Aguirre – jumalan viha
Aguirre – jumalan viha | |
---|---|
Aguirre, der Zorn Gottes | |
Ohjaaja | Werner Herzog |
Käsikirjoittaja | Werner Herzog |
Tuottaja |
Werner Herzog Hans Prescher |
Säveltäjä | Popol Vuh |
Kuvaaja | Thomas Mauch |
Leikkaaja | Beate Mainka-Jellinghaus |
Pääosat |
Klaus Kinski Helena Rojo Ruy Guerra Del Negro |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Länsi-Saksa |
Tuotantoyhtiö |
Hessischer Rundfunk Werner Herzog Filmproduktion |
Levittäjä |
Filmverlag der Autoren Netflix Fandango at Home |
Ensi-ilta | 29. joulukuuta 1972 |
Kesto | 100 min |
Alkuperäiskieli |
englanti (dubbaus: saksa)[1] |
Budjetti | 370 000 dollaria[2] |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Aguirre – jumalan viha (Aguirre, der Zorn Gottes) on saksalaisen Werner Herzogin ohjaama ja käsikirjoittama historiallinen draamaelokuva vuodelta 1972. Elokuvassa espanjalaisten konkistadorien johtaja Lope de Aguirre (Klaus Kinski) etsii tarunomaista kultakaupunkia Eldoradoa 1500-luvun Etelä-Amerikassa.[3]
Tarinan pohjana Herzog on käyttänyt alkuperäiseen retkikuntaan kuuluneen papin Caspar de Carvajalin (elokuvassa Del Negro) päiväkirjoja.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Espanjalainen retkikunta etsii 1560-luvun Perussa El Doradoa. Tehtävä vaikuttaa mahdottomalta, ja viimeisenä toivonaan retkikunnan johtaja Gonzalo Pizarro lähettää pienemmän joukon syvemmälle viidakkoon aarteen perään. Pian tässä joukossa ottaa vallan Lope de Aguirre, joka on päättänyt onnistua tehtävässä, maksoi mitä maksoi.
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Klaus Kinski | … | Lope de Aguirre |
Helena Rojo | … | Inez de Atienza |
Ruy Guerra | … | Don Pedro de Ursúa |
Del Negro | … | veli Gaspar de Carvajal |
Peter Berling | … | Don Fernando de Guzman |
Cecilia Rivera | … | Florés de Aguirre |
Daniel Ades | … | Perucho |
Edward Roland | … | Okello |
Armando Polanah | … | Armando |
Alejandro Repullés | … | Gonzalo Pizarro |
Justo González | … | González |
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aguirre on kuuluisa ohjaaja Herzogin ja pääosan esittäjä Kinskin yhteenotoista kuvausten aikana. Itse draamalle kaksikon henkientaiston on nähty olleen kuitenkin hyvästä.[3]
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aguirre sai ensi-iltansa Suomessa vasta vapunpäivänä 1981, yli kahdeksan vuotta maailmanensi-illan jälkeen.[4]
Kriitikko Arto Pajukallio on luonnehtinut teosta ”hurjaksi hulluuden runoelmaksi”, jossa kuvaus ja progeyhtye Popol Vuhin etnisesti värittynyt musiikki tukevat toisiaan mykistävän runollisesti.[5]
Kansan Uutisten Harri-Ilmari Moilasen mielestä Kinskin suorituksessa on osuvaa riivatun kiihkoa. Herzogin teos on hänestä vaikuttava kuvaus inhimillisestä pakkomielteestä ja hinnasta, jonka sen seuraamisesta voi joutua maksamaan.[6]
The New York Timesin kriitikot valitsivat Aguirren vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta.[7] Vuonna 2018 BBC:n kansainvälinen asiantuntijaraati äänesti sen kaikkien aikojen 20 parhaan ei-englanninkielisen elokuvan joukkoon.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Overbey, David. Movies of the Seventies, pg. 162. Edited by Ann Lloyd, Orbis Books, 1984. ISBN 0-85613-640-9; Filmi kuvattiin englanniksi, mutta ensi-illassa nähtiin dubattu saksankielinen versio.
- ↑ Business Data for Aguirre, der Zorn Gottes Internet Movie Database. Viitattu 19.3.2007.
- ↑ a b Pajukallio, Arto: Päivän poiminnat. Helsingin Sanomat, 2009, nro 17.6., s. D 7.
- ↑ Silius, Raimo: Studio 12, Elokuvan vuosikirja 1982, s. 154. Suomen elokuvasäätiö, 1983. ISBN 951-9349-25-1
- ↑ Pajukallio, Arto: Päivän poiminnat. Helsingin Sanomat, 2009, nro 17.6., s. D 7.
- ↑ Moilanen, Harri-Ilmari: Aguirre – Jumalan viha. Kansan Uutiset/Viikkolehti, 2009, nro 12.-18.6., s. 7.
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made, The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 4.7.2016.
- ↑ The 100 greatest foreign-language films BBC Culture. 30.10.2018. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mustonen, Jari: Aguirre - jumalan viha. Elitisti, 2004.