Nanban-kaupan kausi
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Nanban-kaupan kausi (japaniksi 南蛮貿易時代, nanban-bōeki-jidai, "eteläisten barbaarien kaupan kausi") ulottuu Japanin historiassa ensimmäisten eurooppalaisten saapumisesta Japaniin vuonna 1543 heidän lähes täyteen karkottamiseensa maasta vuonna 1650 sakoku-lakien nojalla.
Nanban (南蛮, "eteläiset barbaarit") on japanilainen sana, joka alun perin viittasi etelä- ja kaakkoisaasialaisiin ihmisiin. Se jäljitteli kiinalaista käytäntöä, jossa ympäröiville "barbaareille" oli neljässä ilmansuunnassa jokaiselle oma nimityksensä. Japanissa sana sai uuden merkityksen, kun se alkoi tarkoittaa eurooppalaisia, joista ensimmäiset saapuivat Japaniin vuonna 1543 ensin Portugalista, sitten Espanjasta ja myöhemmin Alankomaista ja Englannista. Sanaa nanban pidettiin uusille vierailijoille sopivana, sillä he tulivat laivoilla etelästä, ja heidän tapansa olivat japanilaisesta näkökulmasta sivistymättömiä.
Kulttuurien kohtaaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japanilaisten näkemykset eurooppalaisista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Japanissa suhtauduttiin aluksi hämmentyneesti maahan saapuneiden ulkomaalaisten tapoja kohtaan:
- "He syövät sormillaan sellaisten syömäpuikkojen sijaan, joita me käytämme. He näyttävät tunteensa ilman minkäänlaista itsekontrollia. He eivät ymmärrä kirjoitusmerkkejä" (Boxer, Christian century).
Japanilaiset alkoivat kuitenkin pian omaksua useita vierailijoidensa tuomia tapoja ja teknologioita; sodankäynnissä (hakapyssy, eurooppalaiset laivat), uskonnossa (kristinusko), taiteessa ja kielessä (länsimaisen sanaston lainaaminen japaniin). Monet ulkomaalaiset ystävystyivät japanilaisten hallitsijoiden kanssa, ja heidän taitonsa auttoivat erään jopa samuraiksi asti (William Adams). Hänelle annettiin läänitys Miuran niemellä Edon eteläpuolella.
Eurooppalaisten näkemykset japanilaisista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Renessanssin ajan eurooppalaiset suhtautuivat jokseenkin ihailevasti Japaniin. Maata pidettiin rikkaana arvokkaista metalleista, pääasiassa Marco Polon kultaisia temppeleitä ja palatseja kuvailevien kertomusten vuoksi, mutta myös tuliperäiselle maalle tyypillisten pintamalmien yleisyyden takia, ennen kuin syvien kaivosten rakentaminen tuli suuressa mitassa kannattavaksi teollistumisen myötä. Japanista tulikin kuparin ja hopean tärkeä vientimaa.
Japania pidettiin myös sivistyneenä feodaaliyhteiskuntana, jolla oli korkea kulttuuri ja vahva esiteollinen teknologia. Japani oli väkirikkaampi ja kaupungistuneempi kuin mikään länsimainen valtio (1500-luvulla Japanissa oli 26 miljoonaa asukasta, Ranskassa taas 16 miljoonaa ja Englannissa 4,5 miljoonaa). Japanissa oli buddhalaisia "yliopistoja", jotka olivat suurempia kuin mitkään länsimaiset opinahjot, kuten Salamancan yliopisto tai Coimbran yliopisto. Ajan vaikutusvaltaiset eurooppalaiset tarkkailijat olivat jokseenkin yhtä mieltä siitä, että japanilaiset "eivät vain menesty paremmin kuin muut itämaiset, vaan ohittavat myös eurooppalaiset" (Alessandro Valignano, 1584, Historia del Principio y Progreso de la Compañía de Jesús en las Indias Orientales).
