillisesti allekirjoitettu, lankeaa se pankin vastattavaksi. Erään toisen saman suuruisen ja samana päivänä merkityn 100,000 markan suuruisen talletuksen suhteen on asianlaita sama. Vielä kolmannenkin samana päivänä päivätyn 100,000 markan suuruisen talletustodistuksen laita on sama. Maaliskuun 15 päivänä 1912 päivätyllä talletustodistuksella on pankinjohtaja Bertel Grahn pankkiin tallettanut 100,000 mk. ja toisella talletustodistuksella samalta päivältä samoin 100,000 mk., mutta ei tätäkään summaa ole talletettu. Lisäksi olisi huhtik. 11 päivänä 1912 päivätyllä talletustodistuksella kultaseppä Gust. Lindell tallettanut Yhdyspankkiin 140,000 mk. ja pankinjohtaja B. Grahn kesäkuun 19 päivänä 1912 150,000 mk. joita talletuksia pankki kuitenkaan ei ole todellisuudessa vastaanottanut, jota paitsi viimemainitun suhteen pankin varajohtaja A. Tammelander on ilmoittanut, ettei hän ole mainitusta talletustodistuksesta tiennyt mitään, joten on syytä epäillä todistuksessa löytyvä Tammelanderin nimi väärennetyksi.
Vekselisalkkua tarkastettaessa on havaittu siellä olevan 15 päivänä marraskuuta 1912 päivätty vekseli 80,000 mk. hyväksyjä F. Klingendahl asettaja Nils Idman, 23 päivänä marraskuuta 1912 päivätty vekseli 50,000 mk., asettaja Fedi Idman, hyväksyjä Nils Idman, lokak. 31 päivänä 1912 päivätty vekseli 60,000 mk. hyväksyjä Fedi Idman, asettaja Nils Idman ja 15 päivänä marraskuuta 1912 päivätty 100,000 markan vekseli, hyväksyjä Nils Idman, asett. Fedi Idman, joissa sekä herrat Klingendahl ja F. Idman kieltävät nimikirjoituksensa, joten ne ovat väärennetyt. Sitäpaitsi on havaittu Nils Idmanin asettamissa L. Rosenlewin maksettavaksi asettamassa 15,000 markan, kauppaneuvos F. Klingendahlin maksettavaksi asettamassa 80,000 markan, Osakeyhtiö F. Klingendahl & Companyn maksettavaksi asettamassa 150,000 markan vekselissä puuttuu kokonaan hyväksyjäin nimikirjoitukset, vaikka niillä on rahat nostettu. Sitäpaitsi löytyy edelleen 170,000 markan suuruinen vekseli, jossa hyväksyjäksi on merkitty Nils Idman ja asettajaksi on merkitty Fedi Idmanin kautta Nils Idman, ilman että Nils Idmanilla olisi ollut valtuutta kirjottaa Fedi Idmanin nimeä tähän vekseliin.
Salkusta puuttuvat kokonaan 58,000 markan vekseli, jossa hyväksyjänä pitäisi olla kauppias John Blom ja asettajana toiminimi Osakeyhtiö F. Klingendahl & C:o, samojen asettama ja hyväksymä 65,000 markan vekseli, sekä vielä 20,000 markan vekseli. Vielä puuttuvat toiminimi K. P. Ruuskasen hyväksymä ja kauppaneuvos Fr. Björkqvistin asettama 60,000, samojen asettama ja hyväksymä 120,000, samojen asettama ja hyväksymä 75,000, samojen asettama ja hyväksymä 175,000, samojen asettama ja hyväksymä 130,000, tehtailija O. Björkellin hyväksymä ja ins. R. Vittingin asettama 20,000, tehtailija O. Björkellin hyväksymä ja lääninkamreeri Th. Granbergin asettama 50,000 isännöitsijä E. Granbergin hyväksymä ja Th. Granbergin asettama 50,000, Th. Granbergin hyväksymä ja isänn. E. Granbergin asettama 30,000, Osakeyhtiö F. Klingendahlin hyväksymä ja kauppaneuvos F. Klingendahlin asettama 120,000 sekä kauppaneuvos F. Klingendahlin hyväksymä ja Nils Idmanin asettama 120,000 markan vekselit, vaikka niillä on rahat pankista nostettu.
