Bhutanin historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Bhutanin sijainti eristyksissä Himalajan vuoristossa on aiheuttanut sen että maan varhaishistoriasta ei ole tarkkaa tietoa. Maahan saapui buddhalaisuus tiibetiläisten mukana 600-luvulla. Maan ensimmäisenä hengellisenä johtajana pidetään Ngawang Namgyalia, joka otti itselleen arvonimen shabdrung. Hänen onnistui yhdistää Bhutanin hallitsevat suvut yhden hallinnon alaisuuteen, ja hänen toimestaan maahan rakennettiin dzongeja maan puolustamiseksi ja hallitsemiseksi.[1][2][3]

Shabdrung hallitsi Bhutania hengellisenä johtajana aina 1900-luvun alkuun asti. Vuonna 1907 maan suurimman maakunnan Tongsan hallitsija Ugyen Wangchuck, käytti hyväkseen tilannetta jossa shabdrungin kuoltua ei tämän seuraajaa ollut valittu kolmeen vuoteen. Hän kruunautti itsensä maan johtavien buddhalaismunkkien ja sukujen hyväksynnällä Bhutanin kuninkaaksi, ja otti arvonimekseen druk gyalpo ja maasta tuli absoluuttinen monarkia. Iso-Britannia, joka oli tehnyt Bhutanin kanssa suojelusopimuksen, hyväksyi Ugyen Wangchukin kuninkuuden. Kun Intia itsenäistyi, Bhutan siirtyi Ison-Britannian suojeluksesta Intian suojelukseen vuonna 1949.[1][4]

1990-luvulla Bhutan kärsi sisäisistä levottomuuksista, johtuen kymmenientuhansien nepalia puhuvien karkottamisesta maasta.[1] Ongelmista huolimatta Bhutan on kehittynyt kohti demokraattisempaa järjestelmää. Ensimmäiset vapaat vaalit maassa pidettiin vuonna 2008.[5]

Esihistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bhutanin esihistoriasta on hyvin vähän varmoja tietoja, vaikka aiheesta on tehty jonkun verran etnologisia, perinnöllisyystieteellisiä, kielitieteellisiä ja arkeologisia tutkimuksia.[6] Bhutanin laaksoissa on kuitenkin todennäköisesti elänyt ihmisiä neoliittisella kaudella noin 2500 eaa.[7] Todisteita varhaisista asukkaista ovat talsot, joita paikalliset ovat perinteisesti pitäneet taivaasta tulleina työkaluina. Lisäksi maasta tunnetaan erilaisia megaliitteja.[8]

Historioitsijat ovat rakentaneet Bhutanin varhaisista vaiheista teorian, että alueella sijaitsi valtio nimeltä Lhomon, kirjaimellisesti etelän pimeys, tai Monyul eli pimeä maa. Monyul viittaa myös Bhutanin alkuperäisasukkaisiin monpa-kansaan.[9]

Monyulin on arveltu olleen olemassa noin 500 eaa.–600 jaa., sillä maan eri nimet on mainittu vanhoissa bhutanilaisissa ja tiibetiläisissä teksteissä. Myös nimet Lhomon tsendenjong eli santelipuumaa ja Lhomon khazhi eli neljän tulitien maa esiintyvät vanhoissa tiibetiläisissä ja bhutanilaisissa kronikoissa.[9][10] Jotkut tutkijat uskovat, että varhaiset aluetta asustaneet olivat vuoriston alkuperäisasukkaita, monpia, jotka eivät olleet tiibetiläisiä eivätkä mongolitaustaisia, jotka myöhemmin saapuivat Bhutanin alueelle.[9]

Varhaisen Monyulin asukkaat harjoittivat shamanistista bon-uskontoa, joka korosti luonnon palvomista ja hyvien ja pahojen henkien olemassaoloa. 1000-luvun jälkeen historiallisista legendoista ilmenee, että Monyulin vaikutuspiiri ulottui duarien alueelle, joka rajoittuu nykyisiin Assamiin, Länsi-Bengaliin ja Bihariin Intiassa.[9]

Buddhalaisuuden saapuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bhutan on ollut jo varhain linkitetty Tiibetiin, ja varhaisin tunnettu yhteys on 600-luvulta, jolloin tiibetiläisen kuninkaan Strongtsen Gampon väitetään rakentaneen Bhutaniin kaksi temppeliä, Jamba Lhakhangin ja Kyerchu Lhakhangin.[11] Strongtsen Gampo oli kääntynyt buddhalaisuuteen ja määräsi buddhalaisten temppelien rakentamisesta Bumthangiin keskiseen Bhutaniin ja Kyichuun Paron laaksoon, nykyisen Paron alueelle. Buddhalaisuus korvasi, mutta ei poistanut bon-uskonnon tapoja, jotka myös olivat levinneet Tiibetin alueelle 700-luvulla. Sen sijaan buddhalaisuuteen sulautui bon-uskonnon tapoja.[2]