Aikaiset eurooppalaiset matkaajat olivat myös hämmästyneitä japanilaisen käsityön ja metallien käsittelyn korkeasta laadusta. Tämä johtui siitä, että Japani on itsessään Eurooppaan verrattuna köyhä luonnonvarojen, erityisesti raudan, suhteen. Japanilaiset olivatkin erityisen säästäväisiä luonnonvarojensa käytössä; kaikki mitä oli piti käyttää taidokkaasti hyödyksi. Maan kupari- ja rautaesineet olivat parhaita maailmassa, aseet terävämpiä kuin missään muualla ja paperiteollisuudelle ei löytynyt kilpailijaa: japanilaiset käyttivät neniensä niistämiseen pehmeitä japaninpaperista tehtyjä "nenäliinoja", kun suuressa osassa länsimaita käytettiin vielä hihoja. Kun samurai Hasekura Tsunenaga vieraili Saint-Tropezissa Ranskassa vuonna 1615, hän sai aikaan sensaation miekkojensa terävyydellä ja kertakäyttöisillä nenäliinoillaan:
- "He eivät ikinä koske ruokaan sormillaan, vaan käyttävät kahta pientä tikkua, joista he pitävät kiinni kolmella sormella. He niistävät nenänsä kädenkokoisiin, pehmeisiin ja silkkisiin papereihin, joita he eivät koskaan käytä kahdesti, niin että he heittävät ne käytön jälkeen maahan ja he olivat ilahtuneita nähdessään meidän ihmistemme kumartuvan heidän ympärillään nostamaan niitä. Heidän miekkansa leikkaavat niin hyvin, että he voivat leikata pehmeää paperia vain asettamalla sen terälle ja puhaltamalla siihen."
- ("Relations of Mme de St-Troppez", lokakuu 1615, Bibliotheque Inguimbertine, Carpentras).
Japanilaisten sodankäyntitaitoihin kiinnitettiin myös huomiota: "Espanjalainen kuninkaallinen määräys vuodelta 1609 erityisesti ohjeisti espanjalaisia komentajia Tyynellämerellä 'olemaan uhkaamatta asevoimiemme mainetta hyökkäämällä japanilaista sotilasta vastaan'" (Giving up the gun, Noel Perrin). Hollantilaiset käyttivät myöhemmin japanilaisista samuraista koostuvia joukkoja Maustesaarilla taistelussa englantilaisia vastaan.
Kauppavaihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pian vuoden 1543 ensimmäisten yhteyksien jälkeen portugalilaisia laivoja alkoi saapua Japaniin. Portugalin ja Goan välillä oli ollut kauppaa jo noin vuodesta 1515. Kolme tai neljä laivaa lähti Lissabonista lastinaan hopeaa ostaakseen Intiasta puuvillaa ja mausteita. Näistä vain yksi laiva jatkoi Kiinaan ostaakseen silkkiä, myös vastineeksi hopeasta. Niinpä ensimmäisten Japaniin saapuneiden laivojen lasti koostui lähes pelkästään kiinalaisesta kauppatavarasta (silkistä ja posliinista). Japanilaiset olivat kiinnostuneita näiden tavaroiden hankkimisesta, mutta rangaistuksena Wokou-merirosvojen ryöstelystä Kiinassa heiltä oli kielletty kaikki yhteydet Kiinaan. Portugalilaiset saivat siis tilaisuuden toimia välittäjinä Aasian kaupassa.
Hankittuaan omistukseensa Macaon vuonna 1557 ja saatuaan kiinalaisten virallisen hyväksynnän Kiinan kauppakumppaneiksi Portugalin kruunu alkoi säädellä japaninkauppaa. Kruunu myi eniten tarjoavalle vuosittaisen "kapteeniuden" Japaniin, mikä käytännössä antoi yksinoikeuden kauppaan yhdelle Japaniin lähtevälle laivalle vuodeksi kerrallaan. Portugalilaiset karrakit olivat suuria laivoja, yleensä kaksi tai kolme kertaa suurempia kuin suuret kaljuunat tai džonkit. Kauppa jatkui lähes keskeytyksittä vuoteen 1638, kunnes se kiellettiin, koska laivat "salakuljettivat Japaniin pappeja".
