Aro
Aro eli steppi on luonnonvaraisen heinä- ja ruohokasvillisuuden ja joskus myös pensaiden peittämä verrattain kuiva ja puuton alue. Tunnettuja aroja ovat Venäjän sisäosien arot, Argentiinan pampa, Amerikan preeria ja Unkarin pusta. Unkarista Keski-Aasian kautta Kiinan Mantšuriaan saakka ulottuva alue muodostaa laajan yhtenäisen aroalueen, Euraasian aron.
Aroja tavataan usein lauhkealla ja subtrooppisella ilmastovyöhykkeellä ja ne ovat usein tasankoja, joskus myös vuoristoissa, joilla ei kuivuuden vuoksi vilja menesty. Keväisin arotkin kukkivat, kun sipuli- ja mukulakasvit puhkeavat kukkaan lyhyen kevään aikana kun lumet sulavat.
Arot ryhmitellään usein vallitsevan kasvillisuuden mukaan ruoho-, heinä- ja pensasaroihin. Varsin tavallinen ruoho- ja heinäarojen jako on ryhmittely kosteampiin pitkäruohoisiin ja kuivempiin lyhytruohoisiin aroihin, ja näiden välisiin sekaruohoaroihin. Pensasaro eli puoliaavikko on usein aavikoiden reunamaita. Aro voi esimerkiksi taitamattoman viljelyn ja kuivuuden yhteisvaikutuksesta aavikoitua nopeasti.
Maaperä ja kasvillisuus
Aromaannos on kosteilla aroilla viljavaa mustamultaa (tsernotseemi, tšernotsem) ja kuivemmilla lyhytruohoisemmilla aroilla kastanjanruskeaa aromaannosta. On myös kolmannen tyyppistä kostean aron maannosta, jota on lähellä metsänrajaa. Niittyaro on kostein arolaji. Pitkäheinäinen aro on kosteampaa kuin lyhytheinäinen. Pensasaro on kuiva aron ja aavikon välimuoto, puoliaavikko, jollainen on myös suola-aro.
Aroilla kasvaa monivuotisia heiniä ja maahan ravintoa varastoivia kasveja, sipuleita ja juurakoita. Rehevilläkin niittyaroilla juurissa on 80-85 % biomassasta ja puoliaavikoita lähestyvillä kuivilla aroilla yli 90 %. Suuri osa kasvien biomassasta vaihtuu joka vuosi. Keski-Argentiinan pampalla kasvaa nykyään monia eurooppalaisia heiniä ja ruohoja, mutta tämäkin alue on laajalti viljelty. On myös kylmää, kuivaa aromaista kasvillisuutta, joka on lähinnä tundraa tai vuoristokasvillisuutta.
Arot maailmassa
Maailmalla laajoja aroalueita on Unkarista Etelä-Venäjän ja Siperian kautta aina Tyynellemerelle asti. Muita suuria aroalueita ovat Pohjois-Amerikan preeriat ja Etelä-Amerikan pampat. Pampan itäosa on yksi Argentiinan vehreimpiä alueita. Amerikan preeriakin jakautuu kuivuutensa puolesta kosteampaan läntiseen ja kuivempaan itäiseen aroon. Aasiassa on laaja aroalue, steppi, Unkarista Mantšuriaan. Tällä arolla on monin paikoin hienojakoista lössiä. Ukrainassa on mustan mullan eli tsernotsemin alue. Etelä-Afrikassa on veldi ja Australiassa ja Uudessa-Seelannissa downs. Puoliaavikkoa on esimerkiksi Kaspianmerestä itään. Vuoristojen ruohoisia aroalueita ovat Andien Puna (punja) ja Keski-Aasian vuoristojen Pamir. Trooppisten alueiden savannit muistuttavat joskus aroja.
Aasian arot
Aasian arovyöhyke ulottuu suunnilleen Ukrainasta Kirgistanin ja Etelä-Venäjän kautta Mantsuriaan.
