William Shakespeare

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 9. lokakuuta 2014 kello 01.33 käyttäjän Spektri (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katsottu versio tästä sivusta, joka hyväksyttiin 9. lokakuuta 2014, perustui tähän versioon.
Hakusana ”Shakespeare” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan artikkelissa Shakespeare (täsmennyssivu)
William Shakespeare
Mahdollisesti John Taylorin maalama ns. Chandos-muotokuva, jonka arvellaan esittävän William Shakespearea.[1]
Mahdollisesti John Taylorin maalama ns. Chandos-muotokuva, jonka arvellaan esittävän William Shakespearea.[1]
Henkilötiedot
Syntynythuhtikuu 1564, tarkkaa päivämäärää ei tiedetä
Stratford-upon-Avon, Warwickshire, Englannin kuningaskunta
Kuollut23. huhtikuuta (juliaaninen kalenteri) / 3. toukokuuta (gregoriaaninen kalenteri) 1616
Stratford-upon-Avon, Warwickshire, Englannin kuningaskunta
Kansalaisuus Englannin kuningaskunta
Ammatti näytelmäkirjailija, runoilija, näyttelijä
Kirjailija
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

William Shakespeare (kastettu 26. huhtikuuta 1564 Stratford-upon-Avon, Warwickshire – 3. toukokuuta (J: 23. huhtikuuta) 1616 Stratford-upon-Avon, Warwickshire) oli englantilainen näytelmäkirjailija ja runoilija. Hänen katsotaan olevan historian merkittävimpiä kirjailijoita ja aikansa etevimpiä englannin kielen taitajia. Shakespeare kirjoitti useita näytelmiä, niin tragedioita kuin komedioitakin, sonetteja ja runoja. Shakespeare kirjoitti teoksensa vuosina 1585–1613, mutta näytelmien kirjoitusjärjestystä ei tiedetä varmasti.

Elämä

Varhainen elämä

William Shakespearen isän talo, jossa Williamin arvellaan syntyneen.

Stratford-upon-Avonin Pyhän kolminaisuuden kirkon kirjoista löytyy 26. huhtikuuta 1564 latinankielinen kastemerkintä Guilelmus filius Johannes Shakespere eli William, John Shakespearen poika.[2] Kasteen ajankohdan mukaan on syntymäpäiväksi yleisesti arveltu 23. huhtikuuta. Arvio perustunee etupäässä siihen, että kyseinen päivä on Pyhän Yrjön päivä, joka 1800-luvulla katsottiin Englannin kansallisrunoilijalle sopivaksi syntymäpäiväksi.[3] Shakespeare saattoi syntyä myös 21. tai 22. päivänä.[2]

William oli John Shakespearen ja Mary Ardenin kahdeksasta lapsesta kolmas. Hänellä oli neljä siskoa ja kolme veljeä. William oli lapsista ensimmäinen joka selviytyi yli lapsuusiän, vaikka pian Williamin synnyttyä Stratfordiin saapui ruttoepidemia, joka vei joka seitsemännen asukkaan kaupungissa.[4]

Williamin isä oli menestyvä hansikaskauppias ja raatimies, äiti vanhaa vaurasta sukua.[5] Molemmat vanhemmat olivat todennäköisesti lukutaidottomia – vaikka isä toimi korkeimmillaan Stratfordin pormestarina, hän kirjoitti nimensä aina puumerkillä.[6] Williamin uskonnosta on kahdenlaista käsitystä: hän eli protestanttina, mutta jotkut esittävät hänen olleen taustaltaan ja omalta uskoltaan katolinen.[7][8] Esimerkiksi elämäkerturi Anthony Holden on arvellut Williamin isää katoliseksi tämän talon kattorakenteista vuonna 1757 löytyneen testamentin perusteella. John Shakespeare olisi luultavasti pyrkinyt salaamaan asian, ja ajan katolisten vaino saattoi olla osasyy hänen elämänsä loppupuolen talousongelmiin.[9]

Vaikka Shakespearen koulunkäynnistä ei ole säilynyt mitään kirjallista tietoa, useimmat tutkijat uskovat että hän opiskeli King's New Schoolissa Stratfordissa. Siirryttyään oppikouluun seitsenvuotiaana hänen lukujärjestykseensä kuului luultavasti latinan kielioppia ja antiikin kirjallisuutta.[10]