Pankin holvista on havaittu kadonneeksi Nokian osakeyhtiön osakkeita 15 kappaletta à 2,000 mk., jotka kauppias K. A. Lönnqvist oli pankkiin jättänyt 33,000 markan suuruisen velan vakuudeksi, 300 kappaletta Pohjoismaiden Osake-Pankin osakkeita à 200, jotka piti pankilla olla vakuutena isännöitsijä J. R. Enqvistille myönnetystä 100,000 markan lainasta, 137 kappaletta Tampereen pellava- ja rautateollisuusosakeyhtiön osaketta sekä 5 kappaletta Vaasan Osake-Pankin antamaa talletustodistusta yht. 220,000 mk. sekä yksi Pohjoismaiden Osake-Pankin antama talletustodistus 20,000 markalle, jotka oli jätetty vakuudeksi Nils Idmanin nimellä pankista otetulle 500,000 markan lainalle, 4 kappaletta Vaasan Osake-Pankin antamia talletustodistuksia yht. 310,000 mk., jotka olivat vakuutena Nils Idmanille myönnetylle 300,000 markan lainalle, 451 kappaletta Pohjoismaiden Osake-Pankin osakkeita, jotka oli jätetty vakuudeksi isännöitsijä J. R. Enqvistin nimellä otetulle 160,000 markan lainalle, 10 kapaletta Osakeyhtiö Finlayson & C:o osaketta, jotka oli jätetty prokuristi Hj. v. Wendtin 45,000 markan suuruisen lainan vakuudeksi, 100 kappaletta Tampereen pellava- ja rautateollisuusosakeyhtiön osakkeita Nils Idmanille myönnetyn 200,000 markan lainan vakuutena, 7 kappaletta Vaasan Osake-Pankin antamia talletustodistuksia yht. 70,000 mk. sekä 5 kappaletta Pohjoismaiden Osake-Pankin antamia talletustodistuksia arvoltaan 50,000 mk., jotka oli jätetty niinikään Nils Idmanin saaman 120,000 markan lainan vakuudeksi, pankinjohtaja Alb. Snellman-vainajan nimessä myönnetyn 10,000 markan lainan vakuudeksi jätetyt 9 kappaletta Hietalahden väkiviinatehdasosakeyhtiön ja 27 kappaletta Tampereen väkiviinatehdasosakeyhtiön sekä 40 kappaletta Hyvinkään Osakeyhtiön osakkeita, 51 kappaletta Pohjoismaiden Osakepankin osakkeita, jotka oli jätetty pankinjohtaja Snellmanin nimellä varustettua 19,000 markan velkakirjaa vastaan, 55 kappaletta Forssan Osakeyhtiön ja 16 kappaletta Tampereen Verkatehdasosakeyhtiön osakkeita, jotka oli jätetty tilanomistaja K. Wahrenille myönnetyn 340,000 markan lainan vakuudeksi, 60 kappaletta Äänekosken Osakeyhtiön sekä 104 kappaletta Hammaren & C:o Osakeyhtiön osakkeita, jotka oli jätetty isänn. E. Hammarenin nimellä myönnetyn 160,000 markan suuruisen lainan vakuudeksi, 31 kappaletta Tampereen Puuvillateollisuusosakeyhtiön osakkeita, jotka oli jätetty Nils Idmanille myönnetyn 62,000 markan suuruisen lainan vakuudeksi, 30 kappaletta Osakeyhtiö F. Klingendahl & C:o osakkeita, jotka oli jätetty Nils Idmanille myönnetyn 150,000 markan suuruisen lainan vakuudeksi, 100 kappaletta Tampereen Pellava- ja rautateollisuusosakeyhtiön osakkeita, jotka oli jätetty Nils Idmanille myönnetyn 200,000 markan suuruisen