Itä-Afrikka
Itä-Afrikka on alue, johon kuuluvat Afrikan itäiset osat Punaisenmeren eteläisistä rannikkovaltioista Mosambikiin ja Madagaskariin. Itä-Afrikka on Afrikan vuoristoisinta seutua. Suurin osa aluetta on ruohikkoylänköä. Jotkin rannikkoseudut ovat hyvin kuumia, mutta ylängöillä ilmasto on viileämpää. Itä-Afrikassa elää paljon suuria nisäkkäitä, ja alueelta on löydetty paljon varhaisten ihmislajien fossiileja. Nykyisistä asukkaista suurin osa on bantukansoja.
Valtiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdistyneiden kansakuntien jaottelun mukaan Itä-Afrikkaan katsotaan sisältyvän seuraavat valtiot ja alueet: Burundi, Djibouti, Eritrea, Etelä-Sudan, Etiopia, Kenia, Komorit, Madagaskar, Malawi, Mauritius, Mayotte, Mosambik, Réunion, Ruanda, Sambia, Seychellit, Somalia, Tansania, Uganda ja Zimbabwe.[1]
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itä-Afrikka on Afrikan vuoristoisinta seutua. Useimmat alueen vuorista ovat vulkaanisia, mutta länsiosan Ruwenzorin vuoret eivät ole vulkaanisia. Korkeimmilla vuorilla on lumen peittämä huippu. Itä-Afrikan ja samalla koko Afrikan korkein vuori on Kilimanjaro (5 895 m) Tansaniassa.[2]
Suurin osa Itä-Afrikkaa on laajaa ruohotasankoa, joka on enimmäkseen 200–1500 metriä merenpinnan yläpuolella.[2] Etiopian pääkaupunki Addis Abeba sijaitsee 2400 metriä merenpinnan yläpuolella.[2]
Itä-Afrikan kapea rannikko on alankoa, joka on pohjoisessa kuivaa. Sisämaassa alueen poikki pohjois–eteläsuunnassa kulkee Itä-Afrikan hautavajoama. Sen pohjoisosan Assaljärvi Djiboutissa on 155 metriä merenpinnan alapuolella.[2]
Itä-Afrikan suurin järvi Victorianjärvi on Afrikan toiseksi suurin järvi. Maailman pisin joki Niili saa alkunsa Itä-Afrikan järvistä, kuten Victorianjärvestä, Albertinjärvestä ja Turkanajärvestä.[2] Etelässä Intian valtamereen virtaavan Sambesijoen varrella ovat suuret Victorian putoukset.[3] Kenian ja Eritrean rannikon edustalla kasvaa koralliriuttoja.[2]
Ilmasto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itä-Afrikassa on erilaisia ilmastoja. Alangoilla on kuumempaa kuin ylätasangolla. Danakilissa Afarin syvängössä on mitattu maailman korkeimmat keskilämpötilat, 34 astetta. Kenian pääkaupungissa Nairobissa vuoden keskilämpötila on vain 15–18 astetta.[4]
Afrikan sarven ilmasto on kuiva. Suurimmassa osassa aluetta on trooppinen ilmasto, johon kuuluvat kuivat ja kosteat vuodenajat. Lännessä päiväntasaajan kohdalla voi sataa läpi vuoden.[4] Etelässä Zimbabwen länsiosat ja Madagaskarin lounaisosat ovat kuivaa tai puolikuivaa.[5]
Tuulet puhaltavat marraskuun ja huhtikuun välillä yleensä koillisesta päin, toukokuun ja lokakuun välillä etelästä ja lounaasta.[4]
Itä-Afrikan ilmasto on muuttunut radikaalisti säännöllisin väliajoin viimeisten 2,6 miljoonan vuoden aikana, kun maapallo on siirtynyt jääkausien aikaan. Noin 800 000 vuoden välein alueen ilmasto muuttuu kuivasta hyvin vaihtelevaksi. Edellinen epävakauden aika oli 1,1–0,9 miljoonaa vuotta sitten. Ilmaston vaihtelun takana ovat maapallon radan ja pyörimisakselin kulman säännölliset vaihtelut. Epävakaina aikoina Itä-Afrikassa on syntynyt uusia ihmislajeja enemmän kuin vakaina aikoina.[6]
Kasvillisuus ja eläimistö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]_(28502613182).jpg)
Itä-Afrikan pohjoisosissa on aavikkoa ja puoliaavikkoa. Alueen keskiosissa on trooppista savannia. Joillain vuoristoseuduilla on trooppista metsää ja sademetsää.[7]
Itä-Afrikassa elää paljon suuria nisäkkäitä, kuten norsuja, kirahveja, antilooppeja, virtahepoja ja leijonia. Alueen eläimistö on muutenkin runsas ja monipuolinen.[8] Madagaskarin saaren eliöstö on omaperäistä.[9]
Ihmisasutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itä-Afrikkaa pidetään yhtenä ihmislajin kehtona, ja alueelta on löytetty paljon varhaisten ihmisten fossiileja.[10]