Aikuiselämä

Shakespeare nai 18-vuotiaana itseään kahdeksan vuotta vanhemman Anne Hathawayn 28. marraskuuta 1582. Anne oli raskaana ja heille syntyi lapsi seuraavan vuoden toukokuussa. He saivat kaikkiaan kolme lasta, esikoisensa Susannan lisäksi kaksoset Judith ja Hamnet tammikuussa 1585.[11]

Tiedot 1580-luvun puolivälistä eteenpäin ovat niukat. Elämäkerturi Anthony Holdenin mukaan Shakespeare muutti Lontooseen ehkä vuonna 1587, jolloin The Queen's Men-näyttelijäseurue kävi Stratfordissa.[12]

Vuonna 1592 Shakespearen nimi mainitaan ensimmäisen kerran Lontoon teatteripiireissä, kun tämän "entisen näyttelijän" kirjoittama näytelmätrilogia Henrik VI todettiin suureksi menestykseksi.[13] Vuoteen 1592 mennessä Shakespeare oli kirjoittanut mahdollisesti jo ainakin viisi näytelmää.[14] Noihin aikoihin Lontoon teatterit suljettiin toistuvasti ruttoepidemioiden vuoksi, mikä antoi Shakespearelle aikaa kirjoittaa näytelmien välissä myös runoutta.[15]

Vuonna 1594 Shakespeare liittyi The Lord Chamberlain's Men -näyttelijäseurueeseen, jonka pysyvä jäsen ja osaomistaja hänestä tuli. Seurue esiintyi kuningatar Elisabet I:lle joulukuussa 1594.[16] Shakespeare omisti 1590-luvun puolivälistä alkaen talon Bishopsgaten alueen St Helenin seurakunnassa, ja hän osti Stratfordista uuden talon perheelleen vuonna 1597.[17] Hänen poikansa Hamnet kuoli 11-vuotiaana vuonna 1596.[18] Vuonna 1599 Lontooseen rakennettiin Globe-teatteri, jonka vakituinen dramaturgi, näyttelijä ja osakkeenomistaja Shakespeare oli. Hän muutti asumaan Lontoon Southwarkiin.[19] Kuningatar Elisabet I:n kuoleman jälkeen 1603 kuningas Jaakko I otti Shakespearen näyttelijäseurueen suojelukseensa, ja se nimettiin The King's Meniksi.[20]

Noin vuonna 1611 Shakespeare palasi takaisin Stratfordiin ja asui siellä pysyvästi vuodesta 1614 alkaen terveytensä heikennyttyä.[21] Globe-teatteri paloi vuonna 1613, mutta se rakennettiin uudelleen seuraavana vuonna. Palossa saattoi tuhoutua Shakespearen näytelmien käsikirjoituksia.[22]

Shakespeare kuoli 23. huhtikuuta 1616, mahdollisena syntymäpäivänään. Hän oli naimisissa Annen kanssa kuolemaansa asti. Hän jätti omaisuutensa lapsilleen, vaimolleen, sisaruksilleen ja muille sukulaisilleen. Shakespearen lapsenlapset jäivät lapsettomiksi.[23]

Tuotanto

Shakespearen kirjallinen perintö jälkimaailmalle on mitä runsain: 37 näytelmää, 154 sonettia, kaksi pitkää kertovaa runoelmaa ja lisäksi paljon muita runoja.[24] Useita Shakespearen näytelmiä on pidetty Englannin ja koko länsimaiden kirjallisuuden suurimpiin kuuluvina. Hänen näytelmänsä kattavat tragedian, historian ja komedian. Shakespearen teoksia on käännetty useimmille nykyaikaisille kielille ja niitä esitetään jatkuvasti ympäri maailmaa. Näytelmille ominaista on psykologinen henkilökuvaus, luonteva dialogi, draamallinen jännite ja kielellinen taituruus.[25] Myös Shakespearen sonetteja arvostetaan paljon. Shakespeare on Guinnessin ennätysten kirjan mukaan kaikkien aikojen käännetyin kirjailija: hänen teoksiaan oli lokakuuhun 2005 mennessä käännetty ainakin 116 kielelle.[26]