lainan vakuudeksi, 270 kappaletta Vaasan puuvillatehdasosakeyhtiön osaketta, jotka oli jätetty tehtailija H. Liljeroosille myönnetyn 80,000 markan lainan vakuudeksi, 10 kappaletta Finlayson & C:o Osakeyhtiön osakkeita, niistä 30 kappaleesta, jotka oli jätetty prokuristi Hj. v. Wendtin nimellä myönnetyn 120,000 markan suuruisen lainan vakuudeksi, 8 kappaletta Tampereen Verkatehdasosakeyhtiön osaketta, jotka oli jätetty isänn. Aug. Lundelinin nimellä myönnetyn 40,000 markan suuruisen lainan vakuudeksi. Pankista on edelleen havaittu puuttuvan 40 kappaletta Vaasan sokeritehdasosakeyhtiön osakkeita, jotka oli jätetty isänn. J. R. Enqvistin nimellä myönnetyn 22,000 markan suuruisen lainan vakuudeksi, 800 kappaletta Pohjoismaiden Osake-Pankin osakkeita, jotka oli jätetty pankinjohtaja A. Snellmanin nimellä otetun 280,000 markan suuruisen lainan vakuudeksi, 250 kappaletta Valkeakosken Osakeyhtiön osaketta, jotka oli jätetty leskirouva Ellen Clayhilsin nimellä myönnetyn 26,000 markan suuruisen lainan vakuudeksi, mutta jotka kuitenkin nyt kuoletettuina on havittu arvottomiksi, 600 kappaletta Pohjoismaiden Osake-Pankin osakkeita, jotka on jätetty apteekkari V. Aschanin allekirjottaman 200,000 markan suuruisen velkakirjan vakuudeksi.
Lainarekisterin mukaan on pankista myönnetty 120,000 markan laina velkakirjaa vastaan, jossa velallisena pitäisi olla isänn. Aug. Lundelin ja lainan vakuudeksi jätetyn 30 kappaletta Tampereen verkatehdasosakeyhtiön osakkeita, mutta puuttuu velkakirjasta Lundelinin nimikirjoitus. Samoin on otettu 100,000 markan laina velkakirjalla, jossa velallisena pitäisi olla kauppaneuvos F. Klingendahl ja lainan vakuutena 20 kappaletta Osakeyhtiö F. Klingendahl & C:o osakkeita. Todellisuudessa ei velkakirjaa kuitenkaan ole allekirjoitettu, eikä vakuutta pankkiin jätetty. Allekirjoitus puuttuu myös siitä 150,000 markan velkakirjasta, jolla ins. P. A. Scharplesin olisi pitänyt saada pankista lainan 75 Tampereen puuvillateollisuusosakeyhtiön osaketta vastaan, joita myöskään ei ole pankille jätetty. Samoin puuttuvat nimikirjoitus ja vakuudet ins. M. Lavoniukselle myönnetyn 100,000 markan lainan suhteen ja niinikään leskirouva Amanda Hakulinin nimikirjoitus siitä velkakirjasta, jolla hänelle olisi myönnetty 43 Hyvinkään tehtaan osakeyhtiön osaketta vastaan 40,000 markan laina. Samoin puuttuvat nimikirjoitukset velkakirjoista, joilla tilanomistaja Fedi Idmanille olisi myönnetty 140,000 markan, leskirouva Amanda Hakulinille 70,000 ja apteekkari V. Aschanille 70,000 markan suuruiset lainat sekä niitä vastaan vakuudeksi jätetyt 70 kappaletta Tampereen Puuvillateollisuusosakeyhtiön, 200 kappaletta Pohjoismaiden Osake-Pankin ja 200 kappaletta samoin Pohjoismaiden Osake-Pankin osakkeita.
