Siperia

Siperia (ven. Сиби́рь, Sibir) on pääosin Venäjällä sijaitseva suuri maantieteellinen alue, joka käsittää lähes koko Aasian pohjoisosan. Eri yhteyksissä ja eri aikoina Siperian rajauksia on tehty eri tavoilla. Nykyisellä Venäjällä Siperiaan luetaan valtion Aasian puoleiset alueet kuitenkin aivan itäisimpiä osia eli Venäjän Kaukoitää (kartassa oranssilla) lukuun ottamatta. Historiallisesta näkökulmasta myös jälkimmäinen, Tyynenmeren rannikkoalueet kattava vyöhyke on luettu Siperiaan. Lisäksi se käsittää Kazakstanin alavan pohjoiskolkan (ei merkitty kartassa). Lännessä Siperia rajoittuu Uralvuoriin, pohjoisessa Jäämereen ja etelässä Kazakstanin keskiosan ylänköön, Mongoliaan ja Kiinaan. Hallinnollisena alueena Siperian federaatiopiiri on maantieteellistä Siperiaa kapeampi ja käsittää vain sen keskiosan ilman Sahan tasavaltaa ja Uralvuorten tuntumassa sijaitsevia alueita.

       Siperian federaatiopiiri        Maantieteellinen Siperia        Historiallinen Siperia (Siperia laajassa mielessä)

Maantiede

Länsi-Siperian alanko

Magadanin alue

Siperian pinta-ala on 9 653 000 neliökilometriä, joten se on hiukan suurempi kuin Yhdysvallat, Alaska mukaan lukien. Koko Venäjän Aasian-puoleisen alueen pinta-ala on noin 13,1 miljoonaa neliökilometriä. Siperia jaetaan kahteen talousalueeseen, Länsi- ja Itä-Siperiaan. Maantieteellisesti se jakaantuu kolmeen alueeseen:

• Länsi-Siperian alanko on noin kolmen miljoonan neliökilometrin kokoinen, äärimmäisen tasainen tasankoalue, jonka pinnanmuodot kohoavat vasta Novosibirskissä lähes 2 000 kilometrin päässä rannikosta yli 50 metriin. Se on Amazonin altaan jälkeen maailman suurin alanko. Se sijaitsee Uralvuorten ja Jenisein välissä ja sitä halkoo Ob sivujokineen. Suot peittävät paikoin jopa 80 prosenttia alueen pinta-alasta, ja siellä sijaitsee myös maailman laajin suo, Vasjuganin suo, jonka pinta-ala on 53 000 neliökilometriä.

• Keski-Siperian ylänkö sijaitsee kahden merkittävän joen, Jenisein ja Lenan välissä. Sitä halkovat Jenisein sivujoet Ala-Tunguska ja Kivinen-Tunguska. Etelässä se kohoaa Sajanvuoriksi ja pohjoisessa laskeutuu Taimyrin niemimaan juurelle kohotakseen vielä uudelleen paikoin yli kilometrin korkeuteen ennen Jäämerta. Ylängön korkein huippu yltää Putoranavuorilla 1 701 metriin. Alueella on lähinnä harjanteita ja kukkuloita, mutta myös soisia ylätasankoja. Maa on laajoilla alueilla ikiroudassa. Kesä on lyhyt ja lämmin, talvi pitkä ja erittäin kylmä.

• Koillis- ja Itä-Siperian vuoristot käsittävät useita vuorijonoja, joista merkittävimmät ovat Altai lähellä Mongolian ja Kazakstanin rajaa, Sajan lähempänä Baikaljärveä, Jablonovyivuoristo järven itäpuolella sekä Verhojanskvuoristo ja Tšerskivuoristo Lena-joen itäpuolella. Korkein huippu on Altailla sijaitseva Beluha (4 506 m). Vuorten ympäröimä Baikaljärvi on maailman syvin järvi ja pinta-alaltaan seitsemänneksi suurin. Sen arvioidaan sisältävän viidenneksen maapallon makeasta vedestä.

Ilmasto

Verhojanskin ilmastodiagrammi.

Siperian ilmasto on sisämaassa mantereinen ja se tunnetaan erittäin ankarista talvistaan. Huolimatta lämpimistä kesistä maa pysyy erityisesti Keski-Siperian ylängöllä ikiroudassa. Jäämeren rannikolla talvet eivät ole yhtä kylmiä, mutta vastaavasti kesät ovat hyvin viileitä. Ilmasto on jarruttanut ihmistoiminnan lisääntymistä ja väestönkasvua alueella.

Siperian ilmasto on hyvin vaihtelevainen.

Siperian koillisosassa talvet ovat kylmimmät koko pohjoisella pallonpuoliskolla, eli siellä sijaitsee pohjoisen pallonpuoliskon kylmyysnapa. Siellä vallitsee jopa arktinen ilmasto. Verhojanskin pikkukaupungin vuotuinen keskilämpötila on −15,4 °C; tammikuussa keskilämpötila on −47,8 °C, mutta heinäkuussa se nousee +15,2 °C:seen. Verhojanskvuorten ja Tšerskivuorten välisessä laaksossa sijaitsevaan Oimjakonin kylään on kirjattu pohjoisen pallonpuoliskon kylmyysennätys, −71,2 °C. Vuotuinen lämpötilanvaihtelu alueella on maailman suurinta. Tiksissä Jäämeren rannikolla vuoden keskilämpötila on −13,1 °C, tammikuussa −31,3 °C ja heinäkuussa +6,6 °C.^lähde?

