Työväenmusiikki
Työväenmusiikki on vasemmiston useimmiten poliittista musiikkia ja osa poliittista työväenkulttuuria. Työväenlaulut ottavat sanoillaan yleensä kantaa politiikkaan. Vanhaan työväenmusiikkiin kuuluvat myös marssit. Työväenmusiikin juuret ovat Ranskan suuren vallankumouksen yhteydessä syntyneeseen vallankumoukselliseen musiikkiin.[1]
Kuuluisia työväenlauluja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Näkyvin osa työväenmusiikkia ovat taistelulaulut eli työväenmarssit.
Kuuluisin työväenmusiikin sävelmä on Kansainvälinen-marssi.[1] Alkuperäiset sanat teki Eugène Pottier 1871 ja sävelmän Pierre Degeyter 1888. Suomeksi laulun käänsivät sosialistit Otto Wille Kuusinen, Yrjö Sirola ja Sulo Wuolijoki 1905 ja siitä tuli nopeasti tunnettu.
Muita kuuluisia sävelmiä on punalippua ylistävä "Bandiera Rossa". Laulun tekstin laati Carlo Tuzzi vuonna 1908 kahteen lombardialaiseen kansanlauluun.
Itäsaksalainen Hanns Eisler sävelsi työväenmusiikkia yhteistyössä Bertolt Brechtin kanssa tämän kirjoittamiin teksteihin.
Työväenmusiikki Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Osa artikkelisarjaa: |
| Työväenkulttuuri Suomessa |
|---|
 |
Suomessa työväenlauluja on laulettu 1800-luvun loppupuolelta asti. Jo rekilauluihin ja arkkiveisuihin sisältyi useita työväenlauluja. Aluksi esiintyivät lähinnä kuorot ja torvisoittokunnat, ja myöhemminkin kuorolaulu on ollut suosittua. Laulujen sanat olivat joko korkean aatteellisia (esim. Antti Törneroosin kirjoittama ja Oskar Merikannon säveltämä Työväen marssi) tai kuvauksia työväen kurjuudesta. Juho Ernst Kujala julkaisi vuonna 1907 kokoelman kuplettityylisiä köyhälistölauluja. Lauluja omaksuttiin myös Venäjältä, Saksasta ja muista työväenliikkeen vahvoista maista.[2]
Suomen ensimmäinen painettu työväenlaulujen kokoelma Työväen laulukirja ilmestyi vuonna 1900. Se sisälsi yksitoista laulua. Teoksesta tehtiin myöhemmin laajennettuja uusia versioita, joita vuoteen 1920 mennessä oli painettu yli 200 000 kappaletta.[3]
Sisällissodan aikoihin kehittyi runsaasti lisää työväenmusiikkia, ensimmäiseksi vankileirilauluja. Vuoden 1918 jälkeen työväenliikkeen sekä sosialidemokraattisella että kommunistisella haaralla kehittyi kisällilaulujen eli päivänpoliittisten pilkkalaulujen perinne. Kommunistien laulut saivat paljon vaikutteita Neuvostoliitosta.[2] Kisällilaulu eli kukoistuskauttaan 1950-luvulla.
1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla työväenlaulut olivat jälleen suosittuja nuorison vasemmistolaistumisen myötä. Vanhoista työväenlauluista tehtiin uusia levytyksiä. Kaj Chydenius, Eero Ojanen ja muut säveltäjät tekivät uutta yhteiskunnallista musiikkia.[2]
Tunnetuin suomalainen työväenlaulujen esittäjä on ollut Reijo Frank, joka on esiintynyt myös ulkomailla. Suomalaista työväen musiikkikulttuuria ovat tutkineet erityisesti Pekka Gronow, Ilpo Saunio ja Timo Tuovinen sekä vuonna 1979 perustettu Maailman musiikin keskus (vuoteen 1991 Työväenmusiikki-instituutti).
Työväen musiikkikulttuurin vaalijana on Tampereella toimiva, vuonna 1920 perustettu Suomen Työväen Musiikkiliitto (STM). Liitto julkaisee Työväen Sävel -lehteä (perustettu vuonna 1926, aiempi nimi Työväen Musiikkilehti) ja järjestää leirejä ja koulutustilaisuuksia laulajille ja soittajille. STM:n puheenjohtajana toimii nykyisin Jaana Palanterä ja sen kunniapuheenjohtajana on entinen kansanedustaja Pentti Lahti-Nuuttila (SDP).
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pekka Gronow: Laulukirja: Työväenlauluja kahdeksalta vuosikymmeneltä. Tammi, Helsinki 1973.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Hartikainen, Erkki (päätoim.): Vallankumousmusiikki, Työväenmusiikki Todellisuus ja todellisuuskäsitys: Lukion elämänkatsomustieto 2. Suomen ateistiyhdistys. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 22.4.2009.
- ↑ a b c Lindfors, Jukka: Poliittinen laulu (1905–1981) YLE:n elävä arkisto. Arkistoitu 2.5.2009. Viitattu 22.4.2009.
- ↑ Gronow 1973, s. 13–14.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kari, Virpi (toim.): Työväen laulukirja. Helsinki: F-Kustannus, 2007. ISBN 978-952-461-124-4
- Saunio, Ilpo & Tuovinen, Timo: Edestä aattehen: Suomalaisia työväenlauluja 1890−1939. Helsinki: Tammi, 1978. ISBN 951-30-4214-6
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Karoliina Niskanen. Työväenlaulujen kehitys Suomessa. Unikankare.net 6.4.1999.
- HS-raadin vastaukset kysymykseen: Ovatko työväenlaulut nykyisin harmitonta vappuviihdettä? (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat 30.4.2009.
- Juha Akkanen: Urpilainen palautti työväenlaulun kunniaan (Arkistoitu – Internet Archive). Helsingin Sanomat 3.6.2010.
- Työväenlauluja Ylen Elävässa arkistossa.
- Työväenmusiikin perinnettä jatkavat nyt räppärit ja punkkarit: "Kantaa ottavaa laulua on ollut kaikkina aikoina, vaikka aiheet muuttuvat". Yle 29.7.2018.