Maksamatta olevan leskirouva A. Hakulinille myönnetyn 30,000 markan suuruisen kassakreditiivilainan vakuudeksi jätetyt 100 kappaletta Pohjoismaiden Osake-Pankin osakkeita on kadonnut. Toiminimelle O. Y. Tampereen Villakutomotehdas J. Ruuskanen & Kump. myönnetyn kassakreditiivilainan kontrahti on kuitattuna annettu pankista pois ilman, että kuitenkaan rahoja on kassaan suoritettu. Vielä on Idman samalle toiminimelle kiinnitettyä velkakirjaa vastaan myönnetystä kassakreditiivilainasta 100,000 markasta käyttänyt koko määrän sekä lisäksi 97,000 mk. enemmän kuin sopimus toiminimen käytettäväksi myönsi. Tampereen rakennuskonttorilla oli samoin ollut takausta vastaan 100,000 markan kassakreditiivilaina, josta kerran on maksettu sisään 75,000 mk, jotka kuitenkin Idman on käyttänyt omiin tarpeisiinsa. Talollisen leskelle Emilia Viialalle on viime syksynä annettu todistus, että hänen puolestaan olisi pankkiin juoksevalle tilille talletettu 42,000 mk. Todellisuudessa ei kuitenkaan näitä rahoja ole pankkiin jätetty, vaan on Idman käyttänyt ne omiin tarkoituksiinsa. Tilanomistaja C. G. Idman-vainajan kuolinpesän karttuvalta talletustililtä on Nils Idman ilman laillista oikeutusta nostanut eri kerroilla rahoja kaikkiaan 59,835 mk. 33 pen., ja isänn. B. Palmethin karttuvalta talletustililtä on havaittu puuttuvan 30,000 mk, vaikka se on merkitty vastakirjaan talletukseksi.
Liikkeellä on havaittu olevan pankin puolesta kirjotettu 800,000 markan suuruinen postilähetysvekseli, jota vastaan ei pankki kuitenkaan ole mitään valtuutta saanut. Pankki on lunastanut tämän Suomen Pankista, jossa se oli vakuutena eräälle vekselille, josta maksamatta oli lunastettaessa vielä 150,000 mk. Samoin on liikkeellä muuan 50,000 markan suuruinen postilähetysvekseli, jota vastaan ei pankki ole koskaan rahoja saanut.
Lisäksi on havaittu pankin käteisistä varoista puuttuvan nähtävästi eri aikoina otettuja rahoja niin paljon, että vajaus on havaittu olevan 1,413,536 mk. 07 p. Lopuksi on havittu, että Idman on omiin tarkoituksiinsa käyttänyt erään postilähetysvekselin 32,500 mk, jonka Suomen Pankki oli antanut ja joka oli Pietarista Yhdyspankille lähetetty toiminimen Osakeyhtiö Parviaisen Tehtaat maksujen suorittamiseksi.
Näitten syytösten johdosta kertoi pankinjohtaja Nils Idman ensiksi, että kaikki arvopaperit säilytettiin holvissa sijaitsevassa kaapissa, jonka avainta säilytettiin samassa holvissa sijaitsevassa kassakaapissa. Holvin avaimista, joita oli kaksi, oli toinen pankin alijohtajan A. Tammelanderin huostassa ja toinen kassanhoitajalla, vaan kumpikin niin holvi kuin kaappikin, olivat aina pankkiaikoina avoinna ja kassakaapin avain enimmiten suulla, joten kertojalla oli aina tilaisuus ottaa pankin arvopapereita ja menetellä niiden suhteen mielensä mukaan. Lisäksi huomautti Idman, että hän oli aina pankinjohtajana ollessaan yksin myöntänyt niin hyvin lainat kuin kaiken muunkin luoton.
Tämän jälkeen kertoi hra Idman seikkaperäisesti kunkin ylläluetellun 70 eri kohdan suhteen, millä tavoin hän kulloinkin oli menetellyt. Kun aikaisemmin olemme jo sangen seikkaperäisesti tehneet selkoa hra Idmanin rahanhankintamenettelytavoista niin emme tässä siitä sen enempää nyt kerro koska kuulustelupöytäkirja ainoastaan toteaa ne.
