F. E. Kellosalmi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Feliks Kellosalmi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
F. E. Kellosalmi
F. E. Kellosalmi vuonna 1909.
F. E. Kellosalmi vuonna 1909.
Kansanedustaja
1.6.1909–31.1.1911, 1.11.1917–16.5.1918
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Viipurin läntinen
Henkilötiedot
Syntynyt3. kesäkuuta 1877
Messukylä
Kuollut28. maaliskuuta 1939 (61 vuotta)
Petroskoi
Ammatti faktori

Felix (Feliks) Emil Kellosalmi (vuoteen 1908 Pettersson, ven. Феликс Петрович Келлосальми, 3. kesäkuuta 1877 Messukylä – 28. maaliskuuta 1939 Petroskoi) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1909–1911 ja 1917−1918. Sisällissodan aikana Kellosalmi työskenteli Suomen kansanvaltuuskunnan maksukonttorin johtajana ja pakeni sodan loppuvaiheessa Neuvosto-Venäjälle.[1]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

F. E. Kellosalmen vanhemmat olivat Orivedessä syntynyt pellavatehtaan työmies Pietari Kustaa Pettersson (1849-1892) ja Teiskosta kotoisin ollut Aleksandra Heikintytär (s. 1847). Perheeseen syntyi seitsemän lasta, joista kolme kuoli jo pienenä.[2] Sisarukset ottivat suomenkielisen sukunimensä Oriveden Kellosalmen talosta.[3] Kansakoulun ja käsityöläiskoulun käytyään Kellosalmi oli muun muassa tehdastyöläisenä Helsingissä.[4] Myöhemmin hän hankki kirjaltajan ammatin ja eteni lopulta faktoriksi.[1]

Politiikkaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kellosalmi vaikutti 1890-luvun puolivälistä lähtien raittiusliikkeessä. Hän oli Helsingissä toimineen raittiusyhdistys Rauhan puheenjohtaja ja osallistui Raittiuden Ystävien edustajana Suomen Työväenpuolueen Forssan puoluekokoukseen.[5][6] Kellosalmi kuului Suomen Kirjaltajaliiton hallitukseen sekä Helsingin kaupunginvaltuustoon, jonne hänet valittiin Suomalaisen puolueen listoilta.[7][8][9] Syksyllä 1904 Kellosalmi muutti Kotkaan hankittuaan Reino Drockilan kirjapainon oikeudet.[10] Samalla hän liittyi Kotkan työväenyhdistykseen ja oli mukana perustamassa Eteenpäin-lehteä sekä Kotkan Työväen Osuuskauppaa.[11][12] Suurlakon aikana Kellosalmi toimitti Tietoja kansalle -nimistä lakkolehteä Vihtori Simosen kanssa.[13] Vuonna 1909 hänet valittiin kansanedustajaksi. Kellosalmi oli myös Kotkan kaupunginvaltuuston jäsen.[1]

Vuoden 1909 valtiopäivillä Kellosalmi ja Suomalaisen puolueen Juhani Arajärvi aiheuttivat kohun junailtuaan poliittisen lehmänkaupan. Kahta pankkivaltuusmiehen paikkaa täytettäessä suomettarelaiset äänestivät SDP:n Yrjö Sirolaa sosialidemokraattien kannattaessa myöntyväisyyspolitiikkansa ansiosta huonossa huudossa ollutta Ernst Nevanlinnaa. Kumpikin puolue sai näin lisäpaikan nuorsuomalaisten ja ruotsalaisten kustannuksella. Kellosalmi puolestaan ansaitsi tapauksesta lisänimen "Lehmänkellosalmi".[14][15]

Suomen Punaisen Kaartin palkanmaksushekki, jossa on F. E. Kellosalmen ja Adolf Taimin allekirjoitukset. Maksukortteja kutsuttiin myös "Kellosalmen rahoiksi".[16][17]

Sisällissota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kellosalmi työskenteli Kotkassa Eteenpäin-lehden kirjapainon johtajana sekä taloudenhoitajana vuoteen 1915 saakka.[18] Keväällä 1917 Kellosalmi muutti Viipuriin, kun hänet valittiin Viipurin Työväen Sanomalehti- ja Kirjapaino-osuuskunnan kirjapainon johtajaksi.[19] Kellosalmi toimi SDP:n Viipurin kunnallisjärjestön puheenjohtajana ja lokakuun 1917 eduskuntavaaleissa hänestä tuli jälleen kansanedustaja.[1] Ennen marraskuun yleislakkoa Kellosalmi valittiin Viipurin työväen järjestyskaartin päälliköksi.[20]