Vuonna 747 buddhalainen pyhimys Padmasambhava, joka Bhutanissa tunnetaan nimellä Guru Rimpoche ja joskus myös nimellä Toinen Buddha, tuli Bhutaniin Intiasta yhden lukuisten paikallisten kuninkaiden kutsumana. Kertoman mukaan hän kukisti paholaiset ja käännytti kuninkaan, minkä jälkeen hän jatkoi Tiibetiin. Tiibetistä palattuaan hän valvoi uusien luostarien rakentamista Paron laaksossa ja perusti päämajansa Bumthangiin. Perimätiedon mukaan hän perusti Nyingmapa-lahkon, joka oli joksikin aikaa maan hallitseva uskonto. Guru Rimpochella on suuri historiallinen ja uskonnollinen rooli kansallisena suojeluspyhimyksenä, joka osoitti tantran, ohjeet jotka kuvaavat luonnonläheisy yden voimaa.[2][12] Gurun oppien jälkeisellä aikakaudella Bhutanin alueelle levisi intialaisia vaikutteita, kunnes tiibetiläisten muuttoliikkeen kasvu toi uusia kulttuurillisia ja uskonnollisia vaikutuksia.[2]

Tänä aikana Bhutanin alueella ei ollut valtionhallintoa. Sen sijaan maassa alkoi kehittyä pieniä itsenäisiä monarkioita 800-luvun alussa. Jokaista hallitsi kuningas, joista jotkut väittivät olevansa jumalallista alkuperää. Merkittävin näistä oli Bumthangin kuningaskunta. Samaan aikaan tiibetiläiset buddhalaismunkit olivat juurtaneet uskontonsa ja kulttuurinsa Bhutanin alueelle. Maahan suuntautui myös tiibetiläisten ja mongolien sotilasretkikuntia, jotka asettuivat maan hedelmällisiin laaksoihin. 11. vuosisadalla koko Bhutania asuttivat tiibetiläis-mongolialaiset joukot.[2]

Tiibetin ja Bhutanin alueet olivat mongolien vaikutuspiirissä 1300-luvulle asti, kunnes heidän oma poliittinen taantumansa vähensi heidän vaikutusvaltaansa. Tuolla ajanjaksolla Bhutanin poliittinen kehitys sai voimakkaita uskonnollisia vaikutteita. Maassa kilpailivat keskenään buddhalaisuuden eri koulukunnat, joista merkittävimmäksi oli 1400-luvulle tultaessa noussut gelug-suuntaus, jonka mukana Bhutaniin tuli Tiibetistä pienempiin vastakkaisiin lahkoihin kuuluneita munkkeja. Heidän mukanaan tuli Kagyu-koulukunta, jonka ansioksi on luettu dzongien, eli linnoitettujen luostarien käyttöönotto.[13]

Hallitsevimmaksi uskonlahkoksi maassa nousi kaguyn alalahko, drukpa-suuntaus, jonka perustajana oli tiibetiläinen munkki Phajo Drugom Zhigpo. Drukpa-suuntauksesta muodostui Bhutanin alueella uskonnollisen käytännön hallitseva muoto. 1100-luvulta 1600-luvulle asti kaguy- ja drukpa-suuntauksen lahkolaiset kilpailivat keskenään omista dzongeistaan.[13]

Keskusvallan synty

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Shabdrung Ngawang Namgyal 1800-luvun maalauksessa. Häntä pidetään Bhutanin ensimmäisenä hallitsijana ja maan yhdistäjänä.
Paron laaksossa oleva Dzong, joka on rakennettu vuonna 1646.

1600-luvun alkuun saakka Bhutan koostui pienistä toisiaan vastaan sotineista läänityksistä, kunnes maan yhdisti tiibetiläinen lama ja sotilasjohtaja shabdrung Ngawang Namgyal, joka saapui Bhutaniin vuonna 1616. Hän tuli Bhutaniin etsimään vapautusta gelug-koulukunnasta, jota johti Dalai Lama Lhasasta käsin. Hänen toimestaan maahan perustettiin teokraattinen hallinto, joka oli riippumaton tiibetiläisestä poliittisesta vaikutusvallasta, ja syntyi esimoderni Bhutan.[3]

Kukistettuaan kilpailevien koulukuntien johtajat ja tiibetiläiset hyökkääjät, Ngawang Namgyal otti itselleen arvonimen shabdrung, ja hänestä tuli Bhutanin ajallinen ja hengellinen johtaja. Hän julkisti lakijärjestelmän ja yhdisti voimakkaiden bhutanilaisten perheiden johtajat saman keskusvallan alle. Puolustaakseen maata hän rakennutti dzongeista linnoitusketjun tiibetiläisten hyökkäyksiä vastaan. Monet dzongit ovat yhä olemassa.[3]

Tiibetiläiset sotajoukot hyökkäsivät Bhutaniin vuosina 1629, 1931 ja 1639, toivoen että Ngawang Namgyalin suosio tukahtuisi, ennen kuin se leviäisi liian pitkälle. Hyökkäykset tukahdutettiin ja drukpa-koulukunnan voimakas läsnäolo kehittyi Bhutanin länsi- ja keskiosissa, mikä nosti Ngawang Namgyalin suosiota. Ensimmäisen sodan aikana Bhutanissa vieraili portugalilaisia jesuiittoja, mikä oli ensimmäinen kirjattu eurooppalaisten vierailu Bhutaniin. He tapasivat Ngawang Namgyalin ja esittelivät tälle tuliaseita, ruutia ja kaukoputkia ja tarjosivat apuaan tiibetiläisiä vastaan käydyissä taisteluissa, mutta shabdrung hylkäsi tarjouksen.[3]