Muuten kertoi hra Idman, että Yyhdyspankin [sic] ohjesäännön mukaan toimitettiin tarkastus pankissa kaksi kertaa vuodessa, nimittäin kerran pääkonttorin puolesta ja kerran paikallis tarkastajain puolesta, jonka lisäksi paikallistarkastajat tarkastavat kassan kolme kertaa vuodessa, mikä kuitenkin viime vuonna oli tapahtunut vain kahdesti. Pääkonttorin puolesta oli tarkastuksen viimevuosina toimittanut pankinjohtaja J. O. Vasastjerna, paitsi viime vuonna pankinjohtaja Th. Vegelius. Ensin mainittu ei ollut tulostaan edeltäpäin ilmottanut muuta kuin v. 1911 kevätpuolella, jolloin hän samana päivänä, jolloin illalla saapui oli puhelimessa ilmottanut tulostaan. Tällöin oli heti Idman, joka jo silloin oli käyttänyt pankin vakuuksia muualla panttina, pyytänyt Pohjoismaiden pankin johtajalta A. Snellman-vainajalta tarkastuksen ajaksi jo ennemmin panttiin viemiään osakkeita, joita oli Yhdyspankista ottanut, ja oli Snellman niitä tuonutkin ja lisäksi vielä käteistä rahaa. Samoin oli kertoja pyytänyt Suomen Pankista pieneksi aikaa pois, mainitsematta kuitenkaan mitä varten, joukon sinne pantiksi jätettyjä Pohjoismaiden Osake-Pankin osakkeita ja oli pankin komisario A. Lindeblad ne antanutkin. Molemmat pankit olivat saaneet joko samana tai seuraavana päivänä takaisin antamansa osakkeet ja varat. Pääsiäisen aikaan 1912 oli Idman tavannut puhelimessa Tampereella pankinjohtaja Vegeliuksen, joka oli ilmoittanut alkavansa samana päivänä pankin tarkastuksen, mutta oli I. ehdottanut tarkastuksen siirrettäväksi johonkin toiseen aikaan, kun muka joku hänen tyttäristään oli vaikean sairauden vuoksi leikattavana Helsingissä jossakin sairashuoneessa ja kun hänen sen vuoksi piti välttämättömästi matkustaa Helsinkiin. Tämän kuultuaan oli Vegelius jättänyt tarkastuksen toimittamatta ja I. oli sitten matkustanut Helsinkiin palaten sieltä muutaman päivän päästä takaisin. Saman viikon lauvantaina oli Vegelius palannut Tampereelle ja toimittanut tarkastuksen. Tämänkin tarkastuksen ajaksi oli I. saanut Snellman-vainajalta 300 kpl Pohjoismaiden pankin osakkeita, mutta ei tämä ollut maininnut mitään siitä, mistä hän oli osakkeet tuonut. Heti tarkastuksen loputtua oli I. pantannut Snellman-vainajalta saamansa osakk. Suomen Pankkiin erään sieltä saamansa lainan vakuudeksi, puhumatta tästä työstään mitään Snellmannille. Pian sen jälkeen oli pankinjohtaja B. Grahn alkanut vaatia näitä osakkeita takaisin, minkä I. oli kuitenkin voinut tehdä vain sitä myöten kuin hän ne vähitellen Suomen Pankista lunasti. Näiden osakkeiden mukana oli kertoja saanut Snellmannilta joukon Tampereen Puuvillateollisuusosakeyhtiön ja Tampereen Verkatehdasosakeyhtiön osakkeita, jotka aikoinaan oli jätetty vakuudeksi Yhdyspankkiin, mutta jotka I. sittemmin oli pantannut. Nämä osakkeet oli kertoja toimittanut seuraavana päivänä takaisin. Muuten oli I. Snellmanille selvään kertonut mitä varten hän tällaista avustusta tarvitsi. Samaan tarkastukseen muisteli I. Yhdyspankin postilähetysvekseliä vastaan ottaneensa jonkun summan rahaa myöskin Suomen Pankista, josta samalla oli pyytänyt ja saanut pieneksi aikaa lainaksi Vaasan Pankin talletustodistuksia, mainitsematta kuitenkaan hra Lindebladille mitä varten hän näitä todistuksia tarvitsi. Niinikään oli I. samaa tarkastusta ja tarkotusta varten pyytänyt ja saanut Kansallis-Osake-Pankin Tampereen konttorista lainaksi 100 kappaletta Tampereen Pellava- ja rautateollisuusosakeyhtiön osakkeita ja oli ne pankinjohtaja E. Solin hänelle antanut. Nämä samoin kuin edellisetkin, jotka muuten olivat aikoinaan Yhdyspankkiin lainojen vakuudeksi jätetyt, oli I. toimittanut pian takaisin. Vain näinä kahtena kertana olivat tarkastajat tulostaan ilmottaneet. Edellisinä vuosina ei I:llä ollut vaillinkia ollut, vaikkakin oli silloin tällöin käyttänyt Yhdyspankin arvopapereita omien sitoumuksiensa vakuutena.