Sisällissodan käynnistyessä eduskunnan pankkivaliokunnan varapuheenjohtajana toiminut Kellosalmi nimitettiin kansanvaltuuskunnan raha-asiainosaston alaisen Valtiokonttoriin valvojaksi. Viraston nimi muutettiin myöhemmin Maksukonttoriksi.[16][21] Maaliskuun alussa Kellosalmi ja Jaakko Mäki ottivat kansanvaltuuskunnan tietämättä yhteyttä Maalaisliiton kansanedustajaan Eetu Takkulaan ja ehdottivat porvareille rauhanneuvottelujen aloittamista.[22] Huhtikuussa kansanvaltuuskunta evakuoitiin Viipuriin, josta Kellosalmi pakeni puolisoineen sodan viimeisinä päivinä Neuvosto-Venäjälle.[1]

Neuvostoliitossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kellosalmi päätyi aluksi Pietarin kautta Omskiin, jossa hän työskenteli rautateiden kirjapainossa sekä paikallisen sanomalehden toimitusneuvostossa. Vuonna 1920 Kellosalmi lähetettiin Petroskoihin. Hän työskenteli vuoteen 1923 Karjalan kansallisen kirjapainon johtajana sekä Vapaus-lehden toimittajana, 1924–1926 Kustannusliike Kirjan sihteerinä, 1926–1932 Kansainvälisen Puna-avun organisaattorina ja 1932–1934 Petroskoin talous- ja kauppakorkeakoulun suomenopettajana sekä Kustannusliike Kirjan kielenkääntäjänä.[23] Marraskuussa 1935 NKP:n Karjalan aluekomitea erotti puolueesta 14 Kirjan työntekijää vastavallankumouksellisesta kansalliskiihkoisesta toiminnasta syytettynä. Kellosalmen ohella joukossa oli muun muassa kustannusliikkeen johtaja Teemu Törmälä.[24] Kellosalmi vangittiin vielä samana syksynä, mutta helmikuussa hänet vapautettiin heikentyneen terveydentilansa johdosta. Kellosalmi kuoli maaliskuussa 1939 Petroskoissa 61-vuotiaana.[23]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

F. E. Kellosalmen puoliso oli Sääksmäestä kotoisin ollut ompelija Vilhelmiina ”Mimmi” Santala (s. 1873), jonka kanssa hän avioitui 1899. Pariskunnalla oli Neuvostoliitossa yksi ottopoika.[2] Mimmi Kellosalmi toimi vuodesta 1892 lähtien pitkään raittiusyhdistys Rauhan rahastonhoitajana ja myöhemmin puheenjohtajana.[5][25] Hän kuului Kotkan työväenyhdistyksen johtokuntaan ja oli yhdistyksen naisosaston puheenjohtaja.[26][27] Mimmi Kellosalmi toimi myös Työläisnainen-lehden avustajana, oli ehdokkaana eduskuntavaaleissa ja näytteli 1910-luvulla Kotkan Työväen Teatterissa.[28][29][30] Sisällissodan jälkeen hän jatkoi järjestötoimintaansa Neuvostoliitossa.[31]