Portugalin kaupalle tuli sen aikana koko ajan enemmän kilpailijoita: kiinalaiset salakuljettajat, japanilaiset punaisen sinetin laivat noin vuodesta 1592 (noin 10 laivaa vuodessa), espanjalaiset laivat Manilasta vuodesta 1600 (noin yksi laiva vuodessa), hollantilaiset vuodesta 1609 ja englantilaiset vuodesta 1613 alkaen (noin yksi laiva vuodessa).
Hollantilaisten saapuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hollantilaiset, joita japanilaiset kutsuivat nanbanin sijaan nimellä "kōmō" (紅毛, "punaiset hiukset"), saapuivat maahan vuonna 1600 Liefde-aluksella. Heidän kapteeninsa oli William Adams, ensimmäinen Japaniin saapunut englantilainen. Vuonna 1605 Tokugawa Ieyasu lähetti kaksi miestä Liefden miehistöstä Pattaniin kutsuakseen Japaniin hollantilaisia kauppiaita. Pattanin hollantilaisen kauppa-aseman johtaja Victor Sprinckel kuitenkin kieltäytyi, sillä hänellä oli vaikeuksia portugalilaisten kanssa Kaakkois-Aasiassa. Vuonna 1609 hollantilainen Jacques Specx kuitenkin saapui kahden laivan voimin Hiradoon ja sai Adamsin kautta Ieyasulta kauppaetuuksia.
Alankomaalaiset ryhtyivät myös merirosvouteen ja meritaisteluihin heikentääkseen portugalilaisten ja espanjalaisten valtaa Tyynellä valtamerellä, ja lopulta heistä tuli ainoita Japaniin päästettyjä ulkomaalaisia vuonna 1638 kahden vuosisadan ajaksi.
Teknologian ja kulttuurin vaihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nanban-aseet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muiden asioiden ohella japanilaiset olivat kiinnostuneita portugalilaisten aseista. Ensimmäiset kolme Japaniin päässyttä eurooppalaista olivat portugalilaisia (Fernão Mendes Pinto), jotka tulivat kiinalaisella laivalla eteläiselle Tanegashiman saarelle, ja heillä oli mukanaan hakapyssyjä ja ammuksia. Japani eli juuri Sengoku-kautta ("Maa sodassa -kausi") ja oli sisällissodan keskellä. Japanilaiset tunsivat jo ruudin, ja sitä oli käytetty kiinalaisissa aseissa ja kanuunoissa jo noin 270 vuotta ennen portugalilaisia. Portugalilaiset aseet olivat kuitenkin kevyitä ja niillä oli helppo tähdätä.
Kuuluisa Japanin yhdistänyt daimio Oda Nobunaga otti hakapyssyt laajaan käyttöön, ja niillä oli ratkaiseva rooli Nagashinon taistelussa, josta Akira Kurosawa on ohjannut elokuvan Kagemusha (Varjosoturi). Vuoden sisällä japanilaiset miekkojenvalmistajat ja sepät onnistuivat kopioimaan portugalilaisten aseiden mekanismin ja aloittamaan massatuotannon. Vain 50 vuotta myöhemmin aseista oli tullut yhtä yleisiä Japanissa kuin missä hyvänsä muussa maailman valtiossa. Aseet olivat tärkeässä asemassa Japanin yhdistymisessä Toyotomi Hideyoshin ja Tokugawa Ieyasun avulla sekä hyökkäyksessä Koreaan vuosina 1592 ja 1597.