Paikallisten konttoritarkastajien vuorineuvos W. Ramsayn ja isänn. E. Forsströmin tarkastaessa on I:llä kahden viimeisen vuoden kuluessa aina ollut pankissa epäsäännöllisyyksiä, joskus suuriakin, mutta aina on hän osannuot[1] tarkastajain epäluulot välttää esittäen tavallisesti heille itse milloin tarkastus pidettäisiin. V. 1911 kuluessa toimittivat nämä kolme pienempää kassatarkastusta ja yhden isomman, mutta ei I. muistanut oliko hän koskaan tarvinnut noissa pienissä tarkastuksissa käyttää apurahoja vaillingin peittämiseksi. Mainittua isompaa tarkastusta varten oli I. saanut Snellman-vainajalta jonkun summan rahaa sekä puuttuvia vakuuksia, samoin myöskin muutamia vakuuksia Suomen Pankista sekä rouva A. Hakulinilta joukon osakkeita. V. 1912 toimittivat paikallistarkastajat kaksi pienempää tarkastusta, jolloin I. oli lainaillut rahoja etupäässä pankinjohtaja Snellmanilta, mutta myöskin muista pankeista Yhdyspankin postilähetysvekseliä vastaan, jota tapaa tilapäisissä rahapuutteissa pankissa oli muinakin aikoina käytetty, ilman että postilähetysvekseleitä olisi mihinkään pankin kirjoihin merkitty. Kun marraskuussa aijotun täydellisen tarkastuksen, joka kuitenkin sattuneesta syystä siirtyi joulukuuhun ja silloinkin vain käsitti ainoastaan kassan ja juoksevan tilin, edellä oli kassassa noin miljoonan markan vailinki, oli I. sen peittämiseksi saanut tilanomistaja A. Kordelinilta 200,000 mk., tehtailija H. Liljeroosin asettamaa ja itse tunnustamaansa vekseliä vastaan sekä toiminimi K. P. Ruuskaselta 200,000 mk. toiminimen ja kauppaneuvos Fr. Björkqvistin Yhdyspankkiin diskontatulla vekselillä. Loput silloin tarvitsemistaan rahoista oli I. saanut osaksi Snellman-vainajalta vakuudetta ja osaksi Kansallis-Osake-Pankista ja Vaasan Osake-Pankista postilähetysvekseliä vastaan sekä muutamilta yksityisiltä henkilöiltä pienempiä summa.[2]
Hra Idman vakuutti, ettei muut kuin pankinjohtaja Snellman tienneet vaillingista mitään ja ettei siitä muiden kanssa ollut pienintäkään puhetta.