Pohjoisin aro on metsäaro, jossa puita ja metsäsaarekkeita kasvaa ruohoisen avoimen kasvillisuuden keskellä. Eteläisen metsäaron maannos ei ole sateiden lajittamaa tai podsolisoitunutta, jolloin se sisältää jopa 15 % humusta 120 cm paksussa mustamultakerroksessa[1]. Tämä mahdollistaa monenlaisten ruohokasvien ja kukkien kasvun. Tyypillisellä arolla kasvaa Stipa festuca -heiniä, ja mustamullan paksuus on 40-60 cm, humusta 4-6 %[1]. Tästä etelään on erilaisia ruskomaannosvyöhykkeitä kuivasta arosta puoliaavikkoon. Varsinainen kastanjanruskea maannos on jo pohjoista puoliaavikkoa, jossa kasvaa Artemisia, Stipa, Festuca ja Artemisia, Festuca, kun humusta on 2,5-4 % 20-25 cm kerroksessa[1]. Eteläisellä puoliaavikolla kasvaa hajanaisesti lähinnä Artemisiaa ja vaivaispensaita, maannos on ruskeaa puoliaavikon maannosta, jossa humusta 1,5-2,5 % 10-15 cm yläkerroksessa[1]. Mutta esim. Kaspian alamaiden ja Kazahstanin kukkuloiden puoliaavikoiden painumissa saattaa olla kosteaa ja kasvaa noin 30 cm korkeaa arokasvillisuutta 75-90 % peitolla[2]. Painumien kasvillisuus on tyypillisesti heiniä Festuca sulcata, Stipa lessingiana, S. capillata, Koeleria cristata ja Agropyron pectiniforme[2]. Painumat kattavat Kaspian puoliaavikoista noin 25 %[2]. Painumien reunat kattavat myös noin 25 % ja kasvavat muun muassa sipulinurmikkaa Poa bulbosa. Loppuosa Kaspian puoliaavikosta onkin tyypillistä marunavoittoista matalaa puoliaavikon kasvillisuutta. Puoliaavikko kattaa Kaspian alueesta 50-60 % ja kasvaa 15-20 cm korkeaa pensasmaista Artemisia pauciflora ja Kochia prostrata tai Camphorosma mon-speliacum kasvillisuutta 20-45 % peitolla.[2]
Kosteampia Sisä-Aasian aroja luonnehtivat paikalliset metsäsaarekkeet ja monet kukat mm. Salvia pratensis[3]. Tyypillinen Aasian arojen kasvi on kuivuutta kestävä neularuohoinen heinä Stipa[3].
Etelän lyhytruohoisia Aasian aroja luonnehtivat ruohokasvien lisäksi myös maruna Artemisia ja Seriphidum[3]. Aro rajoittuu puoliaavikkoon ja aavikkoon. Savikat Chenopodiaceae ovat jo aavikon kasveja. Myös Artemisia on savikaavikoiden kasvi[3].
Esimerkiksi Kirgiisienarolla kasvillisuus vaihtelee vuodenaikojen mukaan, ja niinpä kasvukaudella on kuusi selvästi erottuvaa kasvillisuusaaltoa. Yleensä kasvit kukkivat siellä keväällä, jolloin saadaan eniten sadetta. Näitä ovat mm, Poa biulbosa, Valeriana tuberosa jne.[4].
Ilmasto
Aroilmasto on mannerilmasto: kesät ovat suhteellisen kuivat ja kuumat, talvet taas tuulisia ja kylmiä. Aroilmaston tyyppi on Köppenin ilmastoluokituksessa BS.
Aroilmasto on kuiva ilmasto, joka erotetaan metsästä ja aavikosta kuivuusrajojen perusteella. Kuivuusraja riippuu haihtumisesta, joka riippuu lämpötilasta. Jos subtrooppisen aavikon sademäärä on noin 250 millimetriä, aron sademäärä on 250-500 millimetriä. Aron ja aavikon raja saadaan kaavasta R = 160 + 9*T, jossa R on aron ja aavikon sademääräraja (mm) ja T vuoden keskilämpötila (°C). Monia muita kuivuusrajojen laskukaavoja on kehitelty, joissa sademääräkynnys riippuu siitä, kuinka paljon sadetta tulee nimenomaan lämpiminä kuukausina eli lämpimänä vuosipuoliskona (huhti-syyskuu pohjoisella, loka-maaliskuu eteläisellä pallonpuoliskolla).
Aro ekosysteeminä
Aron primaarinettotuotanto on vuodessa noin 400 g/m²/v[5], mutta määrä vaihtelee huomattavasti alueittain muun muassa veden imeytymisen mukaan. Tämä mahdollistaa suurten kasvinsyöjäeläinten, kuten biisonien, elämisen arolla. Arolle on tyypillistä suuri maanalaisen biomassan osuus, biomassa on mm. juurakoissa, sipuleissa ja mukuloissa.
Katso myös
Lähteet
- The Guinness guide to plants of the world, D. M. Moore, Peter Haggett, Guinness books 1991, ISBN 0-85112-518-2
Viitteet
- ↑ a b c d Soils Steppe and Forest-steppe, Biomes and Regions of Northern Eurasia, Russian Nature
- ↑ a b c d Biota and Soils Arid Environments,Biomes and Regions of Northern Eurasia, Russian Nature
- ↑ a b c d Haggett & Moore 1991, s. 161
- ↑ Haggett & Moore 1991, s. 162, 163
- ↑ Terrestrial Biomes Forseth, I. (2010) Terrestrial Biomes. Nature Education Knowledge 1(8):12
Kirjallisuutta
- Björklund, Tom & Vuokko, Seppo: Mammutin aika - useimmat jääkauden lajit elävät yhä. Tammi, 2009. ISBN: 978-951-31-4113-4.
- Euroopan luonto, Milos Andera, H. F. Ullmann 1998, ISBN 978-3-8331-4735-7