Nanban-laivat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eteläisten barbaarien laivoilla oli suuri vaikutus Japanin laivanrakennukseen, ja ne saivat aikaan myös useita japanilaisten retkiä ulkomaille. Bakufut perustivat lisensoitujen punaisten sinettien laivojen ulkomaankauppajärjestelmän. Nämä laivat lähtivät käymään kauppaa ympäri Itä- ja Kaakkois-Aasiaa, ja niissä oli monia länsimaisten laivojen piirteitä kuten purjeet ja tykkien sijoittelu. Ne toivat monia japanilaisia kauppiaita Kaakkois-Aasian satamiin. Heistä tuli joskus suhteellisen vaikutusvaltaisia, kuten seikkailija Yamada Nagamasasta Siamissa, tai myöhemmin suosittuja japanilaisia kansanikoneita, kuten Tenjiku Tokubeista. 1600-luvun alkuun mennessä Bakufut olivat rakentaneet useita täysin Nanban-laivoihin pohjautuneita aluksia, kuten sotalaiva San Juan Bautistan, joka ylitti Tyynen valtameren kaksi kertaa matkalla Meksikoon.
Katolisuus japanissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Kirishitan
Jesuiitta Francis Xavierin saavuttua maahan vuonna 1549 katolisuudesta tuli merkittävä uskonnollinen voima Japanissa. Vaikka suvaitsevaisuus länsimaisia kirkonmiehiä kohtaan liittyi alun perin kaupankäyntiin, katoliset olivat onnistuneet 1500-luvun loppuun mennessä käännyttämään jo 200 000 japanilaista kristinuskoon, pääasiassa eteläisellä Kyūshūn saarella. Jesuiitat onnistuivat saamaan Nagasakin kauppakaupungin hallintonsa alle.
Ensimmäinen reaktio kampaku Toyotomi Hideyoshilta tuli vuonna 1587, kun hän antoi määräyksen kristinuskon kieltämisestä ja käski kaikkia pappeja lähtemään. Tätä päätöstä ei kuitenkaan seurattu (vain kolme yhteensä 130 jesuiitasta lähti Japanista), ja jesuiitat pystyivät jatkamaan toimintaansa lähes entiseen tapaan.
Hideyoshin reaktio muuttui voimakkaammaksi, kun haaksirikkoutunut espanjalainen kaljuuna toi Japaniin fransiskaaneja vuonna 1597. 26 kristittyä (6 fransiskaania, heidän 17 japanilaista oppilastaan ja 3 japanilaista jesuiittaveljestä – maallikkoa, vahingossa) ristiinnaulittiin Nagasakissa 5. helmikuuta 1597. Hideyoshi näyttää tehneen päätöksensä jesuiittojen kehotettua hankkiutumaan eroon kilpailevasta veljeskunnasta ja espanjalaisten kerskuttua sotilaallisen hyökkäyksen seuraavan lähetystyötä. Hän myös halusi saada haltuunsa laivan lastin. Vaikka lähes 100 kirkkoa tuhottiin, suurin osa jesuiitoista jäi maahan.
Viimeinen isku kristinuskolle Japanissa tuli Tokugawa Ieyasun kiellettyä uskonnon vuonna 1614. Tämä johti jesuiittojen toiminnan siirtymiseen maan alle ja heidän osallistumiseensa Toyotomi Hideyorin kapinaan Osakan piirityksessä. Katolisuuden sorto alkoi toden teolla Tokugawan kuoleman jälkeen vuonna 1616 – noin 2000 kristittyä kidutettiin ja tapettiin (70 länsimaalaista ja loput japanilaisia) ja loput, noin 200–300 000 kääntyivät uskonnostaan. Viimeinen kristittyjen reaktio sortoon oli Shimabaran kapina vuonna 1637.
Muut Nanban-vaikutteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Joitain Nanban-kauteen liittyviä termejä:
- Nanbandō (南蛮胴) tarkoittaa tietyntyyppistä haarniskaa/liiviä, johon on otettu mallia Euroopasta.
- Nanbanbijutsu (南蛮美術) kuvaa yleisesti japanilaista taidetta, jossa on nanban-teemoja.