Bhutan koki taas uuden hyökkäyksen Tiibetin suunnalta vuonna 1643, kun mongolien ja tiibetiläisten joukko pyrki tuhoamaan Bhutaniin, Nepaliin ja Sikkimiin pakenevat nyingmapa-pakolaiset. Mongolit olivat ottaneet haltuunsa uskonnollisen ja siviilivoiman valvonnan Tiibetissä 1630-luvulla ja he asettivat gelug-suuntauksen valtionuskonnoksi. Ngawang Namgyalin bhutanilaiset vastustajat tukivat mongolien hyökkäystä, mutta mongolit kukistettiin helposti Etelä-Bhutanin alangolla. Myös toinen vuonna 1647 tehty hyökkäys Bhutaniin epäonnistui.[3]

Ngawang Namgyalin aikana hallinto koostui valtiorakenteesta jossa oli valittu je khenpo, eli pääapotti ja teokraattinen siviilihallinto, jota johti druk desi, joka oli joko munkki tai maallikkojäsen. Hänet valittiin kolmivuotiskaudeksi, ja hänet valitsi aluksi lakiasiainneuvosto, myöhemmin valtioneuvosto eli Lhengye Zhungtshog. Valtioneuvosto oli keskeinen hallintoviranomainen, johon kuului alueellisia hallitsijoita, shabdrungin kamariherroja ja druk desi. Shabdrung oli valtionpäämies ja hänellä oli lopullinen valta uskonnollisissa ja siviilipuolen asioissa. Maan hallituksen kotipaikka oli 1200-luvulta alkaen Thimphuun rakennettu dzong keväällä, kesällä ja syksyllä. Talvipääkaupunki oli Punakha, jonne perustettiin dzong 1527. Valtakunta oli jaettu kolmeen alueeseen, itään, keskiseen ja länteen, joista kutakin johti ponlop, eli kuvernööri.[3]

Ngawang Namgyalin hallintoa sitoi Tsa Yig -niminen lakikirja, joka kuvasi henkistä ja siviilijärjestystä ja sääti lait julkishallinnolle ja yhteiskunnalliselle moraaliselle käyttäytymiselle. Buddhalaisen dharman luontaiset tehtävät ja hyveet olivat suuressa osassa uudessa lakikoodissa, joka säilyi 1960-luvulle saakka.[3]

Ngawang Namgyal kuoli vuonna 1651. Ja jotta Bhutan ei hajoaisi, hänen kuolemansa oli varjeltu salaisuus 54 vuotta. Hänen sanottiin hakeutuneen uskonnolliseen piilopaikkaan Bhutaniin, Sikkimiin tai Tiibetiin. Ngawang Namgyalia seurasivat vallassa hänen poikansa ja velipuolensa vuosina 1651 ja 1680. He aloittivat valtakautensa ollessaan vielä alaikäisiä, ja uskonnolliset ja siviilihallitsijat toimivat sijaishallitsijoina. He käyttivät harvoin valtaa omissa nimissään. Jatkuvuuden lisäämiseksi je khenpo ja druk desi kehittivät reinkarnaation käsitteen, jotta he pystyisivät säilyttämään valtansa jota he olivat kasvattaneet Ngawang Namgyalin aikana. Viimeinen hallitsija, joka miellettiin uudestisyntyneenä Ngawang Namgyalina, kuoli 1700-luvun puolivälissä. Kuitenkin shabdrungin puheen ja mielen uudestisyntyminen oli hyväksytty käsite 1900-luvulle saakka.[14]

Valtion uskonnon voima lisääntyi myös uudella luostarijärjestelmällä, joka pysyi voimassa 1990-luvun alkuun asti. 1600-luvun lopulla perustettiin käytäntö, jossa jokaisesta perheestä josta oli kolme tai useampi poika, vähintään yhden pojan tuli liittyä luostariin. Ajan myötä valtioneuvosto muuttui kuitenkin maallisemmaksi.[14]

Ensimmäisen perintöjakson aikana Bhutan ajautui konfliktiin Tiibetin ja Sikkimin kanssa. Maan sisäinen druk desin vastainen oppositio lähestyi tämän vastustajia Tiibetissä ja Sikkimissä. 1680-luvulla Bhutan hyökkäsi Sikkimiin kukistaakseen paikallisen kapinoivan valtiaan. Vuonna 1700 Bhutan hyökkäsi uudelleen Sikkimiin, ja vuonna 1714 tiibetiläiset hyökkäsivät Bhutaniin mongolien avustamana, mutta he eivät kuitenkaan saaneet hallittua maata.[14]

Vuonna 1728 Jigme Dakpa, jonka uskottiin olevan Ngawang Namgyalin ensimmäinen reinkarnaatio, tunnustettiin uudeksi shabdrungiksi.[15][16] Häntä vastustivat Tiibetin tukemat oppisitiovoimat. Jigme Dakpan kannattajat voittivat tiibetiläisten tukemat joukot, mutta poliittinen tilanne jäi epävakaaksi. Alueelliset kilpailut vaikuttivat Bhutanin asteittaiseen hajoamiseen silloin, kun ensimmäiset brittiasiamiehet saapuivat.[15]

1700-luvulla bhutanilaiset miehittivät Cooch Beharin kuningaskunnan Bhutanin eteläpuolella.[17][15] Cooch Beharin rajah pyysi tukea Bhutania vastaan moguleilta vuonna 1730 ja Bhutanin vaikutusvalta alueella väheni. 1760-luvulla Thimphun hallinto katsoi taas Cooch Beharin kuuluvan alusmaakseen ja perusti sinne varuskunnan ja alkoi ohjata sen siviilihallintoa. Kun druk desi hyökkäsi Sikkimiin vuonna 1770, Cooch Beharin joukot tukivat hyökkäyksessä bhutanilaisia.[15]