Sademäärät ovat melko vähäisiä koko Siperian alueella, eteläosissa 250–500 millimetriä ja pohjoisosissa alle 250 millimetriä vuodessa. Talvet ovat erityisen vähäsateisia; kesäisin sataa kohtalaisesti. Maa pysyy monin paikoin lumipeitteisenä yli kuusi kuukautta vuodessa, samoin vesistöt ja rannikot jääpeitteisinä.

Kasvillisuus

Siperian halki kulkee taigavyöhyke, joka on maailman laajin yhtenäinen metsäalue. Valtalajeina ovat erilaiset havupuut, kuten Länsi-Siperian taigalla siperiansembra (Pinus sibirica) ja siperianlehtikuusi (Larix sibirica) sekä Itä-Siperian taigalla dahurianlehtikuusi (Larix gmelinii), siperiankuusi (Picea obovata), siperianpihta (Abies sibirica) ja siperiansembra. Lehtipuista tavallisimpia ovat koivut. Pohjoisemmaksi mentäessä lehtikuusten suhteellinen osuus lisääntyy, kunnes ikiroudan alueilla ne jäävät ainoiksi puulajeiksi. Lähemmäs Jäämerta siirryttäessä kasvillisuus muuttuu arktiseksi tundraksi. Vastaavasti tundra-alueilta etelämmäs mentäessä kasvillisuus vaihtuu heinäaroksi. Vuoristoilla on karua tundramaista vuoristokasvillisuutta; monilla korkeilla ja pohjoisilla vuorilla ei ole kasvillisuutta lainkaan. Erityisesti Länsi-Siperiassa on runsaasti myös suokasvillisuutta.^lähde?

Luonnonvarat

Siperian luonnonvarat ovat huomattavat. Valtavien metsäalueiden ohella siellä on öljy-, maakaasu-, hiili- ja malmimineraaliesiintymiä. Lisäksi alueelta on löydetty muun muassa timantteja ja kultaa. Obinlahden ympäristön maakaasuesiintymät kuuluvat maailman suurimpiin, ja Urengoyn kaasukenttä on niistä suurin.

Väestö

Tomsk

Siperian asukasluku oli vuonna 2010 noin 33 miljoonaa. Väestötiheys oli noin 4,5 asukasta neliökilometrillä Siperian ja Uralin okrugeissa ja 0,3 Sahan tasavallassa. Valtaosa väestöstä on venäläisiä ja venäläistettyjä ukrainalaisia. He ovat slaavilaista alkuperää ja saapuneet alueelle Itä-Euroopasta 1500- ja 1600-luvuilta lähtien.^lähde? Alueen merkittävimpiin alkuperäiskansoihin kuuluvat burjaatit, tuvat ja sahat eli jakuutit. Muita etnisiä ryhmiä ovat evenkit, tšuktšit, korjakit ja jukagiirit. Lisäksi alueella on Siperian tataareja ja altailaisten kansojen edustajia, joita ei aina lasketa alkuperäisväestöksi. Alkuperäisväestöä on Siperiassa noin kaksi miljoonaa.^lähde? Kaikkiaan alueella on 31 alkuperäiskansan edustajia. Monet pienet kansat ovat häviämässä.

Siperia on myös toiminut karkotuspaikkana muun muassa suomalaisille ja virolaisille. Näin ollen alueella asuu pieniä siperiansuomalaisia väestöryhmiä.

Noin 70 prosenttia väestöstä asuu kaupungeissa. Asunnot ovat usein ahtaita ja kunnoltaan vaihtelevia. Maaseudulla asutaan yksinkertaisissa, mutta tilavammissa hirsitaloissa.^lähde? Siperian suurin kaupunki on Novosibirsk (1,4 miljoonaa asukasta), ja muita merkittäviä kaupunkeja ovat Jekaterinburg (1,3 milj.) Omsk (1,1 milj.), Tšeljabinsk (1 milj.), Krasnojarsk (0,9 milj.), Tomsk, Irkutsk, Ulan-Ude ja Jakutsk.

Siperian historia

Pääartikkeli: Siperian historia

Mongolit valloittivat alueen 1200-luvulla. 1440-luvulla mongolien Kultainen orda hajosi, ja sen raunioille syntyi autonominen Siperian kaanikunta.

Venäjän valta kasvoi 1500-luvulla ja kasakat ulottivat vaikutusvaltaansa yhä pidemmälle itään. Se liitettiin Moskovan vallan alle 1500-luvulla. Perustettiin uusia kaupunkeja, kuten Tara ja Tobolsk. 1600-luvun puoliväliin mennessä venäläisten valta ulottui Tyynellemerelle asti.

Siperia säilyi edelleen harvaanasuttuna alueena. Siellä liikkui tutkimusmatkailijoita ja turkiskauppiaita. Läntiseltä Venäjältä ajettiin rikollisia maanpakoon Siperiaan.

Siperian rata, joka rakennettiin vuosina 1891–1905, yhdisti Siperian vihdoin tiiviimmin muuhun Venäjään. 1900-luvun kuluessa nousi uusia taajamia hyödyntämään Siperian luonnonvaroja teollistuvan Venäjän ja Neuvostoliiton tarpeisiin. Samalla alkuperäiskansojen elinalue kutistui.

Katso myös

• Siperianhusky

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Siperia Wikimedia Commonsissa