Kun pankin asiat olivat alkaneet käydä yhä arveluttavammaksi, oli Helsingissä alkanut syntyä levottomuutta ja oli pääkonttorin johtaja A. Norrmen Tampereella muiden asioidensa vuoksi käydessään marraskuun 27 päivänä 1912 pankin konttoriin poiketessaan huomauttanut tästä levottomuudesta ja pahoitellut muutamista suurista diskontteerauksista ja suuresta kassasta. Saman kuun 29 päivänä eräässä juhlatilaisuudessa Helsingissä oli I. keskustelussaan pankinjohtajien Norrmenin ja Vasastjernan kanssa tullut siihen käsitykseen, että Tampereen konttorissa lähipäivinä tultaisiin toimittamaan tarkastus, jonka vuoksi hän seuraavana päivänä lauvantaina palasi Tampereelle päättäen silloin täyttää vaillingin tavalla tai toisella seuraavaksi maanantai-aamuksi, jolloin oli arvellut tarkastajien tulevan. Tämän tähden oli hän heti sunnuntaiaamuna mennyt tapaamaan isännöitsijä A. Lundelinia ja valittanut tälle että hänellä oli vaillinki ja tarkastus luultavasti tulossa sekä pyytänyt tätä pieneksi aikaa lainaamaan Tampereen Verkatehdasosakeyhtiön varoista 800,000 mk., johon summaan luuli vaillingin nousevan. L:n vastatessa kieltävästi tiedusti I. voisiko hän mahdollisesti Suomen pankista, jonka diskonttokomitean jäsen hra L. oli, saada mainitsemansa summan postivekseliä vastaan. Tämän johdosta lähtivät he sitten yhdessä Suomen pankin johtajan A. Lindebladin luo, jossa I. uudisti asiansa mainiten samalla vaillingista ja odotettavasta tarkastuksesta. Lindeblad vastusteli jonkun aikaa, mutta kun I. uhkasi hukuttaa itsensä, suostui tämä, minkä jälkeen toiset lähtivät Suomen pankkiin I:n mennessä hakemaan Yhdyspankista postilähetysvekseliä, jonka sinne kutsuttu pankin prokuristi nti Elna Högman kirjotti. I:n saavuttua Suomen pankkiin oli hra Lindeblad vielä yrittänyt saada puhelimitse tavata Yhdyspankin toista johtajaa varat. A. Tammelanderia, kuitenkaan siinä onnistumatta, minkä jälkeen hän tiedusteli nti Högmanilta oliko vekselin allekirjoitus oikea ja oliko vekseli viety pankin kirjoihin, johon viimemainittuun kysymykseen oli saanut kieltävän vastauksen. Saatuaan rahat oli I. mennyt yhdessä Lundelinin kanssa Yhdyspankin konttoriin, jonne saapui myöskin kassanhoitaja nti Anna Rosengren haettuna sekä varat. Tammelander sattumalta. Kun molemmilla viimemainituilla kummallakin on hallussaan toinen niistä avaimista, joita tarvitaan siihen holviin pääsemistä varten jossa pääkassa säilytetään, niin sai I. holvin oven nyt auki ja sijotti saamansa rahat 800,000 mk. kassaan ilman että nti Rosengren tai hra Tammelander oli niitä nähnyt. Ennenkun I. ehti poistua pankista, oli pankinjohtaja J. O. Vasastjerna saapunut pankkiin. Tämä samoin kuin I:kin lähtivät pian pois sovittuaan ensin siitä, että palaavat takasin klo 4. Tällöin oli ollut kuitenkin puhetta ainoastaan I:n yksityisistä asioista. Suomen pankista saaduista rahoista suoritettiin maanantaina takasin 650,000 mk. Keskiviikkona ilmotettiin pääkonttorista että I. oli toistaiseksi erotettu johtajan toimesta ja samana päivänä hänet sitten vangittiinkin.
Kysyttäessä selitti I. että epäsäännöllisyydet alkoivat suuremmassa määrässä vasta noin 2 vuotta sitten, kun hänellä siihen asti kaikissa pankeissa ollutta hyvää luottoa oli ruvettu supistamaan. Kun viime heinäkuussa astui voimaan uudet määräykset, joiden mukaan Yhdyspankin haarakonttorien johtajat eivät saaneet mitään luottoa käyttää ilman pääkonttorin hyväksymistä, oli I. koettanut vähentää entisiä sitoumuksiaan, jotka ennen olivat voineet nousta yli 3 miljoonaankin. Muuta puhetta I:n liian suuresta luoton käytöstä ennen uusia määräyksiä ei ollut ollut, paitsi että vuoden 1911 viimeisenä päivänä oli I. kutsuttu Helsinkiin, jossa pankinjohtaja Norrmen ilmotti erään tamperelaisen käyneen joulun ja uudenvuoden välillä kertomassa I:n raha-asiain olevan huonolla kannalla, mutta oli I. tämänkin jälkeen nauttinut täyttä luottamusta.