Brittien saapuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cooch Behar pyysi 1772 Brittiläiseltä Itä-Intian kauppakomppanialta apua bhutanilaisten karkottamiseksi ja myöhemmin 1774 myös hyökkäyksessä Bhutaniin. Bhutan kääntyi apua saadakseen Tiibetin Panchen-laman puoleen, joka toimi nuoren hallitsijan Dalai-laman sijaisena. Panchen-lama kuitenkin vastusti Bhutanin druk desiä ja vetosi Tiibetin vaatimuksiin Bhutanin yliherruudesta. Koska druk desi ei saanut apua Tiibetistä, hän solmi brittien kanssa rauhansopimuksen vuonna 1774, jossa Bhutan suostui vetäytymään 1730-luvun lopun rajojensa taakse. Brittien hallitseman Intian ja Bhutanin välille avattiin kaupankäynti, ja britit saivat maasta myös puutavaraa. Vuonna 1784 brittiläiset käänsivät Bhutanin hallintansa Bengaliin Duarien alueelle, missä rajat oli epäselvästi määritetty. Bhutanin hallinto jätti Duaarien alueen hallinnon paikallisille virkamiehille ja keräsi alueelta omia tulojaan. Kauppa- ja poliittiset suhteet Ison-Britannian ja Bhutanin välillä eivät kehittyneet, vaan sen sijasta britit olivat korvanneet tiibetiläiset maan merkittävimpänä ulkoisena uhkana.[4]

Rajakahakat vaivasivat brittiläisten ja Bhutanin suhteita vielä vuoden 1774 rauhansopimuksen jälkeen. Erimielisyyksien sovittamiseksi Bhutan lähetti Kalkuttaan lähettilään ja britit lähettivät lähetystön Thimphuun vuosina 1815 ja 1838. Vuonna 1838 britit tarjosivat sopimusta, jossa määrättiin luovuttamaan rajakahakoista vastuussa olevien virkamiesten luovuttamisesta, vapaata ja rajoittamatonta kauppaa Intian ja Bhutanin välillä, sekä Bhutanin siirtokunnan velkojen suorittamista briteille. Bhutan hylkäsi tarjouksen yrittäessään suojella riippumattomuuttaan.[4]

Bhutan säilytti lisääntyneistä sisäisestä levottomuudesta huolimatta määräysvallan osassa Assamin Duaareja sen jälkeen kun se joutui luopumaan Cooch Beharista 1760-luvulla. Kun brittiläiset saivat hallintaansa Ala-Assamin vuonna 1826, maiden välinen jännitys alkoi nousta. Bhutanin vuosittaiset maksut Assamin Duaarialueelle jäivät rästiin, mikä johti brittien sotilaallisiin maksupyyntöihin ja Bhutan menetti alueen tilapäisesti 1830-luvulla. Britit joutuivat kukistamaan sepoykapinan Intiassa vuosina 1857-1858, minkä jälkeen kauppakomppanian määräysvalta Intiassa päättyi, mikä esti brittien toiminnan joksikin aikaa. Bhutanin armeija tunkeutui Sikkimiin ja Cooch Behariin tehden ryöstöretkiä väestön keskuudessa. Britit vaativat druk desiä palauttamaan ryöstetyn omaisuuden ja vapauttamaan vangit, mutta vaatimukset jäivät huomiotta sillä druk desin väitettiin olevan tietämätön raja-alueen virkamiesten toimista Sikkimiä ja Cooch Beharia vastaan.[4]

Britannia lähetti rauhanehdotuksen Bhutanille vuonna 1864, jolloin maa kärsi sisäisistä levottomuuksista. Punakhan dzongpon, eli dzongin johtaja tai kuvernööri, oli noussut voitokkaasti druk desin valtaa vastaan. Bhutan hylkäsi tarjotun sopimuksen, minkä jälkeen britit julistivat sodan marraskuussa 1864. Bhutanilla ei juuri ollut toimintakykyistä armeijaa, ja olemassa olevat joukot koostuivat dzongien vartijoista, jotka olivat varustettu jousilla ja nuolilla, katapulteilla, miekoilla ja veitsillä. Maiden välille syttynyt duaarisota kesti viisi kuukautta ja se päättyi Bhutanin tappioon. Sodan jälkeen laaditussa Sinchulan rauhansopimuksessa Bhutan luovutti Assamin Duaarialueet ja Bengalin Duaarialueet, sekä osan Bhutanin kaakkoisesta Dewangirin alueesta brittien hallintaan, vastineeksi vuosittaisesta 50 000 rupian maksusta.[4]