Kellosalmen veli Paavali Rudolf (s. 1885) teloitettiin sisällissodan päätyttyä toukokuussa 1918 Kymissä.[2]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e F. E. Kellosalmi Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 16.4.2007.
  2. ↑ a b c Niemenmaa, Leila: 6. Messukylästä Hiirikalliolle 22.5.2023. Leila Niemenmaan sukujuuria. Viitattu 10.7.2023.
  3. ↑ Kansanedustaja suvussa Annelin ajatuksia. 23.5.2011. Blogspot.com. Viitattu 10.7.2023.
  4. ↑ Oikeus- ja poliisiasioita. Uusi Suometar, 5.1.1896, nro 4, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.7.2023.
  5. ↑ a b Hesperian raittiusmökki. Kylväjä, 28.11.1901, nro 48, s. 402–404. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.7.2023.
  6. ↑ Työväen raittiusohjelma ja suomenmielinen puolue. Kaiku, 26.9.1904, nro 111, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.7.2023.
  7. ↑ Liiton virkailijoita vuosina 1897-1926. Kirjatyö, 1927, nro 1–2, s. 19. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.7.2023.
  8. ↑ Helsingin kaupunginvaltuusmiesvaali. Suomen Kansa, 1.12.1903, nro 273, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.7.2023.
  9. ↑ Muualta kotimaasta : Helsingin kaupungin valtuusmiesten vaali. Uusi Aura, 9.12.1903, nro 286, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.7.2023.
  10. ↑ Kotimaan uutisia : Kirjapainot. Tampereen Uutiset, 11.8.1904, nro 153, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.7.2023.
  11. ↑ Kyminlaakson työväen sanomalehtipuuhia. Eteenpäin : Kyminlaakson työväen joulujulkaisu I, 1908, s. 31–32. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.7.2023.
  12. ↑ Kotkan Työväen Osuuskauppa r./l. Eteenpäin, 31.5.1913, nro 59, s. 11. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.7.2023.
  13. ↑ Simonen, Vihtori: Suurlakon kansalliskaarti – suojeluskuntajärjestön edeltäjä. Hakkapeliitta, 29.10.1935, nro 44, s. 1356. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.7.2023.
  14. ↑ Suomettarelaista ja sosialistista kunniantuntoa. Suomalainen Kansa, 9.12.1909, nro 285, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.7.2023.
  15. ↑ Räisänen, Yrjö: Mitä Sasulle kuuluu. Suomen Sosialidemokraatti, 20.2.1938, nro 49, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.7.2023.
  16. ↑ a b Heinonen, Antti: Sodan ja rauhan rahat : Suomen erikoinen setelihistoria 1917–1945, s. 50, 58–59. Helsinki: Suomen Pankki, 2016. ISBN 978-951-37-7011-2 Teoksen verkkoversio (PDF).
  17. ↑ Heiniö, Sulo: Punaisten sotaneuvottelut Suomenlinnasta. Suomen vapaussota, 20.03.1933, nro 3, s. 49. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.7.2023.
  18. ↑ Eteenpäin-lehti 30-vuotias. Sosialisti, 9.11.1935, nro 261, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.7.2023.
  19. ↑ Viipurin työväen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta r.l. kirjapainon johtajaksi. Työ, 14.3.1917, nro 61, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.7.2023.
  20. ↑ Työväen Järjestökaartit. Työ, 8.11.1917, nro 258, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.7.2023.
  21. ↑ Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 195-196. (Punaisen Suomen historia 1918) Helsinki: Valtion painatuskeskus ; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1
  22. ↑ Rousu, Pekka: Sodan vastustajien valinnat : vertaileva tutkimus neljän pohjalaistaustaisen sosialidemokraatin päätöksestä osallistua vuoden 1918 vallankumoukseen, s. 50. (Pro gradu -tutkielma) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2019. Teoksen verkkoversio (PDF).
  23. ↑ a b Kellosalmi, Felix Emil (arkistoitu sivu) KASNTn NKVDn vuosina 1937–1938 rankaisemien Suomen Eduskunnan entisten jäsenten luettelo. 2.12.1998. Karjalan tasavalta. Arkistoitu 11.3.2009. Viitattu 13.1.2009.
  24. ↑ Golubev, Aleksei ; Takala, Irina: The Search for a Socialist El Dorado: Finnish Immigration to Soviet Karelia from the United States and Canada in the 1930s, s. 161–162. East Lansing, MI: Michigan State University Press, 2014. ISBN 978-161-18611-5-0
  25. ↑ Yhdistysten rientoja. Työmies, 16.10.1902, nro 239, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.7.2023.
  26. ↑ Työväenyhdistyksen vuosikokous. Kotkan Uutiset, 28.3.1906, nro 36, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.7.2023.
  27. ↑ Kotkan T.-y:n Naisosasto 20-vuotias. Työläisnainen, 1920, nro 4, s. 78. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.7.2023.
  28. ↑ Yhdistysten rientoja : Edustajaehdokkaita. Työ, 30.10.1906, nro 123, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.7.2023.
  29. ↑ ”Työläisnainen”, Suomen köyhälistön naisten äänenkannattaja ilmestyy edelleen v. 1913 entisen kokoisena. Työläisnainen, 1913, nro 1, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.7.2023.
  30. ↑ Kotkan Työväen Teatteri. Eteenpäin, 13.1.1916, nro 4, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.7.2023.
  31. ↑ Puoli vuosisataa. Toveritar, 10.4.1923, nro 15, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.7.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sosialidemokraattien kansanedustajat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=F._E._Kellosalmi&oldid=22440113”