Näytelmät

Shakespearen näytelmät tavataan karkeasti jakaa neljään tyylilliseen kauteen. 1590-luvun puoliväliin asti Shakespeare kirjoitti lähinnä klassisia ja italialaisvaikutteisia komedioita, kuten Kesäyön unelma ja lyyrisiä historiallisia näytelmiä, kuten Henrik IV:n ensimmäinen osa. Tämän jälkeen hänen näytelmänsä vakavoituivat, henkilöhahmonsa syvenivät, ja kerronnassa tapahtui siirtymää lyriikasta proosan suuntaan. Seuraavan kauden aloitti tragedia Romeo ja Julia (n. 1595–1596) ja päätti toinen kuuluisa tragedia Julius Caesar (1599). Varhaiset näytelmät ovat tyypillisesti kevyempiä kuin tragedisen kauden tummasävyiset, pettämisen, murhien, himon, vallan ja itsekkyyden kaltaisia aiheita käsittelevät näytelmät.

Shakespearen tragedinen kausi kesti noin vuodet 1600–1608. Siihen kuuluvat maineikkaimmat tragediat Othello, Macbeth, Hamlet ja Kuningas Lear. Viimeisenä kautenaan Shakespeare siirtyi romansseihin ja tragikomedioihin, kuten Talvinen tarina ja Myrsky. Myöhäiskauden romanttiset näytelmät sisältävät usein onnellisen lopun, sekä taikuutta ja muita fantasiaelementtejä. Rajanveto kausien välillä on kuitenkin epätarkka ja muitakin luokittelutapoja on esitetty.

Kuten ajan tapana oli, Shakespeare perusti monet työnsä toisten näytelmäkirjailijoiden töihin, ja kierrätti vanhempia tarinoita sekä historiallista materiaalia. Esimerkiksi Hamlet (n. 1601) on todennäköisesti uudelleen kirjoitettu versio vanhemmasta Hamlet-näytelmästä, ja tarinan peruskuvio esiintyy jo Saxo Grammaticuksen Tanskalaisten teoissa. Se sisältö, mitä pidetään oleellisena, kuten dialogi ja henkilöhahmot syvemmässä merkityksessä, katsotaan kuitenkin Shakespearen luomukseksi. Historiallisissa näytelmissään Shakespeare käytti kahta päälähdettä: Plutarkhoksen Antiikin suurmiesten elämäkertasarjaa Kuuluisien miesten elämäkertoja ja Raphael Holinshedin Englannin historiaa käsitteleviä Kronikoita.

1700-luvulta peräisin oleva kolmen kirjoittajan näytelmä Double Falsehood on todettu pohjautuvan Shakespearen kadonneeseen näytelmään Cardenio. Royal Shakespeare Company harkitsee näytelmän ottamista ohjelmistoonsa.[27]

Sonetit ja muut runot

Shakespearen sonetit koostuvat 154 runosta, jotka käsittelevät rakkauden, kauneuden ja kuolevaisuuden kaltaisia aiheita. Kaikki paitsi kaksi sonettia, jotka oli julkaistu jo 1599, ilmestyivät ensimmäisen kerran yhtenä niteenä vuonna 1609. Sonettien julkaisemisen taustat ovat epäselvät: ei tiedetä, oliko Shakespeare hyväksynyt julkaisemisen. Sonetit lienee kirjoitettu useiden vuosien aikana. Soneteissa esiintyy mystinen herra W.H. (mahdollisesti Henry Wriothesley), jota ylistetään tavalla, joka joidenkin mielestä viittaa homoseksuaalisuuteen, mutta toisten tulkintojen mukaan kyseessä on puhtaasti platoninen ystävyys.kenen mukaan? Loppupuolen soneteissa esiintyy mystinen tumma nainen, jonka henkilöllisyys on myös ollut vilkkaan teoretisoinnin kohde.lähde?

Sonettien lisäksi Shakespeare kirjoitti pitemmät kertovat runoelmat Venus ja Adonis sekä Lucrece. Ne on molemmat omistettu Shakespearen mesenaatille Henry Wriothesleylle. Shakespeare kirjoitti myös eräitä muita lyhyempiä runoja.