1870- ja 1880-luvuilla puhkesi Paron brittiläisvastaisen ja Trongsan brittiläismielisen ponlopin, eli kuvernöörin, välille valtataisteluja, jotka johtivat Tongsan ponlopin Ugyen Wangchuckin nousuun. Hän oli lyönyt poliittisia vastustajiaan ja yhdistänyt maan useiden sisällissotien ja kapinoiden seurauksena 1882-1885. Hänen voittonsa oli kuitenkin valtionhallinnolle kriisin aikaa, sillä brittivalta laajeni maan eteläosassa. Bhutanin länsipuolella Tiibet oli rikkonut Sikkimin vastaista rajaa, mikä aiheutti Tiibetin joutumisen brittien epäsuosioon. Britit pyrkivät löytämään vastineen mahdolliselle venäläisten vaikutusvallan nousulle Lhasassa, minkä vuoksi he halusivat avata kauppasuhteet Tiibetin kanssa. Ugyen Wangchuck näki tässä mahdollisuuden Britannian avustamiseen ja hän toimi välittäjänä Lhasassa Britannian valtuustossa. Britannia arvosti Ugyen Wangchuckin toimia ja tämän valta kasvoi Bhutanissa.[4]

kilpailevien laaksojen välille valtataisteluja, joiden seurauksena Bhutanissa syttyi sisällissota ja valtaan nousui Trongsan ponlop (kuvernööri) Ugyen Wangchuck. Valtakeskuksestaan Keski-Bhutanissa Wangchuck voitti poliittiset vihollisensa ja yhdisti maan vuosina 1882–1885 useiden kapinoiden ja sisällissotien jälkeen.[4]

Kuningaskunnan synty

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ugyen Wangchuck toiminta maan kansallisena johtajana liittyi siihen, että maan kaksinkertainen poliittinen järjestelmä oli vanhentunut ja tehoton. Hän raivasi tieltään johtavan kilpailijansa Paron ponlopin ja istutti tämän tilalle oman kannattajansa ja sukulaisensa. Kun viimeinen shabdrung kuoli vuonna 1903, eikä hänen seuraavaa reinkarnaatiotaan ollut valittu vielä vuonna 1906, siviilihallinto tuli Uguen Wanchukin alaisuuteen. 54:s ja viimeinen druk desi vetäytyi 1907 syrjään eläköitymisen vuoksi.[4]

Ugyen Wangchuck käytti tilannetta hyväkseen ja kasvatti valtaansa. Marraskuussa 1907 johtavien buddhalaismunkkien, valtion virkamiesten ja tärkeiden perheiden johtajien kokous päätti lopettaa 300-vuotiaan kaksoisjärjestelmän ja luoda Bhutanista absoluuttisen monarkian. Vallasta tuli periytyvää. Ugyen Wanchuk valittiin maan ensimmäiseksi kuninkaaksi, Druk Gyalpoksi. Britannian hallitus, joka halusi Bhutaniin poliittista vakautta, tunnusti heti uuden monarkian.[4][1]

Bhutanin pohjoispuolella Tiibetissä tapahtumilla oli odottamattomat seuraukset. Kiina oli huolissaan brittien vallan kasvusta, ja maassa pelättiin, että britit saisivat valtaansa myös Tiibetin. Kiina päätti toimia ensin ja sen armeija valtasi Tiibetin vuonna 1910. Tapahtumien seurauksena Dalai lama pakeni Intiaan. Tiibetin lisäksi Kiina asetti vaatimuksia myös Bhutanille, Nepalille ja Sikkimille. Kiinan toimien myötä brittien ja Bhutanin edut yhdistyivät.[4]

Bhutan ja Britannia laativat 1910 Punakhassa sopimuksen, jonka mukaan britit saivat kaksinkertaistaa vuotuisen palkkionsa 100 000 rupiaan, eikä Britannia puuttuisi Bhutanin sisäisiin asioihin. Bhutan taas suostui noudattamaan Britannian neuvoja ulkosuhteissaan. Punakhan sopimus takasi Bhutanille myös puolustuksen Kiinaa vastaan.[4]

Bhutanissa suoritetut sisäiset uudistukset sisälsivät länsimaisten koulujen käyttöönottoa, Intian välisen kaupankäynnin kasvua ja buddhalaisen luostarijärjestelmän elvyttämistä. Ugyen Wangchuck oli valtakautensa loppupuolella huolissaan dynastian jatkuvuudesta, ja hän sai vuonna 1924 brittien vakuutuksen siitä, että hänen perheensä säilytti vallitsevan aseman Bhutanissa. Hänen pyyntönsä johti Bhutanin todellisen aseman kyseenalaistamiseen suhteessa alueen brittiylivaltaan, jolloin myös Bhutanin suhde Brittiläiseen Intiaan pysyi epäselvänä.[4][18]

Ugyen Wangchuck kuoli vuonna 1926, ja häntä seurasi toisena Druk Gyalpona hänen poikansa Jigme Wangchuck, joka hallitsi maata vuoteen 1952 asti. Hän jatkoi isänsä työtä modernisoimalla maata, rakensi lisää kouluja ja paransi tieverkostoa. Hänen aikanaan yhä useampia luostareita ja piirien hallituksia otettiin suoraan kuninkaan alaisuuteen.[18]

Brittivallasta Intian suojelukseen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bhutanin asema suhteessa Intiaan tarkistettiin uudelleen vuonna 1932, sillä oli edelleen epäselvää, kuuluiko Bhutan todellisuudessa Intiaan. Lontoossa tehdyn päätöksen mukaan Bhutanille jätettiin mahdollisuus liittyä Intiaan tai säilyä itsenäisenä, kun Intian itsenäisyys Britanniasta toteutuu. Bhutan päätti pysyä itsenäisenä, minkä myös Intia hyväksyi. Kun Britannia vetäytyi Intiasta vuonna 1947, päättyi myös Britannian ja Bhutanin välinen liitto. Intia seurasi Britanniaa Bhutanin suojelijana ja päätti olla puuttumatta Bhutanin sisäisiin asioihin. Jotkut historioitsijat uskovat, että jos Intialla olisi ollut tuolloin Kiinan kanssa eturistiriitoja, joita sillä oli kymmenen vuotta myöhemmin, se ei ehkä olisi suostunut niin helposti Bhutanin itsenäiseen asemaan.[18][1]