Itä-Afrikan ensimmäiset kansat olivat nykyisten khoisanien esi-isiä. Heistä ovat jäljellä hadzat, jotka saavat yhä elantonsa metsästyksestä ja keräilystä. Bantut, kuušilaiset ja nilootit ovat viimeisten vuosituhansien aikana syrjäyttäneet alkuperäiset kansat. Lännestä tulleiden bantujen ekspansio ylsi koko alueen poikki vuoteen 300 mennessä, ja nykyisin suurin osa itäafrikkalaisista on taustaltaan bantuja.[10] Itä-Afrikan nykyisiä kansoja ovat esimerkiksi amharat, afarit, oromot, somalit, karamojongot, nyorot, gandat, kikujut, maasait, hutut ja tutsit, nyamwezit, swahilit, šonat ja matabelet. Alueella asuu myös paljon intialaisia, jotka muuttivat sinne siirtomaa-aikana.[11][12]
Madagaskarin saaren ensimmäiset asukkaat tulivat Indonesiasta, ja nykyinen väestö on aasialaisten, afrikkalaisten ja arabien sekoitusta.[13]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Afrikan_historia#Itä-Afrikka
Itä-Afrikan vanhoja bantukuningaskuntia ovat esimerkiksi Bunyoro, Buganda, Toro ja Ruanda-Urundi.[10]
Arabialaisen kaupan aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itä-Afrikan alueella oli merkittävää Intian valtameren aikaista kaupankäyntiä jo paljon ennen portugalilaisten tuloa 1400-luvun lopulla. Maatalous on ollut järjestynyttä ja metallien valmistus tunnettu. Kehittyneen valtakunnan rakentaneet sandšit arvostivat raudan kultaa arvokkaammaksi. Kauppaa käytiin myös norsunluulla. Nämä arvotuotteet ovat kulkeneet Omanin kautta muun muassa Intiaan ja Kiinaan. Osa raudasta tuli Persian kautta Eurooppaan damaskiteräksenä. Arabialaisten hallitsemia rannikkokaupunkeja olivat eri aikakausina Sofala, Kilwa, Quelimane, Malindi ja Mombasa. Arabien välityksellä käydyn kaupan ohella myös kiinalaiset ovat käyneet 1400-luvulla ainakin kahdesti laivastollaan Itä-Afrikan kauppakeskuksissa ostoksilla suorittaen maksuksi rahaa, posliinia, tekstiiliä ja teetä.[14]
Orjakauppa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itä-Afrikassa on aina esiintynyt orjakauppaa, ja orjien myyminen oli merkittävä tulonlähde monelle alueen kuningaskunnalle. Arabien ja eurooppalaisten orjakauppa Itä-Afrikasta kasvoi 1700-luvulta lähtien. Tärkein orjakaupan keskus oli Sansibar.[10]
Euroopan imperialismin aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoteen 1914 mennessä koko Itä-Afrikka Etiopiaa lukuun ottamatta oli päätynyt eurooppalaisten siirtomaiksi. Alueelle alkoi 1900-luvulla syntyä itsenäisiä valtioita, ja siirtomaavalta päättyi lopullisesti 1970-luvulla. Valtioiden rajat eivät kuitenkaan noudata historiallisia kansojen asuma-alueiden rajoja.[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Giles, Bridget (päätoim.): Peoples of East Africa. Facts on File, 1997. ISBN 0-8160-3484-2
- Giles, Bridget (päätoim.): Peoples of Southern Africa. Facts on File, 1997. ISBN 0-8160-3487-7
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Composition of macro geographical (continental) regions, geographical sub-regions, and selected economic and other groupings Yhdistyneet kansakunnat. Viitattu 25.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Peoples of East Africa 1997, s. 8–9.
- ↑ Peoples of Southern Africa, s. 8–9.
- ↑ a b c Peoples of East Africa 1997, s. 10–11.
- ↑ Peoples of Southern Africa, s. 10–11.
- ↑ Dartnell, Lewis: Origins: How the Earth Made Us, s. 18–22. The Bodley Head, 2018. ISBN 978-1847924353
- ↑ Peoples of East Africa 1997, s. 12–13.
- ↑ Peoples of East Africa 1997, s. 14–15.
- ↑ Peoples of Southern Africa, s. 12–15, 25.
- ↑ a b c d e Peoples of East Africa 1997, s. 26–27.
- ↑ Peoples of East Africa 1997, s. 24–25.
- ↑ Peoples of Southern Africa, s. 24–25.
- ↑ Peoples of Southern Africa, s. 25.
- ↑ Bartsch, Ernst & Villain, Jean: ”Villain: Johdanto”, Afrikka, s. 7–8. Helsinki, Leipzig: Kansankulttuuri, Deutscher Buch-Export und -Import, 1965. 455/150/75/65
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Itä-Afrikka Wikimedia Commonsissa