Kiistaa henkilöllisyydestä

Noin vuonna 1610 maalattu niin sanottu Cobbe-muotokuva, jonka vuonna 2009 esitettiin mahdollisesti esittävän Shakespearea.

Joidenkin teorioiden mukaan joku kirjailija tai ryhmä kirjailijoita käytti Shakespeare-nimeä vain pseudonyyminä eikä stratfordilaisella William Shakespearella ollut teosten kanssa mitään tekemistä.[28] Teorioiden mukaan tällaisia kirjailijoita voisivat olla esimerkiksi Sir Francis Bacon, Oxfordin jaarli Edward de Vere, Christopher Marlowe, Sir Henry Neville tai jopa kuningatar Elisabet I.kenen mukaan?

Teoreetikkoja, joiden mielestä näytelmät kirjoitti joku muu kuin nuoruudessaan Stratfordissa elänyt Shakespeare, kutsutaan antistratfordlaisiksi. Teoriaa monista kirjoittajista kannatti jo 1800-luvulla muiden muassa Delia Bacon.

Esimerkiksi Edward de Veren (1550-1604) on arveltu käyttäneen salanimeä, koska hän itse kuului kuninkaan hovin sisäpiiriin, mutta pelkäsi aiheuttavansa skandaalin tai joutuvansa mahdollisesti kaksintaisteluun hovin muiden henkilöiden kanssa, jotka olisivat saattaneet tulkita näytelmien henkilöt parodioiksi heistä itsestään, minkä lisäksi hänen aikanaan ei muutoinkaan pidetty sopivana, että aatelismies kirjoittaisi runoja tai näytelmiä.[28] Samasta syystä hänen perillisensäkään, jotka vuonna 1623 julkaisivat näytelmät koottuna laitoksena, eivät olisi halunneet paljastaa kirjoittajan todellista henkilöllisyyttä, minkä vuoksi he olisivat väittäneet kirjoittajaksi stratfordilaista kauppias William Shakspereä, jonka nimi sattumalta muistutti kirjoittajan salanimeä.[28]

Nykyisin valtaosa tutkijoista pitää kuitenkin Shakespearen henkilöllisyyttä todistettuna. Sen sijaan on tunnettua, että monet Shakespearen näytelmät perustuivat esimerkiksi juonen osalta suurelta osin olemassa olleisiin näytelmiin, kuten ajan tapana oli. On lisäksi vakavasti pohdittu sitä, kirjoittiko Shakespeare näytelmiensä jokaisen sanan itse, vai oliko avustamassa muita dramaturgeja.kenen mukaan? Epäilyt Shakespearen näytelmien kirjoittajan henkilöllisyydestä perustunevat tähän sekä siihen, että Shakespearen elämästä tiedetään hyvin vähän.

Todisteita siitä, että Shakespeare kirjoitti näytelmänsä

Robert Greenen mitä ilmeisimmin Shakespearea kohtaan kohdistamaa kritiikkiä vuodelta 1592 voidaan pitää yhtenä todisteena, että Shakespeare todella kirjoitti näytelmänsä. Kuolinvuoteellaan kirjoittamassaan pamfletissa Groats-worth of Wit Greene haukkui nousukasmaista näyttelijää, joka oli alkanut kirjoittaa itse näytelmiä ja kuvitteli olevansa yliopistokoulutettujen näytelmäkirjailijoiden veroinen. Greene käyttää näyttelijästä ironista nimitystä Shake-scene, joka voitaneen kääntää "näyttämönravistajaksi".[29]

Se, että Shakespeare toimi myös näyttelijänä, voidaan todistaa muun muassa sillä, että hänen on kirjattu esiintyneen kuningatar Elisabetille vuonna 1594.[16] Näyttö siitä, että hän oli kiinnostunut teatterista voidaan osoittaa sillä, että Shakespeare oli Lord Chamberlain's Company -nimisen teatteriyhtiön osaomistaja vuosina 1594 ja 1595.[16] Shakespearen läsnäolon teatteripiireissä todistavat myös merkinnät siitä, että hän oli yksi Globe-teatterin omistajista vuonna 1599.[19] Vuonna 1603 Shakespeare sai myös uuden asiakkaan, Englannin tuolloisen kuninkaan Jaakko I:n, jonka ansiosta hänestä tuli suosittu hoviesityksissä.[20] Shakespearen runoilijan urasta puolestaan todistaa Francis Mereksen hyökkäys häntä vastaan vuonna 1598. Meres sanoo teoksessaan Palladis Tamia Shakespearen töiden olevan "sokeroituja sonetteja yksityisten ystäviensä keskuudessa".