Pankin haarakonttoreja varten vahvistettua ohjesääntöä ei ole konttorissa seurattu, vaan on I. täydellisesti määrännyt konttorin hoidosta, luoton myöntämisestä sekä itse nauttimastaan luotosta. Viime vuosina tosin on ollut puhetta joskus pääkonttorin johtajan kanssa että I. antaisi muidenkin johtajien ottaa osaa pankin johtoon, mutta sanoi tällöin I. että hän on jo siksi kauvan tottunut konttorissa yksin määräämään ettei hän enää osaa mukautua kollegialiseen johtamistapaan.
Asian johdosta kuulustelluista henkilöistä on isännöitsijä E. Hammaren kertonut että hän ollessaan pankin apulaisjohtajana hoiti perittävät vekselit ja Tampereella diskontatut, vaan muualla maksettavat vekselit sekä kirjeenvaihdon.[3] Luotonannon määräsi I. tavallisesti yksinään, mihinkä hän luuli I:llä olevan oikeuden. Ei ollut huomannut I:n lainailevan kassasta rahoja omiin tarpeisiinsa ja oli pitänyt häntä täysin rehellisenä ja rikkaana miehenä. Tammik. 8 p:nä 1912 oli I. sanonut pankkien supistaneen hänen luottoaan ja pyytänyt H:ta auttamaan sattuneessa tilapäisessä rahapulassa. Tällä tavoin otettiinkin 160,000 mkan suuruinen laina, jonka vakuudeksi jätettiin erinäisiä H:n omistamia osakkeita. Kun H. tarvitsi osakkeitaan viime syksynä, sai hän ne Idmanilta takasin tämän luvatessa huolehtia lainasta, minkä I. sitten kuukautta myöhemmin ilmotti maksaneensa pois.
Kassanhoitaja nti Anna Rosengren kertoi että koko ajan kun hän oli ollut kassanhoitajana, oli I. käyttänyt rahoja kassasta omiin tarpeisiinsa väliin suurempia väliin pienempiä määriä joko siten, että hän itse oli ottanut rahaa tahi antoi määräyksen suorittaa kassasta otetuilla rahoilla omia maksujaan muissa pankeissa. Nämä lainauksensa suoritti I. tavallisesti takasin seuraavan tahi korkeintaan parin päivän kuluessa, mutta viime aikoina voivat takasinmaksut viipyä useampiä[4] päiviä. Viime vuonna olivat I:n lainaukset jo niin usein tapahtuvia että hän melkein aina oli velkaa kassaan. Vuosien kuluessa sattui usein että langenneita vekseleitä jätettiin protesteeraamatta kassaan ja pidettiin I:n velkana siksi kunnes hän ne taas suoritti. Näiden joukossa oli sekä I:n että muiden vekseleitä. Muuten oli kertoja ollut siinä vakaumuksessa ettei lainaileminen ollut rikoksellista vaan vuosien kuluessa juurtunut tapa, jonka pääjohtokin oli hyväksynyt. Hän oli kyllä huomannut että vaillingit täytettiin tarkastuspäivinä, mutta oli katsonut tämän tapahtuneen ainoastaan muodollisuuksien noudattamiseksi. Kerrottuaan sitten millä tavoin kassaraportit laadittiin, nim. että I:n takana olevassa kassassa löytyvien varojen laatu merkittiin I:n kehotuksesta mielivaltaisesti pitämällä ainoastaan silmällä sitä, että loppusumma tuli samaksi, sanoi nti R. viime syksynä huomanneensa I:n käyvän hermostuneeksi ja kun pula kassassa kasvoi päivä päivältä, alkoi hän epäillä ettei I. voisikaan kassasta vastata. Asiasta johtaja Tammelanderin kanssa juteltuaan, oli tämä vastannut ettei sille voi mitään, kun I. vastasi kaikesta. Useamman kerran oli R. myöskin kieltäytynyt rahoja antamasta, mutta oli I. tällöin omin käsin ne kassasta ottanut käskien R:n merkitsemään muistiin summan suuruuden.
[Tallentaminen on kesken.]
Lähde
[muokkaa]Aamulehti keskiviikko 19.2.1913 s. 4–6.