- Nanbanga (南蛮画) ovat kuvia, joita tehtiin runsaasti uusista ulkomaalaisista ja jotka olivat japanilaisen taiteen aivan uusi haara.
- Nanbannuri (南蛮塗り) tarkoittaa portugalilaistyylisiä lakkamaalauksia, jotka olivat suosittuja 1500-luvun lopulla.
- Nanbangashi (南蛮菓子) tarkoittaa erilaisia portugalilaisista tai espanjalaisista resepteistä tehtyjä leivonnaisia, erityisesti suosittua "Kasuteraa" (カステラ), joka on nimetty Kastilian mukaan. Tällaisia kakkuja myydään monissa japanilaisissa supermarketeissa nykyäänkin, ja usein pakkaukset on koristeltu 1500-luvun barbaarien kuvilla.
- Nanbanji oli ensimmäinen kristitty kirkko Kiotossa. Oda Nobunagan tuella jesuiittapappi Gnecchi-Soldo Organtino perusti kirkon vuonna 1576. 11 vuotta myöhemmin vuonna 1587 Nanbanjin tuhosi Toyotomi Hideyoshi. Nanbanjin kello (Nanbanji no kane) on säilynyt, ja sitä pidetään Shunkoinin temppelissä Kiotossa.
Nanban-kaupan alamäki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun Tokugawa Ieyasu oli yhdistänyt ja rauhoittanut maan vuonna 1603, Japani alkoi sulkeutua ulkomaalaisilta yhä kasvavan kristinuskon muodostaman uhan vuoksi. Vuoteen 1650 mennessä, lukuun ottamatta alankomaalaisia Dejiman kauppa-asemassa Nagasakissa ja joitakin kiinalaisia kauppiaita, ulkomaalaisia uhkasi kuolemanrangaistus ja kristinuskoon kääntyneitä vainottiin. Matkustaminen ulkomaille ja suurten laivojen rakennus kiellettiin – alkoi eristäytynyt ja rauhallinen Edo-kausi.
"Barbaarit" tulivat seuraavan kerran takaisin yli 200 vuoden päästä teollistumisen vahvistamina ja lopettivat Japanin eristäytymispolitiikan, kun Matthew Perry saapui laivastonsa kanssa Tokionlahdelle vuonna 1854.
Nanban-sanan käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Termi Nanban ei kadonnut yleisestä käytöstä ennen Meiji-restauraatiota, kun Japani alkoi länsimaistua ja lopetti lännen pitämisen "sivistymättömänä". Sanat kuten Yofu (洋風, valtamerityyli) ja Obeifu (欧米風, Euroopan-Amerikan tyyli) korvasivat Nanbanin suurimmassa osassa sen käyttökohteita.
Nykyään sanaa käytetään lähinnä vain historiallisessa kontekstissa, ja sitä pidetään jokseenkin "pittoreskina" ja hellänä – sitä voidaan myös käyttää viittaamaan länsimaalaisiin hieman vitsaillen. Sanaa Nanban käytetään myös viittaamaan tietyntyyppisiin Nanban-ruokalajeihin, jotka eivät ole amerikkalaisia tai eurooppalaisia vaan ruokia, joissa käytetään mausteina soijakastikkeen tai mison sijaan yllättäen esim. currya tai viinietikkaa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Giving Up the Gun, Noel Perrin, David R. Godine Publisher, Boston. ISBN 0-87923-773-2
- Samurai, Mitsuo Kure, Tuttle publishing, Tokyo. ISBN 0-8048-3287-0
- The Origins of Japanese Trade Supremacy. Development and Technology in Asia from 1540 to the Pacific War, Christopher Howe, The University of Chicago Press. ISBN 0-226-35485-7
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nanban-kaupan kausi Wikimedia Commonsissa
- Japanilainen taide ja länsimaiset vaikutteet
- Shunkoin-temppeli (Arkistoitu – Internet Archive) Nanbanjin kello