Kritiikki

Shakespearea arvostettiin omana aikanaan, mutta ei ylistetty. 1600-luvun lopussa klassiset ihanteet tulivat muotiin, ja monet kriitikot arvostivat Ben Jonsonia ja John Fletcheriä enemmän kuin Shakespearea. Shakespearea arvosteltiin muun muassa komedian ja tragedian sekoittamisesta. 1700-luvulla Shakespearen arvostus kasvoi Samuel Johnsonin ja Edmond Malonen julkaistua hänen töistään uudet editiot.

1800-luvulle tultaessa Shakespeare oli saanut Englannissa kansalliskirjailijan aseman ja alkoi tulla tunnetuksi muissakin maissa. Shakespearea mainostaneisiin kuuluivat Victor Hugo, Johann Wolfgang von Goethe ja Stendhal. Romantiikan aikana Shakespearea ylisti Samuel Taylor Coleridge. Viktoriaanisena aikana Shakespearen näytelmistä tehtiin laajamittaisia spektaakkeliversioita. George Bernard Shaw sen sijaan hyökkäsi Shakespeare-kulttia vastaan esittäen, että Ibsenin naturalismi oli tehnyt Shakespearen tuotannosta aikansa eläneen.

1900-luvun modernistinen vallankumous ei hylännyt Shakespearea, vaan valjasti hänet avant garden välineeksi. Saksan ekspressionistit ja Moskovan futuristit hyödynsivät Shakespeare-aiheita. Shakespeare vaikutti Bertolt Brechtin eeppiseen teatteriin. Runoilija ja kriitikko T. S. Eliot argumentoi Shawia vastaan sanoen, että Shakespearen "primitiivisyys" teki tästä aidosti modernin. T. S. Eliotin ja G. Wilson Knightin kritiikin uusi koulukunta tutki Shakespearen kuvastoa aiempaa tarkemmin. 1950-luvulta alkaen moderni tutkimus vaihtui postmoderniksi, ja 1980-alkaen Shakespeare-tutkimukseen on liittynyt strukturalismin ja feminismin kaltaisia liikkeitä.

Näytelmien julkaisu

Shakespearea esittävä kuparikaiverrus Ensimmäisen folion kannessa vuodelta 1623

Shakespearen aikana näytelmiä painettiin paperin koon mukaan kvartto- ja foliopainoksina. Foliopainoksia tehtiin neljä, joista vuonna 1623 julkaistu, 36 näytelmää sisältänyt ensimmäinen folio on tärkein lähde Shakespearen näytelmistä. Aiemmin tehdyt halvemmat kvarttojulkaisut ovat monesti huonoja, jopa näyttelijöiden ulkomuistista kopioimia.[30]

Vaikutus englannin kieleen

Shakespearen vaikutus englannin kieleen oli merkittävä. Hän keksi yli 1 700 yleisesti käytössä olevaa sanaa (muiden muassa birthplace, champion, cold-blooded, fixture, gossip, outbreak ja torture).[31]

Näytelmät

Komediat

Tragediat

Historialliset näytelmät

Kadonneet näytelmät

Runot

Katso myös

Lähteet

  • Ackroyd, Peter: Shakespeare: The Biography. Lontoo: Chatto & Windus, 2005. ISBN 1-85619-726-3
  • Holden, Anthony: William Shakespeare. (alkuteos William Shakespeare: His life and work, 1999) Suomentanut Kaisa Sivenius. Helsinki: Gaudeamus, 2003. ISBN 951-662-890-7
  • Tuntematon totuus, Uutta valoa historian arvoituksiin, Valitut Palat 1992, ISBN 951-8933-45-6