Kolmantena Druk Gyalpona aloitti vuonna 1952 Jigme Dorji Wangchuck. Hänen ensimmäinen uudistuksensa oli lakiasäätävä kansalliskokous Tshogdu, joka perustettiin vuonna 1953. Tämä oli merkittävä edistysaskel kohti perustuslaillista monarkiaa. Kuningas pystyi edelleen antamaan kuninkaallisia asetuksia, ja hänellä oli veto-oikeus kansalliskokouksen päätöksiin.[18] Parlamentissa oli alkujaan 151 jäsentä. Osan paikoista valittiin kylien päälliköiden äänestyksessä, ja osan valitsi kuningas ja buddhalaiset luostarit.

Bhutanin oli pakko vahvistaa siteitään Intiaan, kun Kiina hyökkäsi 1950 Tiibetiin. Kiina tukahdutti Tiiberin lamalaisuutta ja jatkoi vaatimuksiaan osasta Bhutanin alueesta. Intia auttoi Bhutania vahvistamaan pohjoisosiensa puolustuslinnoituksia Tiibetin rajalla.[19]

Bhutan aloitti 1950-luvulla suureksi osaksi Intian rahoittamana nykyaikaistamisohjelman. Uudistuksiin liittyi orjuuden ja köyhyyden poistaminen, sekä oikeuslaitoksen erottaminen hallituksen toimeenpanovallasta. Tieverkon kehittämistä jatkettiin ja yhteyttä Intian tasankojen ja Keski-Bhutanin välillä parannettiin, mikä avasi myös eristynyttä valtiota ulkomaailmalle. Maahan tuli myös ensimmäiset autot. Dzonghasta tehtiin maan kansallinen kieli ja muihin kehityshankkeisiin kuuluivat Paron kansallismuseon ja kansallisarkiston perustaminen. Dorjin hallitsijasuvun asema päivitettiin vuonna 1958, ja lonchenille eli pääministerille jaettiin osa vallasta. Uudistukset heikensivät absoluuttista monarkiaa ja vallan perinteistä hajauttamista alueellisten johtajien kesken, mutta keskushallinnon rooli taloudellisten ja sosiaalisten asioiden hoidossa vahvistui.[20][19]

Lonchenina toimineen kuninkaan veljen Jigme Palden Dorjin johdolla modernisoitumispyrkimyksiä jatkettiin 1960-luvulla. Vuonna 1962 Dorji joutui epäsuosioon sotilasajoneuvojen käytön ja noin viidenkymmenen upseerin pakkoeläköitymisen vuoksi. Huhtikuussa 1964 Druk Gyalpon ollessa Sveitsissä sairaalahoidossa Dorji murhattiin Phuntsholingissa. Murhan takana oli sotilashenkilöstö, joiden mukana oli kuninkaallisen armeijan esikuntapäällikkö Namgyal Bahadur, joka oli Druk Gyalpon setä. Hänet teloitettiin salamurhan vuoksi.[20]

Dorjia seurasi virkaa tekevänä lonchenina hänen veljensä Lhendup Dorji, ja armeijan päällikkönä toimi jonkin aikaa kuninkaan veli Namgyal Wangchuck. Epävakaa tilanne jatkui edelleen. Joidenkin historioitsijoiden mukaan vallankumouksellinen kamppailu johtui ristiriidoista Wangchuckille uskollisten ja modernien Dorjin kannattajien välillä. Kyseessä ei ollut monarkin vallan lopettaminen tai vähentäminen, vaan täysi vapaus Intian puuttumisesta maan asioihin. Jotkut historioitsijat uskovat että vuoden 1964 kriisi ei ollut poliittinen, vaan kyseessä oli kilpailu vallasta Dorjin suvun ja kuninkaan tiibetiläisen rakastajan Yangkin ja hänen isänsä välillä. Kansalliskokous teki vuonna 1965 päätöksen, jonka mukaan Lhendup Dorji ja muut perheenjäsenet karkotettiin. Jännittynyt poliittinen tilanne jatkui taas murhayrityksenä Druk Gyalpoa vastaan vuonna 1965. Dorjit eivät kuitenkaan olleet osallisina murhayritykseen.[20]

Vuonna 1966 valtionhallinnon tehostamiseksi kuningas Jigme Dorji Wangchuck teki Thimphusta maan ympärivuotisen pääkaupungin. Vuonna 1968 kansalliskokouksen toimivaltaa lisättiin. Kuningas itse ei tehnyt mitään Wangchuck-dynastian vallan heikentämiseksi, mutta seuraavana vuonna hän vaati, että kansalliskokous uudistaa kolmen vuoden välein kuninkaan valtuudet hallita maata.[20]

Ulkopolitiikassa Jigme Dorji Wangchuckin aikana tehtiin myös uudistuksia. Bhutan pyrki olemaan neutraali ja sitoutumaton Kiinan- ja Intian-suhteissaan. Maa pyrki lisäämään kansainvälisiä yhteyksiään, kun aiemmin Intia oli pitkälti ohjannut sen ulkopolitiikkaa. Vuonna 1962 Bhutan liittyi Aasian ja Tyynenmeren maiden väliseen Colombo-yhteistyöohjelmaan. Vuonna 1971 Bhutan otettiin YK:n jäseneksi. Intia pyrki pitämään Bhutanin vakaana puskurivyöhykkeenä ja jatkoi Bhutanille myönnettävää huomattavaa kehitysapua.[20]

Kuningas Jigme Dorji Wangchuck kuoli vuonna 1972, ja häntä seurasi hänen poikansa Jigme Singye Wangchuck, joka oli valtaan noustessaan 16-vuotias. Wangchuck-dynastian ja Dorji-suvun siteet korostuivat, sillä uuden kuninkaan äiti oli lonchenina toimineen Jigme Palden Dorjin sisar. Kuninkaan neuvonantajina toimivat aluksi hänen vanhemmat sisarensa ja äitinsä. Hänen viralliset kruunajaisensa pidettiin vuonna 1974, minkä jälkeen Wanchukin ja Dorjin sukujen välejä helpotettiin perumalla maanpaossa olleiden Dorji-suvun jäsenten karkotukset. Tätä kuitenkin edelsivät selonteot uuden Druk Gyalpon salamurhasuunnitelmista, ennen tämän virallisia kruunajaisia. Juoni paljastui kolme kuukautta ennen kruunajaisia, ja sen alullepanija oli Yangki. Kolmekymmentä henkilöä pidätettiin, heidän joukossaan korkeita hallinto- ja poliisiviranomaisia.[20]

Pakolaisongelmia ja demokratiakehitystä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bhutanin länsipuolella sijaitsevan Sikkimin kuningaskunnan vuoden 1975 tapahtumilla oli merkittävä vaikutus Bhutanin tulevaan politiikkaan. Nepalin ja Bhutanin välissä sijaitsevan Sikkimin monarkia oli kestänyt yli 300 vuotta, mutta kansanäänestyksen myötä kuningaskunta lakkautettiin. Sikkimiläiset olivat maassa vähemmistönä, ja kansanäänestyksessä vaikutti erityisesti Sikkimin nepalilainen enemmistö. Sikkim liittyi Intiaan maan 22. osavaltiona.[21]

Hallitus pyrki 1980-luvulla erilaisin määräyksin säilyttämään Bhutanin kulttuurisen omaleimaisuuden ”yksi valtio, yksi kansa” -politiikalla, jota kutsutaan nimellä driglam namzha eli kansalliset tavat ja etiketti.[22][23][24] Kaikkien bhutanilaisten, myös nepalinkielisten, täytyy esimerkiksi pitää bhutanilaisten kansallispukua hallituksen rakennuksissa, dzongeissa ja temppeleissä.[22][24][25] Koulutuksessa on suosittu dzongkhan kieltä nepalin kielen kustannuksella, joka pudotettiin pois koulujen opetusohjelmasta vuonna 1989.[23][5]

Bhutanin nepalilaiset eli lhotshampat pitivät uudistuksia syrjivinä ja yrityksenä tukahduttaa heidän kulttuurinsa. Bhutanin hallinnon mukaan maan asukkaista noin kolmannes oli nepalailaistaustaisia, mutta nepalilaisten itsensä mukaan he muodostivat noin puolet valtion väestöstä.[26] Omasta näkökulmastaan bhutanilaiset suojelevat himalajanbuddhalaista kulttuuria ja elämäntapaa, joka on käytännössä tuhoutunut viereisessä Sikkimissä nepalilaisten liian suuren maahanmuuton vuoksi.[27][24]

Jännitteet nepalilaisten ja bhutanilaisten välillä kasvoivat 1980-luvun lopulla vuoden 1985 kansalaisuuslain myötä. Lain mukaan vain ennen vuotta 1958 Bhutanissa asuneet nepalilaiset maahanmuuttajat saisivat Bhutanin kansalaisuuden, mikäli he pystyvät todistamaan asuneensa Bhutanissa tuolloin.[24][25]

1990-luvun alussa Bhutan karkotti Lhotshampa-väestöä, joka muodosti kuudesosan Bhutanin väestöstä. Seuranneissa nepalilaisten mielenosoituksissa ja niiden jälkeisissä väkivaltaisuuksissa kuoli eri lähteiden mukaan 300 ihmistä sekä 500 haavoittui ja 2000 pidätettiin. Noin 100 000 ihmistä ajettiin Bhutanista pakolaisleireille Nepaliin ja Sikkimiin. Ihmisoikeusjärjestöt pitivät Bhutanin toimia etnisenä puhdistuksena.[28][29][30][31] Vielä 20 vuotta myöhemmin UNHCR:n pakolaisleireillä asui sama määrä ihmisiä, heidän uudelleensijoituksensa kolmansiin maihin alkoi vuonna 2007.[29][30]

Jigme Singye Wangchuck aloitti 1990-luvun demokratisoimistoimet, ja kuninkaan absoluuttinen valta lakkautettiin 1998. Vallasta suurin osa siirrettiin kansalliskokoukselle, jolle annettiin myös mahdollisuus epäluottamusäänestyksen kautta erottaa kuninkaan. Uudistuksen katsottiin pystyvän lieventämään maan etnisiä jännitteitä ja parantamaan Bhutanin kansainvälistä mainetta. Vuonna 2005 kuningas ilmoitti luopuvansa vallasta poikansa hyväksi, kun maassa järjestetään demokraattiset parlamenttivaalit vuonna 2008. Hän luopui vallasta kuitenkin jo joulukuussa 2006, ja hänen progressiviinen poikansa Jigme Khesar Namgyal Wangchuck otti vallan käytännössä haltuunsa, vaikka hänet kruunattiinkin vasta vuonna 2008.[31][5][26][32]