Viitteet

  1. ↑ William Shakespeare National Portrait Gallery. Viitattu 2.4.2009. (englanniksi)
  2. ↑ a b Ackroyd 2005, s. 3
  3. ↑ Holden 2003, s. 20
  4. ↑ Holden 2003, s. 31–32
  5. ↑ Holden 2003, s. 26–30
  6. ↑ Holden 2003, s. 17
  7. ↑ Nick Pisa: Vatican claims there is 'little doubt' William Shakespeare was Catholic 19.11.2011. Daily Mail. Viitattu 1.12.2013.
  8. ↑ Dickson, Peter W.: BARDGATE: Was Shakespeare a Secret Catholic? 2003. The Oxfordian, Volume VI. Viitattu 1.12.2013.
  9. ↑ Holden 2003, s. 37, 42, 51
  10. ↑ Holden 2003, s. 43, 48
  11. ↑ Holden 2003, s. 79, 86
  12. ↑ Holden 2003, s. 89–92
  13. ↑ Holden 2003, s. 112
  14. ↑ Holden 2003, s. 126
  15. ↑ Holden 2003, s. 134
  16. ↑ a b c Holden 2003, s. 159–160
  17. ↑ Holden 2003, s. 183–184
  18. ↑ Holden 2003, s. 179
  19. ↑ a b Holden 2003, s. 200–203
  20. ↑ a b Holden 2003, s. 241–243
  21. ↑ Holden 2003, s. 333, 359
  22. ↑ Holden 2003, s. 349–350
  23. ↑ Holden 2003, s. 371–375
  24. ↑ Tuntematon totuus, s. 347
  25. ↑ Rantala, Risto; Turtia, Kaarina (toim.): Otavan kirjallisuustieto. Otava, 1990. lähde tarkemmin?
  26. ↑ Guinness World Records 2009. Sanoma Magazines 2008. s. 170
  27. ↑ Double Falsehood -näytelmä onkin Shakespearen, Ylen Kulttuuriuutiset
  28. ↑ a b c Michael H. Hart: Ihmiskunnan 100 suurinta, historian vaikutusvaltaisimmat henkilöt tärkeysjärjestyksessä, uudistettu laitos, s. 181-185. Suomentanut Risto Mäenpää. Tammi, 1994 (kirjan alkuperäisversiossa vuodelta 1979 tätä teoriaa ei mainittukaan, mutta uusittu laitos osoittaa Hartin sillä välin tulleen siihen käsitykseen, että todellinen kirjoittaja onkin Edward de Vere). ISBN 951-31-0212-2
  29. ↑ Holden 2003
  30. ↑ http://www.shakespeare-online.com/faq/foliosfaq.html
  31. ↑ http://shakespeare.about.com/library/faqs/blfaqswords.htm

Kirjallisuutta

  • Boyd, Brian: Why Lyrics Last: Evolution, Cognition, and Shakespeare’s Sonnets. Cambridge (Mass.): Harvard University Press, 2012. ISBN 978-0-674-06564-2
  • Greenblatt, Stephen: Shakespeare: Kuinka Williamista tuli Shakespeare? (Will in the world: How Shakespeare became Shakespeare, 2004.) Suomentanut Kaisa Sivenius. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-20960-7
  • Keinänen, Nely (toim.): Shakespeare Suomessa. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-35836-8
  • Kott, Jan: Shakespeare tänään. (Szkice o Szekspirze, 1961.) Saksankielisestä käännöksestä Shakespeare heute suom. Salla Hirvinen. 2. painos (1. painos 1965) Porvoo Helsinki: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12814-7
  • Potter, Lois: The Life of William Shakespeare: A Critical Biography. Chichester: Wiley-Blackwell, 2012. ISBN 978-0-631-20784-9
  • Hansen, Ad: Yleinen kirjallisuuden historia 3. (Tanskan kielestä suomentanut Otto Manninen) Suomal. kirjall. seuran kirjapainon osakeyhtiö Helsingissä: Otava, 1900.

Aiheesta muualla

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta William Shakespeare.
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: Author:William Shakespeare (englanniksi)
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta William Shakespeare.

  Malline:Link FA Malline:Link GA Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=William_Shakespeare&oldid=14362176”