Puolueet sallittiin kuninkaallisella säädöksellä huhtikuussa 2007. Ensimmäiset vaalit pidettiin 2007–2008, ja niihin osallistui kaksi puoluetta. Viisi vuotta myöhemmin puolueita oli jo viisi.[33]

Bhutanin demokratiaprosessi jatkui 2010-luvulla vahvana, ja samalla maan talous kasvoi huomattavaa vauhtia. Talouskasvu oli yksi maailman nopeimmista, ja esimerkiksi äärimmäinen köyhyys saatiin hävitettyä lähes kokonaan.[26]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Norbu, Dawa & Karan, Pradyumna P: Bhutan Encyclopedia Britannica. 23.4.2024. Viitattu 29.4.2024. (englanniksi)
  • Phuntsho, Karma: The History of Bhutan. Gurgaon: Random House India, 2013. Internet Archive (viitattu 5.5.2024). (englanniksi)
  • Savada, Andrea Matles (toim.): Bhutan: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1991. Teoksen verkkoversio.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Kiljunen, Kimmo: MMM Valtiot ja liput, s. 404-405. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18177-7
  2. ↑ a b c d e Savada: Arrival of Buddhism Bhutan: A Country Study. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g Savada: Theocratic Government, 1616-1907 Bhutan: A Country Study. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l Savada: British Intrusion, 1772-1907 Bhutan: A Country Study. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  5. ↑ a b c Timeline: Bhutan BBC News. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  6. ↑ Phuntsho 2013, s. 66.
  7. ↑ Phuntsho 2013, s. 69.
  8. ↑ Phuntsho 2013, s. 67–68.
  9. ↑ a b c d Savada: Origins and Early Settlement, A.D. 600-1600 Bhutan: A Country Study. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  10. ↑ History of Bhutan Bhutan Mystic Bliss. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  11. ↑ Phuntsho 2013, s. 76.
  12. ↑ Biographies: Lord Padmasambhava, Embodiment of all the Buddhas dharmafellowship.org. Arkistoitu 19.9.2009. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  13. ↑ a b Savada: Rivalry among the Sects Bhutan: A Country Study. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  14. ↑ a b c Savada: Administrative Integration and Conflict with Tibet, 1651- 1728 Bhutan: A Country Study. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  15. ↑ a b c d Savada: Civil Conflict, 1728-72 Bhutan: A Country Study. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  16. ↑ Preston, Ian: A Political Chronology of Central, South and East Asia Europa Publications. Viitattu 7.12.2017. (suomeksi)
  17. ↑ Bhutan globalis.fi. Viitattu 7.12.2017. (suomeksi)
  18. ↑ a b c d Savada: Development of Centralized Government, 1926-52 Bhutan: A Country Study. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  19. ↑ a b Norbu & Karan: Foreign contacts and relations Encyclopedia Britannica. Viitattu 30.4.2024. (englanniksi)
  20. ↑ a b c d e f Savada: Modernization under Jigme Dorji, 1952-72 Bhutan: A Country Study. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  21. ↑ Savada: Entering the Outside World, 1972-86 Bhutan: A Country Study. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  22. ↑ a b Mayhew, Bradley; Brown, Lindsay: Lonely Planet Bhutan. Lonely Planet. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.12.2017). (englanniksi)
  23. ↑ a b Savada: Languages Bhutan: A Country Study. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  24. ↑ a b c d Bhutan's Dark Secret: The Lhotshampa Expulsion 21.9.2016. The Diplomat. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  25. ↑ a b Bhutan - Nepali-speakers 21.9.2016. http://minorityrights.org. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  26. ↑ a b c Norbu & Karan: From absolute monarchy to parliamentary democracy Encyclopedia Britannica. Viitattu 30.4.2024. (englanniksi)
  27. ↑ Bhutanese reform, Nepalese criticism 12.10.2006. opendemocracy.net. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  28. ↑ Savada: Political Developments Bhutan: A Country Study. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  29. ↑ a b Over 5,000 refugees resettled from Nepal 23.9.2008. UNHCR. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  30. ↑ a b No way home: time runs out for Bhutanese refugees in Nepal 7.10.2016. irinnews.org. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  31. ↑ a b Chronology for Lhotshampas in Bhutan refworld.org. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  32. ↑ Norbu & Karan: Constitutional framework Encyclopedia Britannica. Viitattu 1.5.2024. (englanniksi)
  33. ↑ Norbu & Karan: Political process Encyclopedia Britannica. Viitattu 1.5.2024. (englanniksi)
Aasian valtioiden historia
 Afganistan  Arabiemiraatit  Armenia  Azerbaidžan  Bahrain  Bangladesh  Bhutan  Brunei
 Etelä-Korea  Filippiinit  Georgia  Indonesia  Intia  Irak  Iran  Israel
 Itä-Timor  Japani  Jemen  Jordania  Kambodža  Kazakstan  Kiina  Kirgisia
 Kuwait  Laos  Libanon  Malediivit  Malesia  Mongolia  Myanmar    Nepal
 Oman  Pakistan  Palestiina  Pohjois-Korea  Qatar  Saudi-Arabia  Singapore  Sri Lanka
 Syyria  Tadžikistan  Taiwan  Thaimaa  Turkki  Turkmenistan  Uzbekistan  Venäjä
 Vietnam  Hongkong  Macao
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Bhutanin_historia&oldid=22369929”